KATSAUS KIRJASYKSYYN

Nyt kun kevät on rauhoittunut pikkuhiljaa kesäksi, oli minullakin viimein aikaa tehdä kunnon katsaus kirjasyksyyn. 

En lisännyt listaani niitä muutamia liian itsestäänselviä kirjoja, kuten Khaled Hosseinia, Chimamanda Ngozi Adichieta ja Zadie Smithiä. Olen varma, että tulen ne lukemaan ja pidänkin niistä, mutta halusin katsauksessani keskittyä enemmän uusien helmien löytämiseen. Syksyn kirjoissa olikin paljon kivoja uskonnollisia näkökulmia, sekä syksyyn sopivaa mystistä sadunomaisuutta, mutta myös huumoria ja herättäviä aiheita

Atena
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa.
Perimmäisiä kysymyksiä uskosta ja rakkaudesta, puettuna psykologiseen kauhukertomukseen. Luen juuri Lumikkoa ja olen umpirakastunut Jääskeläiseen.
Jukka Laajarinne: 72
Millainen on muslimin taivas? Onko se ihanteellinen paikka neitsyineen vai jotain ihan muuta? Mielenkiintoista lukea aiheesta suomalaisesta näkökulmasta

Bazar 
Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika 
Maailma muuttuu ja teini-ikäisen tytön on selvittävä sen lisäksi omista murheistaan.
Kim Fay: Kadonneiden muistojen kartta 
Khmerien kuparitaulut voivat muuttaa historian suunnan. Mystiikaa, arkeologiaa ja jännitystä, niistä voi koostua loistopaketti.  
Eowyn Ivey: Lumilapsi 
Sadunkaltainen tarina Alaskan julman luonnon keskeltä. Pulitzer-finalisti. Yksi mielestäni kiinnostavimmista syksyn kirjoista.

Gummerus
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Nuoren lestadiolaisparin tarina, josta kiinnostuin heti.
Peter Watts: Sokeannäkö
Jos maailmaan tulee vierailijoita avaruudesta, ketkä kootaan vastaanottamaan heitä? Herätti huomioni asenteellaan ja mielenkiintoisella ihmiskuvallaan.

Into
Laura Gustafsson: Anomalia
Huorasatua en oikein ymmärtänyt, mutta tämä kuulostaa paremmalta. Pakko antaa mahdollisuus.
Susan Seller: Vanessa ja Virginia
Vanessa kirjoittaa kirjetta sisarelleen Virginia Woolfille. Pala kirjallisuushistoriaa eri tavoin puettuna.

Like
Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö
Miten kirjailijaäidin paha olo vaikuttaa lapseen? Vahvaa tunnetta huokuva kuvaus antoi kovat odotukset.
Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
Pienoisromaani mielisairaudesta uskonnon keskellä. Aihe kiinnostaa, mutta lukisin jo pelkän nimen perusteella.

Minerva
José Rodrigues dos Santos: Einstein-koodi
Voiko Jumalan olemassaolon todistaa tieteellisesti? Sen mikäkin haluaisin tietää!

Otava
Kjell Westö: Kangastus 38
Film noir -henkisiä menneisyyden haamuja. Ja Westö nyt vain on.
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Ulkopuolisuuden päiväkirja. On taas aika katsoa jos minustakin tulisi haahtelisti.
Lukisin kyllä jo pelkän nimen perusteella, vaikkei olisikaan Haahtela.
Mo Yan: Seitsemän elämääni
Mies elää elämänsä uudelleen eri olomuodoissa. Herätti heti mielenkiinnon.

Siltala
Tuomas Kyrö: Kunkku
Millaista on olla kuningas? Siihen on Kyröllä varmasti sanavalmis mielipide.

Tammi
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Mitä tapahtuu kun perheessä elää sekä neurotieteilijä että eläinten oikeuksien puolustaja? Valtonen osaa varmasti luoda siitä mehevän vastauksen.
Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa
Sisaruudesta sijaislapsiperheessä ja lapsen näkökulmasta. Herkäntuntuinen ihmiskuvaus.
Judith Schalansky: Kirahvin kaula
Ääridarwinistinen opettaja, joka joutuu tarkistamaan maailmankuvaansa, on ihminen, johon haluaisin tutustua, edes kirjan kautta.

