KESÄKUUKAUSIEN LUKUKUNTO

Siinäpäs se kesä alkaa olla mennyttä. Heinäkuun lopussa olin lomailemassa, joten nyt tulee kaksi kuukautta yhdellä kertaa. Seitsemäntoista kirjaa tuli yhteensä kulutettua, sivumäärää en edes jaksa laskea. Aika semmoisia kesään sopivia rennompia, ja muuten nautittavia kirjoja.

Stephenie Meyer: The Short Second Life of Bree Tanner

Stephenie Meyer: Twilight Saga: Official Illustrated Guide

Marianne Baclén: Tulilinnun tanssi

Mara Lee: Ladies

Kate Jacobs: Pieni Lankakauppa

Jan Guillou: Pahuus

Ja sitten Sookie Stackhouseja kertaa kymmenen

all by Charlaine Harris

Dead Until Dark

Living Dead in Dallas

Club Dead

Dead to the World

Dead as a Doornail

Definitely Dead

All Together Dead

Dead to the Worse

Dead and Gone

Dead in the Family

Ja vielä kuun loppuun yksi normaali

Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä

Manuel Desmond: School Girl

Hyvää Syksyn, koulun ja töiden alkua kaikille!

"EI KAI JUMALAN TAHTO VOI OLLA ETTÄ TUKEHDUN."

Kirsti Ellilä: 

Pappia kyydissä

Karisto, 2009

256 sivua

Idylliseen omakotitaloon pappimiehensä ja lapsikatraansa kanssa asettunut Matleena päättää palailla työelämään pitkän kotiäitiyden jälkeen, mutta tie tuntuu olevan tukossa. Matleenan teologinen koulutus yhdistettynä naispappeuden vastustamiseen - koko perheen aatteeseen - ei tunnu olevan kova sana työmarkkinoilla. Uskonveljet kaikkoavat takavasemmalle, kun tukea tarvittaisiin , eikä yhden naisen taistelu saa vastakaikua edes kotona, missä aviomies Aulis keskittyy vain omiin kirkkoherranvaaleihinsa. Elämä sekalaisen lapsi- ja eläinlauman yksinhuoltajana ja temppuilevan taloröttelön talkkarina alkaa hiukkasen nyppiä, kunnes Matleena oivaltaa mitä hän oikeasti haluaa.  

Kun kirkkotrilogian kolmas osa, Ristiaallokkoa putosi postiluukusta, päätin hankkia käsiini ensin ne kaksi ensimmäistäkin osaa. Kävi niin sopivasti, että ne löytyivät sopuhintaan kirjatorilta, ja pääsin aloittamaan luku-urakkaani saman tien, samoin kuin ämpättyä tuon suloisen värikkään kolmikon kirjahyllyyni. 

Kirsti Ellilä on ottanut käsittelyynsä aiheen, jota on hieman harvemmin näkynyt nykykirjallisuudessa, tiukan uskonnollisuuden kietoutuneena parhe-elämään ja parisuhteeseen. On kiinnostavaa nähdä, miten tuollainen uskonnollisuus vaikuttaa koko elämään aivan pienimpiäkin seikkoja myöten.

Matleenan hahmoon on yllättävän helppo samaistua, ehkä siksikin, että Aulis ja koko Timoteussäätiön toiminta alkoi nostattaa pulssiani kiehumispisteeseen jo ensimmäisestä kappaleesta asti. En nyt rupea omia uskonnollisia näkemyksiäni tähän erittelemään, muuta kuin että nimenomaan vastustan tuollaista mukautumattomuutta, pilkunviilausta ja sitä miten Raamatulla perustellaan omaa itsekkyyttä!

Pidin siitä, miten Matleena pikkuhiljaa kypsyi ajatuksissaan, ja epävarmalla tavalla etsi itseään ja omia tavoitteitaan. Suurin sielunkumppani on perheen Apatia-koira, joka tuntuu olevan ainoa, joka auttaa jollain tavoin kotitöissä - ainakin kuppien nuolemisen verran. Loppukirjasta Matleena myös kehittää itselleen ihastuksen on-of-ortodoksipappi Heikkiin. Koko tuo Heikki-hulabaloo tuo mieleen kouluikäisen kaukorakkausihastumisen, ja oli jotenkin hieman vaikea kuvitella kolmen lapsen naimissa oleva äiti tuollaisen tunteen kourissa. Ehkä se sitten on sitä keski-iän kriisiä, mitä minä vähän päälle kaksikymppisenä en ollenkaan osaa kuvitella. 

