Charlaine Harris:
Club Dead
Gollancz, 2009
288 pages
There's only one vampire Sookie Stackhouse is involved with - at least voluntarily - and that's Bill. But recently he's been a little distant - in another state distant. His sinister and sexy boss Eric has an idea where to find him, and next thing Sookie knows she's off to Jackson, Mississippi, to mingle with the underworld at Club Dead. It's a dangerous little haunt where the elusive vampire society can go to chill out and suck down some Type O - but when Sookie finally finds Bill caught in an act of serious betrayal she's not sure whether to save him, or to sharpen some stakes.
Kolmannessa osassa Sookien mieskuviot sotkeutuvat entisestään. Suhde vampyyrirakkaus Billiin ei muutu ainakaan helpommaksi kun Bill tuntuu kiintyneemmältä tietokoneasioihinsa kuin Sookieen. Kun Bill katoaa, Sookielle selviää tämän tekemän petoksen laajuus. Silti hän lähtee pelastamaan entistä rakastettuaan, vaikka välillä haluaisikin mieluummin mäjäyttää häntä päin näköä.
Eric nostaa osakkeitaan suojelemalla Sookieta kun Bill ei ole sitä tekemässä. (suojelemaan hälytetty Bubba ja hänen henkilöllisyytensä vielä ihmisenä ollessaan on yksi Harrisin loistavistammista oivalluksista). Eric on kyllä oikea huippuhahmo kaikessa charmantissa itsevarmuudessaan, ja kyllä kaikesta aistii, että hänestä ja Sookiesta tulee joskus jotain enemmän, vaikkei aivan vielä tämän kirjan aikana. Pelastumatkalla tavataan myös uusi mies, Alcide, joka tulee vielä osaltaan sotkeutumaan Sookien ihmissuhdekuvioihin.
Kolmas kirja on yksi taphtuma- ja draamarikkaimmista sarjan kirjoista, mutta ei se huono asia ole. Sookielle ei onneksi ole kirjoitettu naiivin, haavoittumattuman sankarittaren roolia, vaan hän välillä ottaa takkiinsa pahastikin. Ei normaali-ihminen kaikista vastaavista haavoittumisista voisi koskaan toipua, mutta ehkä vampyyriveri on tosiaankin ihmelääke.
Näistä kirjoista on hirmuisen vaikea kirjoittaa mitenkään järkevää arvostelua, koska niihin eläytyy ja niistä nauttii aivan eri tavalla kuin ns. "normaaleista" kirjoista. Nytkin muistan tästä kolmasosasta parhaiten muutamat kohdat, missä nauroin itseni aivan kipeäksi, ja sen miten liimauduin tuoliin, enkä malttanut ollenkaan lopettaa lukemista. Koettakaa kestää rakkaat lukijat, vielä seitsemän osaa ja seitsemän arvostelua jäljellä, sitten siirryn taas ttakaisin "järkevämpien" kirjojen pariin!
Luin muuten muutamia kirja-arvosteluja tästä, ja kun näin suomenkielisiä katkelmia, järkytyin totaalisesti, kirjan kieli oli suomeksi jotenkin niin kömpelöä, ja siitä puuttui sama keveys ja omintakeisuus kuin englanninkielisestä. Suosittelenkin tätä ehdottomasti alkuperäiskielellä, eipä tarvitse odottaakaan osien suomentamista.
Kolmannessa osassa Sookien mieskuviot sotkeutuvat entisestään. Suhde vampyyrirakkaus Billiin ei muutu ainakaan helpommaksi kun Bill tuntuu kiintyneemmältä tietokoneasioihinsa kuin Sookieen. Kun Bill katoaa, Sookielle selviää tämän tekemän petoksen laajuus. Silti hän lähtee pelastamaan entistä rakastettuaan, vaikka välillä haluaisikin mieluummin mäjäyttää häntä päin näköä.
Eric nostaa osakkeitaan suojelemalla Sookieta kun Bill ei ole sitä tekemässä. (suojelemaan hälytetty Bubba ja hänen henkilöllisyytensä vielä ihmisenä ollessaan on yksi Harrisin loistavistammista oivalluksista). Eric on kyllä oikea huippuhahmo kaikessa charmantissa itsevarmuudessaan, ja kyllä kaikesta aistii, että hänestä ja Sookiesta tulee joskus jotain enemmän, vaikkei aivan vielä tämän kirjan aikana. Pelastumatkalla tavataan myös uusi mies, Alcide, joka tulee vielä osaltaan sotkeutumaan Sookien ihmissuhdekuvioihin.
Kolmas kirja on yksi taphtuma- ja draamarikkaimmista sarjan kirjoista, mutta ei se huono asia ole. Sookielle ei onneksi ole kirjoitettu naiivin, haavoittumattuman sankarittaren roolia, vaan hän välillä ottaa takkiinsa pahastikin. Ei normaali-ihminen kaikista vastaavista haavoittumisista voisi koskaan toipua, mutta ehkä vampyyriveri on tosiaankin ihmelääke.
Näistä kirjoista on hirmuisen vaikea kirjoittaa mitenkään järkevää arvostelua, koska niihin eläytyy ja niistä nauttii aivan eri tavalla kuin ns. "normaaleista" kirjoista. Nytkin muistan tästä kolmasosasta parhaiten muutamat kohdat, missä nauroin itseni aivan kipeäksi, ja sen miten liimauduin tuoliin, enkä malttanut ollenkaan lopettaa lukemista. Koettakaa kestää rakkaat lukijat, vielä seitsemän osaa ja seitsemän arvostelua jäljellä, sitten siirryn taas ttakaisin "järkevämpien" kirjojen pariin!
Luin muuten muutamia kirja-arvosteluja tästä, ja kun näin suomenkielisiä katkelmia, järkytyin totaalisesti, kirjan kieli oli suomeksi jotenkin niin kömpelöä, ja siitä puuttui sama keveys ja omintakeisuus kuin englanninkielisestä. Suosittelenkin tätä ehdottomasti alkuperäiskielellä, eipä tarvitse odottaakaan osien suomentamista.
Mä taas selasin englanninkielisinä näitä, mutta olen lukenut nämä suomeksi.
VastaaPoistaEn osaa häiriintyä suomesta tässä ollenkaan enkä ole huomannut kömpelyyttä tai edes anglismeja.
Ehkä olen vain niin tarinan lumoissa, että en huomaisi niitä vaikka ne olisi punakynällä alleviivattuja :D
Suurella mielenkiinnolla nyt seuraan tätä arviosarjaa, kun olen itsekin näitä southern vampire mysteriesejä tänä kesänä lueskellut, tänään ajattelin aloittaa kahdeksannen osan :) Havaintosi ja mielipiteesi ovat kiinnostavia. Kokemus on tosin varmasti erilainen kun lukee kaikki putkeen: minä olen lukenut aina yhden silloin ja toisen tällöin.
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut näitä englanniksi (paitsi viidennen osan espanjaksi), luin tosin ekat kaksi jo kauan ennen suomennosten ilmestymistä, joten en ole ajatellut vaihtaa kieltä nyttemminkään :) Espanjankielisessä käännöksessä vaivasi juuri se, että alkuteokseen kepeä sanailu ja verbaalinäppäryys ei oikein tuntunut kääntyvän, ilmeisesti ei siis oikein suomeksikaan.
Morre: ehkä se ei tunnukaan töksähtelevältä jos lukee koko kirjan/koko sarjan suomeksi. Jotenkin enkuksi lukeneena suomenkielinen katkelma vain kuulosti hieman kömpelöltä. Silti minäkin lumouduin niin tarinaan, etten varmaan tosiaan olisi suomeksikaan lukemalla huomannut mitään onkelmia missään. ;)
VastaaPoistaMiia: nämä oli mukavaa lukea yhteen putkeen, koska aina kun edellinen loppui, niin suorastaan jo himosin seuraavaa. ;) Toisaalta tuolla tavalla silloin tällöin lukemalla sarjan nautinto kestää pidempään. Onneksi kuitenkin sarjaan on tulossa ainakin vielä kolme osaa lisää, plus se novellikokoelmakirja.
Alkuperäiskielellä eli englanniksi tuo teksti on niin vaivattuman kujeilevaa ja näppärää (yritän kovasti keksiä sopivaa adjektiiviä kuvaamaan sitä, mutta en oikein löydä), että sitä on vaikea kääntää, ainakaan säilyttäen samaa sävyä.