Teos
Jenni, Linturi: Malmi, 1917
Itsenäistymisen aikaisessa Suomessa oli jo kylvetty sisällissodan siemenet. Rakastin Linturin esikoista (se olisi saanut voittaa Finlandian) ja tämän aihe tuntui vielä paremmalta.
Annika Luther: Opettajanhuone
Satiiria opettajan työn haastavuudesta. Vaikkei minusta opettajaa tulekaan, osaan kyllä eläytyä monien kavereideni tulevaan ammattiin.
Niina Miettinen: Israel-tyttö
Kaksi tyttöä etsii Luvattua maata ja sen ihmeitä. Varmasti herättävä kertomus.

WSOY
Asko Sahlberg: Herodes
Herodes murehtii menneitä tekosiaan. Erikoinen aihe ja perspektiivi, heti lukujonoon.
Miki Liukkonen: Lapset auringon alla
Mitä ovat uuszeniläiset? Siitä minä haluan ainakin ottaa selvän.
Vikas Swarupt: Nuoren naisen koetukset
Houkutteleva tarjous, onko se liian hyvä ollakseen totta? Sitäpaitsi Tyhjentävä vastaus on edelleen yksin parhaista ikinä lukemistani kirjoista.
Leena Virtanen: Noitanaisen älä anna elää
Tosikertomus Ahvenanmaan noitavainoista. 

 

 

 

 

Philipe Mercier: A young girl reading by candlelight

Innolla syksyn pimeneviä lukuiltoja odotellen...

"MEITÄ ON KAIKKIALLA. ÄLÄ IKINÄ KIELLÄ ITSEÄSI."

Jonas Gardell:  
Älä koskaan pyyhi kyyneleitä 
paljain käsin
1. Rakkaus
Ruotsinkielinen alkuteos: 
Torka aldrig tårar utan handskar  
1. Kärleken (2012)
Suomennos: Otto Lappalainen
WSOY, 2013
291 sivua

On vuosi 1982.
   Nuori ja kaunis Rasmus astuu junasta Tukholman keskusasemalla. Taakse jää pikkukylä Värmlannissa, edessä syntinen Tukholma. 
   Benjamin on Jehovan todistaja. Hän kiertää ovelta ovelle puhumassa ihmisille Jumalasta. Mikään ei voi horjuttaa hänen uskoaan paitsi, että oven sattuu avaamaan Paul; Jumalan luomista homoista lämpimin, hauskin ja flirtein ikinä.
   Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen.

Tämä oli minulle yksi odotetuimmista kevään kirjoista. Aikanaan katalogia katsellessani pidin tätä kiinnostana, mutta lopullisesti rakastuin katsottuani kirjan pohjalta tehdyn minisarjan. Jo silloin tiesin rakastuvani kirjaan, koska niin hyvää sarjaa ei olisi huonon romaanin kautta saanut tuotettua. Ja koska kirjahan vielä yleensä pesee elokuvat... Enkä lopulta arvannut väärin, rakastin kirjaa yhtä paljon kuin sen näyteltyä kaimaakin.

Aiheena homomaailma ei ole minulle kovin tuttu, mutta tunnen sitä kohti vahvaa sympatiaa. Minusta ihmiset ansaitsevat olla onnellisia sellaisena kuin ovat, omana itsenään. Enempää en ota aiheeseen kantaa, mutta kysynpä vain, että tekeekö muiden tuomitseminen jostain ihmisestä paremman? Minä olen onnellinen omana itsenäni, ja haluan antaa muiden olla sellaisia kuin ovat. Ja siitähän kirja pohjimmiltaan kertoo; halusta olla oma itsensä ja löytää oma paikkansa maailmassa ja sitä kautta rakkaus. Tämän rakkauden hinta vain on korkeampi - joidenkin on uhrattava sen tieltä niin perheensä kuin aiemman elämänsäkin.