Kaikkein eniten pidin kirjailijan kirjoitustyylistä, siitä miten hän käsittelee vaikeitakin asioita raikkaan yksinkertaisesti ja huumoria unohtamatta. Olen aiemmin lukenut Ellilältä vain lastenkirjan Eksyneet näkevät unia, ja vaikka pidin siitäkin kovasti, ei sadunomaisesta tekstistä vielä havainnut kirjailijan suorastaan nerokkaan ironista otetta. Kun moni kirjailija oikoisi pienissä yksityiskohdissa mutkat suoriksi, mutta Pappia kyydissä on täynnä hauskoja huomiota jotka ovat meille tavallisesta elämästä tuttuja - siitä miten ikkunanpesussa syntyy tahtomattaan raitoja, miten kännykän etukuori voi ponnahtaa irti kun painaa punaista luuria liian raivokkaasti, miten viiniä on terveellisempää juoda kuin siideriä koska siitä saa hyödyllisiä antioksidantteja. 

Eritysplussat siitä, että koko tuon vampyyrikymmenikön jälkeen kärsin hieman kirjanjälkeismasennuksesta, ja tuntui vaikealta tarttua mihinkään. Tämä kirja kuitenkin oli tuohon mielentilaan täydellinen, ja nyt odotan innolla kahta seuraavaa osaa.

Pappia ovat ottaneet kyytiin ainakin Kirsi ja Booksy.

ANSAITTU MUFFINSSITAUKO

Nyt kun kaikki rästikirjat on blogattu, voin nautiskella saamastani ihanasta muffinssista, jonka minulle antoivat Norkku ja Liina.

Muffinssin mukana tuli muutamia kysymyksiä, yksinkertaisia, mutta juuri sellaisiinhan on aina vaikein vastata. 

Lempiruoka vaihtelee hetken, vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Vaikea mainita yhtä kunnollista ruokaa, koska ruokavalioni meni pari vuotta sitten remonttiin kasvisruokavalion myötä. Oikeastaan kaikki kasvisruoka on hyvää (paitsi punajuuret mitä jostain kumman syystä laitetaan ihan liian moneen paikkaan). Herkuttelen välillä suklaalla, ja sitten kaikilla hedelmillä ja marjoilla. Mansikat on parasta.

Lempivärejäni ovat kaikki heleät ja eloisat värit, mutta yhden mainitseminen olisikin sitten vaikeampaa. Jos pitäisi ottaa ainoastaan yksi väri, jota pitäisi vaikka katsella koko loppuelämä, niin se olisi ehkä kauniin vaaleanharmaa, vaikkei niin kovin värikäs olekaan. Ei semmoinen synkkä sadepilvenharmaa vaan iloinen mustavalkovalokuvien, lyijykynälyijyn ja Haisulimukin harmaa.  

Unelmien matkakohteita on niitäkin paljon. Jäämeren näin tänä kesänä, mutta jäljellä on vielö monta unelmaa. Haluaisin mm. Islantiin uimaan kuumassa lähteessä, Alpeille, eri maiden kuuluisiin taidemuseoihin, Colosseumille, Egyptin pyramideille, Australian punaiselle hiekkaerämaalle, Santiago de Compostelaan, buddhalaiseen temppeliin...

"BACK TO EARTH, MONKEY GIRL. TIME IS PASSING."

Charlaine Harris: 

Dead in the Family

Gollancz, 2010

320 pages

If you think your family relationships are complicated, think again: you haven't seen anything like the ones in Bon Temps, Louisiana. Sookie Stackhouse is dealing with a whole host of family problems, ranging from her own kin (a non-human fairy and a telepathic second cousin) demanding a place in her life, to her lover Eric's vampire sire, an ancient being, who arrives with Eric's 'brother' in tow at a most inopportune moment. And Sookie's tracking down a distant relation of her ailing neighbour (and ex), Vampire Bill Compton. In addition to the multitude of family issues complicating her life, the werewolf pack of Shreveport has asked Sookie for a special favour, and since Sookie is an obliging young woman, she agrees. But this favour for the wolves has dire results for Sookie, who is still recovering from the trauma of her abduction during the Fairy War. 

