sunnuntai 30. joulukuuta 2012

JOULULOMAN LUKULOKI

Blogini on taas viettänyt hiljaisempaa elämää joulukuun. Ensin oli koulun kanssa kiire, sitten töiden ja lopulta jouluvalmisteluiden. Ja lopulta lomalla opettelin rentoutumaan olemalla menemättä ollenkaan koneelle, koska siellä on kuitenkin aina joku asia hoitamatta (kuten blogi).

Periaatteessa olen blogin kanssa neljä kirjaa jäljessä. Pete Suhosen Hitlerin Kylkiluu, Anna Kontulan Mistä ei voi puhua, John Finnemoren Robin Hood ja Linn Ullmanin Aarteemme kallis odottavat koneelle naputtelua. Niistä kaiksta minulla on sanasia sanottavana, ja aion ne kyllä blogiinkin asti saada, mutta sitten kun vuosi on kääntynyt 2013 puolelle. Tärkeämpää (ja hauskempaa) on nyt ennen uuttavuotta tilastoida tämän vuoden kokemuksia ja lukemuksia.

Joululomalla minulla on ennenkin herännyt halu lukea jotain tuttua ja turvallista, sellaista jo aiemmin luettua - ja tietenkin blogillisesti mahdollisimman epäjärkevää. Kirjakaupassa joululahjoja kurkkiessani alkoi tuntua, että voisin lukea vauhteeksi jotain seikkailua/fantasiaa. Hyllyyni eksyivät Inheritance Cyclen (Eragon) neliosainen paketti englanniksi, ja se hupenikin yllättän nopeasti. Sitten kävin katsomassa Hobitin elokuvissa, ja koska olin jo unohdellut hyvän joukon kirjan tapahtumia, päätin verestää muistiani. Ja koska elokuvan seurauksena aloin hieman miettiä joitain suomennoskohtia (kuten necromancer, joka on suomennettu noidaksi), ostin englanninkielisen painoksen. Hobitin jälkeen tietenkin tuli halu lukea myös Taru sormusten herrasta. Se onkin asustellut hyllyssäni sekä suomeksi että englanniksi jo nuoruusvuosilta asti, mutta englanninkielellä en sitä koskaan ole lukenut. Silloin aikanaan se oli vielä liian vaikeaa ja sittemmin en ole ehtinyt. Nyt kuitenkin päätin korjata senkin epäkohdan ja huomasin ilokseni, että vähän paremmin kulkee nyt kuin silloin kymmenen vuotta sitten.

Joulupaketeista kuoriutui pari eniten toivomaani kotimaista; Jää ja Nälkävuosi, seka niitäkin tärkeämpi kirjallinen objekti nimeltään kirjahylly. Kun nyt nuo nurkissa asustavat kirjakasat saan hyllytettyä, jää siihen vielä pikkuisen tilaa uusillekin hankinnoille. 

Huomenna julkaisen hieman tilastoja tästä vuodesta ja vuoden alussa pyörähtää käyntiin myös arvonta; onhan blogini tullut jo kahden vuoden kypsään taaperoikään. Pahoittelen vielä hiljaiseloani, nyt otan itseäni niskasta kiinni!

tiistai 4. joulukuuta 2012

FINLANDIAVOITTAJA















 Tänään se sitten julkistettiin; Finlandia-palkinto meni Ulla-Lena Lundbergille romaanistaan Jää, joka siis julkaistiin alunperin ruotsiksi nimellä Is (suomennos Leena Vallisaari). Palkinnonsaajan valitsi presidentti Tarja Halonen.

Tänä vuonna kun kävi niin, että en ollut lukenut ehdokaskuusikosta yhtään kirjaa, päätin luovuttaa ehdokkaiden lukemisen, vaikka olisin niin halunnut lukea ne kaikki ennen valintaa. Silti minulla oli ennen yhdenkään lukemista kaksi suosikkia kiinnostavan aiheen ja kehuvien arvioiden perusteella: juuri Lundbergin Jää sekä Ollikaisen Nälkävuosi. Olen siis erittäin tyytyväinen voittajaan. Nyt voin lueskella sen rauhassa ilman kiirettä (tosin kirjastojonohan pomppasi juuri taivaisiin, joten hetken voi omaa kappalettaan joutua odottelemaan, jos ei halua ostaa). Toivon, että voin sitten kaiken tämän etukäteisylistelyn jälkeen todeta pitäväni kirjasta yhtä paljon kuin muutkin, kun saan sen luettua.

Lundbergin lisäksi ehdolla olivat siis
Riikka Ala-Harjan Maihinnousu
Pirjo Hassisen Popula
Heidi Köngäksen Dora, Dora
Aki Ollikaisen Nälkävuosi
ja Juha Seppälän Mr. Smith

Voittiko sinusta oikea kirja?

maanantai 3. joulukuuta 2012

MARRASKUUN MATKAKERTOMUS

Luettujen kirjojen kuukausimäärä jatkaa häpeällistä laskuaan. Tässä kuussa siihen oli silti hyvä syy, nimittäin kandin puurtamisesta johtuva miltei kahden viikon blogitauko (minun oli pakko olla itselleni ankara,  sillä jos avaan blogin niin siellä vierähtää kyllä useampi tunti, vaikka lupailisi vain nopeasti vilkaista). Kirjojen lukeminenkin jäi melkein viikoksi kun korvasin romaanit kadiaiheeseen liittyvällä kirjallisuudella. Nyt kuitenkin onneksi saan jättää työn muhiutumaan joulun ajaksi ja aloitan kunnolla sen tekemisen sitten tammikuussa. Ja koska aikaa on yli kolme kuukautta sittenkin, ei pitäisi tulla yhtä kiire kuin nyt tutkimussuunnitelman kanssa. (Tutkimussuunnitelma muuten kuvasti lukuintoani aika hyvin. Se oli perusmuodoltaan tyyliä "voisin lukea tuon kirjan, ja sitten tutustua tähän kirjaan, ja käyttää tuon apuna tätä kirjaa, ja sitten vielä vähän tutkiskella tätä ja tuota ja sitä...)

Kuukauden kokonaissaldo jäi harmittavasti neljään kirjaan. Tosin Hitlerin kylkiluu odottaa vain koneelle naputtelua ja Mistä ei voi puhua on myös viimeisiä sivuja vaille luettuna. Tänä viikonloppuna olin ystäväni häissä Joensuussa ja siksi en ehtinyt blogia päivittelemään. Positiivista on kirjojen kotimaisuussuhde - peräti kolme neljästä on täältä kotoisin. Sivuja kertyi 1064.

