JOULULOMAN LUKULOKI

Blogini on taas viettänyt hiljaisempaa elämää joulukuun. Ensin oli koulun kanssa kiire, sitten töiden ja lopulta jouluvalmisteluiden. Ja lopulta lomalla opettelin rentoutumaan olemalla menemättä ollenkaan koneelle, koska siellä on kuitenkin aina joku asia hoitamatta (kuten blogi).

Periaatteessa olen blogin kanssa neljä kirjaa jäljessä. Pete Suhosen Hitlerin Kylkiluu, Anna Kontulan Mistä ei voi puhua, John Finnemoren Robin Hood ja Linn Ullmanin Aarteemme kallis odottavat koneelle naputtelua. Niistä kaiksta minulla on sanasia sanottavana, ja aion ne kyllä blogiinkin asti saada, mutta sitten kun vuosi on kääntynyt 2013 puolelle. Tärkeämpää (ja hauskempaa) on nyt ennen uuttavuotta tilastoida tämän vuoden kokemuksia ja lukemuksia.

Joululomalla minulla on ennenkin herännyt halu lukea jotain tuttua ja turvallista, sellaista jo aiemmin luettua - ja tietenkin blogillisesti mahdollisimman epäjärkevää. Kirjakaupassa joululahjoja kurkkiessani alkoi tuntua, että voisin lukea vauhteeksi jotain seikkailua/fantasiaa. Hyllyyni eksyivät Inheritance Cyclen (Eragon) neliosainen paketti englanniksi, ja se hupenikin yllättän nopeasti. Sitten kävin katsomassa Hobitin elokuvissa, ja koska olin jo unohdellut hyvän joukon kirjan tapahtumia, päätin verestää muistiani. Ja koska elokuvan seurauksena aloin hieman miettiä joitain suomennoskohtia (kuten necromancer, joka on suomennettu noidaksi), ostin englanninkielisen painoksen. Hobitin jälkeen tietenkin tuli halu lukea myös Taru sormusten herrasta. Se onkin asustellut hyllyssäni sekä suomeksi että englanniksi jo nuoruusvuosilta asti, mutta englanninkielellä en sitä koskaan ole lukenut. Silloin aikanaan se oli vielä liian vaikeaa ja sittemmin en ole ehtinyt. Nyt kuitenkin päätin korjata senkin epäkohdan ja huomasin ilokseni, että vähän paremmin kulkee nyt kuin silloin kymmenen vuotta sitten.

Joulupaketeista kuoriutui pari eniten toivomaani kotimaista; Jää ja Nälkävuosi, seka niitäkin tärkeämpi kirjallinen objekti nimeltään kirjahylly. Kun nyt nuo nurkissa asustavat kirjakasat saan hyllytettyä, jää siihen vielä pikkuisen tilaa uusillekin hankinnoille. 

Huomenna julkaisen hieman tilastoja tästä vuodesta ja vuoden alussa pyörähtää käyntiin myös arvonta; onhan blogini tullut jo kahden vuoden kypsään taaperoikään. Pahoittelen vielä hiljaiseloani, nyt otan itseäni niskasta kiinni!

FINLANDIAVOITTAJA

 Tänään se sitten julkistettiin; Finlandia-palkinto meni Ulla-Lena Lundbergille romaanistaan Jää, joka siis julkaistiin alunperin ruotsiksi nimellä Is (suomennos Leena Vallisaari). Palkinnonsaajan valitsi presidentti Tarja Halonen.

Tänä vuonna kun kävi niin, että en ollut lukenut ehdokaskuusikosta yhtään kirjaa, päätin luovuttaa ehdokkaiden lukemisen, vaikka olisin niin halunnut lukea ne kaikki ennen valintaa. Silti minulla oli ennen yhdenkään lukemista kaksi suosikkia kiinnostavan aiheen ja kehuvien arvioiden perusteella: juuri Lundbergin Jää sekä Ollikaisen Nälkävuosi. Olen siis erittäin tyytyväinen voittajaan. Nyt voin lueskella sen rauhassa ilman kiirettä (tosin kirjastojonohan pomppasi juuri taivaisiin, joten hetken voi omaa kappalettaan joutua odottelemaan, jos ei halua ostaa). Toivon, että voin sitten kaiken tämän etukäteisylistelyn jälkeen todeta pitäväni kirjasta yhtä paljon kuin muutkin, kun saan sen luettua.