Kymmenes kirja ankkuroituu nimensä mukaisesti perhesuhteisiin. Kaikilla kirjan keskeisillä hahmoilla tuntuu olevan niiden kanssa ongelmia, jotka sekoittuvat keskenään aikamoiseksi ihmissuhdesopaksi.  

Ericin luoja pistäytyy visiitille mukanaan eräs ihmishistorian traagisimmista hahmoista vampyyriksi herätettynä. Hänen ihmiselämänsä aika kokemansa kauhut ovat jättäneet jälkensä nuoreen vampyyriin, ja tehneet tämän epävakaaksi ja hallitsemattomaksi. Mahtaako saman luojan toisella "vampyyrilapsella" olla jotain apua ongelmaan? Bill puolestaan kärsii edelleen hopeamyrkytyksestä (ja selkeästi myös jonkinlaisesta masennuksesta), johon saattaisi löytyä apua perheen piiristä.

Sookiella on enemmän ongelmia muiden perheistä, kuin omastaan, vaikka onkin saanut uuden sukulaisen. Hadley-serkku oli hetken aikaa naimisissa ollessaan saanut pienen pojan, ja tuo pieni poika on aivan riemuissaan saadessaan tutustus Sookie-tätiin. Eniten sekaannuksia ja hauskuutta aiheuttaa kuitenkin keijuserkku Claude, joka muuttuu hetkeksi Sookien luokse asumaan. Claude on melko komediallinen hahmo, jota kuvaa hyvin Pamin kysymys: "Claude, the mouthwateringly beautiful asshole?" 

Sookie ja Eric ovat vihdoin ja viimein löytäneet toisensa jo tunnetasollakin. Eihän sitä tässä olekaan kuin kymmenen kirjaa odoteltu. 

Edeltäjiensä tavoin tässä oli kaikkia niitä "syntisen kirjanautinnon piirteitä" mitä rakastan. Loppu ei jäänyt yhtä auki kuin monissa aiemmissa, mutta erityisesti ihmissuhderintamalla maltan tuskin odottaa jatkoa. 

Tämä on nyt viimeinen Southern vampire mystery tällä erää, lisää sitten joskus kun saan käsiini seuraavan osan. Tämä arvostelu jäi vähän tyngäksi, mutta nyt alkaa jo loppua sanat. En koskaan enää jättäydy kymmentä kirjaa jälkeen blogittamisessa, niiden kiinni kuromiseen menee ikä ja terveys.

"I'D HOPED YOUR SENSE OF SELF-PRESERVATION WOULD KICK IN."

Charlaine Harris: 

Dead and Gone

Gollancz, 2010

312 pages

Now it's the turn of the weres and shifters to follow the lead of the undead and reveal their existence to the ordinary world. Sookie Stackhouse already knows about them, of course - her brother turns into a panther at the full moon, she's friend to the local Were pack and Sam, her boss at Merlotte's bar, is a shifter. At first the great Were revelation seems to go well - then the horribly mutilated body of a were-panther is found outside Merlotte's. Though Sookie never cared that much for the victim, no one deserves such a horrible death, so she agrees to use her telepathic talent to track down the murderer. But what Sookie doesn't realise is that there is a far greater danger than this killer threatening Bon Temps: a race of unhuman beings, older, more powerful and far more secretive than the vampires or the werewolves is preparing for war ...

Bon Tempsin asukkaiden maailma mullistuu kun kaksiluontoiset (wereanimals) tekevät virallisen esiintulonsa ympäri maailmaa ja muiden muassa tuttuna ja turvallisena pidetty Sam Merlotte muuttaa muotoaan kaiken kansan edessä. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu kaikista niistä mullistuksista, joita maailmassa tapahtuu. Vampyyrien valta on vaihtunut Louisianassa, ja harvat hengissä selvinneet vampyyrit tekevät kaikkensa sopeutuakseen uuteen hallintoon. Vaarallisin uhka tulee kuitenkin muualta, keijujen suunnalta (kapinoin keiju-suomennoksen käyttöä, mutten keksi parempaakaan). Keijujen maailmassa kaksi jäljellä olevaa valtiasta sotii keskenään vallasta, toinen heistä ihmisten puolella ja toinen vastaan. Kuinka ollakaan, Sookie on keskellä näitä kaikkia mullistuksia, ja useamman kuin yhden tahon mustalla listalla. 