Esa Salminen / Saeed Warsame: Mohammed, suomalainen
Riikka Pulkkinen: Vieras
Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
Saara Henriksson: Linnunpaino

Nyt uudella ajalla ja innolla taas kirjojen ja blogimaailman kimppuun. Ja tietenkin Finlandiavoittajan julistamisen odotteluun.

torstai 29. marraskuuta 2012

"LINNUKSI HÄN ON AIKA PAINAVA."

Saara Henriksson: Linnunpaino
Into, 2012
246 sivua

Linnunpaino on vinksahtanut rakkaustarina, jossa nuori tanssija kohtaa ritari Siniparran. Kunnianhimoinen Lilja tavoittelee isompia tehtäviä tanssiryhmässä. Kiikarissa on rooli Siniparta-teoksen tuoreena vaimona, joka paljastaa aviomiehen lukittuihin huoneisiin kätkemät salaisuudet. Lilja kuitenkin loukkaantuu harjoituksissa ja tulee sivuutetuksi roolijaossa. Sairauslomalla hän kohtaa Tommin, lintumiehen.
    Lilja tietää, mitä haluaa, mutta Tommi pyristelee. Lilja ottaa tehtäväkseen avata Tommin kaikki ovet ja lukot. Arvoituksen ydin ei ole se, miksi Siniparta murhasi edelliset vaimonsa. Miksi nuori vaimo yhä kysyy, vaikka jo tietää mitä viimeisen oven takana on? Onko kukaan rakkaimmalleen velkaa menneisyyttään?

Tämä kirja houkutti katalogissa taiteellisuudellaan ja tanssimiljööllään sekä hurmaavalla kannellaan. Yksi syksyn must-to-read -kirjoista minulle, ehdottomasti.
Tarina kertoo Liljasta, nuoresta ammattitanssijattaresta, joka tuntuu olevan jumissa niin ihmissuhteidensa, uransa kuin muunkin elämänsä kanssa. Tanssijan elämä on uskomattoman kurinalaista, eikä vapauksia juuri sallita. Aina pitäisi kehittyä lisää, koskaan ei ole valmis. Kivut salataan ja surut piilotetaan. Elämä on vain tanssia.

Kirja oli monessa mielessä samanlainen kuin vajaat pari vuotta sitten lukemani Emma Puikkosen Turkulainen näytelmä. Molemmissa nuori naishahmo käsittelee omaa elämäänsä harrastuksensa kautta. Turkulaisessa näytelmässä hänen oma elämänsä sekoittuu teatterilavan roolihahmoonsa, ja aina ei ollut selvää mistä yksi tyttö alkoi ja toinen päättyi. Linnunpainossa on vähän samankaltainen idea, kun Lilja peilaa omaa elämäänsä tanssihahmoonsa ja yrittäessään ymmärtää Siniparran tarinaa, tajuaa samalla asioita omasta elämästään. Siinä missä ensimmäinen elää roolinsa vankina, toinen ei tyydy valmiiseen tarinaan vaan kirjoittaa sitä mielikuvissaan itse uudelleen. 

Eniten minua linnunpainossa kiehtoikin vastakkainasettelu Liljan ja Judithin välillä. Kun alkuperäisessä tarussa Judith kulkee vääjäämättä kohti omaa tuhoaan, vaikuttaa Liljakin hukanneen oman vapautensa ja tahtonsa vaikuttaa. Kuitenkin hänen kuvitelmissaan tarun valtasuhteet vaihtuvat ja se onkin Judith,joka alistaa alleen Siniparran. Tästä Lilja saa voimaa ottaa vihdoin elämänsä langat omiin käsiinsä, eikä vain ajelehtia virran mukana.

Kirja oli tavattoman kiinnostava, ja olin hurmioitunut sen ideasta ja maailmasta. Kuitenkin jostain syystä kirja tuntui välillä raskaalta lukea, se ei imaissut samalla tavalla mukaansa kuin jotkut muut viimeksi lukemistani. Jotenkaan en pystynyt nauttimaan kirjaa liian isoina annoksina kerrallaan, ja käytinkin sen lukemiseen useita päiviä.

Lukemisen lisäksi käytin kirjoittamiseenkin monta päivää, ja se teki kirjalle palveluksen. Kun lukukokemusta pohti, se ikäänkuin kasaantui päässä tiiviimmäksi, yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. Lukemisen loputtua vallinnut ristiriitaisuuden tunne kaikkosi ja päällimmäisenä mieleen jäi kaunis kieli ja arvoituksellinen ilmapiiri. Arvoituksellisuutta oli siinä mielessä pikku hippunen liikaa, että en oikein täysin ymmärtänyt loppua. Pitäisi varmaan lukea kirja uudelleen, jotta sen kaikki vivahteet välittyisivät tajuntaan asti. Jos kirja jäikin osittain mysteeriksi, niin olipahan ainakin kaunis sellainen.







Linnan lukkoja ovat avanneet myös Maria ja Noora.

tiistai 27. marraskuuta 2012

TTT - KYMMENEN SYYTÄ VIIME VIIKON BLOGIHILJAISUUTEEN

Niin... olen tässä pitänyt reilun viikon blogitaukoa ja oikeastaan vähän taukoa lukemisestakin. Koska vasta tänään sallin itseni avata bloggerin pitkästä aikaa, aloitan postaamalla kootut syyt poissaolooni. 

1. Kandin tutkimussuunnitelma piti palauttaa viime torstaina...
2. ...ja koska en osaa tehdä mitään ajoissa, vietin viime viikon alkupäivät tiiviisti tietokoneen ja lähdekirjojen äärellä...
3. ...tutkimussuunnitelman suullinen presentaatio oli tänään...
4. ...ja sitä varten piti tehdä powerpoint -esitys...
5. ...minun rakkaalla miniläppärillänihän ei ole mitään Microsoft Officea (eli siis ei powerpointia) ..
6. ... ja jostain syystä koneeni ei suostunut lataamaan sitä edes koeajaksi...
7. ...pikaisella nettiselailulla löytyi avuksi OpenOffice, jonka Impress -ohjelmalla saa tallennettua ppt-formaattiin...
8. ...olen käyttänyt powerpointia viimeksi lapsena ja impressiä en koskaan, joten homma ei ollut ihan helppo...
9. ...ja siihen meni hitsisti aikaa...
10. ...ja koska minähän olen perfektionisti, valikoin esitelmän kuviakin monta tuntia puhumattakaan tekstilaatikoiden venyttelystä ja vanuttelusta, nuolten paksuuden määrittämisestä ja taustan valitsemisesta.

...Mutta nyt on tutkimussuunnitelma onnellisesti palautettu ja presentaatio pidetty. Enkä edes pyörtynyt vaikka mieli tekikin (en siis ole mikään rohkea julkisten puheiden pitäjä).

Nyt sitten vihdoin pääsen taas kirjojen kimppuun, näpyttelemään postauksia blogiin ja päivittämään itseäni blogistanian tasalle. 

William Merritt Chase: Shinnecock interior studio

tiistai 13. marraskuuta 2012

TTT - POTENTIAALISIA FINLANDIAEHDOKKAITA

Tiistai osui vallan mainiosti paria päivää ennen finlandiaehdokkaiden julkaisua, joten täytyy käyttää sitä hyväksi ja yhdistää nämä kaksi asiaa; top kymppi ja omat arvaukset finlandiaehdokkaiksi. Ja koska esitän kymmenen arvausta, paras olisi edes yhden niistä osua nappiin. 

Mitä siis raati arvostaa tänä vuonna, mitä se haluaa nostaa esiin?

10. Seija Vilén: Pohjan Akka (Avain)
Vahvoja naisia, myyteissä ja nykyajassa?
9. Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu (WSOY)
Satiirista seikkailua ja ääriliikkeitä?
8. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
Traagisia kohtaloita ja korutonta kauneutta?
7. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Teos) 
Ikiaikaisia salaisuuksia ja kaipausta?
6. Riku Korhonen: Nuku lähelläni (WSOY)
Unenomaista rakkautta ja finanssimaailmaa?
5. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo (Otava)
Amerikkalaista unelmaa ja yritystä ymmärtää?
4. Venla Hiidensalo: Mediahuora (Otava)
Ihmisarvon hintaa ja median raadollisuutta?
3.  Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin (Teos)
Kasvutarinaa ja menneisyyden aaveita?
2. Johan Bargum: Syyspurjehdus (Tammi)
Meren aaltoja ja ihmiselämän ristiriitoja?
1. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (Like)
Taistelua olemassaolosta ja maailmasta?

Guy Rose: Marguerite (1918)


















Mitä sinä veikkaat?

lauantai 10. marraskuuta 2012

"MUTTA EI PUHUTA KUOLEMASTA. PUHUTAAN SYNTYMÄSTÄ."

Susan Fletcher:  
Irlantilainen tyttö
Englanninkielinen alkuteos:  
Eve Green (2008)
Suomennos: Jonna Joskitt
Like, 2010
266 sivua

Eve Green odottaa esikoistaan. Hän palaa muistoissa omaan lapsuuteensa, aikaan jolloin hän oli juuri menettänyt äitinsä. Hänet lähetettiin Walesin maaseudulle kaatosateiden keskelle, missä kyläläisten katseet kääntyvät hänen peräänsä. Kuunnellessaan tarinoita perheensä historiasta hän ymmärtää, että menneisyydessä on synkkä tahra. Nyt, vuosia myöhemmin, hän on valmis kertomaan tarinansa. 

Irlantilainen tyttö oli minulle ennestään tyystin tuntematon, vaikka Fletcherin nimen olen kyllä kuullut Meriharakoiden ja Noidan ripin myötä (jotka kummatkin ovat kyllä lukulistalla). Siispä olen kiitollinen Sannalle, joka kaivoi sen kirjapinostaan seuraavaa lukupiirikirjaa pohtiessamme, kirjablogisti on nimittäin aina avoin positiiviselle yllätykselle. Aloin lisäksi lukea kirjaa todella myöhään, vasta edellisenä iltana, ja valmistauduin puolittain pakottamaan itseni sen kimppuun - mutta toisin kävi. Tapahtui totaalinen imaisureaktio ja huomasin ajan kulumisen vasta yön pikkutunneilla kun painoin kirjan kiinni.

Kirja kertoo Evangelinesta, nuoresta naisesta, jolla on ollut vaikea lapsuus. Odottaessaan omaa lastaan hän ryhtyy ensimmäistä kertaa käymään läpi mennyttä aikaa omassa elämässään. Kaupungissa lapsuutensa viettäneen tytön elämässä tapahtuu suuri muutos kun hänet äitinsä kuollessa viedään ennestään tuntemattomien isovanhempien luokse Walesin maaseudulle. Vaikka alku on aina hankala, tyttö kotiutuu pian luonnon keskelle ja löytää paikkansa. Kaikki eivät kuitenkaan katso Eveä hyvällä, ja miksei kukaan kerro mitään hänen isästään?

Walesin taianomainen ilmapiiri lumosi minut. Upeat maisemat näki sielunsa silmin, sateen tuoksu niityllä tulvi nenään ja auringonpaiste kuumeni iholla. Juoni itsessään oli toissijainen asia näin hienosti luodun tunnelman rinnalla. Kuitenkin juonikin on taitavasti rakennettu paljastamaan kokoajan pieniä vihjeitä tulevasta, vaikka paino onkin Even havainnoilla. Pidin kovasti näkökulman lapsenomaisuudesta. Kahdeksanvuotias tyttö muistaa tapahtumista oman näkemyksensä ja hänelle merkittävät asiat eivät ehkä olleet samoja kuin aikuisille. 

Kylän ihmisistä löytyvät kyllä kaikki steteotyypit uteliaasta vanhasta rouvasta paikalliseen kylähulluun, mutta en nähnyt sitä häiritsevänä. Fletcherin luomat hahmot istuvat niin saumattomasti pieneen Pohjois-Englantilaiseen kylään, että heidän todella uskoo syntyneen ja elävän siellä. Eve  katsoo kyläläisiä lapsen silmin ja ei näe muiden pelkäämässä Billyssä hullua ja kartettavaa hahmoa vaan ystävän. Vanhoja kaunoja kantavassa kauppiaassakaan hän ei koe uhkaa vaan pikemminkin haasteen.

Kaikki muistavat tuon vuoden vuotena, jolloin Rosie katosi. Katoamista seuranneessa epäilysten ja katkeruuden huumassa moni elämä muuttuu, joidenkin peruuttamattomasti. Eve muistaa ne hetket ikuisesti, ja kantaa niitä mukanaan - katoaminen, valhe, syytös, tulipalon tuhka. Vaikka tarinan pohjalla on ratkaisematon mysteeri, kirja ei kuitenkaan nojaa siihen. Matkan varrella lukija saa katsella ihmisiä salapoliisin silmin, mutta lopulta tuo arvoitus on vain yksi juonen kerroksista. Pääasiassa on Even kasvutarina.