Tarina etenee neljää polkua. Yhtä kuljettavat historian lehdet ja dokumentit, toisia kulkevat Rasmus, Benjamin ja Paul. Rasmus ja Benjamin ovat vielä matkalla, tietämättä minne mennä tai millainen olla kun taas Paul on avoimesti mitä on ja auttaa muitakin uudessa elämässään alkuun.

Kirjan tunnelma on uskomattoman moniulotteinen. Poikien ponnistelu rakkauden kautta itsensä löytämiseen ei ole helppo, eivätkä onnen hetket varjottomia. Kaiken yllä leijuu kokoajan nimetön uhka, lähestyvä katastrofi, joka tulee viemään korkean hinnan näistä ilon päivistä. Kun alusta asti tietää ettei kirja saa onnellista loppua, suhtautuu heidän tunteisiinsa jotenkin suuremmalla kiihkolla. Kuin kannustaen heitä antamaan kaikkensa noina lyhyinä onnen päivinä.

Onnistuin samaistumaan heihin kaikkiin. Sekä Rasmukseen, joka ei koskaan sopeudu joukkoon ja kirjoittaa nimensä sormella ikkunan huuruun että Benjaminiin, joka pohtii elämän suuria kysymyksiä ja omaa paikkaansa painaessaan lapsen kätensä ikkunanlasiin. Molempien lapsuus ja kasvu piirretään muutaman tarkkaan valitun, vahvan visuaalisen muiston kautta, ja näiden muistojen kautta he tuntuvat heti läheisiltä. Yllättäen samaistuin myös Pauliin. Tavallaan hän on alussa poikien vastakohta, niin avoimesti homo kuin olla ja voi, ja vielä samalla eräänlainen äitihahmo muille. Paulin hahmo toi myös kaivattua huumoria herkkien kasvutarinoiden keskelle.

Kaikkein eniten rakastin kirjassa sen visuaalisuutta ja vahvoja tunteita. Harvoin muutamalla sanalla saa maalattua yhtä monta kuvaa ja nostettua yhtä monta tunnetta aina ilosta pelkoon ja surusta kiukkuun. Tietenkin minua kiinnosti kovasti myös uskonnollinen puoli. Odotan suurella mielenkiinnolla Benjaminin tulevia kamppailuja uskon ja rakkauden välillä ja sitä mitä hän tuntee ja ajattelee. Tässä osassa ehdittiin oikeastaan vasta raapaista pintaa.

Kirjasta ei puhuta kolmiosaisena sarjana vaan nimenomaan yhtenä kolmeen niteeseen jaettuna tarinana. Siksi arvostelu onkin hieman vaikeaaa. Eihän sitä yleensäkään lopeta lukenista ja kirjoita arvostelua luettuaan tarinasta vain kolmasosan. Näinollen ei kirjan "lopetusta" voi oikein moittia ja se olikin ainoa asia, mitä en rakastanut varauksetta. Osan loppupuoli lipsui nimittäin historiallisvoittoiseksi jättäen Benjaminin ja Rasmuksen lumisateeseen tulevaisuus ja tunteet täysin auki. Epäilemättä tarina lähtee seuraavassa osassa lentoon, mutta sitä pitäisi nyt sitten odotella lähes vuosi. Piinallista! Ja ruotsia kun en osaa niin hyvin, että voisin yrittää alkuperäiskielellä.

Tästä tuli minulle heti tärkeä kirja, ja tiedän että seuraavista kahdestakin tulee. Joskus mitä synkimmistä tarinoista ja hetkistä löytyy se kaikkein aidoin onni.

PALUUPOSTAUS

Olen nyt pitänyt tahtomattani blogitaukoa loppukevään ajan. Syitä on ollut monia, suurimpina kandi ja koulu muutenkin. Kun käyttää kaiken aikansa lukemiseen ja sitä referoivaan kirjoittamiseen, ei jotenkaan niinä vapaahetkinä tunnu haluttavalta alkaa lukea ja sitten kirjoittaa lukemastaan. 