Sookie on aiemmin selviytynyt vähemmillä pysyvillä vammoilla oman nokkeluutensa ja vahvojen ystäviensä avulla, mutta eihän aina voi olla yhtä onnekas? Nyt hän joutuu pahimman vihollisensa vangitsemaksi, eikä selviä koskemattomana. Pelastajan rooliin kuitenkin riittää tunkua, alkaen useista eri vampyyreista, aina susiin ja keijuihin. 

Fellowship of the Sun tuo jälleen ilmi mukautumatonta kirkollista näkökantaansa, tällä kertaa keulassaan Arlene, Sookien vanha ystävätär. Minua kiinnostaa kovasti aina tämä kirkon ja vampyyrien vastakkainasettelu. Kuitenkin tuntuu aina, että vampyyrit ovat loppujenlopuksi melkein ystävällisiä, suvaitsevaisia ja harrastavat jopa enemmän lähimmäisenrakkautta kuin heidän vastustajansa. 

Farssimaiset ihmissuhdekuviot jatkuvat jälleen kerran, tosin nyt hieman edellisosia pienemmässä roolissa. Ericin kanssa kuitenkin tapahtuu aina. Ensin Eric ottaa etäisyyttä tarkoituksenaan suojella Sookieta, mutta kun tämä osoittautuu riittämättömäksi, hän ottaa toisen lähtökohdan - sitoo Sookien itseensä tavalla, joka on virallinen vampyyrimaailmassa. Sookie ei tosin muista olla kiitollinen pelastumisestaan huomatessaan mitä on tapahtunut. Sookie huomaa myös uuden todenperäisyyden Billin sanomisissa, ja huomaa, että on hänellekin kiitollisuudenvelassa. 

Vielä yksi osa jäljellä tältä erää.

“I AM A WOMAN, HEAR ME ROAR."

Charlaine Harris:

From Dead to Worse

Gollancz, 2009

368 pages

The supernatural community in Bon Temps, Louisiana is reeling from two hard blows: the natural disaster of Hurricane Katrina, and the manmade horror of the explosion at the vampire summit in the up-north city of Rhodes. Sookie Stackhouse is safe but dazed, and she's yearning for things to get back to normal. But that's just not happening. Too many vampires - some friends, some not - were killed or injured, and her were-tiger boyfriend Quinn is among the missing. It's clear that things are changing, whether the weres and vamps like it or not. And Sookie, Friend to the Pack, blood-bonded to the leader of the local vampire community, is caught up in those changes. She's about to find herself facing danger and death and, not for the first time, betrayal by someone she loves. And when the fur has finished flying and the cold blood has stopped flowing, Sookie's world will be forever altered ... 

Kahdeksas kirja alkaa siitä, mihin seitsemännen kirjan tapahtumat dramaattisesti loppuivat. Louisianan tilanne on entistä huonompi, vähistä vampyyreista osa on menetetty, ja loput toipuvat vaikeista loukkaantumisistaan. Muiden alueiden vampyyreille tulee suuri kiusaus päästä hyötymään tilanteesta. 

Juonen voi tiivistää sanaan sota, tai pikemminkin sotia - sotia vallasta. Sudet taistelevat reviiristään, vampyyrit alueestaan ja elämästään, ja  Sookie ja Eric suhteestaan. Rauhallisesta elämästä ei ole tietoakaan. Sookie oppii myös lisää keijuista ja omista juuristaan, ja tapaa sukulaisen, jota ei tiennyt omistavansa. Perhesuhteet eivät muutenkaan helpotu, kun Jason asettaa Sookien ikävään välikäteen ja nämä kaksi aloittavat mykkäkoulun. 

Suljettuaan Jasonin elämästään, ja Quinninkin ollessa kadoksissa, Sookielle jää yllin kyllin aikaa pohtia monimutkaista suhdettaan Ericiin. Se tarjoaakin hauskimmat hetket muuten aika sotaisassa kirjassa.

Loppuratkaisu on yllättävä, ja moni asia tulee muuttumaan. Seuraavaa osaa odottaakin innolla nähdäkseen mitä tästä kaikesta seuraa. Hang on, vielä kaksi kirjaa, sitten tämä vampyyrimania loppuu.

