TTT - TBR-KIRJAHYLLY

Tänä vuonna yritän tosissaan lyhentää tuota surullisenkuuluisaa lukemattomien listaa kirjahyllystäni. Siksipä poimin lukemattomien joukosta kymmenen kirjan tärppilistan, jotka ainakin pitäisi lähiaikoina lukea.
  
10. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Genre kiinnostaa, aihe kiinnostaa, kirjailija kiinnostaa... miksi siis en saa aloitettua?
9. Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Edellisvuotisilta Turun kirjamessuilta kotiutettu löytö ei ole vieläkään eksynyt yöpöydälle.
8. Piia Posti: Talven jälkeen valo
Hienonkuuloinen kirja, jolla on ehkä maailman kaunein kansi.
7. Turkka Hautala: Salo tai Paluu 
Häpeän edelleen, etten ole lukenut yhtään Hautalaa. Hyllyssä niitä kyllä nököttää kaksin kappalein.
6. Susan Fletcher: Noidan rippi 
Rakastuin Irlantilaiseen tyttöön ja Noidan ripin aihe on vielä lähempänä minua, tämän on siis pakko olla loistava.
5. John Irving: Vapauttakaa karhut 
Tämä tilasin kirjakerhosta viime vuonna, ja vaikka se piti silloin heti lukea niin edelleen on avaamatta.
4. John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
Tämä on kiinnostanut minua jo pitkään, siitä asti kun sen olemassaolon ensi kerran huomasin Leena Lumin kirjankansikisassa. Äitikin painostaa minua kirjan pariin, koska kuulemma hän haluaa keskustella kanssani tästä.
3. Seija Vilén: Mangopuun alla 
Vaikutuin niin kovasti Pohjan akasta, että kirjailijan esikoinen nousi heti lukulistalle.
2. Jonathan Franzen: Vapaus
Tältä odotan paljon ja vähän jännitän onko se sittenkään niin hyvä kuin toivon.
1. Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
Tätä on suositeltu ja kehuttu joka suunnalta, mutta silti vain se on vielä lukematta. Ehkä pelkään sen ohuutta, pelkään etten ehdi kerätä tunnelmaa noin vähien sivujen aikana.

Federico Zandomeneghi: Young girl reading

Onko sinullakin kirjahyllynlukemisurakka menossa?

"HELVETTI! ETTÄ SE MINUN ELÄMÄ JÄÄ ALIMMAISEKSI JA ON HUONOMPI KUIN SE KEKSITTY."

Kari Hotakainen: Ihmisen osa
Siltala, 2009
276 sivua

Millaista elämää saa 7000 eurolla? Se selviää kirjailijalle, joka ostaa Salme Malmikunnakselta, 80-vuotiaalta entiseltä lankakauppiaalta elämän. Mitä haluaa kertoa se, joka elämänsä myi ja mihin hän käytti saamansa rahat?

Ihmisen osa valikoitui lukupiirikirjaksemme siitä hauskasta syystä, että jokaisella nökötti se kirjahyllyssään, mutta kukaan ei ollut omaa kappalettaan lukenut. Ihmisen osa oli siis täydellisen helppo ratkaisu kirjan valintaan.

Ihmisen osan tutkaileminen alkoi pitkällä kannen tiirailulla. Siinä tapahtuu niin paljon, että pelkästään punaisen langan mutkien seuraamiseen meni roppakaupalla aikaa. Täytyy tunnustaa, että tämä on kyllä yksi sekä kiinnostavimmista että itse kirjaan sopivimmista kansista. Lukemisen jälkeen nimittäin piti tutkailla langan reittiä uudelleen yhdistellen sitä kirjan tapahtumiin. 

Tarina alkaa todella kiinnostavasti vastahakoisen vanhan naisen päätyessä kirjamessuille ja tavatessa siellä erään kirjailijan (vaikka kyseinen rouva, Salme Malmikunnas, ei siedäkään romaaneja niiden keksittyjen tarinoiden takia). Salme päätyy lopulta myymään elämäntarinansa kirjailijalle ja pääsee vuodattamaan elämänsä salattuja sisältöjä nauhurille, tunnelman mukaan ja epäjärjestyksessä. Äänen saavat myös hänen kolme lastaan ja muutama muukin henkilö. Varsinaisen kertojaäänen alkuperä jää kuitenkin kiehtovalla tavalla mysteeriksi; ovatko sanat Salmen, vai ovatko ne kirjailijan muokkaamia ja värittämiä?

Hotakainen on kehittänyt kirjaansa muutamia kerrassaan loistavia henkilöhahmoja. Salmen mies Paavo on juron suomalaismiehen karikatyyri, mies joka lakkaa puhumasta kun ei tiedä enää mitä sanoa ja keskittyy sen sijaan halkojen hakkaamiseen. Hänen vaimollaan sen sijaan puhetta riittää, kaikkien perhesalaisuuksien keriytyessä hitaasti auki. Lasten persoonat eivät pääse täysiin oikeuksiinsa ilmeikkäiden vanhempiensa rinnalla, vaikka on heilläkin kiinnostavat piirteensä. 

Pohjimmiltaan Ihmisen osa tarjoaa semmoisen annoksen kurjuutta, ettei siitä ilman pieniä huumorin pilkahduksia selvittäisi. Onneksi Hotakainen ei kuitenkaan sorru liikaan kurjuuden mässäilyyn, vaan etenee kautta kirjan rehellisen suoralla asenteella. Mikä lopultakaan on ihmisen osa maailmassa ja tässä tarinassa, se ei ole ainakaan ruusuilla tanssimista. 

Oikeastaan halusin pitää tästä enemmän kuin pidin, koska Hotakaisen kieli on välillä suorastaan nerokasta ja hänen tapansa kuvata rujoja asioita armottomalla rehellisyydellä on vertaansa vailla. Silti olin hieman pettynyt. Kirjan alku antoi odottaa jotain todella hienoa, ja vaikka ihailenkin tapaa, jolla tapahtumat kuroutuivat auki, ei loppu täyttänyt niitä odotuksia jotka sille annoin. Rakastuin Salmen monologiin, joten olisin halunnut olla hänen päänsä sisällä enemmän. Kun koko kirjan rakentava idea on elämänsä myyminen toiselle, olisin luullut että kyseisen henkilön oma näkemys olisi ollut suuremmassa osassa. Vaikka olikin tavattoman kiehtovaa verrata Salmen käsityksiä lastensa elämästä heidän paljastamaansa totuuteen, joka oli paljon karumpi.

Lukupiirimme lisäksi ihmisen osaa ovat myös pohtineet Amma, Hanna, Ina, Jaana, Kirsi, Liisa, Luru, Morre ja Suketus.

Annin, Riinan, Sannan ja Tuulian kanssa riitti taas paljon keskusteltavaa.

Ihmisen osa oli lukupiirikirjana hyvä, koska siinä riitti monensorttista pohdittavaa juonikuvioista henkilöhahmoihin ja kirjoitustyylistä intertekstuaalisuuteen. Kaikki me pidimme siitä suurin piirtein, mutta taas vaihtelevissa määrin. Minä kuuluin siihen vähän nuivempaan siipeen, vaikka kylläkin tunnustin kirjan ansiot. 

Pohdimme myös mikä kirja olisi paras aloittaa tutustuminen Hotakaiseen. Ihmisen osan rinnalla mainittiin myös Juoksuhaudantie.

"MUTTA NUOLI OLI MIESTÄ NOPEAMPI."

John Finnemore: Robin Hood
Englanninkielinen alkuteos: The Story of Robin Hood and His Merry Men (1909)
Suomennos: Lauri Lahikainen
Minerva, 2012
242 sivua

Robin Hood otti jousensa ja asetti nuolen jänteelle. Metsänvartijat näkivät hänen asennostaan heti, ettei hän ollut mikä tahansa jousimies. Jousi taipui helposti Robinin käsissä.
   "Muista, että pääsi on panttina!" huusi metsänvartijoiden johtaja kesken tähtäämisen...
   Sitten jousi helähti! Nuoli singahti ilman halki kuin kiukkuinen ampiainen. Samassa hirvien johtajauros loikkasi ilmaan ja putosi kyljelleen kuolleena. 
   "Olet minulle rahapussisi velkaa. Minä voitin", sanoi Robin. Mutta johtaja virnisti ilkeästi ja vastasi ivaa puhkuen: "Minäpä kerron mikä sinun palkintosi on. Noin taitava jousimies kyllä tietää mitä seuraa, jos tappaa hirven kuninkaan metsässä. Miehet! Ottakaa hänet kiinni ja sitokaa köysiin!"

