"AND I THE LAMB WANDERING THROUGH THE VALLEY OF DEATH WITH A BELL AROUND MY NECK."

Charlaine Harris:  

Dead Until Dark

Gollancz, 2009

336 pages

Sookie Stackhouse is a small-time cocktail waitress in small-town Louisiana. She's quiet, keeps to herself, and doesn't get out much - not because she's not pretty - she's a very cute bubbly blonde - or not interested in a social life. She really is ...but Sookie's got a bit of a disability. She can read minds. And that doesn't make her too dateable. And then along comes Bill: he's tall, he's dark and he's handsome - and Sookie can't 'hear' a word he's thinking. He's exactly the type of guy she's been waiting all her life for. But Bill has a disability of his own: he's fussy about his food, he doesn't like suntans and he's never around during the day ...Yep, Bill's a vampire. Worse than that, he hangs with a seriously creepy crowd, with a reputation for trouble - of the murderous kind. And then one of Sookie's colleagues at the bar is killed, and it's beginning to look like Sookie might be the next victim... 

En muista kuka aikanaan minulle suositteli näiden TrueBlood-kirjojen lukemista englanniksi, mutta joka tapauksessa tuhannet kiitokset. Nämä olivat juuri sopivantasoisia kieleltään, ainakin heti kun tottui hienoiseen murteellisuuteeb, joka sitten taas osaltaan oli teki tekstin hirmu mielenkiintoiseksi. Uppouduin täysin Bon Tempsin pikkukaupungin maailmaan, ja luinkin kaikki tähän asti kirjoitetut TrueBloodit peräjälkeen. Nyt kun olen lukenut ne kaikki, kärsin pahimmasta lukemisenjälkeisestä tyhjyydentunteesta koskaan. 

Asennoiduin heti alusta alkaen ottamaan tämän nautittavana lukukokemuksena, en minään maailmaamullistavana klassikkona, enkä opettavaisena kokemuksena, vaan puhtaana nautintokirjana. Ja sellaisena pidin siitä kovasti. Charlaine Harris on luonut kiehtovan monipuolisen maailman, jossa tavallisten ihmisten tietoisuuteen syötetään pikkuhiljaa aina vain kummallisempia asioita, aloittaen vampyyreista ja kehittyen seuraavissa osissa aina vain kummallisempien olentojen kautta aina vain jännittävimpiin käänteisiin. 

Sookie on kiinnostava henkilöhahmo, ja hänen pohdiskelunsa ja pienet arkiaskareensakin on kirjoitettu kiinnostavan luonnolliseen sävyyn. Murtava etelän kieli lisää omintakeisuutta, ja saa Sookien höpinöihin lisää syvyyttä. Häneen on helppo samaistua, vaikkei samaa mentaalista erikoiskykyä omaakaan. Rakkaus on Sookielle vaikeaa ja se tarjoaa lukijalle kutkuttavia hetkiä erilaisine käänteineen. 

Kirjoihin tuo omaa luontevuuttaan henkilöhahmojen rikkaus, jokaisella hahmolla on oma persoonansa (jota Sookie tietysti avaa lukemalla heidän ajatuksiaan). Harris ei etene kirjassaan helpon kaavan mukaan keskittymällä vain muutamaan keskeiseen hahmoon, vaan antaa ihan jokaiselle nimentä mainitulle hahmolle tilaa muodostaa oman persoonallisuutensa. Jo alusta alkaen luodaan kokonaista maailmaa, kirjasarjaa, eikä vain yhtä kirjaa. 

Koska pidän kovasti myös Meyerin Twilight-vampyyrisarjasta, en voi olla vertaamatta tätä välillä siihen. Vaikka en tule luopumaan Twilight-fanituksestani, täytyy myöntää, että TrueBloodit voittavat kyllä uskottavuudessa ja monessa muussakin kategoriassa kilpailijansa. Kumpikin sarja perustuu naispäähenkilön kerrontaan, ja juuri tuossa löytyykin sarjojen suurin ero. Vaikka Sookie käyttäytyykin välillä lapsellisesti, on hän kuitenkin aikuinen ja aikuismaisempi suhtautuminen tekee TrueBloodin maailmasta uskottavamman. Ainakin minusta. 

Dead Until Dark petaa paljon asioita tulevia kirjoja silmällä pitäen, ja tämän luettuaan ei voi olla haluamatta jatkaa tarinaa eteenpäin seuraaviin osiin.