"THIS SOUNDED LIKE A PROMISING SET OF PROBLEMS FOR A SOAP OPERA SEASON."

Charlaine Harris:

All Together Dead

Gollancz, 2009

336 pages

Sookie's beginning to get used to being surrounded by all varieties of undead, changeling, shapeshifting and other supernatural beings - but even she has her limits. She'd really like to take a while to get over being betrayed by Bill, her long-time vampire lover, and get used to her new relationship with the sexy shapeshifter Quinn - but instead, she finds herself attending the long-planned vampire summit, the destination of choice for every undead power player around, as a sort-of human 'Geiger counter' for Sophie-Anne Leclerq, vampire queen of Louisiana. But the job is fraught with difficulties. Sophie-Anne's power base has been severely weakened by Hurricane Katrina, and she's about to be put on trial during the event for murdering her king. Sookie knows the queen is innocent, but she's hardly prepared for other shocking murders: it looks like there are some vamps who would like to finish what nature started. With secret alliances and backroom deals the order of the day - and night - Sookie must decide which side she'll stand with, and quickly, for her choice may mean the difference between survival and all-out catastrophe. 

Seitsemäs osa on juoneltaan yhtenäisempi, kokonaisvaltaisempi ja jännittävämpi kuin monet edeltäjistään. Kirja etenee myös juonellisesti vahvemmin, eikä jätä liikaa pelkkien ihmissuhdekuvioiden varaan, vaikka toki niitäkin löytyy.

Rauhallinen elämä olisi juuri nyt se, mitä Sookie haluaisi, mutta ikävä kyllä sitä ei hänelle suoda. Vampyyrien huippukokous (summit/convention) lähestyy ja Sookien kykyjä kaivataan Louisianan kuningattaren Sophie-Annen avuksi. Kuningattarella on paljon pelissä. Häntä syytetään miehensä murhasta, ja Louisianan muutenkin hurrikaani Katrinan horjuttama valta on vaakalaudalla. Sookie matkaa osavaltion vaikutusvaltaisimpien vampyyrien kanssa Rhodesiin pelastamaan Louisianaa. Joukkoon kuuluu mm. sheriffi Eric - ja valitettavasti myös entinen rakastettu Bill, josta Sookie olisi mieluiten pysynyt niin etäällä kuin vain ikinä mahdollista. 

Vampyyrien poliittisen ympyrät ovat kiinnostavia, ja Sookien silmien kautta niihin saa ihmismäistä tuntumaa. Aika samankaltaista vampyyrien tapaaminen on kuin ihmistenkin, mutta potenssiin kymmenen. Kaikki on suurempaa, vahvempaa, pahempaa. Silmä silmästä, hammas hampaasta -periaate pätee tässä maailmassa. 

Kaiken pyörityksen keskellä Sookien ihmissuhteet eivät ota selkiintyäkseen. Vaikka Quinn onkin nyt hänen elämänsä mies, Sookie huomaa kuitenkin onnistuneensa sitoutumaan Ericiin aivan uudella tasolla, vaikkakin vastoin tahtoaan. Vampyyrienkin maailmassa kolmas kerta toden sanoo, ainakin veren suhteen. 

Vampyyreissa on on kiintoisaa se, että kaikki se ylitsevertaisuus mitä heillä yöllä on, pyyhkiytyy päivällä pois. Nukkuva vampyyri on kovin suojaton ja altis vaaroille. Päivällä ihminen on se, jolla on yliote - eivätkä kaikki jätä sitä valtaa käyttämättä. Sookielle lankeaa vaarallinen ja vaativa tehtävä, jossa on panoksena monen hänen ystävänsä ja muiden sivullisten henki. Ainoa apu on "Barry the bellboy", telepaattisilta kyvyiltään vielä lapsenkengissä oleva nuorukainen, joka toimi aikanaan Dallasilaisen hotellin ovimiehenä. 

Kirja jää kutkuttavaan tilanteeseen, ja seuraava osa siirtyikin kuin itsestään yöpöydälle heti kun olin tämän lopettanut. Yhtä asiaa jäin kuitenkin ihmettelemään; mitä ihmettä Jason tekee kannessa?