Robin Hoodin tarinan tunnen lähinnä Disneyn piirretyn elokuvan kautta, ja halusinkin lukea tarinan kokonaisuudessaan alkuperäisasussaan. Silti en voinut täysin irrottaa disneymielikuvistani. Robin Hoodin oveluus korostuu entisestään, kun muistelee häntä  ketunhahmoisena villikkona, samoin kuin Juhanan epätoivoista hallitsemiskamppailua ilmentää hyvin tuon leijonanhahmoisen kieroilijan kruunu, joka nököttää surkuhupaisasti vinossa eikä selkeästi ole ihan hänelle suunniteltu. Myös Pikku-Johnin "pikkuinen" hahmo löytää ihan uutta voimaa karhunkarvastaan.

Minusta on hienoa, että kirja esittelee erilaisen sankarin, lainsuojattoman varkaan, jolla on kuitenkin hyvä sydän. Robin eroaa tyypillisestä nykyajan sankarista paitsi vallattomalla asenteellaan, myös vaaranalttiudellaan. Kun nykypäivän sankari saa muutaman naarmun ja kenties haavoittuu hieman pahemmin grande-finale -lopputaistelukohtauksessa, saa Robin köniinsä alvariinsa. Vaikka hänen jousitaitonsa ovatkin miltei ylivertaisia, rehellisessä taistelussa hän ei ole voittamaton, ja myöntääkin rehellisesti häviönsä. Syynä iloisten veikkojen voittokulkuun onkin Robinin ovelan johtamisen lisäksen ahkerista yrityksistään huolimatta on aina askeleen jäljessä.

Vaikka kirja kertookin lähes kokonaisuudessaan Robinin tarinan aina lainsuojattomaksi ajautumisesta hamaan loppuun asti, on se pohjimmiltaan kokoelma legendoja ja huhuja, joita hänestä ja hänen miehistään on kerrottu. Siksi kirja ei olekaan rakenteeltaan varsinaisen tarinallinen.Samanlaista seikkailumieltä ja loppuhuipennusta kirja ei siis tarjoa kuin filmiin adoptoitu kuvajaisensa, mutta toisaalta tarinakohtaisia seikkailukertomuksia oli mukavan helppoa ja mutkatonta lukea. Kirjallinen tunne-elämys koostuikin lähinnä iloisista nautiskeluhetkistä kuin suurista tunteista, ja vaikka pidinkin helposta lukukokemuksesta, olisin toivonut kirjan seikkailijen pitävän sisällään vähän enemmän jännitystä ja epävarmuutta. 

Elokuvaan on tietenkin lisätään aina vähän ylimääräistä rakkautta, joten en olettanutkaan Marianin roolin olevan kirjassa kovin iso. Se oli kuitenkin vielä pienempi kuin odotin. Marian vain ilmestyi samalla tavoin kuin suurin osa kirjan muistakin nimihahmoista, suoraan puskista Robinia etsien. Iloisten veikkojen joukkoon hän sulautuu heti niin saumattomasti, ettei enää erotu kuin muutaman maininnan verran. Lopussa kuitenkin nähdään onnellisen liiton alku. 

Jousiaammuntataitojaan ovat verestäneet myös Anu, Maija ja Paula Kirjavinkeistä.

"ELÄMÄ ON KIINNOSTAVAMPAA, KUN USKOO IHMEISIIN."

Anna Kontula:  
Mistä ei voi puhua
Into, 2012
128 sivua

Miksi ihminen uskoo?
"Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava" on Wittgensteinin kuuluisa päätelmä. Voiko uskosta puhua muuten kuin herätystyyliin tai munkkilatinaksi? Mistä ei voi puhua kertoo uskosta ja uskonnosta toisin - välttäen elämälle vierasta kirkkoslangia, mutta silti lukijaa aliarvioimatta.

Tämä on yksi niistä kirjoista, joita kohtaan minulla oli suurimmat paineet. Halusin niin paljon tämän olevan yhtä hyvä kuin miltä se etukäteen vaikutti. Ja kyllä se oli.

Mistä ei voi puhua kertoo uskonnosta kiinnostuneelle lukijalle paljon. Ei niinkään tietoa siitä mitä uskonto on, vaan siitä mitä se parhaimmillaan ihniselle tarjoaa. Minusta on tärkeää, että ilmestyy kirjoja myös tästä näkökulmasta. Välillä tuntuu, että kun kristinuskoa käsitellään kirjoissa, se tuntuu ilmentävän lähinnä pakotteita ja ongelmia.  Se on lista dogmeja, käskyjä ja määräyksiä, se on keskustelua siitä kuka saa tehdä mitä ja kuka taas ei, se on saarna joka on kuulijoidensa yläpuolella, se on samalla monotonisella nuotilla papatettu isä meidän, se on mediaan levitetty väittely siitä kuka tulkitsee Raamattuaan oikein ja väärintulkitsijouden julkinen ripitys. (mahtaakohan tästä paistaa läpi turhautumiseni nykypäivän kirkko-organisaatioon ja sen priorisoimiin asioihin.)

Anna Kontula tuo kirjassaan esiin sen, mikä minusta uskonnossa on ensiarvoista - siihen mitä usko tarjoaa ihmiselle. Siihen, että uskonnollinen kokemus voi ilmetä jokaiselle ihmiselle eri tavoin, jokaiselle omanlaisenaan. Kirja kertoo mitä tunteita usko nostattaa, siihen miltä se tuntuu. Kirja ei neuvo tai korjaa, vaan se tarjoaa mahdollisuuden huomata uusia tapoja ja uusia ajatuksia. Kirja perustaa uskonnolliseen mystiikkaan, jota jotkut saattavat pitää lähinnä hölynpölynä. Minusta mystiset piirteet kuuluvat väistämättä jokaiseen uskontoon, kaikkihan niistä pyytävät meitä uskomaan asioita, jotka ovat järjen selittämättömissä ja aistikokemusten ulkopuolella.

Kontula puhuu kirjassaa vaikeista asioista helposti lähestyttävällä tavalla, kahden ihmisen välisen keskustelun kautta. Vaikka minulle jotkin kohdat tuntuivat niiden tuttuuden vähän liian rautalangasta väännetyiltä, olen iloinen että tekstii menee lukijansa tasolle eikä yritä hienostella tai päteä. Mistä ei voi puhua on luokiteltu tietokirjaksi, mutta se on kuitenkin kirjoitettu tarinan muotoon, sillä on alku ja loppu, nousuja ja laskuja. Siksipä se ansaitseekin tulla luetelluksi blogissani muiden romaanien joukkoon, varsinaisista tietokirjoistahan en yleensä blogaa.

Kirja osui suoraan nykyisiin ajatuksiini ja elämäntilanteeseeni. Tuskin se monellekaan osuu samalla tavalla maaliinsa, mutta jos usko ja uskonto kiinnostaa, kannattaa antaa sille tilaisuus.

TTT - kirjalliset uudenvuodenlupaukset

Nämä piti postata jo viime viikolla, mutta jotenkin tiistai humahti ohi niin huomaamatta, etten edes huomannut sen olleen kylässä. 

10. Kirjoita rästikirjat pois alta - ne kolme viime vuoden puolelta kummittelemaan jäänyttä. Olen aloittanut kirjoittamaan kaikkia niitä ja vielä vain nuo kolme postausta odottavat saavansa vielä muutaman järkevän sanan arvioonsa ennen kuin saan ne julkaistua

9. Yritä kirjoittaa arvio hetikohta kun saat kirjan luettua. Jos tuntuu vaikealta löytää sanoja, ei se märehtiminen ainakaan auta asiaan.

8. Löydä kivoja lukuhaasteita. Niillä on kiva vauhdittaa lukemista ja löytää uusia tuttavuuksia.

7. Lue tasapainossa kotimaista- ja käännöskirjallisuutta. Aina ne kirjastoreissut ja kirjaostokset lipsahtavat suosimaan ulkomaista, jos ei kiinnitä siihen huomiota.

6. Kommentoi enemmän. Minulla on paha tapa laiskotella kommenttien kirjoittamisen kanssa. En jotenkaan osaa kommentoida heti, vaan jätän kiinnostavat jutut välilehdille roikkumaan ja sitten muistan ne vasta kun olen sammuttamassa konetta. (juuri nyt viisi välilehteä blogikommentteja, hups)

5. Älä lue pelkkiä uutuuksia. Kaivele kiinnostavanoloisia kirjoja kirjaston syövereistä ja omasta hyllystä, äläkä tyydy vain kevään kirjakatalogien antimiin.