Toisaalta en ole myöskään lukenut mitään, josta olisin voinut kirjoittaa. Kaiken keskellä vapaahetket täyttyivät ns. lohtukirjoista, niistä vanhoista hyviksi havaituista suosikeista. Tänä aikana on tullut luettua Kotiopettajattaren romaanit, Ylpeydet ja ennakkoluulot, Tytöt ja helmikorvakorut, Geishan muistelmat ja Pienet talot preerialla. Sitten aloin kaivata sarjoja, jottei tarina loppuisi niin nopeasti ja nappasin hyllysta Hobitin ja Tarut sormusten herrasta, joihin antoi sysäyksen Hobitti-elokuvan ilmestynyt DVD. Sitten vähän esihistoriaa Maan lapsien parissa ja putki päättyi lopulta syntiseen kirjanautintooni True Bloodeihin.

Oikeastaan olen ikävöinyt bloggausta kovasti, mutta toisaalta tauko teki hyvää. Nyt olen pinonnut pöydälle komean läjän kirjoja, joita aloitan sormet syyhyten. Kevään uutuuskirjoja, kirjakauppalöytöjä ja muita odottamiani opuksia. Tänään nappasin pinon päällimmäisen, Älä koskaan kuivaa kyyneleitä paljain käsin, ja hipsin puutarhakeinuun lukemaan.Jotenkin joskus tarvitsee lomaa järkevistä ja itselle uusista kirjoista, jotta niistä osaa taas nauttia kunnolla. Ja nyt nautin enemmän kuin miesmuistiin, tosin kirja harmittavasti hupeni jo puoleenväliin ja kahta seuraavaa osaa pitäisi odottaa ensi vuoteen. Kiduttavaa. 

Ihanaa taas ujuttautua pikkuhiljaa takaisin blogimaailmaan. 

Winslow Homer: Girl on a swing (1897)

 

MAALISKUUN MATALIKOT

Kruunaan nyt historian surkeimman blogikuukauden vielä myöhässä kirjoitetulla koontipostauksella, ja puolustaudun sillä että kandini palautukseen on vajaat kaksi viikkoa ja sen jälkeen hankin taas elämän.

Marja Björck: Poika
Laurie Frankel: Ikuisesti yhdess@

Tässä sivussa olen ehtinyt silti lukea vähän lisääkin. Hieman liian lapsellinen fantasiaseikkalu Beautiful Creatures ei kunnolla vakuuttanut, mutta mahtava Makeannälkä palautti jo melkein kadonneen uskoni McEwaniin. Nyt kesken on Mikael Niemen Veden viemää, jonka kanssa en tiedä itkeäkö vai nauraa. 

Ihania kevään kirjoja tulossa myös tulevina viikkoina. 

Arnold Böcklin: Children carving may flutes (1877)

"NYKYÄÄN SITÄ EI OLE ENÄÄ YHTÄ POISSA KUIN ENNEN."

Laurie Frankel:  
Ikuisesti yhdessä
Englanninkielinen alkuteos:  
Goodbye for now (2012)
Suomennos: Aila Herronen
WSOY, 2013
431 sivua

Nörttivelho Sam ohjelmoi elämäänsä kuntoon: löytyy taydellinen tyttöystävä, Meredith, sekä apu tämän suruun. Siinä sivussa Sam tulee loihtineeksi heille merkillisen työpaikan.

Kun astut Styks-salonkiin ja lähetät paluupostia, voit jatkaa siitä minkä kuolema keskeytti. Mutta pidä varasi. Rakkaus voi alkaa elää omaa elämäänsä.  

Tämä oli pakko lukea, koska sen takana on niin kiehtova ajatusleikki. Mitä jos kuolleiden rakkaidensa kanssa voisi vielä joskus puhua? Ei oikeasti, vaan heidän muistonsa kautta. Miltä se tuntuisi? Hyvältä vai pahalta?

