"I'D HOPED YOUR SENSE OF SELF-PRESERVATION WOULD KICK IN."

Charlaine Harris: 

Dead and Gone

Gollancz, 2010

312 pages

Now it's the turn of the weres and shifters to follow the lead of the undead and reveal their existence to the ordinary world. Sookie Stackhouse already knows about them, of course - her brother turns into a panther at the full moon, she's friend to the local Were pack and Sam, her boss at Merlotte's bar, is a shifter. At first the great Were revelation seems to go well - then the horribly mutilated body of a were-panther is found outside Merlotte's. Though Sookie never cared that much for the victim, no one deserves such a horrible death, so she agrees to use her telepathic talent to track down the murderer. But what Sookie doesn't realise is that there is a far greater danger than this killer threatening Bon Temps: a race of unhuman beings, older, more powerful and far more secretive than the vampires or the werewolves is preparing for war ...

Bon Tempsin asukkaiden maailma mullistuu kun kaksiluontoiset (wereanimals) tekevät virallisen esiintulonsa ympäri maailmaa ja muiden muassa tuttuna ja turvallisena pidetty Sam Merlotte muuttaa muotoaan kaiken kansan edessä. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu kaikista niistä mullistuksista, joita maailmassa tapahtuu. Vampyyrien valta on vaihtunut Louisianassa, ja harvat hengissä selvinneet vampyyrit tekevät kaikkensa sopeutuakseen uuteen hallintoon. Vaarallisin uhka tulee kuitenkin muualta, keijujen suunnalta (kapinoin keiju-suomennoksen käyttöä, mutten keksi parempaakaan). Keijujen maailmassa kaksi jäljellä olevaa valtiasta sotii keskenään vallasta, toinen heistä ihmisten puolella ja toinen vastaan. Kuinka ollakaan, Sookie on keskellä näitä kaikkia mullistuksia, ja useamman kuin yhden tahon mustalla listalla. 

Sookie on aiemmin selviytynyt vähemmillä pysyvillä vammoilla oman nokkeluutensa ja vahvojen ystäviensä avulla, mutta eihän aina voi olla yhtä onnekas? Nyt hän joutuu pahimman vihollisensa vangitsemaksi, eikä selviä koskemattomana. Pelastajan rooliin kuitenkin riittää tunkua, alkaen useista eri vampyyreista, aina susiin ja keijuihin. 

Fellowship of the Sun tuo jälleen ilmi mukautumatonta kirkollista näkökantaansa, tällä kertaa keulassaan Arlene, Sookien vanha ystävätär. Minua kiinnostaa kovasti aina tämä kirkon ja vampyyrien vastakkainasettelu. Kuitenkin tuntuu aina, että vampyyrit ovat loppujenlopuksi melkein ystävällisiä, suvaitsevaisia ja harrastavat jopa enemmän lähimmäisenrakkautta kuin heidän vastustajansa. 

Farssimaiset ihmissuhdekuviot jatkuvat jälleen kerran, tosin nyt hieman edellisosia pienemmässä roolissa. Ericin kanssa kuitenkin tapahtuu aina. Ensin Eric ottaa etäisyyttä tarkoituksenaan suojella Sookieta, mutta kun tämä osoittautuu riittämättömäksi, hän ottaa toisen lähtökohdan - sitoo Sookien itseensä tavalla, joka on virallinen vampyyrimaailmassa. Sookie ei tosin muista olla kiitollinen pelastumisestaan huomatessaan mitä on tapahtunut. Sookie huomaa myös uuden todenperäisyyden Billin sanomisissa, ja huomaa, että on hänellekin kiitollisuudenvelassa. 

Vielä yksi osa jäljellä tältä erää.