Pidin kovasti kirjan puskemattomuudesta. Tapahtumat etenevät Even lapsensilmien kautta, eikä niitä jäädä aikuismaisesti dramatisoimaan ja vatvomaan. Se teki tekstistä jotenkin rauhanomaisen (ja joidenkin mielestä kai hieman liian hitaasti etenevän). Samalla tavoin kuin sumu kietoo kylän verhoonsa, myös tekstin ympärillä leijuu mystisen kauneuden verho. Teksti on kyllä hieman romantisoivaa, mutta se vain lisää  tarinan tarunomaisuutta, lumovoimaa, joka ainakin upposi minuun täyttä päätä. 

Tässä alkaa pikkuhiljaa tulla hieman nynnyblogisti olo, kun kehun vain kirjoja toisensa jälkeen ilman mitään kritisoitavaa. Toisaalta jos lukujonoon päätyy kirjoja, joista olettaa pitävänsä, on kai hyvä kun moni niistä onkin hyvä. Seuraavan kirjan kanssa saa onneksi sitten käyttää vähän erilaista sanastoa ja tunnetta. 








Walesissa ovat vierailleet myös: Katja, Leena Lumi, Naakku, Nino, Sanna, Susa ja Tuulia.

MAAILMANVALLOITUS: Englanti


Lukupiirikirjaksi tämä oli hyvä, koska emme olleet kaikki samaa mieltä. Kenenkään mielestä kirja ei ollut huono, mutta olimme eri tunnelmissa sen etenemisestä, joka oli aika verkkaista. Myös kyläläiset ja heidän roolinsa tarinassa jakoivat mielipiteitä.

Luulen tämän olevan sellainen kirja, johon lukutilanteella oli suuri vaikutus. Minä kun luin tämän vapaapäivän rauhassa ja myrskyn riehuessa ulkona, tavoitin tunnelman nopeasti. Lusäksi oli varmaan suuri etu saada lukea keskeytyksettä; kun ei joutunut palaamaan Walesista tänne Suomeen ei kirjan taikapiiri katkennut kertaakaan. Varmasti luentojen välissä tai bussissa lukiessa en olisi saavuttanut samaa tunnelmaa.  Suosittelenkin tätä luettavaksi kiireettömään tilanteeseen, jolloin voi antaa mielikuvituksen kunnolla lentää.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

"IHMISEN ON HYVÄ SÄILYÄ HIUKAN VIERAANA ITSELLEEN, KANTAA MUUKALAISUUTTA MUKANAAN."

Riikka Pulkkinen: Vieras
Otava, 2012
299 sivua

Seurakuntapastorina työskentelevä Maria jättää elämänsä ja matkustaa New Yorkiin.
    Maria tutustuu naiseen, joka hänelle oven tanssin maailmaan. Askel askeleelta hän uskaltaa kysyä, mistä oikeastaan on kotoisin, pohjoisen pikkupitäjästäkö, jossa hän oli ajaa itsensä tuhoon, vaiko jostain kauempaa. Uskonkriisin ravustelema Maria etsii suurkaupungista uutta pyhää kolminaisuutta, mutta ei pysty vaientamaan kysymystä, jota pakeni: mitä pahaa tapahtui pienelle tytölle, joka yritti tehdä kotinsa Suomeen.

Tämän laitoin heti kirjastosta varaukseen kun selasin syksyn katalogia. Pulkkinen on hyvää vauhtia  rakentamassa itselleen laadustaan tunnetun luottokirjailijan asemaa ja alkaa olla yksi suomalaisen kirjallisuuden johtotähdistä. Pulkkisen kirjoja yhdistää myös yksinkertaisen kaunis ulkoasu, nasevan rytmikäs nimi ja taitavasti poimittu takakansiteksti - eli seikat jotka saavat minusta kirjan vaikuttamaan entistäkin laadukkaammalta.

Kirja kertoo itsensä etsinnästä ja sirpaleisen maailmankuvan uudelleenkokoamisesta. Se kertoo niin uskonasioista, rotusyrjinnästä, syömishäiriöistä, väkivallasta kuin rakkaudesta ja vihastakin. Teemoja on niin paljon, että kirjasta olisi voinut helposti tulla liian mutkikas, mutta jotenkin Pulkkinen osaa pitää moninaiset juonilangat hyppysissään. Selkeyttä tuo henkilöhahmojan tarkoin rajattu joukko, joista ainoastaan yhdelle on annettu päähenkilön ja kertojan viitta.

Tarina kerrotaan Marian, omaa paikkaansa maailmassa hakevan papin silmin. Hänen tarinansa ei kuitenkaan tapahdu vain nykyhetkessä vaan on sekoitus lapsuutta, nykyhetkeä ja aikaa muutamaa kuukautta ennen nykyisyyttä. Nykyhetken Maria pakenee omaa elämäänsä ja sen traumoja sen kummemmun suunnittelematta juurilleen Amerikkaan, äitinsä synnyinmaahan.  Vähitellen lukijalle alkavat paljastua syyt, joita hän juoksi karkuun. Marian rakentaessa uudelleen maailmankatsomuksensa perustaa, hän samalla valottaa vanhan minänsä sirpaleita alkaen lapsuuden vinoutuneesta ruumiinkuvasta aina viime kuukausien epävarmuuteen ja epäonnistuneeseen yritykseen suojella haavoittuvaista pientä tyttöä.

Jotenkin minulle läheisimmäksi muodotuivat menneen ajan kappaleet. Uskonnollisuuden kietoutuminen anoreksian ajatusmaailman tämän nuoren tytön silmin oli todella herkän aidontuntuisesti kirjoitettu. Itseasiassa monesta lukemastani anoreksiaa kuvaavasta kirjoista Vieras onnistuu minusta tavoittamaan parhaiten asian ytimen ja käsittelemään herkkää asiaa tilanteeseen sopivalla voimalla. Pulkkinen onnistuu myös tavoittamaan hienosti aikuisen suojeluvaiston lasta kohtaan ja huolen hänen hyvinvoinnistaan. Yhdyn kyllä muiden kommentteihin siitä, että sivut Yasminan päiväkirjasta vaikuttivat hiukkasen väkinäisiltä. 