Kirjan alkuasetelma on herkullisen hullunkurinen. Tapaamme tietokoneneron poikamiehen, Samin. Hän on onneton naisten kanssa, mutta huvittavaa kyllä, työskentelee treffipalvelussa. Ennen pitkää hän keksii täydellisen ohjelman, joka selvittää täydellisen sielunkumppanin tämän jättämän sähköisen jalanjäljen pohjalta. Ohjelma toimii liiankin hyvin, ja Sam saa potkut. Eihän moista ohjelmaa voi julkaista. Jos kaikki ihniset löytäisivät unelmakumppaninsa ensiyrittämällä, ei treffibisnes menestyisi kauaa.

Samilla on kuitenkin yhä ohjelmansa, ja sen avulla hän löytää toisen puoliskonsa, Meredithin ja myöhemmin tätä auttaakseen tätä surussa jalostuu ohjelmasta uusi keksintö, paluuposti.Tarina kuvaa heidän elämäänsä ja uraansa tämän uraauurtavan keksinnön parissa. Elämä on erilaista, mielenkiintoista, mutta perin nurinkurista ja menneisyydessä laahaavaa.

Tarina kompastui hieman siihen, että se yritti olla liian monta asiaa yhtä aikaa. Olisin toivonut sen luottavan enemmän alkuperäiseen ideaansa ja sitä seuraavaan, osin nerokkaaseenkin huumoriin. Tarinaan oli kuitenkin mahdutettava lisää suuria tunteita järkytyksen ja uusien surujen muodossa, eikä masennuksenaikainen huumori tuntunut enää niin hauskalta vaan pikemminkin tragikoomiselta. Loppuun oli tietenkin pakko yrittää mahduttaa opetus, vaikka en kyllä oikein ymmärtänyt mikä se oli ja kumpaa puolta se suosi. Ehkä se oli tarkoituksella jätetty lukijan päätettäväksi.

Sekavuudestaan huolimatta kirjassa oli puolensa, ja voisin lukea sen uudelleen ihan vain ideansa takia. On jännittävää kuvitella miltä tuntuisi, jos voisi puhua kuolleiden rakkaidensa kanssa. En edes haluaisi kuvitella puhuvani todellisen ihmisen kanssa. Se voisi olla pikemminkin muisto, joka saa todellisemman hahmon. Jonka kanssa voisi puhua menneistä, jolta voisi kysyä asioita, joita on jo unohtanut. Mutta koska tämähän on nykyaikaa, se edellyttää sähköistä muistijälkeä. Henkilö, jonka kanssa minä haluaisin eniten puhua, omisti tasan kaksi laitetta, joita voisi pitää alkuunkaan sähköisinä; lankapuhelimen ja radion. Hän oli henkilö, joka keitti kahvinsa itse pannussa ja ei koskaan omistanut telkkaria, koska luki mielummin. Siksi se ei kai tuntuisikaan oikealta, mutta aina voi kuvitella.

TTT - TÄNÄÄN

10. Huomasin, että Minna Canthin päivä ja tasa-arvon päivä ovat sama päivä. 
9. Sen kunniaksi minäkin tahdoin, eli allekirjoitin kansalaisaloitteen (ja turhamaisuuttani otin siitä myös valokuvan)
8. Raahasin yli viiden kilon edestä kandikirjoja kotiin (ja toivon ettei selkärankani painunut lopullisesti vinoon niiden kantamisesta olkalaukussa).  
7. Aurinko paistoi ulkona, ja se piristi kummasti.
6. ...niin paljon, että sain äkillisen mielenhäiriön vaihtaa kukkien mullat.
5. Harmittelin, ettei ole aikaa juhlia Canthia kirjallisemmin jonkun hyvän romaanin parissa.
4. ...tai kirjoittaa aiheen paremmin ansaitsemaa ylistyspostausta blogiin tai lukea muiden hienoja Canthin inspiroimia naisaiheisia tuesday top ten -listoja.
3. ...tai ylipäätään omistaa blogille enemmän aikaa juuri nyt.
2. Ehdin kuitenkin huomata keskusteluista, että joidenkin kustantamoiden syksyn kirjoista on tullut jo tietoa ja panikoida, että eikai vielä maaliskuussa. 
1. Ja koska oli vain pakko tulla kirjoittamaan jotain, raapustin tämän. 

