Maija Haavisto:
Marian ilmestyskirja
Ilmestyy keväällä 2011
Muruja-kustantamo
Tämä oli ensimmäinen ei-vielä-julkaistu kirja, jonka olen lukenut, ja samalla ensimmäinen, jonka luin tietokoneen ruudulta. Ja niin paljon inhosin tietokoneella lukemista, että kuivempi kirja olisi voinut jäädä kesken, pisteet siis kirjalle mielenkiintoni ylläpitämisestä. Silti taidan lukea tämän vielä uudelleen sitten kun se ilmestyy - ilman särkeviä silmiä ja muuta oheisoireita.
Kirjan aihe on mielenkiintoinen, eikä siitä ole turhan turhan monia kirjoja vielä kirjoitettu, varsinkaan nuoren näkökulmasta.
Päähenkilönä Maria on kiinnostavan omanlaisensa. Lukiessa hänestä huomaa, miten hän käyttää tietyllä tavalla huumoria (ja ironiaa) apunaan luodakseen itselleen suojakilven. Hän ei ehkä uskalla käsitellä tapahtuneita asioita liikaa, ettei romahda. Muut hahmot olivat hieman karikatyyrisiä, mutta tyyliin sopivia. Tuntuu hieman kuin Maria ajatuksissaan olisi vahvistanut heidän tiettyjä piirteitään ja luonut heille rooleja. Kerronnasta kokonaisuudessaan tulee mielikuva, että olemme Marian ajatuksissa, emmekä katsele tapahtumia ulkopuolisina.
Kirjoitustapa on jollain tavalla lennokas, humoristinenkin. Asiat tulevat päin vailla hidasteluja, eikä niihin jäädä roikkumaan. Kuitenkin juuri tuo huumori, minkä minä tulkitsin Marian luonteenomaiseksi puolustuskeinoksi tekee tästä kirjasta raikkaan erilaisen. Tällaista aihetta olisi niin helppo lähestyä taiteellisen surumielisesti, tai lähteä etenemään eri kertojien kautta. Ihailen sitä, että kirjoittaja pitää näkökulman Mariassa ja hänen tunteissaan, missä riittääkin pureksittavaa.
Vaikka nautin kovasti tarinasta, sen näennäisestä keveydestä ja helposta etenemisestä, jäi siitä puuttumaan jokin lisäsyvyys, jota olisin kaivannut. Jokin Marian syvällisempi itsepohdiskeluhetki tai jotain. Ensin myös loppu häiritsi, painelin alanuolta enkä oikein ymmärtänyt, että tämähän loppui. Toisaalta myöhemmin mietin, että ei kirjan loppu tarvitse aina olla täynnä dramatiikkaa. Oikeastaan lopetus sopii kirjan tyyliin. Mutta silti jotain pientä kaipasin lisää.
Hieman kritisoin myös sitä yhtä asiaa, mikä Marialle tapahtuu, sitä pahinta. Se oli minusta vain yksinkertaisesti liikaa, eikä minusta vienyt tarinaa eteenpäin, tai antanut siihen paljoa lisää. Se vei huomiota pois muuten niin hienosti edenneestä kasvutarinasta.
Kannesta pidin kovasti, se vahvistaa juuri sellaista kuvaa, kuin sain Mariasta henkilöhahmona. Se aiheuttaa kysymyksiä ja halua lähteä selvittämään niitä kirjasta.
Pisteiden kanssa oli aikamoista pohtimista. Kuitenkin päällisin puolin kirjasta jäi hyvä maku suuhun, ja erottuvan tyylin ansiosta aion lukea kirjoittajalta lisää heti kun sellaista ilmestyy.
Kiitos paljon arvostelusta! Muutamia samoja ajatuksia kuin muillakin ja sitten sellaisiakin kommentteja, joita en ole muualta kuullut. Harmi, ettet kokenut tarinan menevän tarpeeksi syvälle. Hassua muuten, että sinä koit kirjan lennokkaaksi ja humoristiseksikin - eräs arvostelija oli pitänyt sitä jopa lohduttoman synkkänä.
VastaaPoistaEn edes ajatellut lähteä etenemään usean kertojan kautta, tosin olen romaaneissani aina käyttänyt minä-kertojaa (novelleissa joskus myös kolmatta persoonaa), enkä ole koskaan vaihtanut kertojaa. Uusimmassa romaanissani se kyllä kävi mielessä, mutta ei olisi siihen kuitenkaan sopinut. Nykyään tuntuu olevan jossain määrin muodikastakin, että kertojia voi olla kokonainen lauma.
Tykkäsin arvostelussasi myös siitä, että sait sanottua paljon ilman, että spoilasit juonta yhtään! :-> Pari arvostelijaa minusta ruoti vähän turhan paljon kirjan tapahtumia (vaikka sen toki ymmärrän).
-Maija Haavisto