Nykyajan kuvaus New Yorkin sykkeessä jäi minusta menneen jalkoihin, vaikka se toimikin hienona siltana aikatasojen välillä. Vaikka normaalisti olisin ollut aivan innoissani tanssillisista piirteistä ja Marian tasapainoilusta uusien ja vanhojen ajatusmalliensa välillä, en tässä osannut keskittyä niihin täysillä. Ne tanssin ja elämän runollisuus -sivut, joissa tekstin asettelu on vapaan assosiatiivista, kuvasivat hyvin tunnelmaa, mutta silmät uhkasivat hyppiä tyystin sanojen ohi kohti seuraavaa kappaletta. Vaikka siis yleensä olen vahvasti vapaan taiteellisen ilmaisun puolella, oli tässä sitä ehkä vähän liikaa. 

Hienoisesta sekavuudesta huolimatta kirja oli voimakas lukukokemus, ja se oli minusta parasta Pulkkista tähän asti. Kirjan loppu oli kauniin yksinkertainen ja tuntui juuri oikealta tavalta lopettaa tämä tarina. Siitä oli riisuttu pois kaikki turha krumeluuri ja se tiivisti yksinkertaisuudessaan matkan aikana nousseet tunteet yhteen. 







Vierautta ovat kokeneet myös: Arja, Hemuli, Jaana, Liisa, Lumiomena, Minna, Päkä, Sara, Unni ja Valkoinen kirahvi.

tiistai 6. marraskuuta 2012

TTT - VUODEN HALVIMMAT KIRJALÖYDÖT

( ... vaikea muotoilla lyhyt ja naseva otsikko. Alennusmyyntikirjalöydöt? Onko se edes oikea sana.  Halpiskirjalöydöt? Kuulostaa jotenkin vähemmän laadukkailta kirjoilta. Kirjalöydöt? Se voi tarkoittaa vain luettavia löytöjä, ei niiden ostamista. Kirjanostotärpit? Kirjoja halvalla? Kirjalöytötärppejä? )

Nykyään on aivan ihanaa, kun hyviä kirjoja löytää niin monelta suunnalta. Kirpputorit ja kirjakauppojen alennusmyynnit, poistolaarit ja kirjamessut, kaikista saa hyviä kirjoja halvalla. Tässä on kymmen parhaita kauppoja, jotka olen tehnyt tänä vuonna

10. Salman Rushdie: Firenzen lumoojatar 
Tämä maksoi 6,95€ jossain kirjakaupassa alennusmyyntien aikaan. Täysin uudesta kirjasta, ja vielä Aikamme kertojia -sarjan osasta pulittaa mielellään tuon verran, varsinkin kun niitä harvemmin tulee vielä kirppareilla vastaan
9. Seija Vilén: Mangopuun alla
Tämä tarttui kesällä mukaan kirjakaupan alekorista vitosella. Nyt olen löydöstä entistä enemmän innoissani, kun luin Pohjan akan ja pidin valtavasti.
8. Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
Kirjatorilla on ollut, ja on edelleen, kasoittain viidellä eurolla. Tämä nousi yhdeksi viime vuoden ehdottomista lempparikirjoistani ja olinkin iloinen saadessani hankkia sen hyllyyni. Ja kun Kirjatorillahan on välillä harmina kansipaperien huono kunto, nämä olivat oikein parahultaisessa kuosissa.
7. Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Turun Suomalaisessa kirjakaupassa on kiva ale/löytönurkka, jossa tulee kummasti pyörähdettyä aika usein. Yhden viime vuoden suosikkini kotiutin hintaan 4,95€.
6. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Parhaita löytöjä tekee usein kirpparilta, ja hyvänä esimerkkinä tämä priimakuntoinen teos, joka on jo pidempään ollut lukulistalla, hintaa sille kertyi kolme euroa.
5. Michael Cunningham: Säkenöivät päivät
Kirjamessuthan ovat kirjahamsterin taivaspaikka. Antikvariaattihyllyjen sopukoista kun löytyi 3€/kpl -hylly, olivat rahani mennyttä kalua. 
4. Häivähdys Purppuraa
Hieno klassikko, jota harvemmin kirjakaupoissa näkee, myöskin kolmen euron hyllystä kirjamessuilla.
3. Jodi Picoult: Sisareni puolesta
Porissa on yksi todella monipuolinen kirpputori, jossa kirjat kerätään yhteen nurkkaukseen erilleen muista pöydistä. Tämä ihanuus maksoi vain kaksi euroa.
2. Anita Diamant: Punainen teltta
Kontista vain tekee välillä niin upeita löytöjä. Harva kirja maksaa paria-kolmea euroa enempää. Tästää uskonnontutkijanluontooni vetoavsta vanhasta tuttavastani sain pulittaa kaksi euroa.
1. Carol Shields: Ellei 
Ja sokerina pohjalla; torikirpparit. Kirjojen kunto ei ole aina ihan paras mahdollinen, ja välillä kioskikirjallisuuden joukosta saa todella kaivaa ennen kuin löytää laatua, mutta sieltä voi todella tehdä elämänsä kirjalöytöjä. Tämä Shields maksoi vain yhden euron ja oli kunnoltaan uudenveroinen.

Edward Burne Jones: Portrait of Katie Lewis

Mitä hyviä löytöjä sinä olet viimeaikoina tehnyt ja mistä?

lauantai 3. marraskuuta 2012

"AIKA EI TEE IHMISTÄ, VAAN IHMINEN AJAN."

Esa Salminen / 
Saeed Warsame: 
Mohammed, suomalainen
WSOY, 2012
243 sivua

Mohammed, Lool ja Zabra. Kukin heistä istahtaa vuorollaan rovaniemeläisen vastaanottokeskuksen aulaan. Jokaisella heistä on salaisuus, sillä jokin on ajanut heidät peittämään osan menneisyydestään. Vasta näillä penkeillä heille paljastuu, miten vähin tiedoin heidän kohtalonsa on rakennettu, miten oudoista aineksista se on jälleen luotava. Ja miten jyrkästi tarina, jonka pitäisi olla heidän omansa, kääntyy heitä vastaan.

Minua ovat aina kiinnostaneet maahanmuuttajat, pakolaiset ja erityisesti eri uskontokuntien edustajat suomessa. Ja ylipäätään se moniulotteinen itsensä löytämisen prosessi, jonka jokainen heistä joutuu käymään läpi. Periaatteessa voisin suuntautua myös maahanmuuttoalalle, opiskeluni antaisivat siihen hyvät edellytykset, mutta ehkä silti sisäinen tutkijaluontoni suuntautuu eri elämänalueille. On vain hauska tiedostaa, että tällainenkin urapolku olisi mahdollinen.

Mohammed, suomalainen tutkii pakolaisuutta kolmen eri henkilön silmin; Mohammedin, jonka suuri kompastuskivi on sepitetyn taustatarinan ristiriitaisuus todellisen taustan kanssa. Miten kotiutua Suomeen kun ei voi kertoa kuka oikeastaan on? Jos joutuu valehtelemaan niin nimensä, ikänsä kuin kotimaansakin, miten ikinä löytää tasapaino vanhan ja uuden minänsä välillä? Mohammedin rinnalla tarinansa kertovat Lool, nuori tyttö joka lähetettiin varmistamaan perheensä toimeentulo sekä Zabra, nainen joka ei suostu kertomaan mitään menneestä eikä paljastamaan kuka on hänen vaalean lapsensa isä.

Sopeutuminen ei ole kiinni vain omasta halusta vaan se kulminoutuu henkilökohtaiseen taisteluun suomalaisen yhteiskunnan ja maahanmuuttoviraston kanssa. Kolme hahmoamme jakavat kaikki samankaltaisen taustan, mutta onnistuminen turvapaikanhakuotaistelussa on myös taidoista kiinni. Kuka heistä saa oleskeluluvan lisäksi luvan tuoda perheensä maahan, kuka taas joutuu itsekin karkoutetuksi?

Maahanmuutto näyttäytyy kirjassa kieroutuneena pelinä, jossa on panoksena koko elämä. Kuka oppii nopeimmin sen mitä heiltä odotetaan, kuka osaa kertoa sen mitä halutaan kuulla, kuka on luovinut parhaiten toden ja tarinan rajalla ja muodostaa niistä uskottavimman kokonaisuuden? Vaikka kirja kääntääkin sympatiat automaattisesti näiden olemassaolostaan kamppailevien ihmisten puoleen ja heille haluaisi kaikkea hyvää, on toisaalta maahanmuuttovirastokin aikamoisen haasteen edessä yrittäessään selvittää totuutta ja todellista avuntarvetta kaikkien niiden piintyneiden oletusten ja roolien alta.

Kirjassa näyttäytyy kiehtovalla tavalla vastakkainasettelu kulttuurien välillä. Välillä voimakkaastikin ilmenevä me vastaan te ajattelu kärjistyy kulttuurien eroista johtuviin kommunikaatio-ongelmiin. Surullista siinä on se, että molemmilla puolilla kuitenkin on sama tavoite; auttaa apua tarvitsevia löytämään turva ja apu, sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Epäilevälle mielelle apu on helposti tulkittavissa joksikin vaaralliseksi, eikä siihen ole helppo tarttua.

Yksi syy, miksi erityisesti pidin kirjasta on se, ettei se pyrkinyt raivokkaasti selvittämään kaikkia esiin nousseita kysymyksiä vaan antoi niiden edetä omalla painollaan. Se ei myöskään yrittänyt rakentaa mitään dramaattista lopputatkaisua tai kehittää uutta käännettä loppua kohti. Koska lopulta sopeutuminen on pitkä prosessi jossa ei ole valmiita ratkaisuja, olin iloinen että kirja esitettiin samalla tavoin.








Vastaanottokeskukseen aulaan on istahtanut myös Mari A.

torstai 1. marraskuuta 2012

LOKAKUUN LOPPULAUSUNTO

No ei se lokakuu ollut paljon parempi lukukuu kuin syyskuukaan. Tosin kyllä ehdin lukea, mutta en kirjoittaa, kolme blogaamatonta kirjaa olisi jo jonossa. Kiirettä on pitänyt koulun kanssa, ja eniten aikaa (=stressiä) kului niinkin hassuun asiaan kuin kandiaiheen valintaan. Inhottava tilanne kun pitäisi jo pohtia lähteitä ja tutkimuskysymyksiä, eikä vain keksi sitä aihetta vaikka kuinka ponnistelee. Yritän kai aina etsiä jotain elämää suurempaa, vaikka kehittää uuden teorian Viimeisestä ehtoollisesta tai jotain vastaavaa...(ja oppiaineethan olivat uskontotiede ja taidehistoria)

Vaikka montaa arvostelua en ehtinytkään naputella, oli kuukausi muilla tavoilla todella kirjallinen. Alkukuusta käytiin kirjabloggareiden mainio antiplagiaattikampanja, jota naureskelin sivustakatsojana kun en ehtinyt itse kirjoittaa omaa huijausjuoniselostustani. Uskomattomia käänteitä ilmaantui tuttuihin klassikkokirjoihin, ja taitaisi monessa blogistissa olla vähän kirjailijanvikaakin tämän perusteella. Huikea oli myös WSOY: järjestämä kirjallinen Ensi-ilta, jossa pääsi tutustumaan kirjasyksyn kuumimpiin uutuuskirjoihin ja tarinoihin niiden takaa. Kirjat tulivat jotenkin lähemmäs kun tapasi niiden kirjoittajat ja huomasi että ihmisiä hekin ovat, tosin taitavia sellaisia. Hienoja kokemuksia kertyi myös Helsingin kirjamessuista, joissa riittä muisteltavaa, puhuttavaa - ja luettavaa.

Blogattuja kirjoja kertyi siis harmikseni vain neljä, mutta kirjojen laadussa lukukuukausi oli kyllä sangen vaikuttava. Elokuvankertoja ja Kani nimeltä jumala ovat molemmat tänä vuonna luettujen kirjojen ehdotonta parhaimmistoa. Perinnönjakajat taas oli niin hauska ja omanlaisensa, että muistelen sitä suurella lämmöllä, ja vaikka Revolutionary Road ei ollut ihan minun kirjani, niin olihan se todella hieno teos ja suitsutuksensa ansainnut. Sivuja kertyi yhteensä ainoastaan tuhatkaksisataa ja yksi.

L. M. Montgomery: Perinnönjakajat
Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Richard Yates: Revolutionary Road
Sarah Winman: Kani nimeltä jumala


Blogiin oli tässä kuussa tultu kerrankin myös normaaleilla hakusanoilla, kirjailijoilla tai kirjojen nimillä. Myös kirjamessuille löytyi hakijoita. Eriskummallisin haku oli ehdottomasti epäonnistunut kissan peti keltainen, ja sillä oli tultu useampiakin kertoja. Enkä nyt oikein ymmärrä miten tällaisella haulla edes päätyi blogiini - en tietääkseni ole maininnut kissoja tai niiden petejä enkä suominut mitään kirjaa epäonnistuneeksi. Sana keltainen on ehkä saattanut jossain tekstissä vilahtaa...

tiistai 30. lokakuuta 2012

TTT - LUKUPAIKAT

Tiistai on taas täällä ja niin on myös tuesday top ten! Kirsi veti taas askeleen paremmaksi listaamalla halloweenin kunniaksi pelottavimpia kirjoja. Minä kun en ole lukenut ensimmäistäkään Kingiä tai muuta kauhuun listattavaa kirjaa, joten minun kauhulistauksestani olisi tullut sangen nössö. Sen sijaan toista viikkoa jatkuvan flunssan kunniaksi listaan lempparilukupaikkojani, niitä kun on tullut kulutettua viime aikoina.