Lundbergin lisäksi ehdolla olivat siis
Riikka Ala-Harjan Maihinnousu
Pirjo Hassisen Popula
Heidi Köngäksen Dora, Dora
Aki Ollikaisen Nälkävuosi
ja Juha Seppälän Mr. Smith

Voittiko sinusta oikea kirja?

MARRASKUUN MATKAKERTOMUS

Luettujen kirjojen kuukausimäärä jatkaa häpeällistä laskuaan. Tässä kuussa siihen oli silti hyvä syy, nimittäin kandin puurtamisesta johtuva miltei kahden viikon blogitauko (minun oli pakko olla itselleni ankara,  sillä jos avaan blogin niin siellä vierähtää kyllä useampi tunti, vaikka lupailisi vain nopeasti vilkaista). Kirjojen lukeminenkin jäi melkein viikoksi kun korvasin romaanit kadiaiheeseen liittyvällä kirjallisuudella. Nyt kuitenkin onneksi saan jättää työn muhiutumaan joulun ajaksi ja aloitan kunnolla sen tekemisen sitten tammikuussa. Ja koska aikaa on yli kolme kuukautta sittenkin, ei pitäisi tulla yhtä kiire kuin nyt tutkimussuunnitelman kanssa. (Tutkimussuunnitelma muuten kuvasti lukuintoani aika hyvin. Se oli perusmuodoltaan tyyliä "voisin lukea tuon kirjan, ja sitten tutustua tähän kirjaan, ja käyttää tuon apuna tätä kirjaa, ja sitten vielä vähän tutkiskella tätä ja tuota ja sitä...)

Kuukauden kokonaissaldo jäi harmittavasti neljään kirjaan. Tosin Hitlerin kylkiluu odottaa vain koneelle naputtelua ja Mistä ei voi puhua on myös viimeisiä sivuja vaille luettuna. Tänä viikonloppuna olin ystäväni häissä Joensuussa ja siksi en ehtinyt blogia päivittelemään. Positiivista on kirjojen kotimaisuussuhde - peräti kolme neljästä on täältä kotoisin. Sivuja kertyi 1064.

Esa Salminen / Saeed Warsame: Mohammed, suomalainen
Riikka Pulkkinen: Vieras
Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
Saara Henriksson: Linnunpaino

Nyt uudella ajalla ja innolla taas kirjojen ja blogimaailman kimppuun. Ja tietenkin Finlandiavoittajan julistamisen odotteluun.

"LINNUKSI HÄN ON AIKA PAINAVA."

Saara Henriksson: Linnunpaino
Into, 2012
246 sivua

Linnunpaino on vinksahtanut rakkaustarina, jossa nuori tanssija kohtaa ritari Siniparran. Kunnianhimoinen Lilja tavoittelee isompia tehtäviä tanssiryhmässä. Kiikarissa on rooli Siniparta-teoksen tuoreena vaimona, joka paljastaa aviomiehen lukittuihin huoneisiin kätkemät salaisuudet. Lilja kuitenkin loukkaantuu harjoituksissa ja tulee sivuutetuksi roolijaossa. Sairauslomalla hän kohtaa Tommin, lintumiehen.
    Lilja tietää, mitä haluaa, mutta Tommi pyristelee. Lilja ottaa tehtäväkseen avata Tommin kaikki ovet ja lukot. Arvoituksen ydin ei ole se, miksi Siniparta murhasi edelliset vaimonsa. Miksi nuori vaimo yhä kysyy, vaikka jo tietää mitä viimeisen oven takana on? Onko kukaan rakkaimmalleen velkaa menneisyyttään?

Tämä kirja houkutti katalogissa taiteellisuudellaan ja tanssimiljööllään sekä hurmaavalla kannellaan. Yksi syksyn must-to-read -kirjoista minulle, ehdottomasti.
Tarina kertoo Liljasta, nuoresta ammattitanssijattaresta, joka tuntuu olevan jumissa niin ihmissuhteidensa, uransa kuin muunkin elämänsä kanssa. Tanssijan elämä on uskomattoman kurinalaista, eikä vapauksia juuri sallita. Aina pitäisi kehittyä lisää, koskaan ei ole valmis. Kivut salataan ja surut piilotetaan. Elämä on vain tanssia.

