"SITTEN HÄN AVASI SUUNSA JA VETI VETTÄ HENKEEN."

Mikael Niemi: Veden viemää
Ruotsinkielinen alkuteos: Fallvatten
Suomennos: Jaana Nikula
Like, 2013
298 sivua 

Pohjois-Ruotsissa lähellä Norjan rajaa Lulejoessa on tuhka tiheässä vesivoimaloita, joiden padot vangitsevat mahtavia vesimassoja. Kiivaan runsassateisen jakson jälkeen tapahtuu jotain, minkä ei pitänyt koskaan olla mahdollista: padot murtuvat, ja kuin tyhjästä nousee korkea märänharmaa seinä, joka liikkuu. Veden kahlitut voimat ryntäävät vapauteen kohti kaukana odottavaa merta. Veden viemää marssittaa tuon jokitsunamin tielle kourallisen ihmisiä. Heidän maailmansa, ja joskus he itsekin, huuhtoutuvat ikuisesti pois.

Veden viemää ajautui lukulistalleni, koska Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä oli nuorena yksi lempikirjoistani ja ei se vieläkään ole menettänyt merkitystään. Aihe kyllä kieltämättä hieman arvelutti. Tulva Luulajassa? Siinä on kaksi asiaa, joita en olisi osannut sijoittaa samaan lauseeseen enkä yhteyteen. Onneksi huomasin muiden blogiarvioiden kautta yhteyden uutisiin ja kirja muuttui heti paljon uskottavamman ja todellisemman tuntuiseksi.

Muuten muiden blogiarvioiden lukeminen oli outoa. Välillä tuntui vahvasti, että luinko kokonaan eri kirjaa kuin muut. Moni kirjoitti kirjan imaisuvoimasta ja koukuttavuudesta, minä taas jäin jumiin kappaleiden väliin ja lukeminen tökki. Aina kun tempauduin mukaan, kappale vaihtui ja siirryttiin henkilöstä toiseen. Kun välillä pysähdyksissä ollessa kiinnitin huomiota tekstin hienouteen, olin itselleni kiukkuinen, etten päässyt sen mukaan.

Hienointa kirjassa olikin Niemen kirjoitustyyli, joka on niin piristävän erilaista ja ironisen rehellistä.. Se yhdistelee kauniita ilmaisuja raisuun huumoriin tavalla, joka tulee lähelle ihoa ja tarttuu kiinni. Hän myös käyttää vettä ihailtavalla tavalla metaforana ja teemana kautta kirjan sen ilmeisimmän tulvavesitsunamin lisäksikin. Pidin myös hahmoista. Ne olivat rajuja kategorisointeja ja kärjistyksiä tosielämän ihmisistä. Jotenkin hahmojen rajusti korostetut piirteet kuitenkin vaikeuttivat samaistumista. Tuntui enemmän kuin olisi katsellut teatterikappaletta kuin lukenut oikeista ihmisistä. 

Jotenkin sama tunne jatkui muillakin osa-alueilla. En päässyt irti tunteestä, että olen lukemassa kirjaa, kun yleensä lukiessani hyppään itse mukaan sisälle ilman mitään muistikuvaa muusta maailmasta. Katselin hahmojen kamppailua ja pelastustoimia etäältä, ja jotenkin päällimmäisesi tunteeksi jäi ahdistus. En löytänyt sitä mukaansatempaavaa punaista lankaa, joka johdatti monet lentäen läpi kirjan. Minä jäin kai sinne vesimassojen alle vielä kirjan loputtuakin.

Minulle Veden viemää oli kokoelma mukaansatempaavia ja jännittäviäkin katkelmia, jotka eivät yhdistyneet päässäni toivotunlaiseksi kokonaisuudeksi. Päätin, että tämä ei vain ollut minun kirjani. Vaikken oikein saanutkaan langanpäästä kiinni, annan täyden tunnustuksen kirjailijalle. Niemi on kirjoittanut jännittävän selviytymiskertomuksen, joka on monella tavalla ravisteleva ja kiinni ajassa. Minut se vain ravisteli liian aikaisin irti.