10. Sauna
Ei siis sauna yleensä, mutta tähän liittyy yksi tarina. Olin joskus isoäitini luona samaan aikaan kuin pienemmät serkkuni. Uusin Harry Potter (olisiko silloin ollut Liekehtivä pikari?) oli juuri ilmestynyt ja kun en muuta rauhallista lukupaikkaa keksinyt, kömmin saunan lauteille sitä lukemaan. Siellä oli kyllä ikkuna, muuten olisi voinut tulla aika klaustrofobinen olo. Muutenkin kyllä lukisin saunassa mielelläni jos joku kehittäisi kostumattoman kirjan ja huurustumattomat silmälasit.
9. Ranta
Mikäs olisikaan parempi paikka kesäiselle lukuhetkelle kuin auringonpaisteinen ranta? Rusketuskin tulee kuin itsestään kun uppoutuu kirjaan... ja palaminen yleensä heti perässä.
8. Pihakeinu
Kahden koivun alla pihakeinussa saa vaikka sadekin tulla, eikä silti tarvitse lähteä kirjoineen sisälle.
7. Vessa
Tunnustaudun täten vessalukijaksi!
6. Kampus
Ennen luentoa, hyppytunnilla, ruokailun lomassa jos ei saa ketään seuraksi, luennon jälkeen... Aina yleensä mukana kulkee joku romaani, johon voi tukeutua kun koulukirjat tunkevat korvista ulos.
5. Kahvilan nurkkapöydät
Nämä on yleensä varattu tenttilukemiselle, mutta kyllä niissä romaaneja tietysti mieluiten lukisi. 
4. Kirjasto
Ai, täälläkin voi lukea?
3. Bussi
Mieluiten pidemmän matkan bussi, kuten täältä Turusta kotikonnuilleni Poriin. Kaupunkibussissa lukeminen on turhan vaarallista kun silloin tulee helposti ajaneeksi oikean pysäkin ohi.
2. Sohva
Pari kynttilää ikkunalaudalle, suitsuketikku palamaan ja lukuhetki voi alkaa.
1. Sänky
Se on se loppujenlopuksi paras paikka lukea. Mikä olisi parempaa raskaan päivän jälkeen kuin käpertyä peiton alle hyvän kirjan kanssa? Illalla ei tule uni silmään ilman kirjaa, ja vaikka joskus se tulee vieläkin hitaammin jännän kirjan jälkeen, onpahan ainakin päivän murheet karistettu pois ajatuksista.


Charles Courtney Curran: Girl Reading (1797)













  
Missä te mieluiten luette?

lauantai 27. lokakuuta 2012

KIRJAMESSUKUULUMISIA

Eilen oli kyllä yksi antoisimmista päivistä aikoihin - nimittäin kirjamessut. Tuliaisina sieltä sain paljon kokemuksia, kirjoja sekä kipeät niskat niiden kantamisesta.

Messuseurakseni sain Sannan, jonka kanssa oli kiva päivä aloittaen aamun junamatkasta ja päättyen samaiseen matkaan takaisinpäin. Meillä oli aika samanlaiset intressit päivälle, ei tarvinnut riidellä ketä mennään missäkin vaiheessa kuuntelemaan ja minne suunnataan seuraavaksi, nälkäkin tuli molemmille yhtä aikaa. 

Kustantamoiden tarjontaa oli kiva kierrellä katsomassa, vaikka hinta ei antanutkaan myöten ostaa kirjoja uusina. Lavoja oli ripoteltu pitkin messualuetta ja lähes jokaisen nurkan takana näki kirjailijoita puhumassa teoksistaan. Tarkemmin kävimme kuuntelemassa Johan Bargumia, Aki Ollikaista, Tuomas Kyröä ja Joel Haahtelaa. Kyrö taisi olla näistä selvästi suosituin; jok'ikinen tuoli oli täynnä ja väkeä parveili niiden ympärilläkin niin, että hyvä kun näki vilauksen itse lavasta. Haahtelasta kiinnostuin haastattelun perusteella yhä enemmän. Hänen tuotoksistaan olen pitänyt, mutta en myönnä itseäni sellaiseksi haahtelistiksi kuin muutama muu. Jotenkin hänen mielenmaailmansa oli kiehtova, ja enpä ole ikinä kuullut niin hyvää vastausta kysymykseen miksi kirjoitat.

Aktikvariaattien puolella tuli vietettyä paljon aikaa, vaikka suosikkipuoti löytyikin nopeasti. Kun kaikki kirjat ovat kolme euroa, on innostus taattu, mutta kun vielä kymmenellä eurolla saa neljä, on toivo rahojensa säästämisestä turha. Ensimmäisten neljän satsiemme jälkeen palasimme vielä päivän päätteeksi hakemaan toiset samanlaiset. Kumma miten sieltä hyllyistä löytyy aina jotain kiinnostavaa uutta vaikka ne katsoisi monta kertaa läpi.

Mukaan lähti yhteensä 12 kirjaa. Puolustukseksi on sanottava, että ei noihin mennyt rahaa kuin reilut 30 euroa, ja kaikki olivat uusia tai muuten vaan hyvässä kunnossa.



Ensimmäinen nelikko sisälsi:
Iida Rauman Katoamisten kirjan
Turkka Hautalan Salon
Bo Carpelanin Kesän varjot 
Ja Alice Walkerin Häivähdyksen purppuraa
 

Yksikseen löytyi Åsne Seierstadin Kabulin kirjakauppias, joka on kiinnostanut minua jo pitkään. Luin siitä joskus kuukausia sitten jostain blogista, mutta koska muistin nimen olevan Kabulin kirjakauppa, en löytänyt sitä hakemalla kirjastosta enkä googlesta. No, nyt löytyi, ja tuli varmistettua nimen oikea kirjoitusasukin.




Seuraava joukkio löytyi Bazarin pöydästä, jossa viiden euron kirjoja sai kympillä kolme. Ilokseni löysin yhden viime vuoden suosikkilukukokemuksistani, Geert Kimpenin Kabbalistin ja sen seuraksi Enrique Morielin Ajattoman kaupungin varjot sekä Jennifer Lee Carrellin Shakespearen salaisuuden.




Lopuksi paluu lempparihyllylleni tuotti vielä
Michael Cinnunghamin Säkenöivät päivät,
Piia Postin Talven jälkeen valon,
Bo Carpelanin Alkutuulen
ja Mikko Rimmisen Nenäpäivän




Kotiinpaluussa yksi paras asia oli uusien kirjojen hipelöinti ja niiden sijoittelu kirjahyllyyn. Täytyy tunnustaa, että vaikka etukäteen epäilinkin ettei sinne mahdu kuin pari kirjaa lisää, sain mahdutettua niitä kokonaista kymmenen. Nyt on hylly kuitenkin auttomattomasti täysi ja täytyy varmaan toivoa joululahjaksi kirjojen sijaan uutta kirjahyllyä.

tiistai 23. lokakuuta 2012

TUESDAY TOP TEN - LASTENKIRJAMUISTOT

Tämö hauska idea alkoi viime viikolla edetä kirjablogeissa ja innoistuinpa minäkin siitä. Mielessä olisi varmaan sata kategoriaa vakavista hullunkurisiin, parhaista huonoimpiin ja menneestä nykyiseen. Odottakaapa vain! 

Viimeviikkoisista listauksista jäi erityisesti mieleen Kirsin Kymmenen kirjaa, joita en tule koskaan lukemaan,vaikka kenties pitäisi. Teki mieli yrittää listata oma kärkikymmenikkö tähän kategoriaan, mutta en onnistunut löytämään kymmentä, joita voisin vahvalla äänellä luvata olla lukematta - ja nekin vähät samoja kuin Kirsillä. 

Sitten päätin lähteä Lauran ja Irene K:n linjalle lapsuudenkirjojen pariin. Ensin lähdin kohti Anni Polvia ja Viisikoita, mutta kun sattumalta olin viikonloppuna kotosalla, oli pakko kaivaa vanha lastenkirjalaatikko esille. Sitä selatessa sukelsin aikaan, jolloin en vielä osannut lukea, mutta nautin silti kirjoista ihan yhtä paljon - kuunnellen. Tästä tulikin siis lapsuuden kuvakirjojen lista. Minulle kun on luettu ääneen ihan pienestä asti, siitä kai kirjarakkautenikin kumpuaa. 
Tässä siis lapsuuteni kuvakirjojen kärkikymmenikkö: 

10. Aino ja tiikeri (Kristiina Louhi)
Minulla oli muitakin Ainokirjoja ja pidin niistä kaikista. Mutta tämä on erityinen siksi, että kerran se oli minulla mukana päiväkodissa ja kun meillä aina ennen päiväunia luettiin joku kirja, silloin luettiin minun Ainoni. Muistan vielä, että kun se oli luettu, sain sen viereeni sänkyyn ja olin iloinen ja ylpeä kun minun kirjani oli luettu!

9. Hyvä hammaskeiju (Fran Thatcher / Kath Mellentin / Tim Wood
Sanna Lukander)
Tässä oli vain niin ihanat karkkivärit ja suloisesti piirretyt keijut. Kannessa oli vielä tarralla kiinni pieni pussi, johon irronneen hampaan saattoi sujauttaa. Minun hammaskeijuni kyllä haki hampaani tyynyn alta eikä mistään pussista. 

8. Punasilmäinen lohikäärme (Astrid Lindgren / Ilon Wikland)
Pieni sikolätissä asusteleva ja kynttilänpätkiä syövä lohikäärme olisi ollut haluttu lemmikki. Tosin kirjan lastenkin luota se lensi pois. 
 
7. Käpymetsässä punertaa (Kazuo Iwamura / Sinikka Sajama)
Tätä oli kivaa lukea synttäreitteni tienoilla lokakuussa kun puiden lehdet olivat samanvärisiä kuin pienten oravanpoikasten ihmettelemät kirjassa. Silloin vielä satoi lokakuussa joskus luntakin.

6. Tiikerin kadonneet raidat (Walt Disney) 
Tämä oli pienenä hauska kirja, mutta ei mikään erityinen lemppari. Tärkeäksi sen teki kuitenkin vähän myöhemmin se, että opettelin sen avulla Nalle Puh -hahmojen piirtämistä. Sitkeästi yritin saada niistä samannäköisiä kuin kirjassa, mutten oikein koskaan onnistunut.

5. Natalia Nukentekijä (Kirsti Manninen / Pirkko Kanerva)
Tämä oli kuvakirjoistani kenties kaikkein taiteellisin. Tulevana käsityö- ja askarteluihmisenä lumouduin tietysti nukkejen ja nukkekotien maailmasta, jossa oli mukana myös vähän taikuutta.

4. Eukko pikkurilli mustikassa (Alf Prøysen / Björn Berg / Kirsti Kunnas)
Silloin tämä oli ehkä enemmän äidin suosikki kuin minun, mutta sittemmin olen ymmärtänyt kunnolla sen hienouden. Pippurinen eukko huijaa niin kettua, sutta kuin karhuakin ja oppii että jurottaviin ukkoihin tepsivät vain pannukakut mustikkahillolla.

3. Turlutiinit ja aurinkojuoma (Anne-Marie Chapouton / Taija Sippel / 
Gerda Müller)
Tämä oli yksi lapsuuden ehdoton suursuosikki, auringonkeltainen kirja iloisista pikku turlutiineista, joiden kylään olisin halunnut muuttaa (mutta olisin kyllä ollut liian iso). 
 
2. Kettusten koulukirja (Aulikki Miettinen)
Tämä oli varmaan kaikkein useimmin luettu kirja, ja kun mentiin kirjastoon niin sieltä piti lainata kokonainen kasa kettusia. Tästä olen myös kuulemma kysynyt pikkuisena hauskoja kysymyksiä, kuten että miksi Siiri-Sofia pyyhkii pullalla poskea?? (pitelee siis sämpylää kädessään posken edessä).

1. Kuinkas sitten kävikään? (Tove Jansson)   
Tätä on luettu ihan pikkuruisena, jolloin se oli vähän pelottava, vähän isompana, jolloin kurkistusaukot olivat parasta, sitten kun itse oppi lukemaan se ei tuntunut muiden kuvakirjojen tapaan lapselliselta, ja tietenkin vielä aikuisenakin se lumoaa ja siitä löytää uutta joka lukukerralla.  

Mary Cassatt: Nurse reading to a little girl (1895)

















Mitä te muut luitte ihan pieninä?