Kirja oli monessa mielessä samanlainen kuin vajaat pari vuotta sitten lukemani Emma Puikkosen Turkulainen näytelmä. Molemmissa nuori naishahmo käsittelee omaa elämäänsä harrastuksensa kautta. Turkulaisessa näytelmässä hänen oma elämänsä sekoittuu teatterilavan roolihahmoonsa, ja aina ei ollut selvää mistä yksi tyttö alkoi ja toinen päättyi. Linnunpainossa on vähän samankaltainen idea, kun Lilja peilaa omaa elämäänsä tanssihahmoonsa ja yrittäessään ymmärtää Siniparran tarinaa, tajuaa samalla asioita omasta elämästään. Siinä missä ensimmäinen elää roolinsa vankina, toinen ei tyydy valmiiseen tarinaan vaan kirjoittaa sitä mielikuvissaan itse uudelleen. 

Eniten minua linnunpainossa kiehtoikin vastakkainasettelu Liljan ja Judithin välillä. Kun alkuperäisessä tarussa Judith kulkee vääjäämättä kohti omaa tuhoaan, vaikuttaa Liljakin hukanneen oman vapautensa ja tahtonsa vaikuttaa. Kuitenkin hänen kuvitelmissaan tarun valtasuhteet vaihtuvat ja se onkin Judith,joka alistaa alleen Siniparran. Tästä Lilja saa voimaa ottaa vihdoin elämänsä langat omiin käsiinsä, eikä vain ajelehtia virran mukana.

Kirja oli tavattoman kiinnostava, ja olin hurmioitunut sen ideasta ja maailmasta. Kuitenkin jostain syystä kirja tuntui välillä raskaalta lukea, se ei imaissut samalla tavalla mukaansa kuin jotkut muut viimeksi lukemistani. Jotenkaan en pystynyt nauttimaan kirjaa liian isoina annoksina kerrallaan, ja käytinkin sen lukemiseen useita päiviä.

Lukemisen lisäksi käytin kirjoittamiseenkin monta päivää, ja se teki kirjalle palveluksen. Kun lukukokemusta pohti, se ikäänkuin kasaantui päässä tiiviimmäksi, yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. Lukemisen loputtua vallinnut ristiriitaisuuden tunne kaikkosi ja päällimmäisenä mieleen jäi kaunis kieli ja arvoituksellinen ilmapiiri. Arvoituksellisuutta oli siinä mielessä pikku hippunen liikaa, että en oikein täysin ymmärtänyt loppua. Pitäisi varmaan lukea kirja uudelleen, jotta sen kaikki vivahteet välittyisivät tajuntaan asti. Jos kirja jäikin osittain mysteeriksi, niin olipahan ainakin kaunis sellainen.

Linnan lukkoja ovat avanneet myös Maria ja Noora.

TTT - KYMMENEN SYYTÄ VIIME VIIKON BLOGIHILJAISUUTEEN

Niin... olen tässä pitänyt reilun viikon blogitaukoa ja oikeastaan vähän taukoa lukemisestakin. Koska vasta tänään sallin itseni avata bloggerin pitkästä aikaa, aloitan postaamalla kootut syyt poissaolooni. 

1. Kandin tutkimussuunnitelma piti palauttaa viime torstaina...
2. ...ja koska en osaa tehdä mitään ajoissa, vietin viime viikon alkupäivät tiiviisti tietokoneen ja lähdekirjojen äärellä...
3. ...tutkimussuunnitelman suullinen presentaatio oli tänään...
4. ...ja sitä varten piti tehdä powerpoint -esitys...
5. ...minun rakkaalla miniläppärillänihän ei ole mitään Microsoft Officea (eli siis ei powerpointia) ..
6. ... ja jostain syystä koneeni ei suostunut lataamaan sitä edes koeajaksi...
7. ...pikaisella nettiselailulla löytyi avuksi OpenOffice, jonka Impress -ohjelmalla saa tallennettua ppt-formaattiin...
8. ...olen käyttänyt powerpointia viimeksi lapsena ja impressiä en koskaan, joten homma ei ollut ihan helppo...
9. ...ja siihen meni hitsisti aikaa...
10. ...ja koska minähän olen perfektionisti, valikoin esitelmän kuviakin monta tuntia puhumattakaan tekstilaatikoiden venyttelystä ja vanuttelusta, nuolten paksuuden määrittämisestä ja taustan valitsemisesta.

