"MEITÄ ON KAIKKIALLA. ÄLÄ IKINÄ KIELLÄ ITSEÄSI."

Jonas Gardell:  
Älä koskaan pyyhi kyyneleitä 
paljain käsin
1. Rakkaus
Ruotsinkielinen alkuteos: 
Torka aldrig tårar utan handskar  
1. Kärleken (2012)
Suomennos: Otto Lappalainen
WSOY, 2013
291 sivua

On vuosi 1982.
   Nuori ja kaunis Rasmus astuu junasta Tukholman keskusasemalla. Taakse jää pikkukylä Värmlannissa, edessä syntinen Tukholma. 
   Benjamin on Jehovan todistaja. Hän kiertää ovelta ovelle puhumassa ihmisille Jumalasta. Mikään ei voi horjuttaa hänen uskoaan paitsi, että oven sattuu avaamaan Paul; Jumalan luomista homoista lämpimin, hauskin ja flirtein ikinä.
   Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen.

Tämä oli minulle yksi odotetuimmista kevään kirjoista. Aikanaan katalogia katsellessani pidin tätä kiinnostana, mutta lopullisesti rakastuin katsottuani kirjan pohjalta tehdyn minisarjan. Jo silloin tiesin rakastuvani kirjaan, koska niin hyvää sarjaa ei olisi huonon romaanin kautta saanut tuotettua. Ja koska kirjahan vielä yleensä pesee elokuvat... Enkä lopulta arvannut väärin, rakastin kirjaa yhtä paljon kuin sen näyteltyä kaimaakin.

Aiheena homomaailma ei ole minulle kovin tuttu, mutta tunnen sitä kohti vahvaa sympatiaa. Minusta ihmiset ansaitsevat olla onnellisia sellaisena kuin ovat, omana itsenään. Enempää en ota aiheeseen kantaa, mutta kysynpä vain, että tekeekö muiden tuomitseminen jostain ihmisestä paremman? Minä olen onnellinen omana itsenäni, ja haluan antaa muiden olla sellaisia kuin ovat. Ja siitähän kirja pohjimmiltaan kertoo; halusta olla oma itsensä ja löytää oma paikkansa maailmassa ja sitä kautta rakkaus. Tämän rakkauden hinta vain on korkeampi - joidenkin on uhrattava sen tieltä niin perheensä kuin aiemman elämänsäkin.

Tarina etenee neljää polkua. Yhtä kuljettavat historian lehdet ja dokumentit, toisia kulkevat Rasmus, Benjamin ja Paul. Rasmus ja Benjamin ovat vielä matkalla, tietämättä minne mennä tai millainen olla kun taas Paul on avoimesti mitä on ja auttaa muitakin uudessa elämässään alkuun.

Kirjan tunnelma on uskomattoman moniulotteinen. Poikien ponnistelu rakkauden kautta itsensä löytämiseen ei ole helppo, eivätkä onnen hetket varjottomia. Kaiken yllä leijuu kokoajan nimetön uhka, lähestyvä katastrofi, joka tulee viemään korkean hinnan näistä ilon päivistä. Kun alusta asti tietää ettei kirja saa onnellista loppua, suhtautuu heidän tunteisiinsa jotenkin suuremmalla kiihkolla. Kuin kannustaen heitä antamaan kaikkensa noina lyhyinä onnen päivinä.

Onnistuin samaistumaan heihin kaikkiin. Sekä Rasmukseen, joka ei koskaan sopeudu joukkoon ja kirjoittaa nimensä sormella ikkunan huuruun että Benjaminiin, joka pohtii elämän suuria kysymyksiä ja omaa paikkaansa painaessaan lapsen kätensä ikkunanlasiin. Molempien lapsuus ja kasvu piirretään muutaman tarkkaan valitun, vahvan visuaalisen muiston kautta, ja näiden muistojen kautta he tuntuvat heti läheisiltä. Yllättäen samaistuin myös Pauliin. Tavallaan hän on alussa poikien vastakohta, niin avoimesti homo kuin olla ja voi, ja vielä samalla eräänlainen äitihahmo muille. Paulin hahmo toi myös kaivattua huumoria herkkien kasvutarinoiden keskelle.

Kaikkein eniten rakastin kirjassa sen visuaalisuutta ja vahvoja tunteita. Harvoin muutamalla sanalla saa maalattua yhtä monta kuvaa ja nostettua yhtä monta tunnetta aina ilosta pelkoon ja surusta kiukkuun. Tietenkin minua kiinnosti kovasti myös uskonnollinen puoli. Odotan suurella mielenkiinnolla Benjaminin tulevia kamppailuja uskon ja rakkauden välillä ja sitä mitä hän tuntee ja ajattelee. Tässä osassa ehdittiin oikeastaan vasta raapaista pintaa.

Kirjasta ei puhuta kolmiosaisena sarjana vaan nimenomaan yhtenä kolmeen niteeseen jaettuna tarinana. Siksi arvostelu onkin hieman vaikeaaa. Eihän sitä yleensäkään lopeta lukenista ja kirjoita arvostelua luettuaan tarinasta vain kolmasosan. Näinollen ei kirjan "lopetusta" voi oikein moittia ja se olikin ainoa asia, mitä en rakastanut varauksetta. Osan loppupuoli lipsui nimittäin historiallisvoittoiseksi jättäen Benjaminin ja Rasmuksen lumisateeseen tulevaisuus ja tunteet täysin auki. Epäilemättä tarina lähtee seuraavassa osassa lentoon, mutta sitä pitäisi nyt sitten odotella lähes vuosi. Piinallista! Ja ruotsia kun en osaa niin hyvin, että voisin yrittää alkuperäiskielellä.

Tästä tuli minulle heti tärkeä kirja, ja tiedän että seuraavista kahdestakin tulee. Joskus mitä synkimmistä tarinoista ja hetkistä löytyy se kaikkein aidoin onni.