Edward Burne Jones: The garden court study

"EN TIEDÄ, ONKO MINUSTA TULLUT VALINTOJENI KAUTTA TYHMÄNROHKEA."

Marja Björk: Poika 
Like, 2013
215 sivua

Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika. Perhe yrittää pakottaa Makkea tytöksi ja suojella häntä ulkopuolisilta. Välillä äiti tuntuu tajuavan lastaan ja välillä taas ahdistaa hänet nurkkaan. Naiseksi kasvaminen, pukeutuminen, koulunvaihdot, seurustelu. Muiden nuorten ilon aiheet ja arki ovat Makkelle pelottava temppurata, jolla hän taiteilee yksin.

 Kirjailijana Marja Björk on minulle uusi tuttavuus, tosin sellainen johon on pitänyt jo pitempään tutustua. Minuun vetoavat aina kirjat, joita kuvaillaan oivaltavan rehellisesti kirjoitetuiksi. Kaiken sen taiteellisen tekstikikkailumaailman lomassa yksinkertaisen avoin kirja on kuin virkistävä tuulahdus.

Poika osoittautui juuri sellaiseksi kuin kuvittelinkin. Se kertoo kipeän tarinan siitä, miltä tuntuu kun oma sisäinen pojan sielu on puettu väärinkäsityksellä tytön ruumiiseen. Ympäristö painostaa totuttuihin roolimalleihin, yrittää pukea Marionia hameisiin ja sitoa hänen jalkaansa kaunoluistimet, vaikka hän ei tunne niitä omikseen. Vaikeuksia täynnä olevalla tiellä kohti aikuisuutta hän vähitellen löytää itsensä uudelleen ja on lopulta valmis tekemään koko loppuelämäänsä vaikuttavan päätöksen.

Tarinasta huomasi miten kiinteästi sukupuoliroolit yhä ilmenevät maailmassamme. Jotenkin tulin miettineeksi, että on jollain tasolla helpompaa olla poika tytön ruumiissa kuin toisin päin. Tyttöä, joka pukeutuu poikamaisesti, leikkii raisuja juoksuleikkijä ja valitsee koulussa puukäsityöt, pidetään vain koviksena - toisin sanoen kunnioitettavan vahvana ja itsenäisenä. Kun taas tyttömäisesti käyttäytyvä poika on heikko ja nössö, haukuttaessa myös homo. Puhumattakaan siitä millainen haloo nousisi jos poika laittaisi päälleen hameen tai jalkaansa korkokengät. Nuoriso on raakaa, vähemmästäkin joutuu kiusauksen kohteeksi.

Mielenkiintoisinta kirjaa lukiessa on oman suhtautumisen muuttuminen. Kun alussa päähenkiköä ajattelee jonkinlaisena tyttönä, hyvin nopeasti hän alkaa jo tuntua pojalta. Kun Marion/Makke tulee murrosikään, minä suhtauduin häneen jo automaattisesti poikana, jolla vain sattuu olemaan hieman tavallista naisellisempia ongelmia. Jotenkin siis hänen identiteettinsä vahvistui koko kirjan ajan entistä maskuliinisemmaksi samalla kun hän itse tiedostaa pikkuhiljaa mikä oikeasti on. Määritelmä transsukupuolinen on sinällään sellainen sanahirviö, ettei ihme ettei nuori sitä itsessään tunnista. 

Marja Björkin kirjoitustyyli vakuutti minut. Hän vie lukijansa ravistelevalle matkalle poikatyttömme pään sisälle ja heijastaa jokaisella sanallaan hänen persoonaansa. Hän kirjoittaa vahvasti turvautumatta kielikuviin, jotka vievät ajatukset pois itse asiasta. Kirja on todella nopeasti luettu, mikä on sekä sen vahvuus että heikkous. Vähän jäi kaivertamaan lukukokemuksen lyhykäisyys, mutta toisaalta kirja oli ehkä parhaimmillaan juuri yhdeltä istumalta luettuna.