...Mutta nyt on tutkimussuunnitelma onnellisesti palautettu ja presentaatio pidetty. Enkä edes pyörtynyt vaikka mieli tekikin (en siis ole mikään rohkea julkisten puheiden pitäjä).

Nyt sitten vihdoin pääsen taas kirjojen kimppuun, näpyttelemään postauksia blogiin ja päivittämään itseäni blogistanian tasalle. 

William Merritt Chase: Shinnecock interior studio

TTT - POTENTIAALISIA FINLANDIAEHDOKKAITA

Tiistai osui vallan mainiosti paria päivää ennen finlandiaehdokkaiden julkaisua, joten täytyy käyttää sitä hyväksi ja yhdistää nämä kaksi asiaa; top kymppi ja omat arvaukset finlandiaehdokkaiksi. Ja koska esitän kymmenen arvausta, paras olisi edes yhden niistä osua nappiin. 

Mitä siis raati arvostaa tänä vuonna, mitä se haluaa nostaa esiin?

10. Seija Vilén: Pohjan Akka (Avain)
Vahvoja naisia, myyteissä ja nykyajassa?
9. Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu (WSOY)
Satiirista seikkailua ja ääriliikkeitä?
8. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
Traagisia kohtaloita ja korutonta kauneutta?
7. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Teos) 
Ikiaikaisia salaisuuksia ja kaipausta?
6. Riku Korhonen: Nuku lähelläni (WSOY)
Unenomaista rakkautta ja finanssimaailmaa?
5. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo (Otava)
Amerikkalaista unelmaa ja yritystä ymmärtää?
4. Venla Hiidensalo: Mediahuora (Otava)
Ihmisarvon hintaa ja median raadollisuutta?
3.  Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin (Teos)
Kasvutarinaa ja menneisyyden aaveita?
2. Johan Bargum: Syyspurjehdus (Tammi)
Meren aaltoja ja ihmiselämän ristiriitoja?
1. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (Like)
Taistelua olemassaolosta ja maailmasta?

Guy Rose: Marguerite (1918)

Mitä sinä veikkaat?

"MUTTA EI PUHUTA KUOLEMASTA. PUHUTAAN SYNTYMÄSTÄ."

Susan Fletcher:  
Irlantilainen tyttö
Englanninkielinen alkuteos:  
Eve Green (2008)
Suomennos: Jonna Joskitt
Like, 2010
266 sivua

Eve Green odottaa esikoistaan. Hän palaa muistoissa omaan lapsuuteensa, aikaan jolloin hän oli juuri menettänyt äitinsä. Hänet lähetettiin Walesin maaseudulle kaatosateiden keskelle, missä kyläläisten katseet kääntyvät hänen peräänsä. Kuunnellessaan tarinoita perheensä historiasta hän ymmärtää, että menneisyydessä on synkkä tahra. Nyt, vuosia myöhemmin, hän on valmis kertomaan tarinansa. 

Irlantilainen tyttö oli minulle ennestään tyystin tuntematon, vaikka Fletcherin nimen olen kyllä kuullut Meriharakoiden ja Noidan ripin myötä (jotka kummatkin ovat kyllä lukulistalla). Siispä olen kiitollinen Sannalle, joka kaivoi sen kirjapinostaan seuraavaa lukupiirikirjaa pohtiessamme, kirjablogisti on nimittäin aina avoin positiiviselle yllätykselle. Aloin lisäksi lukea kirjaa todella myöhään, vasta edellisenä iltana, ja valmistauduin puolittain pakottamaan itseni sen kimppuun - mutta toisin kävi. Tapahtui totaalinen imaisureaktio ja huomasin ajan kulumisen vasta yön pikkutunneilla kun painoin kirjan kiinni.

Kirja kertoo Evangelinesta, nuoresta naisesta, jolla on ollut vaikea lapsuus. Odottaessaan omaa lastaan hän ryhtyy ensimmäistä kertaa käymään läpi mennyttä aikaa omassa elämässään. Kaupungissa lapsuutensa viettäneen tytön elämässä tapahtuu suuri muutos kun hänet äitinsä kuollessa viedään ennestään tuntemattomien isovanhempien luokse Walesin maaseudulle. Vaikka alku on aina hankala, tyttö kotiutuu pian luonnon keskelle ja löytää paikkansa. Kaikki eivät kuitenkaan katso Eveä hyvällä, ja miksei kukaan kerro mitään hänen isästään?

