sunnuntai 20. helmikuuta 2011

HENGISSÄOLOILMOITUS

Heips kaikki! 

Oli pakko kirjoittaa, että hengissä olen edelleen, vaikkei siltä ehkä viikon kirjoitustauon perusteella vaikuta. Sain nimittäin keskiviikkona kivan pikkuisen norovirustartunnan ja vietinkin kolme seuraavaa päivää laatuaikaa wc:n lattialla. Mitään ei ole pystynyt tekemään, lukemisesta puhumattakaan. 

Tänään olen jo viimein saanut syötyä kokonaisen pilttipurkillisen, joten eiköhän tästä aleta pian parantua. 

Nana alkaa olemaan loppusuoralla, siitä sitten raporttia toivottavasti huomenna.

1 kommentti:

  1. Voih! Toivottavasti paranet pian! Meillä herättiin aamuyöstä samoissa merkeissä. Lasten hiihtolomakuvioihin on perinteisesti kuulunut vatsatautikierros, niin näköjään tänäkin vuonna :/ Onneksi nyt ei mitään sen kummempia suunnitelmia ole, mutta kaksi vuotta sitten jännitettiin, päästäänkö lähtemään Roomaan vai ei. Onneksi päästiin, vaikka tytär menomatkalla aika vaisu olikin.

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta