keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

"MUTTA MINÄ VAIN EN OSANNUT PÄÄTTÄÄ HALUSINKO KOHTI JOTAIN VAI JOSTAIN POIS."

Joel Haahtela: Katoamispiste
Otava, 2010
159 sivua
finlandiaehdokas

Sattuman kaupalla mieslääkäri törmää kadulla ranskalaiseen Magda Roux’hun, joka on tullut Suomeen etsimään kadonnutta miestään. Naisella on johtolanka: Raija Siekkisen kirjoittaman teoksen ranskalainen laitos. Mies muistaa lukeneensa Siekkistä, pitäneensä kirjasta, ja päättää auttaa. Seuraavana päivänä Magda katoaa hotellistaan varoittamatta. Jokin yhtälössä jää vaivaamaan miestä. Mitä hän lopulta tietää tapaamastaan naisesta, tämän etsimästä miehestä, Raija Siekkisestä? Hän haluaa tietää enemmän.

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tämä on ensimmäinen Haahtelani. Pienillä paineilla alkoi kirjailijaan tutustuminen, osa kirjamaailmasta kun tuntuu nostaneen hänet jopa kirjallisen puolijumalan asemaan.

Minä en kyllä näin ensimmäisen lukukerran perusteella herran jumalallisuudesta ihan vakuuttunut. Ylipäätään tuntuu, että Haahtelalta pitäisi lukea useampi kirja, ennenkuin hänestä muodostaa mitään johtopäätöstä. Kun tulee tutuksi tällaisen lähes kaiken aukijättävän juonen, ja kauniin sanataiteilun kanssa, tarinakin varmasti aukeaa paremmin.

Minulle kävi nyt niin, että tarina jäi sanojen ja muotojen varjoon. Kiinnitin huomioni hienoihin lausekuvioihin, ihailin leveiden valkoisten sivureunojen tuomaa rauhallista vivahdetta ja eläydyin tekstin tunnelmaan. Pysähdyin maistelemaan miten hauskan suomalaiselta nimi Raija Siekkinen kuulosti romanttisenkuuloisten ranskalaisten nimien välissä ja näin mielessäni kuvia taidehistorian luennoilta kun tekstissä vilahti tuttuja taloja. Itse juoni kulki ikäänkuin näiden takana, varjossa.

Silti juonessakin oli hienoutensa. Pidin siitä miten kirjoittaja ei ole valmiiksi pureskellut tarinaa, vaan antaa lukijan itse värittää aukot. Pidin päähenkilön epäselviksi jätetyistä tarkoitusperistä ja avoimesta luonteesta. Pidin tarinan totuuspohjasta (olisinpa vielä itsekin lukenut jotain Siekkiseltä). Pidin etsimisestä ja sen ymmärtämisestä ettei etsivä aina löydä. Pidin sateesta, sateenvarjoista ja soutuveneestä. Pidin tunteesta, etten ymmärtänyt kokonaan sitä mitä luin.

Silti olisin jotenkin halunnut ymmärtää enemmän.

Kimurantti suhtautumiseni pienoisromaaneihin koheni väliaikaisesti Petja Lähteen Pojan avulla, mutta tämän kanssa palasin takaisin vanhaan kaavaan. Taiteellisuudeltaan ja muilta ominaisuuksiltaan niin hyvä kuin Katoamispiste olikin, minusta se oli auttamattomasti liian lyhyt. On totta, etten osaisi kuvitella samatyylistä tekstiä pidempään kirjaan, ja etten edes tiedä miten olisin tätä pidentänyt, silti tarina taas kerran loppui heti kalkkiviivan ylitettyään. Minua ei vain ole luotu tällaisia kirjoja varten. Silti taidan antaa Haahtelalle vielä uuden yrityksen.







Katoamispisteitä ovat etsineet lukupiirityttöjemme Anni, Riina, Sanna, Tuulia) lisäksi myös Linnea, Hanna, Sara, Pekka, Naakku ja Katja.

Kerrankin olimme lukupiirissä railakkaasti eri mieltä kun kaksi haahtelistiamme ottivat yhteen meidän muiden kanssa. Onneksi kaikki kuitenkin ihan pidimme kirjasta, eikä syntynyt kuin pieniä erimielisyyksiä.

Yksi kysymys nousi, aukko jota kukaan meistä ei osannut täydentää: miten mies pääsi pois sieltä saarelta? Ilman venettä, puhelinta ja kaukana ihmisten ilmoilta.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

"NOT ALL MEN ARE MEANT TO DANCE WTH DRAGONS."

George R. R. Martin: 
A Game of Thrones
Bantam Books,
807 sivua

In a land where summers can last decades and winters a lifetime, trouble is brewing. The cold is returning, and in the frozen wastes of the Nortth of Winterfell, sinister and supernatural forces are massing beyond the kindom's protective Wall. At the center of conflict lie the Starks of Winterfell, a family harsh and unyielding as the land they were born to. Sweeping from a land of brutal cold to a distant summertime kingdom of epicurean plenty, here is a tale of lords and ladies, soldiers and sorcerers, assasins and bastards, who come together in a time of grim omens. Amidst the counterplot, tragedy and betrayal, victory and terror, the fate of Starks, their allies, and their enemies hangs periously in balance, as endeavous to win the deadliest of conflicts: the game of thrones

George R. R. Martin:  
A Clash of Kings
Bantam Books,
969 sivua

A comet the color of blood and flame cuts across the sky. And from the ancient citadel of Dragonstone to the forbidding shores of Winterfell, chaos reigns. Six factions struggle from for control of a divided land and the Iron Thorne of the Seven Kingdoms, preparing to stake their claim through tempest, turmoil, and war. It is the tale which brother plot against brother and the dead rise to walk at the night. Here a princess masquerades as an orphan boy; a knight of the mind prepares a poison for treacherous sorceress; and wild men descend from the Mountains of the Moon to ravage the coutryside. Against a backdrop of incest and fratricide, alchemy and murder, victory may go to the men and women possessed of the coldest steel... and the coldest hearth. For when kigs clash, the whole land trembles. 


George R. R. Martin: 
A Storm of Swords

Bantam Books,
1128 sivua

Of the five contenders for power, one is dead, another in disfavour, and still wars rage, as alliances are made and broken. Joffrey sits on the Iron Thorne, the uneasy ruler of the Seven Kindoms. His most bitter rival, Lord Stannis, stands defeated and disgraced, victim of the sorceress who holds him in her thrall. Young Robb still rules the North from the fortress of Riverrun. Meanwhile, making her way across a blood-drenched continent is the exiled queen, Daenerys, mistress of the only three dragons left in the world. As the opposing forces maneuver for the final showdown, an army of barbaric wildlings arrives from the outermost limits of civilization, accompanied by horde of mythical Others - a superntural army of the living dead whose animated corpses are unstoppable. As the future of the lands hangs in the balance, no one will rest until the Seven Kindoms have exploded in a veritable storm of swords.


George R. R. Martin: 
A Feast for Crows

Bantam Books,
976 sivua

After centuries of bitter strife, the seven powers dividing the lamd have beaten one another into uneasy truce. But it's not long before the survivors, outlaws, renegades, and carrion eaters of the Seven Kingdoms gather. Now, as the human crows assemble over a banquet of ashes, daring new plots and dangerous new alliances are formed while surprising faces - some familiar, others only just appearing - emerge from am ominous twilight of past struggles and chaos to take up the challenges of the terrible times ahead. Nobles and commoners, soldiers and sorcerers, assasins and sages, are coming together to stake their fortunes... and their lives. For at a feast for crows, many are the guests - but only a few are the survivors


George R. R. Martin: 
A Dance with Dragons

Bantam Books,
1051 sivua


In the artermath of a colossal battle, Daenerys Targaryen rules with her three dragons as a queen of city built on dust and death. But Daenerys has thousands of enemies, and many have set out to find her. Fleeing from Westeros with the price on his head, Tyrion Lannister, too, is makinghis way east - with new allies who may not be the ragtag band they seem. And in the frozen north, Jon Snow confronts creatures from beyond the Wall of ice and stone, and powerful foes from within the Night's Watch. In a time of rising restlessness, the tides of destiny and politics lead a grand cast of outlaws and priests, soldiers and skinchangers, nobles and slaves, to the greatest dance of all. 

A Song of Ice and Fire muodosti pitkän ja kiivastahtisen lukuprojektin, jonka parissa aika lensi kuin siivillä. Muistin taas miten ihanaa on lukea kirjasarjaa, miten kunkin kirjan jälkeen ei tarvitsekaan eläytyä aina uuteen miljööseen. Tämä oli enemmän kuin sarja, se oli pikemminkin yksi valtava kirja, joka on pilkottu viiteen niteeseen (ja niihin kahteen seuraavaan, jotka vielä odottelevat julkaisuaan).

Tiedän saavani kuittailua siitä miksi luen taas fantasiaa. Minullahan oli nuoruudessa fantasiakausi, jolloin en lukenut mitään muuta. Sitten sain äkkikyllästymisen ja fantasiat ovat muutamia sarjoja lukuunottamatta jääneet kirjaston ja kauppojen hyllyille. Mutta nämä muutamat sarjat, ne eivät ole genrensä vankeja vaan pikemminkin ilmiöitä, joista kaikki puhuvat. Ainahan sitä haluaa pysytellä pinnalla lukemisiensa kanssa.

Alkukimmokkeen lukemiselle (ja sille, että ihan huomaamatta eräänä päivänä kaupasta käveli mukaan koko sarja pokkariversioina) antoi A Game of Thronesista tehty tv-sarja. Ihastuin välittömästi sarjan tunnelmaan ja tapani mukaan halusin päästä syvemmälle tarinaan näkemään mitä hahmot tuntevat ja ajattelevat. Sitä paitsi ensimmäinen kirja samoin kuin sitä kuvaava sarja loppuvat kohtaan johon on mahdotonta pysähtyä. Oli siis saatava tietää miten tarina jatkuu. Sinällään turhautuneesta odotuksesta ei päässyt luettuaankaan eroon, viides kirja nimittäin loppuu aivan yhtä jännittävällä tavalla kuin ensimmäinenkin. Tunne on melkein kuin suoraan saippuaoopperasarjoista, se miten ne loppuvat dramaattisen paljastuksen jälkeisiin kauhistuneisiin ilmeisiin ennenkuin ruutu jähmettyy ja loppumusiikki alkaa. 

Martin on luonut sarjaansa varten kiinnostavan maailman, joka on kuitenkin realistinen. Tässä maailmassa eivät lehmät lennä tai noitapilli soi. Pikemminkin kuin fantasiaa, tarina pursuaa muinaisaikojen ritariromantiikkaa kaikkine turnajaisineen, miekkataisteluineen ja linnoineen. Päähenkilöt ovat samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä, ja heistä huokuu vahva inhimillisyys kaikkine virheineen ja haluineen. Tästä maailmasta ei löydy haltijoita eikä kääpiöitä (paitsi muutama lyhytkasvuonen ihminen), ei vampyyreita eikä ihmissusia. Sen sijaan ihmisten ja ihmiskansojen eroavaisuuksia on tuotu kiehtovalla tavalla esiin. Metsissä asuvat villit kansat tuntuvat yhtä omilta kuin etelän vallanhimoiset kaupunkilaisetkin.

Koska Martin käyttää säästeliäästi erilaisia fantasiaelementtejä, hän saa ne vaikuttamaan todellisilta. Itse luodut eläinlajit istuvat saumattomasti oikeiden sukulaistensa joukkoon, esimerkiksi pohjoisen karuissa korvissa elävät suuret sudet (direwolves) ja kissaeläimet (shadowcats). Myös mystisistä mittasuhteista osaksi todellisuutta muuttuneet talven ja pahuuden ruumiillistumat (Others) tuntuvat todellisemmilta kun niihin törmätään ensimmäiseksi lastentaruissa ja sanonnoissa (I hope Others will take you!). 

Avainhahmoja on paljon, se pitää hyväksyä jo heti alussa. Kun jokaisella kappaleella on eri kertojat, vaatii vaatii näkökulmien valtava kirjo lukijalta keskittymistä. Tarinasta häviää helpolla se punainen lanka jos ei muista kuka kukakin oli, ketä kannatti ja keneen luotti. Tässä mielessä oli hyödyllistä katsoa ensimmäisen osa tv-versio ennen lukemista. Kun hahmoille oli jo alussa mieltänyt tietyt kasvot ja tietynlaisen luonteen, on paljon helpompaa päästä tarinassa alkuun. Martin on kyllä pyrkinyt helpottamaan lukijan tutustumisurakkaa aloittaen Starkin perheestä ja siirtämällä sitten pikkuhiljaa sädettä laajemmalle alueelle. 

Juoni kulkee viiden kirjan aikana niin monen mutkan kautta, että sitä on mahdotonta tiivistää. Tai jos ei halua romaaninmittaista tiivistelmää. Yksi piirre juonessa nostaa sen kuitenkin monien vastaavien sarjojen yläpuolelle, nimittäin yllätyksellisyys. On täysin mahdotonta arvata mitä seuraavaksi tapahtuu ja jos yrittää arvella niin tapahtuu juuri päinvastoin. Tätä korostaa myös avainhahmojen kuolevaisuus. Heidän yllään ei leiju mitään maagista suojakilpeä, joka johdattaisi parin kolhun kautta onnelliseen loppuun. Lopusta ei voi tiedää millainen se on - ja kuka sinne asti pääsee.

Kulttuurintutkija minussa oli tietysti innoissaan tarkasti luotujen kulttuuri-ilmiöiden parissa. Niin laulut, tarut, vaatteet, ruoat kuin tyypilliset tavatkin ovat niin elävästi kuvailtuja, että ne näkee silmissään ja kuulee korvissaan. Eniten silti minuun vetosivat uskonnot, jotka mukailevat hauskalla tavalla uskontojen kehitystä tosimaailmassa. Koska ensimmäiset ihmiset elivät metsien kätköissä, löytyvät heidänkin jumaluutensakin puista. Ja edelleen näitä vanhoja jumalia palvotaan syrjäisemmissä sopukoissa pohjoisessa. Etelän suurissa kaupungeissa on rakentunut paljon järjestelmällisempi uskonto omine palvelijoineen ja palvontapaikkoineen. Jumalan seitsemistä kasvoista (Father, Mother, Warrior, Maiden, Smith, Crone, Stranger) jokainen voi löytää omaa tilannettaan eniten auttavan persoonan rukoiltavakseen. Saarilla asuvat purjehtijakansat tietysti löytävät jumalansa merestä ja kauempana etelässä nousee vallalle valon jumala. 

Kaikenkaikkiaan A Song of Ice and Fire oli seikkailuntäyteinen lukukokemus, ja voimakkaasti koukuttava. En muista ikinä lukeneeni tällaista sivumäärää tässä ajassa. Ja tekstihän on tosiaan sellaista kärpäsenkakan kokoista ja vielä englantia! Opin paljon lukemisen lomassa, ja sarja vei totisesti mennessään. Nyt takaisin tuttuihin ja turvallisiin vesistöihin ja kirjagenreihin. 








P.s. Martin ei ole selvästikään itse kirjoittanut takakansitekstejä, kirjan teksti ei nimittäin ollut puoliksikaan yhtä kömpelöä. Halusin kuitenkin tapani mukaan liittää takakannet arvosteluuni, koska niillä kirjoja markkinoidaan ja ne kertovat sen mitä kustantamo haluaa tuoda esiin.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

MAALISKUUN MAKUPALAT

Jos blogin perusteella katsoo, niin viime kuu oli huono lukukuukausi; vain viisi kirjaa. Niiden kotimaisuustaso on kuitenkin positiivinen, vain yksi viidestä oli käännöskirjallisuutta. Sivuja tuli luettua yhteensä 1609.

Eksyin tuossa eräs kaunis päivä reilu viikko sitten kirjakauppaan ja A Song of Ice and Fire -sarja lähti mukana, kaikki viisi osaa ja englanniksi. Nyt olen sitä innoissani pistellyt menemään heti kun on pienikin hetki aikaa. Vaikka luen englantia melkein yhtä nopeasti kuin suomeakin, niin noin 800 sivua per kirja ja kärpäsenkakan kokoiset tekstit varmistavat, että tämän sarjan kanssa kuluu useampi tovi. Ja koska tarina jatkuu niin suoraan osasta toiseen, en alkanut pilkkoa niitä arvioinneiksi osa kerrallaan, vaan kirjoitan niistä sitten yhdessä. 

Lisäksi kevään opiskelut etenevät kohti loppusuoraa ja kirjallisten töiden ja muiden parissa kului aikaa. Koulun ohella sain myös työtä ravintola-alalta ja se varastikin ne koululta jäävät vapaahetket.

Lionel Shriver: Poikani Kevin
Maritta Lintunen: Sydänraja
Seija Vílen: Pohjan akka
Venla Hiidensalo: Mediahuora
Petja Lähde: Poika

Blogiini on tässä kuussa taas päädytty mitä ihmeellisimmillä hakusanoillla. Mielenkiintoisin taisi tällä kertaa olla juhan suku-uutiset. Toivottavasti hakija löysi blogistani jotain mielenkiintoista, vaikkei uutisia Juhan suvusta tainutkaan osua silmiin.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

"HÄNTÄKIN OLI JOSKUS RAKASTETTU, LAPSENA, MUTTA RAKKAUS EI OLLUT KONKREETTISTA, ENNEN KUIN ITSE RAKASTI."

Petja Lähde: Poika
WSOY, 2012
189 sivua

On juhannuspäivän aamu, ja mies ajaa Volkswagen Golfia kohti Turkua. Kulahtaneen kylpytakin alta vilkkuvat siniset bokserit.
    Myös takapenkillä istuvalla pojalla on yllään kylpytakki. Hän on kolmekuinen, eikä vaippoja tullut mukaan, mutta nämä kaksi ovatkin ensimmäistä kertaa kahdestaa. Äiti on kotona lukittuna vessan oven taakse.

Tätä lukiessani ymmärsin ensimmäistä kertaa pienoisromaanin hienouden. Aiemmin pidin lajin edustajia vain liian lyhyinä kirjoina, jotka loppuvan ennen kuin ehtivät edes alkaa. Nyt huomasin miten lyhyestä tarinasta muotoutuu yksi vahva lukukokemus, joka puhuttaa myös viimeisen sivun sulkeuduttua. Tarina muodosti kokemuksen, juuri sellaisen pysähtyneen hetken, kun juo kahvilassa myöhästynyttä aamukahviaan ja avaa uuden kirjan kirjan... vain huomatakseen tuntia myöhemmin kirjan loputtua miten kahvinjämät ovat jo aikaa sitten kylmenneet kupinpohjalle. 

Tarina isästä ja pojasta on intensiteetiltään huikean voimakas. Mikä oikeus äidillä onkaan rakastaa lastaan enemmän kuin isällä? Tuoreiden vanhempien vaikeudet omassa nuoruudessaan heijastuvat nykyiseen suhteeseen, ja kummankin arvokkainta omaisuutta, lasta, ei ole enää haluta jakaa toisen kanssa.

Kirjassa on erilainen perspektiivi kuin muissa vastaavissa vanhemmuuden kasvutarinoissa. Hiljaisen pohdiskelun ja jatkuvat itseoikeutusten ja -syytösten ketjun sijaan tarinan valtaa isän rakkaus lapseensa ja opettelu vanhemmuuteen. Tapahtumista kuitenkin aistii kiireen tunnun, jotain tulee tapahtumaan pian ja se joku muuttaa kaiken. Lukija yrittää nauttia pojan ja isän välisistä hetkistä niin kauan kuin niitä kestää. 

Näin pieneen kirjaan mahtuu ihmeen paljon herkkän kaunista tekstiä, mutta sen ohella myös dramatiikkaa. Jotenkin kummasti näistä ei-niin-yhteensopivista palasista on saanut koottua hieno, mielenpainuva kokonaisuus, joka sisälsi suuria tunteita.

Poika oli teatteripiireistä tutun Petja Lähteen esikoiskirja ja sellaiseksi todella vaikuttava. Tällä kokemuksella olen kyllä ensimmäisenä jonossa kun häneltä joskus seuraava teos ilmestyy.









Poikaan on tutustunut myös Rachelle.