"EI KAI JUMALAN TAHTO VOI OLLA ETTÄ TUKEHDUN."

Kirsti Ellilä: 

Pappia kyydissä

Karisto, 2009

256 sivua

Idylliseen omakotitaloon pappimiehensä ja lapsikatraansa kanssa asettunut Matleena päättää palailla työelämään pitkän kotiäitiyden jälkeen, mutta tie tuntuu olevan tukossa. Matleenan teologinen koulutus yhdistettynä naispappeuden vastustamiseen - koko perheen aatteeseen - ei tunnu olevan kova sana työmarkkinoilla. Uskonveljet kaikkoavat takavasemmalle, kun tukea tarvittaisiin , eikä yhden naisen taistelu saa vastakaikua edes kotona, missä aviomies Aulis keskittyy vain omiin kirkkoherranvaaleihinsa. Elämä sekalaisen lapsi- ja eläinlauman yksinhuoltajana ja temppuilevan taloröttelön talkkarina alkaa hiukkasen nyppiä, kunnes Matleena oivaltaa mitä hän oikeasti haluaa.  

Kun kirkkotrilogian kolmas osa, Ristiaallokkoa putosi postiluukusta, päätin hankkia käsiini ensin ne kaksi ensimmäistäkin osaa. Kävi niin sopivasti, että ne löytyivät sopuhintaan kirjatorilta, ja pääsin aloittamaan luku-urakkaani saman tien, samoin kuin ämpättyä tuon suloisen värikkään kolmikon kirjahyllyyni. 

Kirsti Ellilä on ottanut käsittelyynsä aiheen, jota on hieman harvemmin näkynyt nykykirjallisuudessa, tiukan uskonnollisuuden kietoutuneena parhe-elämään ja parisuhteeseen. On kiinnostavaa nähdä, miten tuollainen uskonnollisuus vaikuttaa koko elämään aivan pienimpiäkin seikkoja myöten.

Matleenan hahmoon on yllättävän helppo samaistua, ehkä siksikin, että Aulis ja koko Timoteussäätiön toiminta alkoi nostattaa pulssiani kiehumispisteeseen jo ensimmäisestä kappaleesta asti. En nyt rupea omia uskonnollisia näkemyksiäni tähän erittelemään, muuta kuin että nimenomaan vastustan tuollaista mukautumattomuutta, pilkunviilausta ja sitä miten Raamatulla perustellaan omaa itsekkyyttä!

Pidin siitä, miten Matleena pikkuhiljaa kypsyi ajatuksissaan, ja epävarmalla tavalla etsi itseään ja omia tavoitteitaan. Suurin sielunkumppani on perheen Apatia-koira, joka tuntuu olevan ainoa, joka auttaa jollain tavoin kotitöissä - ainakin kuppien nuolemisen verran. Loppukirjasta Matleena myös kehittää itselleen ihastuksen on-of-ortodoksipappi Heikkiin. Koko tuo Heikki-hulabaloo tuo mieleen kouluikäisen kaukorakkausihastumisen, ja oli jotenkin hieman vaikea kuvitella kolmen lapsen naimissa oleva äiti tuollaisen tunteen kourissa. Ehkä se sitten on sitä keski-iän kriisiä, mitä minä vähän päälle kaksikymppisenä en ollenkaan osaa kuvitella. 

Kaikkein eniten pidin kirjailijan kirjoitustyylistä, siitä miten hän käsittelee vaikeitakin asioita raikkaan yksinkertaisesti ja huumoria unohtamatta. Olen aiemmin lukenut Ellilältä vain lastenkirjan Eksyneet näkevät unia, ja vaikka pidin siitäkin kovasti, ei sadunomaisesta tekstistä vielä havainnut kirjailijan suorastaan nerokkaan ironista otetta. Kun moni kirjailija oikoisi pienissä yksityiskohdissa mutkat suoriksi, mutta Pappia kyydissä on täynnä hauskoja huomiota jotka ovat meille tavallisesta elämästä tuttuja - siitä miten ikkunanpesussa syntyy tahtomattaan raitoja, miten kännykän etukuori voi ponnahtaa irti kun painaa punaista luuria liian raivokkaasti, miten viiniä on terveellisempää juoda kuin siideriä koska siitä saa hyödyllisiä antioksidantteja. 

Eritysplussat siitä, että koko tuon vampyyrikymmenikön jälkeen kärsin hieman kirjanjälkeismasennuksesta, ja tuntui vaikealta tarttua mihinkään. Tämä kirja kuitenkin oli tuohon mielentilaan täydellinen, ja nyt odotan innolla kahta seuraavaa osaa.

Pappia ovat ottaneet kyytiin ainakin Kirsi ja Booksy.