Walesin taianomainen ilmapiiri lumosi minut. Upeat maisemat näki sielunsa silmin, sateen tuoksu niityllä tulvi nenään ja auringonpaiste kuumeni iholla. Juoni itsessään oli toissijainen asia näin hienosti luodun tunnelman rinnalla. Kuitenkin juonikin on taitavasti rakennettu paljastamaan kokoajan pieniä vihjeitä tulevasta, vaikka paino onkin Even havainnoilla. Pidin kovasti näkökulman lapsenomaisuudesta. Kahdeksanvuotias tyttö muistaa tapahtumista oman näkemyksensä ja hänelle merkittävät asiat eivät ehkä olleet samoja kuin aikuisille. 

Kylän ihmisistä löytyvät kyllä kaikki steteotyypit uteliaasta vanhasta rouvasta paikalliseen kylähulluun, mutta en nähnyt sitä häiritsevänä. Fletcherin luomat hahmot istuvat niin saumattomasti pieneen Pohjois-Englantilaiseen kylään, että heidän todella uskoo syntyneen ja elävän siellä. Eve  katsoo kyläläisiä lapsen silmin ja ei näe muiden pelkäämässä Billyssä hullua ja kartettavaa hahmoa vaan ystävän. Vanhoja kaunoja kantavassa kauppiaassakaan hän ei koe uhkaa vaan pikemminkin haasteen.

Kaikki muistavat tuon vuoden vuotena, jolloin Rosie katosi. Katoamista seuranneessa epäilysten ja katkeruuden huumassa moni elämä muuttuu, joidenkin peruuttamattomasti. Eve muistaa ne hetket ikuisesti, ja kantaa niitä mukanaan - katoaminen, valhe, syytös, tulipalon tuhka. Vaikka tarinan pohjalla on ratkaisematon mysteeri, kirja ei kuitenkaan nojaa siihen. Matkan varrella lukija saa katsella ihmisiä salapoliisin silmin, mutta lopulta tuo arvoitus on vain yksi juonen kerroksista. Pääasiassa on Even kasvutarina.

Pidin kovasti kirjan puskemattomuudesta. Tapahtumat etenevät Even lapsensilmien kautta, eikä niitä jäädä aikuismaisesti dramatisoimaan ja vatvomaan. Se teki tekstistä jotenkin rauhanomaisen (ja joidenkin mielestä kai hieman liian hitaasti etenevän). Samalla tavoin kuin sumu kietoo kylän verhoonsa, myös tekstin ympärillä leijuu mystisen kauneuden verho. Teksti on kyllä hieman romantisoivaa, mutta se vain lisää  tarinan tarunomaisuutta, lumovoimaa, joka ainakin upposi minuun täyttä päätä. 

Tässä alkaa pikkuhiljaa tulla hieman nynnyblogisti olo, kun kehun vain kirjoja toisensa jälkeen ilman mitään kritisoitavaa. Toisaalta jos lukujonoon päätyy kirjoja, joista olettaa pitävänsä, on kai hyvä kun moni niistä onkin hyvä. Seuraavan kirjan kanssa saa onneksi sitten käyttää vähän erilaista sanastoa ja tunnetta. 

Walesissa ovat vierailleet myös: Katja, Leena Lumi, Naakku, Nino, Sanna, Susa ja Tuulia.

MAAILMANVALLOITUS: Englanti

Lukupiirikirjaksi tämä oli hyvä, koska emme olleet kaikki samaa mieltä. Kenenkään mielestä kirja ei ollut huono, mutta olimme eri tunnelmissa sen etenemisestä, joka oli aika verkkaista. Myös kyläläiset ja heidän roolinsa tarinassa jakoivat mielipiteitä.

Luulen tämän olevan sellainen kirja, johon lukutilanteella oli suuri vaikutus. Minä kun luin tämän vapaapäivän rauhassa ja myrskyn riehuessa ulkona, tavoitin tunnelman nopeasti. Lusäksi oli varmaan suuri etu saada lukea keskeytyksettä; kun ei joutunut palaamaan Walesista tänne Suomeen ei kirjan taikapiiri katkennut kertaakaan. Varmasti luentojen välissä tai bussissa lukiessa en olisi saavuttanut samaa tunnelmaa.  Suosittelenkin tätä luettavaksi kiireettömään tilanteeseen, jolloin voi antaa mielikuvituksen kunnolla lentää.