4. Lue herranen aika välillä sieltä omasta hyllystäkin. Ajatella, että vielä reilu vuosi sitten olin lukenut jok'ikisen kirjahyllyni kirjan, ja nyt hyvä kun on puolet luettu.

3. Tutustu uusiin kirjailijoihin ja lajityyppeihin. Minulla on paha tapa urautua ja tulen liian helposti valinneeksi kirjan tutusta kategoriasta.

2. Vältä alelaareja, poistohyllyjä ja kirjakirppareita. Sain joululahjaksi yhden kirjahyllyn lisää (kiitos Iskä♥) ja nyt kaikkien kirjapinojen hyllyttämisen jälkeen siellä on vielä vähän tilaa. Olisi silti kiva saada kirjat jatkossakin mahtumaan sinne, eikä tänne sitäpaitsi enää kovin paljon lisähyllyjä mahdu.

1. Älä stressaa lukemisesta tai blogaamisesta. Vaikka välillä jäisi tekstejä roikkumaan tai tulisi pieniä taukoja, ei se ole maailmanloppu.

Edmund Charles Tarbell: Girl reading by a window

ARVONTAVOITTAJAT

Camille Corot: Young girl learning to write

Kiitos kaikille osallistumisesta ja onnitteluista! 122 arpalipuketta omakätisesti raapustettuani on vihdoin aika kaivaa sieltä ne kaksi onnekkainta. Ensimmäinen voittaa siis 20 euron lahjakortin valitsemaansa kirjakauppaan ja toinen 10 euron.

...Ensimmäisessä seisoi nimimerkki, joka tuo kovasti mieleen yhden lempisarjani. Mahtaakohan rahalla kotiutua jotain samasta genrestä vai kenties jotain ihan muuta...

...Toisesta taas löytyi nimi, josta tuli lämmin ja pehmoinen tunne. Tämä henkilö kertoo blogissaan kärsivänsä kirjahyllyssään kroonisesta tilanahtaudesta, joten toivottavasti siellä on vielä pikku kolonen palkinto-ostoksille.

Onnittelut voittajille! Laitatteko minulle osoitteenne ja kirjakauppatoiveenne, niin saan lahjakortit pian matkaan.

"KALLIOLLA ON KOLME MIESTÄ: ISO, ISO JA PAKSU, PIENI JA HINTELÄ."

Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu
WSOY, 2012
475 sivua

Saanko esitellä Veljeskunnan, kolmikon joka haluaa hallita Porvoota ja sen jälkeen koko Suomea, miksei maailmaakin:

Ruoppaaja Jaakko Muttilainen, aikaansaava mies jolle Katri Helena on Suomen Marlene Dietrich. Konstaapeli Parviainen, uskon mies joka sortuu verityöhön Veljeskunnan edun vuoksi. Agronomi Hildén, Veljeskunnan aivot ja ylikuormitettu maksa, mies jolla on suunnitelma.

Veljeskunnan kunnallisvaalihaaveet unohtuvat, kun unholasta kaivetun uutisen mukaan Hitler ei kuollutkaan bunkkeriin Berliinissä vaan hänen jäänteensä ovat yhä vapailla markkinoilla.

Alkaa huima seikkailu ja pakoretki, joka vie kolmikon yhtä lailla saksalaisen pikaruokakeisarin hoviin kuin Mossadin sadistisen agentin tähtäimeen, Tove Janssonin saarelle ja meren syvyyksiin

Tästä kirjasta tuli erityisen tärkeä jo ennen lukemista, sillä onhan siinä kirjailijan signeeraus ja vielä minun nimellläni. Sain tämän siis sieltä WSOY:n kirjallisesta ensi-illasta, jossa esiteltiin kustantamon kirjasyksyn kotimaista kärkikastia. Jokaisen vieraan paikalla oli lahjapussi, josta paljastui joku illan aikana esitellyistä teoksista. Tämä löytyi minun pussini uumenista (...tai täytyy myöntää, ettei ihan omastani vaan sen vielä saapumatta olevan naapurini, jonka kanssa suoritin pikaisen vaihtokaupan hänen tietämättään).