Veden vietäväksi ovat joutuneet myös Ahmu, Annami, Annika K. Jori,  Kirsi, Mai Laakso, Notkopeikko, Sanna, Taika ja Valkoinen kirahvi.

"EN TIEDÄ, ONKO MINUSTA TULLUT VALINTOJENI KAUTTA TYHMÄNROHKEA."

Marja Björk: Poika 
Like, 2013
215 sivua

Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika. Perhe yrittää pakottaa Makkea tytöksi ja suojella häntä ulkopuolisilta. Välillä äiti tuntuu tajuavan lastaan ja välillä taas ahdistaa hänet nurkkaan. Naiseksi kasvaminen, pukeutuminen, koulunvaihdot, seurustelu. Muiden nuorten ilon aiheet ja arki ovat Makkelle pelottava temppurata, jolla hän taiteilee yksin.

 Kirjailijana Marja Björk on minulle uusi tuttavuus, tosin sellainen johon on pitänyt jo pitempään tutustua. Minuun vetoavat aina kirjat, joita kuvaillaan oivaltavan rehellisesti kirjoitetuiksi. Kaiken sen taiteellisen tekstikikkailumaailman lomassa yksinkertaisen avoin kirja on kuin virkistävä tuulahdus.

Poika osoittautui juuri sellaiseksi kuin kuvittelinkin. Se kertoo kipeän tarinan siitä, miltä tuntuu kun oma sisäinen pojan sielu on puettu väärinkäsityksellä tytön ruumiiseen. Ympäristö painostaa totuttuihin roolimalleihin, yrittää pukea Marionia hameisiin ja sitoa hänen jalkaansa kaunoluistimet, vaikka hän ei tunne niitä omikseen. Vaikeuksia täynnä olevalla tiellä kohti aikuisuutta hän vähitellen löytää itsensä uudelleen ja on lopulta valmis tekemään koko loppuelämäänsä vaikuttavan päätöksen.

Tarinasta huomasi miten kiinteästi sukupuoliroolit yhä ilmenevät maailmassamme. Jotenkin tulin miettineeksi, että on jollain tasolla helpompaa olla poika tytön ruumiissa kuin toisin päin. Tyttöä, joka pukeutuu poikamaisesti, leikkii raisuja juoksuleikkijä ja valitsee koulussa puukäsityöt, pidetään vain koviksena - toisin sanoen kunnioitettavan vahvana ja itsenäisenä. Kun taas tyttömäisesti käyttäytyvä poika on heikko ja nössö, haukuttaessa myös homo. Puhumattakaan siitä millainen haloo nousisi jos poika laittaisi päälleen hameen tai jalkaansa korkokengät. Nuoriso on raakaa, vähemmästäkin joutuu kiusauksen kohteeksi.

Mielenkiintoisinta kirjaa lukiessa on oman suhtautumisen muuttuminen. Kun alussa päähenkiköä ajattelee jonkinlaisena tyttönä, hyvin nopeasti hän alkaa jo tuntua pojalta. Kun Marion/Makke tulee murrosikään, minä suhtauduin häneen jo automaattisesti poikana, jolla vain sattuu olemaan hieman tavallista naisellisempia ongelmia. Jotenkin siis hänen identiteettinsä vahvistui koko kirjan ajan entistä maskuliinisemmaksi samalla kun hän itse tiedostaa pikkuhiljaa mikä oikeasti on. Määritelmä transsukupuolinen on sinällään sellainen sanahirviö, ettei ihme ettei nuori sitä itsessään tunnista. 

Marja Björkin kirjoitustyyli vakuutti minut. Hän vie lukijansa ravistelevalle matkalle poikatyttömme pään sisälle ja heijastaa jokaisella sanallaan hänen persoonaansa. Hän kirjoittaa vahvasti turvautumatta kielikuviin, jotka vievät ajatukset pois itse asiasta. Kirja on todella nopeasti luettu, mikä on sekä sen vahvuus että heikkous. Vähän jäi kaivertamaan lukukokemuksen lyhykäisyys, mutta toisaalta kirja oli ehkä parhaimmillaan juuri yhdeltä istumalta luettuna. 

TTT - POTENTIAALISIA FINLANDIAEHDOKKAITA

Tiistai osui vallan mainiosti paria päivää ennen finlandiaehdokkaiden julkaisua, joten täytyy käyttää sitä hyväksi ja yhdistää nämä kaksi asiaa; top kymppi ja omat arvaukset finlandiaehdokkaiksi. Ja koska esitän kymmenen arvausta, paras olisi edes yhden niistä osua nappiin. 

Mitä siis raati arvostaa tänä vuonna, mitä se haluaa nostaa esiin?

10. Seija Vilén: Pohjan Akka (Avain)
Vahvoja naisia, myyteissä ja nykyajassa?
9. Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu (WSOY)
Satiirista seikkailua ja ääriliikkeitä?
8. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
Traagisia kohtaloita ja korutonta kauneutta?
7. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Teos) 
Ikiaikaisia salaisuuksia ja kaipausta?
6. Riku Korhonen: Nuku lähelläni (WSOY)
Unenomaista rakkautta ja finanssimaailmaa?
5. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo (Otava)
Amerikkalaista unelmaa ja yritystä ymmärtää?
4. Venla Hiidensalo: Mediahuora (Otava)
Ihmisarvon hintaa ja median raadollisuutta?
3.  Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin (Teos)
Kasvutarinaa ja menneisyyden aaveita?
2. Johan Bargum: Syyspurjehdus (Tammi)
Meren aaltoja ja ihmiselämän ristiriitoja?
1. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (Like)
Taistelua olemassaolosta ja maailmasta?

Guy Rose: Marguerite (1918)

Mitä sinä veikkaat?

"MUTTA EI PUHUTA KUOLEMASTA. PUHUTAAN SYNTYMÄSTÄ."

Susan Fletcher:  
Irlantilainen tyttö
Englanninkielinen alkuteos:  
Eve Green (2008)
Suomennos: Jonna Joskitt
Like, 2010
266 sivua

Eve Green odottaa esikoistaan. Hän palaa muistoissa omaan lapsuuteensa, aikaan jolloin hän oli juuri menettänyt äitinsä. Hänet lähetettiin Walesin maaseudulle kaatosateiden keskelle, missä kyläläisten katseet kääntyvät hänen peräänsä. Kuunnellessaan tarinoita perheensä historiasta hän ymmärtää, että menneisyydessä on synkkä tahra. Nyt, vuosia myöhemmin, hän on valmis kertomaan tarinansa. 

Irlantilainen tyttö oli minulle ennestään tyystin tuntematon, vaikka Fletcherin nimen olen kyllä kuullut Meriharakoiden ja Noidan ripin myötä (jotka kummatkin ovat kyllä lukulistalla). Siispä olen kiitollinen Sannalle, joka kaivoi sen kirjapinostaan seuraavaa lukupiirikirjaa pohtiessamme, kirjablogisti on nimittäin aina avoin positiiviselle yllätykselle. Aloin lisäksi lukea kirjaa todella myöhään, vasta edellisenä iltana, ja valmistauduin puolittain pakottamaan itseni sen kimppuun - mutta toisin kävi. Tapahtui totaalinen imaisureaktio ja huomasin ajan kulumisen vasta yön pikkutunneilla kun painoin kirjan kiinni.

Kirja kertoo Evangelinesta, nuoresta naisesta, jolla on ollut vaikea lapsuus. Odottaessaan omaa lastaan hän ryhtyy ensimmäistä kertaa käymään läpi mennyttä aikaa omassa elämässään. Kaupungissa lapsuutensa viettäneen tytön elämässä tapahtuu suuri muutos kun hänet äitinsä kuollessa viedään ennestään tuntemattomien isovanhempien luokse Walesin maaseudulle. Vaikka alku on aina hankala, tyttö kotiutuu pian luonnon keskelle ja löytää paikkansa. Kaikki eivät kuitenkaan katso Eveä hyvällä, ja miksei kukaan kerro mitään hänen isästään?

Walesin taianomainen ilmapiiri lumosi minut. Upeat maisemat näki sielunsa silmin, sateen tuoksu niityllä tulvi nenään ja auringonpaiste kuumeni iholla. Juoni itsessään oli toissijainen asia näin hienosti luodun tunnelman rinnalla. Kuitenkin juonikin on taitavasti rakennettu paljastamaan kokoajan pieniä vihjeitä tulevasta, vaikka paino onkin Even havainnoilla. Pidin kovasti näkökulman lapsenomaisuudesta. Kahdeksanvuotias tyttö muistaa tapahtumista oman näkemyksensä ja hänelle merkittävät asiat eivät ehkä olleet samoja kuin aikuisille. 

Kylän ihmisistä löytyvät kyllä kaikki steteotyypit uteliaasta vanhasta rouvasta paikalliseen kylähulluun, mutta en nähnyt sitä häiritsevänä. Fletcherin luomat hahmot istuvat niin saumattomasti pieneen Pohjois-Englantilaiseen kylään, että heidän todella uskoo syntyneen ja elävän siellä. Eve  katsoo kyläläisiä lapsen silmin ja ei näe muiden pelkäämässä Billyssä hullua ja kartettavaa hahmoa vaan ystävän. Vanhoja kaunoja kantavassa kauppiaassakaan hän ei koe uhkaa vaan pikemminkin haasteen.

Kaikki muistavat tuon vuoden vuotena, jolloin Rosie katosi. Katoamista seuranneessa epäilysten ja katkeruuden huumassa moni elämä muuttuu, joidenkin peruuttamattomasti. Eve muistaa ne hetket ikuisesti, ja kantaa niitä mukanaan - katoaminen, valhe, syytös, tulipalon tuhka. Vaikka tarinan pohjalla on ratkaisematon mysteeri, kirja ei kuitenkaan nojaa siihen. Matkan varrella lukija saa katsella ihmisiä salapoliisin silmin, mutta lopulta tuo arvoitus on vain yksi juonen kerroksista. Pääasiassa on Even kasvutarina.

Pidin kovasti kirjan puskemattomuudesta. Tapahtumat etenevät Even lapsensilmien kautta, eikä niitä jäädä aikuismaisesti dramatisoimaan ja vatvomaan. Se teki tekstistä jotenkin rauhanomaisen (ja joidenkin mielestä kai hieman liian hitaasti etenevän). Samalla tavoin kuin sumu kietoo kylän verhoonsa, myös tekstin ympärillä leijuu mystisen kauneuden verho. Teksti on kyllä hieman romantisoivaa, mutta se vain lisää  tarinan tarunomaisuutta, lumovoimaa, joka ainakin upposi minuun täyttä päätä. 

Tässä alkaa pikkuhiljaa tulla hieman nynnyblogisti olo, kun kehun vain kirjoja toisensa jälkeen ilman mitään kritisoitavaa. Toisaalta jos lukujonoon päätyy kirjoja, joista olettaa pitävänsä, on kai hyvä kun moni niistä onkin hyvä. Seuraavan kirjan kanssa saa onneksi sitten käyttää vähän erilaista sanastoa ja tunnetta. 

Walesissa ovat vierailleet myös: Katja, Leena Lumi, Naakku, Nino, Sanna, Susa ja Tuulia.

MAAILMANVALLOITUS: Englanti

Lukupiirikirjaksi tämä oli hyvä, koska emme olleet kaikki samaa mieltä. Kenenkään mielestä kirja ei ollut huono, mutta olimme eri tunnelmissa sen etenemisestä, joka oli aika verkkaista. Myös kyläläiset ja heidän roolinsa tarinassa jakoivat mielipiteitä.

Luulen tämän olevan sellainen kirja, johon lukutilanteella oli suuri vaikutus. Minä kun luin tämän vapaapäivän rauhassa ja myrskyn riehuessa ulkona, tavoitin tunnelman nopeasti. Lusäksi oli varmaan suuri etu saada lukea keskeytyksettä; kun ei joutunut palaamaan Walesista tänne Suomeen ei kirjan taikapiiri katkennut kertaakaan. Varmasti luentojen välissä tai bussissa lukiessa en olisi saavuttanut samaa tunnelmaa.  Suosittelenkin tätä luettavaksi kiireettömään tilanteeseen, jolloin voi antaa mielikuvituksen kunnolla lentää.

SYKSYN SYKÄHDYTTÄVIMMÄT UUTUUSKIRJAT

Otin pienen varaslähdön syksyyn tutkimalla kustantamoiden syyskatalogeja. Aikamoisia herkkupaloja sieltä on tulossa, vai mitä mieltä olette? Minulle ainakin tuli sellainen lapsi karkkikaupassa -fiilis; mä haluan tän tän, tän, tän, tuon, sen, tän, ton...

Ongelma on lähinnä runsaudenpula, missä ihmeen välissä nämä kaikki ehtii lukea?

Charles E. Perugin: Girl Reading

ATENA
Mia Vänskä: Musta kuu (syyskuu)
"Musta kuu on vahvatunnelmainen ja aistillinen kertomus ihmismielen pimeästä puolesta, syyllisyydestä ja vastuusta. Muinaiset myytit ja jännitys punoutuvat yhteen maagiseksi taikapiiriksi."
Paul Torday: Tyttö tummasta taulusta (elokuu)
"Michael unohtuu katsomaan pientä taulua, jossa näyttää olevan vihreäpukuinen nuori nainen. Maalaus jää vaivaamaan Michaelia, mutta kun hän palaa katsomaan sitä, taulussa onkin naisen sijaan vain epämääräinen tahra."

BAZAR
Tatiana de Rosnay: Mokka
"Psykologinen romaani, josta ei puutu jännitystä eikä juonittelua. Romaanissa kohtaavat niin viiltävä kipu kuin menneisyyden kultaiset muistot ja pienet, puhtaat onnen hetket."
Kim Edwards: Unien järvi
"Hän maalaa intensiivisin vedoin paitsi voimakkaan perhetarinan myös kertomuksen menetetyistä ja löydetyistä rakkauksista."

GUMMERUS
Paula Havaste: Yhden toivon tie (heinäkuu)
"Tarina sokeasta uskosta, sisaruusrakkaudesta sekä suomalaisten naisten ikiaikaisesta sinnikkyydestä"
Jouko Heikura: Joki kaupungin alla (syyskuu)
"Näyttää 90-luvun kylmän ja säkenöivän Lontoon, jossa pelataan EM-jalkapalloa, snortataan kokaiinia ja haudataan prinsessa Diana. Median voima, valta ja petollisuus nousevat tarinan kantaviksi teemoiksi."
Petri Karra: Pakenevat unet (syyskuu)
"Kertoo ryövätystä lapsuudesta ja maailmasta joka pakottaa lapsensa aikuistumaan liian varhain."
Alice Hoffman: Punainen puutarha (syyskuu)
"Blackwellissä Massachusettsissa on puutarha, jossa kasvaa ainoastaan punaisia kasveja. Kerrotaan, että puutarhasta voi löytää totuuden, jos sitä vain osaa ja uskaltaa etsiä."
Chris Cleave: Poikani ääni (syyskuu)
"”Hyvä Osama”, alkaa pojan äidin kirjoittama kirje, jollaista hän ei toivo kenenkään muun enää joutuvan kirjoittamaan."
Ernest Cline: Ready Player One - Romaani (elokuu)
"Rikas pelisuunnittelija on luonut valtavan, avoimen virtuaalitodellisuuden, jonka hän muun omaisuutensa ohella testamenttaa sille joka ratkaisee sinne kätketyt kolme arvoitusta."
Tove Alsterdal: Kadonneet (elokuu)
"Kadonneet kertoo tarinan kolmesta naisesta, joiden elämä järkkyy raa’asti, kolmesta polusta, jotka tulevat risteämään siellä, minne lain käsi ei ylety."

INTO
Saara Henriksson: Linnunpaino (lokakuu)
"Linnunpaino kertoo tanssijan valinnoista, miehen ja naisen rooleista,
rakkaudesta ja vähän pakkomielteestäkin."
Andrea Levy: Pitkä laulu (lokakuu)
"Romaani on monivivahteinen ja kipeä teos rasismista ja orjuudesta.
Vallan vivahteet, kiertotiet ja korruptio ovat kirjan tärkeimpiä teemoja."
Anna Kontula: Mistä ei voi puhua (marraskuu)
"Kirja on kaunokirjallinen kuvaus etsinnästä ja usean samanaikaisen
totuuden merkityksestä"

LIKE
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (elokuu) 
"Vanhempien erosta, lapsen sairaudesta ja Normandian maihinnoususta."
Pelle Miljoona: Puerto Galera (syyskuu)
"Puerto Galera on vaellustarina, se on selviytymistarina, kertomus oikeasta ja väärästä."
Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat (elokuu)
"Romaani ihmisen valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, soputumisesta ja sopeutumattomuudesta, maassa jonka kohtalo on joutua miehittäjien armoille."
Chuck Palahniuk: Kirottu (elokuu)
"Madison kuolee olosuhteissa, jotka jäävät epäselviksi hänelle itselleenkin - ja herää helvetistä."

MINERVA
L. M. Montgomery: Perinnönjakajat (syyskuu)
"Yhdessä hauskimmista romaaneistaan Montgomery kuvaa mestarillisesti sitä, miten ihmissuhteiden monimutkainen verkko menee yhä pahemmin solmuun keskinäisen kilpailun ja juonittelujen pyörteessä."
John Finnemore: Robin Hood (lokakuu)
"Uusi suomenkielinen käännös John Finnemoren klassikosta tuo kaikkien aikojen seikkailukirjan taas lukijoitten ulottuville."
Sharon Osbourne: Kosto (lokakuu)
"Kaksi sisarta. Yksi unelma. Voittaja vie kaiken"
Martine & Louise Fokkens: Punaisten lyhtyjen tarinoita (elokuu)
"Jos tapaisit kadulla nämä herttaiset vanhat rouvat hartiahuiveineen ja neulemekkoineen, et ikinä arvaisi, että he ovat työskennelleet Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueella jo puoli vuosisataa."

MURUJA

Maija Haavisto: Makuuhaavoja (syksy)

"Aiemmin Kai opiskeli kielitiedettä, matkusteli ja haaveili stand up -koomikon urasta, mutta neurologinen sairaus vei hänet vuoteenomaksi. Sen jälkeen kaikki on pysähtynyt paikalleen."

OTAVA
Riikka Pulkkinen: Vieras (syyskuu)
"Henkeäsalpaava kertomus muukalaisuudesta, jota kannamme sisällämme."
Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki (kesäkuu)
"Maaginen uutuus punoo Tuulen varjon ja Enkelipelin tarinoiden säkeet uudeksi lumoavaksi arvoitukseksi."
Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu (elokuu)
"Koskettava ja kipeä kasvutarina osuu kulttuurien törmäystä käsittelevän keskustelun ytimeen."
Hélène Grémillon: Uskottuni (kesäkuu)
"Maailmansodan aikainen Pariisi kätkee sisälleen epätoivon ja rakkauden tekoja, jotka keriytyvät auki vuosikymmeniä myöhemmin."
Anja Snellman: Maru (lokakuu)
"Iättömyyttä hehkuva romaani erilaisuudesta ja elämänilosta, ylistyslaulu satujen ja tarinoiden parantavalle voimalle."
David Nicholls: Kaikki peliin (kesäkuu)
"Työläisperheen eliittiyliopistoon ponnistavan pojan lämminhenkinen kasvutarina."
Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani (syyskuu)

"Hurja perhetarina ahneista vanhemmista ja häiriintyneistä mielistä."

SILTALA

Herman Koch: Illallinen (kesäkuu)

"Neljä ihmistä. Yksi illallinen. Päätös, joka muuttaa kaiken."

Sándor Zsigmond Papp: Mitättömät elämät (lokakuu)

"Kertoo sivulauseissa tärkeitä ja teräväpiirteisiä totuuksia järjestelmästä, joka aatteen palon hiivuttua on muuttunut tyhjäksi kulissiksi ja pysyy pystyssä vain silkkaan ahneuteen ja raakaan väkivaltaan turvautuen."

Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé (syyskuu)

"Lapset ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa eikä kasvattaminen ole helppoa missään. Mistä siis johtuu, että ranskalainen äiti saa siemailla rauhassa kahviaan lasten leikkiessä keskenään, kun taas yhdysvaltalaisen äidin kaikki aika kuluu hiekkalaatikkonahinoiden selvittelyyn?"

TAMMI
Anna Kortelainen: Ei kenenkään maassa (syyskuu)¨
"Vangitseva romaani monessa maassa eläneestä arvoituksellisesta isoisästä."
Jari Järvelä: Parempi maailma (elokuu)
"Rohkea ja räävitön romaani rasismista ja yrityksestä muuttaa maailmaa."
Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa (syyskuu)
"Todellisuuden rajoja venyttävä, omaperäinen ja kiehtova lukuromaani --uppoaa yhä syvemmälle unien maailmaan - vai onko kyse enää unista?"
Eduardo Mendoza: Kissatappelu (heinäkuu)
"Taideväärennökset, falangistien juonittelut, intohimoiset espanjattaret ja seikkailut öisen Madridin kujilla."
Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala (syyskuu)
"Miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille?"

WSOY
Katja Kaukonen: Vihkivedet (elokuu)
"Antaa äänen vanhojen valokuvien hiljaisille pojille, hupakkomaisten siskojen ja vahvojen tätien varjostamille naisille."
Taina Latvala: Välimatka (elokuu)
"Nautinnollinen romaani, jossa eteläpohjalainen murre saa leveyden johon se ei ole aikoihin joutunut."
Linn Ullman: Aarteemme kallis (lokakuu)
"Jännittävä, pikimusta ja humoristinen romaani, joka etenee vaivatta mutta sattuu."
Vilmos Csaplár: Hitlerin tytär (syyskuu)
"Vauhdikas sukellus unkarilaisten kansallisiin kipupisteisiin."
Majgull Axelsson: Kuparienkeli (lokakuu)
"Rikkinäisistä, epätäydellisistä ihmisistä, jotka kamppailevat ymmärtääkseen itseään ja vanhempiaan, tulee lukijan ystäviä."
Esa Salminen - Saeed Warsame: Mohammed, suomalainen (syyskuu)
"Runollinen romaani tutkii, mikä saa ihmisen punomaan itsestään uutta tarinaa."

"TÄÄLLÄ ON MAHDOLLISTA POIMIA PALA LEIPÄÄ LAUTASELTA JA SEN VAIHEITA SEURAAMALLA KERÄTÄ KYMMENIÄ TARINOITA SODASTA"

Nadeem Aslam:  
Elävältä haudatut

Englanninkielinen alkuteos:

The Wasted Vigil (2008)
Like, 2010
389 sivua

Nadeem Aslam kuvaa Afganistanin sotien keskelle jääneiden ihmisten sopeutumista ja selviytymistä. Lääkäri Marcus Caldwellilta konfliktit neuvostoarmeijan ja talibanien kanssa ovat vieneet vaimon, tyttären ja toisen käden. Tunnelma Marcuksen talossa on raskas, muttei katkera. Kun ei tiedä, kuoleeko luotiin, pommi-iskuun tai maamiinaan, on aikaa rakentaa kanootti ja pestä seinät, joiden maalaukset peitettiin mudalla talibanien hyökkäysten varalta. Talo alkaa muistuttaa pientä pakolaiskeskusta, kun sodan riepottelemat ihmiset kerääntyvät sinne kuin magneetin vetäminä. Ushajärven pakolaiset ovat elävältä haudattuja, vailla tulevaisuutta. Amerikkalaisten ja talibanien pyrkimykset rinnastuvat, kun molempien motiivien pohjalta löytyy pelko oman elämäntavan häviämisestä. Elävältä haudatut kertoo ensisijaisesti yksilöistä, sitten vasta kulttuurien, tapojen ja uskomusten törmäyksestä. Afganistanilaissyntyinen Nadeem Aslam asuu nykyisin Lontoossa. Elävältä haudatut on hänen kolmas romaaninsa, ylistävät arvostelut saanut mestariteos. Aslam on kutsuttu vierailulle Helsingin Kirjamessuille 2010.

Kirjaston palautettujen hyllystä kiinnitti huomioni välittömästi upealla kannellaan. Voisiko olla varmempaa tapaa saada minua lainaamaan kirja kuin sijoittamalla sen kanteen unikkoja - lempikukkiani. 

Ja unikkojen huumaava tuoksu piti otteessaan koko kirjan ajan. Tarina rakentui kuin palapeli - kuin palapeli rakastavaisista jota Lara tarinan edetessä rakentaa maalauksesta palasista huoneen lattialle. Eri henkilöhahmojen kohtalot kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. He kaikki näkevät maailman eri tavalla, ja lopulta he kaikki eivät mahdu samaan aikaan maan päälle.

Yleensä kertojan vaihteleminen tekee minusta kirjasta hieman vaikean, mutta tässä jokainen uusi kertoja kietoitui edellisten kertojien tarinoiden lomaan muodostaen yhtenäisen kudoksen. Lopulta ymmärsin, että tätä kirjaa ei olisi voinutkaan ikinä kirjoittaa vain yhdestä näkökulmasta. Kerronta tuo esiin sen, miten erilaisin silmin maailman voi nähdä.

Elävältä haudatut oli jälleen yksi niistä kirjoista, mitkä tekee mieli lukea siltä seisomalta, jos siihen olisi mahdollisuus. Tuntui suorastaan tuskaiselta sulkea kirja ja jättää hahmot sen väliin yön ajaksi (luen siis aina illalla sängyssä, muun muassa).

Mietin pitkään annanko tälle täydet viisi pistettä, vai puolet vajaan. Jotenkin tuntuu liian rohkealta antaa täysiä pisteitä, koska en osaa määritellä absoluuttia täydellisyyttä - viiden pisteen tarinaa. Toisaalta kirjallisuus on taidetta ja kauneus on katsojan silmissä, voin siis antaa täydet pisteet kirjalle, joka minusta tuntuu sen arvoiselta. En voi aina odottaa, että tulisi joku vielä parempi kirja. Ja on siellä viiden pisteen jakkarallakin tilaa useammalle kirjalle. 

MAAILMANVALLOITUS: Afganistan