Illan kruunasivat vielä kirjailijalta pyydetyt omistuskirjoutukset, jotka kaverini kanssa haimme kikatellen kuin pahaiset teinitytöt. Kirjailija kehotti meitä vielä pikaisen small-talkin lopuksi malttamaan lukemaan kirjan loppuun asti. Luettuani tajusin kyllä mitä hän tarkoitti. Kirjassa on kyllä kohta, jossa lopettaminen voisi käydä mielessä. Se kohta missä missä nauraminen tyylin koomisuudelle oli jo hieman laantunut, mutta varsinaiset tapahtumat antoivat vielä odottaa itseään. Minusta tuossakin kohdassa oli sen verran lupausta mukaansatempaavasta tulevaisuudesta, että olisin jatkanut sen yli joka tapauksessa.

Kirjaa on kuvailtu satiiriseksi veijaritarinaksi, ja juuri sellainen se oli. Isänmaa-aatteellinen mieskolmikko haluaa saada näkemyksilleen julkisuutta ja pyrkii politiikkaankin johtotähtensä ruoppaajayrittäjä Muttilaisen johdolla. Vaalien lähestyessä aatteelle tarvitaan pönkitystä, ja trio lähtee suoranaiselle pyhiinvaellusretkelle. Kotiin jää pari hämmentynyttä vaimoa, äkillisestä rauhasta nauttivat naapurit, muu tuttavapiiri ja yksi merkillinen hiippari.

Tarina on pääpiirteiltään vauhdikas, vaikka alussa käytettiinkin paljon aikaa päähenkilöihin tutustumiseen. Joidenkin lukijoiden mielestä alku kesti liian pitkään, mutta minä tavallaan pidin siitä, henkilöhahmojen pimeämmät puolet tulivat hyvin tutuiksi, samoin kuin heidän kieroutuneet suhteensa toisiinsa. Kun tapahtumien varsinainen vyörytys alkaa, tapahtuu kaikki minusta hieman liiankin vilkkaasti. Ehkä rauhallisen alun ja räjähtävän loppupuolen välinen kontrasti on vähän liian suuri. 

Kirja on tyyliltään juuri sellainen, että se taatusti jakaa mielipiteet. Osaltaan se jakoi myös minut. Osa minusta nauroi ronskille tekstille ja seurasi nautiskellen hervottoman miestrion toilailuja. Toisaalta osa minusta jotenkin vierasti kirjan tapaa käsitellä vakavia asioita. Kyllä minä voin lukea mukisematta huorissa käymisestä ja varisten ampumisesta, samoin kuin muusta epämoraalisesta toiminnasta, mutta kuolemien sivuuttaminen olankohautuksella vähän puistatti. Jos kirjailija tapattaa romaanihahmojaan, yleensä lukija tavoittaa edes häivähdyksen jotain tunnetta; surua, vihaa. Nyt hahmot vain katosivat, hupsista vaan... 

Nautittavinta Hitlerin kylkiluussa olikin varsinaisten tapahtumien sijaan tyyli, ja se miten erilaisen lukukokemuksen se tarjosi valtavirtakirjallisuuteen nähden. Minulle se oli suoranainen shokki-isku vasten kasvoja, mutta hyvällä ja herättävällä tavalla. Tämäntyylistä kirjallisuutta ei pysty kovin usein lukemaan, eikä montaa putkeen, mutta silloin tällöin annos ironiaakin piristää arkea. Kuitenkaan tällaista räjähtävää tapausta ei ole helppo ottaa sydämeensä, omakseen, ja ehkä tämä jäi siksi tunnetasolla jotenkin vajaaksi.

 







Kylkiluuta ovat koputelleet myös Booksy, Hemuli, Salla ja Suketus.

KAKSI VUOTTA UPOKSISSA - ARVONNAN AIKA

Blogini saavutti uutenavuotena kypsän kahden vuoden taaperoiän. Nopeastipa aika hurahtaa, vastahan juuri olin junassa matkalla ystäväni luokse Joensuuhun ja törmäsin elämäni ensimmäiseen kirjablogiin vahingossa (kiitos Sanna, Luettua). Perustin oman blogini samantien ideasta riemastuneena. Ensimmäisen postaukseni kirjoitin parin päivän pohdiskelun jälkeen paluumatkalla kotiin ja siitä se sitten lähti. 

Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana blogitaipaleellani! Blogaamisesta on muodostunut melkein jo elämäntapa, ja ennenkaikkea sen myötä olen saanut valtavan määrän uusia ystäviä (ja nimenomaan sellaisia ystäviä, joille voi puhua kirjoista niin paljon kuin huvittaa ilman kyllästymisvaaraa).

Camille Corot: Young girl learning to write

 Ja juhlapäivän kunniaksi pitänee tietysti järjestää arvonta. Koska juuri nyt kirja-alennusmyynnit ovat kiihkeimmillään, ja uusia lukuvinkkejäkin varmasti sateli Blogistanian Finlandian myötä, arvon pari lahjakorttia.

Ensimmäinen hatusta noussut onnekas voittaa 20€ lahjakortin valitsemaansa kirjakauppaan (Akateeminen, Suomalainen...) ja pääsee kunnon alennusmyyntiostokselle. Seuraava onnekas voittaa lohdutuspalkintona 10€ lahjakortin samoilla säännöillä. Silläkin varmasti saa jonkin kultakimpaleen kotiutettua. 

Arvontaperiaatteet ovat ne perinteiset.

Yhden arvan saat hihkumalla tähän postaukseen osallistumisesi, toisen olemalla vakilukijani (tässä en aio olla kovin tiukka, arvan saat kun olet minulle joskus muutaman kerran kommentoinut, tai olemalla lukijani bloggerin lukijapalkissa, bloglovinissa tai tilaamalla sitä blogilistalla), ja kolmannen linkittämällä arvontani.

Arvon voittajan vajaan kahden viikon kuluttua sunnuntaina, 13.1. 

Nyt kipin kapin osallistumaan ja onnea arvontaan!

BLOGISTANIAN FINLANDIA - VOITTAJA

Tulokset on nyt laskettu ja kautta aikojen toinen Blogistanian Finlandia -palkinto on löytänyt voittajan. Onnittelut Aki Ollikaiselle. 

Tulos ei ollut minulle kovinkaan yllätys, koska Kilpailun kärkikaksikko, Nälkävuosi ja Jää, olivat juuri ne kaksi kirjaa, joita harmittelin etten ehtinyt lukea ennen tätä. Olen silti iloinen, että sain antaa tunnustusta myös vähän vähemmälle huomiolle jääneille kirjoille. Minun äänestämistäni kirjoista Vihkivedet sai yhteensä neljä ääntä ja sekä Korvaamaton että Poika kumpikin kaksi.

Voittaja on siis Aki Ollikaisen Nälkävuosi 42 äänellä. Kärkikuusikkoon sijoittuivat sen lisäksi Ulla-Lena Lundbergin Jää (31 ääntä), Emmi Itärannan Teemestarin kirja (20 ääntä), Sirpa Kähkösen Hietakehto (15 ääntä), Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat (13 ääntä) ja Johan Bargumin Syyspurjehdus (11 ääntä).

Kaikkiaan äänestykseen osallistui 44 blogia, ja he nostivat äänestämällä esiin 47 kirjaa. Kaikki kirjat pistemäärineen löytyvät Sallan lukupäiväkirjasta, josta löytyy myös linkkilista blogikohtaisiin äänestyspostauksiin. 

Lämpimät onnittelut voittajalle ja ääniä saaneille!

BLOGISTANIAN FINLANDIA - MINUN EHDOKKAANI

En koskaan ehtinyt lukea muutamaa kirjaa, joita olisin kuvitellut asettavani ehdolle, mutta ei anneta sen haitata. Silti olen lukenut monta unohtumatonta kirjaa, ja valinta niiden välillä oli vaikea. Piti puntaroida mikä painaa vaa'assa eniten - sekö, että nautti lukemastaan, vai sekö että kunnioittaa sitä? Pitäisikö valita se, mikä jäi parhaiten mieleen, vaiko se, mille antoi aikanaan eniten pisteitä?

Päädyin lopulta seuraavaan kolmeen kirjaan:


1. Katja Kaukoken: Vihkivedet (3p.)
Tämä vain osui ja upposi. Ensimmäinen novellikokoelma, josta olen kunnolla pitänyt, kiilasi heti paremmaksi kuin yksikään muu kotimainen romaani. Vihkivesistä on moni bloggaaja pitänyt, minun kehuni löytyvät täältä. 

2. Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton (2p.)
Tätä ei ole monessa blogissa näkynyt, mutta minulle siitä tuli heti tärkeä. Hieno esimerkki siitä, miten vähäeleisen kaunista teksi voi olla. 

3. Petja Lähde: Poika (1p.)
Tämä siksi, että en edelleenkään voi unohtaa sen nostattamaa lukukokemusta. Sitä, kun istuin kahvilassa jo aikaa sitten kylmenneen kahvin kanssa ja maailma katosi kokonaan ympäriltä. Harva kirja on aikaansaanut samanlaisen totaaliuppoamisen.

Illalla kello 20:00 sitten selviää, mikä kirja nousee kirjabloggareiden suosikiksi. Kaikki siis iltakahdeksalta kurkkimaan tuloksia Sallan lukupäiväkirjasta.

KIRJAVUOSI 2012

Taas on vuosi mennyt, blogini toinen. Ei ehkä ihan yhtä ahkera, mutta sitäkin antoisampi. Blogin lisäksi kirjallista sisältöä elämään antoivat lukupiiri, kirjamessut ja muut tapaamiset.

Tilastoita
Blogiin asti päätyi tänä vuonna 58 kirjaa. Niistä 13 oli kotimaisia ja 43 ulkomaisia, suomeksi 47 ja englanniksi 11.

Blogattujen kirjojen lisäksi olen lukenut muutamia sellaisia, joita en ole tänne kirjoittanut, useimmiten siitä syystä, että lukukerta ei ole ensimmäinen. Niitä en laske luettuihin (enpä kyllä tiedä miksi, ovathan ne luettuja, mutta tuntuu jotenkin huijaamiselta laskea sama kirja useamman kerran). Nämä kirjat ovat niitä tuttuja ja turvallisia, lemppareita ja lohtukirjoja, jotka löytyvät omasta hyllystä. Tänä vuonna luin taas uudelleen muutaman sarjan, kuten Twilightit (5), True Bloodit (12) ja Harry Potterit (7). Samoin kuin Nälkäpelit (3), jotka luin alkuvuodesta ensimmäisen kerran, luin syksyllä myös uudelleen. Yksittäisistä kirjosta uudelleenluentaan pääsivät mm. Geishan muistelmat, Kolme muskettisoturia, Ylpeys ja Ennakkoluulo...

Mieleenpainuvimmat lukukokemukset
Tälle listalle päässeet nousivat pintaan muistellessani viime vuotta. En tiedä olivatko ne lukuhetkellä parhaita, mutta niiden lukukokemus ei ole haalistunut ajan mittaan ja on vieläkin kirkkaana mielessä.

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Katja Kaukonen: Vihkivedet
Emma Donoghue: Huone
Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala
Lionel Shriver: Poikani Kevin

Houkuttelevimmat kannet
Nämä kirjat lukisin, vaikka en tietäisi juonesta mitään - ainoastaan kannen perusteella.

Riikka Pulkkinen: Vieras
Seija Vilén: Pohjan akka
Hernan Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Julie Orringen: Näkymätön silta
Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala 

Vetoavimmat nimet
Kirjat, joihin tarttuisin pelkän nimen kuultuani.

Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala
Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki
Jari Järvelä: Parempi maailma
Taina Latvala: Välimatka
Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

Positiivisimmat yllätykset
Ne, joilta en odottanut mitään tai joista en ollut muuten vaan kuullut mitään, mutta jotka osoittautuivatkin nappivalinnoiksi. Tässä ovat myös kirjat, jotka ovat yllättäneet lajityypissään. Vihkivedet on ensimmäinen novellikokoelma, josta olen todella pitänyt, samoin kuin elokuvankertoja on ensimmäinen todella pieni kirja, mikä ei ole minusta pelkkä hukkapätkä.

 






Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Catherine Sanderson: Petite Anglaise
Katja Kaukonen: Vihkivedet
Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja  


Pahimmat pettymykset
Tälle listalle päätyneet eivät välttämättä olleet minusta huonoja. Ne vain olivat teoksia, jotka eivät lunastaneet niille asettamiani odotuksia.

Torey Hayden: Viattomat
John Ajvide Linqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
Joel Haahtela: Katoamispiste
Richard Yates: Revolutionary Road
Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki