torstai 31. maaliskuuta 2011

HAASTETTA HUHTIKUULLE

Miten sen joku jo tiivistikin; kai minäkin, kun kaikki muutkin...

Saran blogista bongattu haaste antaa syyn postata jotain päivittäin, mikä on yksi hyvä syy aloittaa. Toinen, ja suurin syy minulle on se, että voin peilata omia vastauksiani muiden vastauksiin. Muutenkin tässä ehkä kiinnostaa ehkä enemmän muiden vastaukset kuin omien pohtiminen, mutta tuntuu oikeutetummalta tutkia niitä kun vastaa itsekin. 
 
Tässäpä näitä kysymyksiä.
 
Day 01 – Best book you read last year
Day 02
– A book that you’ve read more than 3 times
Day 03
– Your favourite series
Day 04
– Favourite book of your favourite series
Day 05
– A book that makes you happy
Day 06
– A book that makes you sad
Day 07
– Most underrated book
Day 08
– Most overrated book
Day 09
– A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10
– Favourite classic book
Day 11
– A book you hated
Day 12
– A book you used to love but don’t anymore
Day 13
– Your favourite writer
Day 14
– Favourite book of your favourite writer
Day 15
– Favourite male character
Day 16
– Favourite female character
Day 17
– Favourite quote from your favourite book
Day 18
– A book that disappointed you
Day 19
– Favourite book turned into a movie
Day 20
– Favourite romance book
Day 21
– Favourite book from your childhood
Day 22
– Favourite book you own
Day 23
– A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24
– A book that you wish more people would’ve read
Day 25
– A character who you can relate to the most
Day 26
– A book that changed your opinion about something
Day 27
– The most surprising plot twist or ending
Day 28
– Favourite title
Day 29
– A book everyone hated but you liked
Day 30
– Your favourite book of all time

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

MAALISKUUSSA LUETTIIN LUMEN SULAESSA

Jos helmikuu oli lyhyt, niin maaliskuu oli pitkä - mutta ei negatiivisella tavalla. 

Maaliskuukin toi blogillisesti paljon uutta. Aloitin uusia haasteita, mm. maailmanvalloituksen ja tuputin teille lempimaalauksiani useassa postauksessa. Tutkailin kirja kansien kannalta ja listailin naiskirjailijoiden kirjoja. Nuo tulevat blogissa jatkumaan, niin valloitus, haasteet asioiden tutkailu kuin taidekin. Yritän edelleen monipuolistaa blogiani ja saada sitä muotoutumaan. Kaikenlaiset kommentit ja palautteet, niin positiiviset kuin negatiivisetkin ovat toivottuja, haluttuja. 

Kiitos myös uusille lukijoille ja kommentoijille! Tuntuu mukavalta kun huomaa, ettei kirjoita enää pelkästään itselleen. On myös ihanaa, että alkaa "tutustua" ihmisiin, vähän oppia minkälaisista kirjoista kukakin pitää.

Ja kyllä, taisinpa kirjoittamisen lisäksi lukeakin jotain. Tässä kuussa kertyi romaaneja yhteensä kymmenen kappaletta. Stalinin lehmistä en ole vielä julkaissut arviontiani, koska odotan ensin mitä muut lukupiirimme neitoset ovat siitä mieltä ja mitä uusia ajatuksia itselle keskustelun myötä herää. Mielenkiintoinen kuukausi tämä on ollut, ja tällä kertaa monet lukemistani kirjoista ovat ihan omiani, kun villiinnyin alennusmyynneissä.

Majgull Axelsson: Kuiskausten talo
Riikka Pulkkinen: Raja
Paolo Coelho: Yksitoista minuuttia
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät
Olga Tocarczuk: Alku ja muut ajat
György Dragoman: Valkoinen kuningas
Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut
Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia

tiistai 29. maaliskuuta 2011

"EIKÖHÄN MEILLÄ KAIKILLA OLE SISÄLLÄMME AAVEITA, JA PAREMPI ETTÄ NE PUHUVAT KUIN OVAT PUHUMATTA."

Siri Hustvedt: 
Amerikkalainen elegia
Englanninkielinen alkuteos:  
The Sorrows of an American (2008)
Otava, 2008
464 sivua

Sisarukset Erik ja Inga Davidsen matkustavat isänsä hautajaisiin. Järjestäessään isän papereita he löytävät oudon, vuosikymmeniä vanhan kirjeen, jonka lähettäjä on tuntematon nainen. Kirjeessä puhutaan salaisuudesta, jonka heidän isänsä on luvannut pitää. Erik kiinnostuu kirjeestä, ja palattuaan hoitamaan psykiatrin praktiikkaansa New Yorkiin hän alkaa lukea isänsä muistelmia. Hän toivoo oppivansa tuntemaan miehen, jota ei koskaan täysin ymmärtänyt tämän eläessä.
Samaan aikaan Erikin elämään astuu nainen – kaunis jamaikatar, joka muuttaa tyttärineen Erikin alakertaan. Pian Erik huomaa joutuneensa mukaan peliin, jonka taustalla voi olla vain sairas mieli. Myös Inga palaa hautajaisista keskelle piiritystä: sinnikäs journalisti tutkii paljastusta, joka liittyy Ingan edesmenneen kirjailijamiehen elämään. Inga joutuu vastakkain kipeän menneisyyden kanssa.

Tämä oli päällimmäisenä äidin kirjahyllyn luettavien kasassa (pääni sisäisessä sellaisessa) ja kun kerrankin olin Porissa ilman montaa kirjaa, niin sain aloitettua tuota kasaa. Hieman pelonsekaisin tuntein kävin tähän käsiksi - tätä on niin kehuttu kuin haukuttukin, ainakin se on siis herättänyt vahvoja tunteita. Moni on korostanut, että pitää Kaikki mitä rakastin -kirjaa parempana. Pitänee ruveta metsästelemään sitä, koska jos tämäkin oli minusta aikas hyvä, niin sen on oltava jo tain todella hienoa.

Kirja lupailee alussa aineksi vaikka minkämoiselle draamalle. Kun mukaan tulevat pelottavalla tavalla muokatut valokuvat, alkaa tarina muistuttaa melkein trilleriä.

Kerronta koostuu monenlaisista aineksista, joita onneksi yhdistää yksi kertoja. Isän papereista löytyvä salaperäinen kirje johtaa yksille jäljille, Ingan edesmennyt aviomies ja tämän verenperintö toisille, ja alakertaan muuttaineiden äidin ja tyttären vainoaja kolmansille. Kaiken taustalla on vielä traumaattisia 9/11-kokemuksia ja psykologisia pohdintoja. Aineksia olisi siis vaikka viiteen kirjaan. Vaikka tarina oli yhdistetty toimivaksi kokonaisuudeksi, minulle  tuli sellainen olo, että olisin halunnut paneutua enemmän kaikkiin erillisiin tarinoihin, ehkä sitten vaikka erillisissä kirjoissa.

Hahmot olivat aidon tuntuisia ja heihin osasi samaistua. Erityisesti minuun kolahtivat "lapsihahmot" Sonia ja Eggy. Sonian kasvu nuoruuteen terrori-iskujen kauhun edelleen vainotessa ja huoli äidistään oli niin käsinkosketeltavaa, samoin kuin Eggyn yritys yhdistää maailmaansa lankakeränsä avulla. Heidän tarinoidensa rinnalla aikuisten trillerimäinen dramatiikka ei tuntunut ollenkaan niin todelliselta.

Jännittävistä vaikutteista huolimatta loppuratkaisu ei ollut ollenkaan niin yllättävä tai dramaattinen kuin olisi voinut luulla (tai loppuratkaisut, jokaisella tarinalla oli näet omansa). Toisaalta oli ehkä hyväkin, että tarina pysyi realiteettien tasolla, mutta toisaalta loppu jätti vähän kylmäksi.

Tämä koko kirjoitus on ollut aikamoista jahkailua ja toisaalta-toisaalta-pohdintaa, mutta minkäs sille tekee, jos kirja aiheuttaa kahtalaisia tunteita. Toisaalta pidin kovastikin, toisaalta olisi kaivannut enemmän, erityisesti lapsihahmojen tasolla. Tulipahan ainakin todistettua, että Siri Hustvedt on todella taitava kirjailija, ja odotan innolla Kaikkea mitä rakastin.



maanantai 28. maaliskuuta 2011

"TÄMÄ EI OLE SYÖMISTÄ, TÄLLE TARVITAAN JOKIN UUSI SANA."


Erica Bauermeister: 
Elämän lempeät maut
Englanninkielinen alkuteos:  
The School of Essential Ingredients (2009)
Bazar, 2009
216 sivua

Elämän lempeät maut on lumoava tarina yhteen kietoutuvista ihmiskohtaloista sekä ruoasta ja sen lähes taianomaisesta voimasta. Mauista, jotka palauttavat mieleen kaukaisia muistoja, aineksista, jotka ilahduttavat tai rauhoittavat, ja tuoksuista, jotka lohduttavat.  

Lillian on tarkkanäköinen kokki, joka pitää ravintolassaan Lempeiden makujen kokkikoulua. Hän on jo lapsuudessaan oppinut, että oikeanlainen ruoka paitsi täyttää vatsan myös tyydyttää henkisen nälän. Lillianin kurssille kokoontuu kerran kuussa kahdeksan sangen erilaista oppilasta, joilla on jokaisella oma tarinansa kerrottavanaan. Mukana ovat esimerkiksi Claire, nuori äiti, joka pelkää kadottaneensa itsensä vaipanvaihdon ja imetyksen uumeniin, ja Tom, surumielinen asianajaja, joka ei ole toipunut kokemastaan suuresta menetyksestä.  

Lillianin hellävaraisessa ohjauksessa kurssilaiset oppivat paitsi ruoanlaittoa myös paljon uutta itsestään ja muista oppilaista. Monet huomaavat löytäneensä sellaista, mitä he eivät edes olleet tienneet etsivänsä. Yksi kohtaa kurssilla sydänystävän, toinen saa tunneilta voimaa muuttaa elämänsä. 

Alkuodotuksena oli jotain hyväntuulista ja virkistävää - ja sitä tämä kirja todellakin tarjoaa, vaikka vaikeita asioita sivuaakin. Sokoksen "3+1 päivää" -alennusmyynneistä viime viikolla tämän nappasin, olisiko ollut kolmisen euroa?

Kirja etenee hauskasti Lillianin Lempeiden makujen kokkikoulun tuntien kautta. Jokaisella tunnilla näemme eri hahmon silmien läpi. Jokaisella hahmolla on oma tarinansa ja vaikeat paikkansa, ja heidän muistojensa kautta jokainen kokkaussessio saa erilaisen sävyn. Vaikka muutama ehkä aluksi tuleekin kokkikouluun puolivahingossa tai vanhempiensa kustantamalla lahjakortilla, tarjoaa se kaikille heille jotain tärkeää. 

Vaikka aluksi pelkäsin tekstin olevan rikkonaista kertojien vaihtelemisen takia, kirja pysyi kuitenkin hyvin raiteillaan. Kaikkien hahmojen tarinat kulminoituvat nykyhetkeen ja Lillianin suloiseen ravintolaan, joka toimii yhdistävänä elementtinä. Kokkikoulun edetessä hahmot myös tutustuvat toisiinsa ja heitä alkaa pulpahdella toistensa kerronnassa. Kirja on siis melko ehyt kerronnaltaan, mikä ei aina ole pääosin hyvä asia. Olisin toivonut hahmojen tarinoille lisää yksilöllisyyttä, lisää erilaisuutta. Nyt kirja vaikuttaa yhden ihmisen kertomalta, vaikka se kuvaakin eri ihmisiä. Varsinkin ruokia kuvaillessa (mitä tapahtuu hyvin paljon), kaikkien kertojien kautta ruoka näyttää täsmälleen samankaltaiselta, yhtä taivaalliselta. En kyllä tiedä, jos oikeasti kaikkien intohimoisten kotikokkienkin suhtautuminen basilikanlehden repeytymisestä pirskahtelevaan tuoksuun onkin yhtä intohimoinen kuin kirjassa, mutta vähän liioittelua siinä on.

Kun kirjan aihepiiri pohjautuu ruoan laittamiseen, on ruoalla tärkeä rooli kirjassa. Sitä kuvaillaan niin elävän rikkaalla tavalla, että nälkähän siinä tulee. Itseasiassa tämä oli pahin ruokahalunherättäjäkirja, minkä olen ikinä lukenut. Nyt jäi Pieni suklaapuoti ja Viisikotkin toiseksi. En voi ymmärtää, miten jopa paistettu kalkkuna saadaa kuulostamaan niin herkulliselta, että melkein tekisi mieleni maistaa (jopa minun, vaikka olen siis ollut kasvissyöjä jo useampia vuosia).

Elämän lempeät maut oli nimensä mukaan lempeältä maistuva lukukokemus, joka olisi ehkä kaivannut hieman lisää pippuria pintaansa. Kirja on myös melko lyhyt, ja ehkä muutama lisäsivu olisi tuonut tarinaan lisää syvyyttä. Suosittelen tätä sellaiseen tilanteeseen, kun tekee mieli lukea jotain keveää ja pehmeää. Ja suosittelen myös valmiiksi varautumaan hankkimalla hyvää ruokaa käsien ulottuville. 






torstai 24. maaliskuuta 2011

"MINÄ NYÖKKÄSIN, MUTTA EN SANONUT PALJON MITÄÄN, SILLÄ SIIHEN ASTI KUN IHMISELTÄ EI KYSYTÄ MITÄÄN, EI TARVITSE PALJON MITÄÄN SANOAKAAN."

György Dragomán:  
Valkoinen kuningas
Unkarinkielinen alkuteos:  
A fehér király (2005)
Otava, 2008
260 sivua

Unkarilaiskirjailijan hätkähdyttävä läpimurtoteos, jossa todellisuus, painajainen ja fantasia sekoittuvat.
Yksitoistavuotias Dzsátá elää äitinsä kanssa kommunistisessa Itä-Euroopan maassa. Pojan isä on viety vankileirille syytettynä valtionvastaisesta toiminnasta, ja hänen poissaolonsa tuntuu kipeänä tyhjänä paikkana pojan ja hänen äitinsä elämässä. Dzsátán arjen täyttävät koulu ja leikit lähiön muiden lasten kanssa. Aikuisten maailman kieroutunut vallankäyttö ja julmuus ulottavat kuitenkin lonkeronsa myös lasten elämään. Hyytävästä pohjavireestä huolimatta nämä lyhyet tarinat huokuvat vahvaa elämänhalua ja absurdin arjen läpäisevää huumoria.

Tämä tarttui mukaani alennusmyynneistä maksaen kokonaista kaksi euroa. Kirja vetosi maailman- ja historiantutkimisenhaluuni ja oli kiva myös maailmanvalloitushaastetta silmällä pitäen.
Valkoinen kuningas kertoo tarinaa toveri- ja pioneerititteleiden maailmasta, jota itseni on vaikea ymmärtää. Välillä tekisi mieli sanoa, että ei noin vain voi tapahtua, vaikka oikeasti historiassa on tuollaisia sekopäisiä diktatuuriin perustuvia hallintomalleja ollut vaikka muille jakaa. Yhteistä kaikille se, että joku käskee oman mielensä mukaan ja tavalliset ihmiset elävät pelon alla. 

Kirjan teema voi olla elämä neuvostovallan Unkarissa, mutta sisimmältään se on kuitenkin tarina poikien maailmasta - siitä miten poikamainen kujeiluluonne pistää esiin eri tilanteissa. Poikien maailmassa kilpaillaan, lyödään vetoa, huumaannutaan tytöistä ja keksitään erilaisia kepposia. Kuitenkin aina pidetään huolta omista, ollaan avosydämisiä, yritetään ilahduttaa läheisiä ja vaaran uhatessa ollaan todellisia sankareita.

Tarina itsessään on todella kiehtovan omaperäiseen tapaan Dzsátá-pojan näkökulmasta kerrottu. Omaperäisyyttä ja lapsenomaisuutta lisää virkkeiden pituus, joka saattaa pahimmillaan venyä yli puolen sivun ja sisältää yli parikymmentä pilkkua. Nuo virkkeet eivät yritäkään olla yhtenäisiä, ne ovat lapsen ajattelua, puhetta, ajatuksenlentoa. Yksi virke kestää aina yhden ajatuksen ajan. Kuitenkin välillä pitkät virkkeet tekevät tekstin erittäin vaikeaksi ja suorastaan hengästyttäväksi seurata. Alussa tämä häiritsi enemmän, mutta siihen tottui. Ehkä hengästyttävä tykitys sopii tähän kirjaan, mutta hienoinen ärsyynnys siitä jäi. Mietin, että olisiko tunnelma kuitenkaan latistunut, jos tektipätkä sisältäisi muutaman pisteen enemmän.

Otsikkokin on pitkänpitkän lauseen alkupätkä, ja silti se lyhyydessäänkin minusta ilmentää hyvin kirjan luonnetta. Tämä lause on kokonaisuudessaan yli sivun mittainen. Ja kyllä, tuo lauseen alku tosiaan sisältää kolme mitään-sanaa.

Takakansi ennustaa pieniä fantasia-aineksia, jotka jäävät onneksi hyvin pieniksi. Ja ojanpohjalla sijaitsevaan pieneen tönöön ne sopivatkin. Onneksi muuten kirja pysyttelee realistisilla poluilla, vaikka edelleenkin minusta tuo neuvostovallan alainen maailma tuntuu enemmän fantasialta kuin mikään muu mitä kirjassa tapahtuu.
Kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta sen konstailemattomuuden vuoksi. Se ei yrittänyt olla mikään ylitraaginen nyyhkytarina, tai esittää poikaa sankaritekojensa kautta. Se kertoi siitä, mitä tavallinen ihminen tekee, näkee ja kokee. 







MAAILMANVALLOITUS: Unkari

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

MITÄ, MISSÄ, MILLOIN JA MUITA MIELENKAIVELUJA

Ahmu heitti minulle tämän ihanan kysymyshaasteen. Innolla käyn nyt tämän kimppuun, kun en voi vielä julkaista seuraavaa kirja-arvostelua, vasta lukupiiritapaamisen jälkeen huomenna. 

Koska en voi vastustaa kiusausta kuvittaa näitä tekstejäni, jaan teille taas muutaman lempimaalauksistani. 
 
Kuka?
Neiti taivaanrannanmaalari, unelmoija, ajatuksiinsa vaipuja. Lukutoukka, kirjastojen kanta-asiakas. Opiskelija, humanistinen haahuilija (humanoidi, niinkuin jotkut sanoo). Taiteilijasielu, runojen kirjoittaja, käsitöiden tekijä. Semmoinen perustyttö.

Georges Seurat: Rainbow

Mitä?
Kirjoja, lukukokemuksia, välähdyksiä elämästä. Yritystä saada tiivistettyä päänsä sisäiset asiat sanoiksi. 

Winslow Homers: Girl reading under an oak tree

Missä?
Kotikolossani, sinisellä sohvalla, valkoisessa nojatuolissa. Lattialla auringonpaisteen muodostamassa laikussa. Kirjastossa. Kahvilan hämyisessä nurkkapöydässä. Läheisessä kotimetsikössä, jossa tuoksuu jo kevät.

Claude Monet: An orchard in spring

Milloin?
Milloin vain. Silloin, tällöin, tuolloin. Aamulla, illalla, yöllä. Aina kun aikaa riittäää - ja sitä saisi mielellään riittää enemmän.

Paul Chabas: September morn


Mitä mielessä?
Haaveita, elämää, kaikkea mitä ikinäkään. Kevättä, lintujen laulua. Murehdintaa ikuisesta kiireestä ja siitä, ettei ehdi pysähtyä vaikka haluaisi.

John William Waterhouse: Ophelia

perjantai 18. maaliskuuta 2011

"JOS EI TIEDÄ OLEVANSA OLEMASSA, ON VAPAA AJASTA JA KUOLEMASTA."

Olga Tokarczuk:  
Alku ja muut ajat
Puolankielinen alkuteos:  
Prawiek i inne Czasy (2000)
Otava, 2007
266 sivua 

Tähkä ilmaantui Alkuun loppukesällä. Hän varasti pelloilta perunoita, ja joskus joku antoi hänelle palan leipää tai tilkan votkaa. Mutta ihmiset eivät juuri koskaan anna mitään ilmaiseksi, joten Tähkästä tuli huora. Miesten kautta hän oppi tuntemaan myös heidän vaimonsa ja lapsensa. Se oli Tähkän yliopisto.
Luonnon kiertokulku on lohdullinen mutta vääjäämätön, kuolema leikittelee elämän kanssa kuin oksan heittämä varjo valoisalla seinustalla. Alussa ihmiset syntyvät ja kuolevat, ja siihen väliin mahtuu monta tarinaa.


Tämä tarttui kirjatorin alennuspöydältä mukaan viime viikolla. Kansi kuuluu ehdottomasti sarjaan "Vau" ja kun vielä kirjaa luonnehdittiin mystiseksi ja uskonnolliseksi, tarttui se ehdottomasti sinä päivänä mukaani. 

No... mitenkäs siinä sitten kävi? Kirja oli kyllä ehdottoman mystinen lukukokemus, ja samalla kummallisin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Koska se oli myös niin erilainen kuin muut viime aikoina lukemani kirjat, tuntui se virkistävän erilaiselta, eikä liian oudolta. Mutta muutama tämäntyylinen putkeen ajaisi varmaan hulluuden partaalle.

Tarina kertoo puolalaisesta kylästä nimeltä Alku, ja sen ihmisistä ja vähän muustakin, kuten eräästä pelistä, omenapuista, postimerkeistä ja kahvimyllystä. Kirjassa on monta kertojahahmoa, Alun ja metsän ihmisiä, ja välillä taivaisia suijelusenkeleitäkin. Mielenkiintoisimpia ovat kappaleet, joissa "kertojana" on eloton asia, kuten vaikkapa edellämainitut hedelmäpuut. Kaikki kertomukset ovat melkein novellimaisen irtonaisia toisistaan, vaikka kaikki liittyvätkin yhteen.

Kylän luonne ja tarinan sijoittuminen on alussa melko hämäävää. Puhutaan vain pienestä kylästä, muutamista asukkaista ja myllystä työpaikkana, tuntuu että tapahtumahetki on kaukana historiassa. Kuitenkin sota pyyhkäisee myös Alun yli, aarrelaatikoihin ilmaantuu pattereita ja olohuoneisiin radioita. Lukija huomaakin olevansa 1900-luvulla maailmansotien aikana ja lopulta päätyvänsä melkein nykypäiviin kirjan lopulla.

Teksti on jollain tapaa keveän ja irtonaisen tuntuista, vaikka ihmisiä syntyy ja kuolee ja maailma muuttuu. Koko lukemista leimaa tunne, ettei täysin ymmärrä lukemaansa, mutta myös se, ettei sitä tarvitsekaan ymmärtää. 

Tämä kirja sopii tiettyyn mielentilaan.





 




MAAILMANVALLOITUS: Puola

maanantai 14. maaliskuuta 2011

"SE SINUN HELVETIN NORSUSI VARASTELEE!"

Sara Gruen: Vettä elefanteille
Englanninkielinen alkuteos:  
Water for Elephants (2006)
Bazar, 2008
363 sivua

Vettä elefanteille on lämminhenkinen romaani ystävyydestä, vanhuudesta ja kiehtovista ihmiskohtaloista.

Yhdeksänkymmenvuotias Jacob Jankowski inhoaa omaa raihnaisuuttaan ja elämäänsä vanhainkodissa. Päivät kuluvat samanlaisina, kunnes lähistölle saapuu kiertävä sirkus. Menneisyyden muistot valtaavat elävinä Jacobin mielen.

Jacob on 23-vuotias eläinlääketieteen opiskelija, kun hänen vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa. 1930-luvun Amerikassa on suuri lama. Jacobin täytyy itse alkaa tienata elantonsa. Sattumalta hän päätyy junaan, joka kuuluu kiertävälle sirkusseurueelle. Tästä alkaa Jacobin uusi elämä, johon kuuluu uusia ystäviä, loistetta ja tuskaa, rakkautta ja intohimoa. Sirkus on lumoava, mutta sisäisen hierarkiansa vuoksi myös armoton paikka, johon ei ole välttämättä helppo sopeutua. Pikkuhiljaa Jacob kotiutuu. Hän tutustuu sirkuksen kauniiseen tähtiesiintyjään Marlenaan ja tämän aviomieheen, äkkipikaiseen eläintenkesyttäjään Augustiin. Hän rakastuu Marlenaan, mutta joutuu pitämään tunteensa kurissa. Vähitellen kolmikon välille syntyy side, kun he yrittävät saada sirkuksen uuden tulokkaan, oikukkaan Rosie-norsun esiintymään.
 

Kerrankin kirja, joka on ihan ikiomani, eikä sitä tarvitse palauttaa kirjastoon, eikä Äidin kirjahyllyyn tai minnekään muuallekaan. Ja nyt luettuani olen vielä iloisempi, Vettä elefanteille on nimittäin hieno kirja omistaa. 

Tämä oli tarina, johon uppoutui aivan totaalisesti - taas kerran.

Alussa tapaamme Jacobin, yhdeksänkymmentä ja risat, joka on perin kyllästynyt elämäänsä vanhainkodissa. Ikkunan taakse leiriytyvä sirkus tuo nuoruuden seikkailut mieleen ja vanha herra alkaa muistella villiä sirkuselämäänsä. Sitten siirrymmekin sirkusjunan kyytiin. Välillä tarina palaa vanhainkotiin, kuin muistuttaakseen nykyhetkestä. Ne ovat tarinan rauhallisia "väliaikoja", ja sinällään kirjallisesti kiinnostavia. Kuitenkin kun sirkusaukiolla jäämme jännittävään kohtaan, saattaa lukija puhista turhautumista kohdatessaan taas vanhan Jacobin. Toisaalta, jos näitä välijaksoja ei olisi, etenisi kirja ehkä vähän liian nopeasti ja hengästyttäisi lukijan.

Sirkuselämä on juuri niin jännittävää, vaarallista ja elämänmakuista, kuin etukäteen kuvitteleekin. Sen maailma on raadollista. Tärkeintä on raha, maine ja menestys, ja vasta sen jälkeen tulevat esiintyjät - joiden jälkeen valovuosien päässä tavalliset työmiehet, jotka harvoin edes saavat palkkaa. Epätoivotut ihmiset heitetään junasta kesken matkan, pahimmillaan sillan kohdalla. Sirkuksessa kaikki ihmiset työväkeä myöten ovat todellisia persoonallisuuksia. Tutustumme niin vanhaan, viinaanmenevään työmies Kameliin, kuin kääpiö Walteriin ja tämän pikkukoira Queenieenkin. Johtoporras on vielä oma lukunsa oikuttelevine johtajineen ja esiintyjätähtineen. Myös eläimet tuntuvat melkein inhimillisiltä, kuten ihmisiin takertuva simpanssi Bobo, vanhuuttaan hampaaton mutta silti ärhäkän luonnon omistava leijona Rex, ja tietenkin norsuneiti Rosie.

Sirkus on oiva kulissi kolmiodraamalle, tuhoon tuomitulle rakkaustarinalle, joka ei ehkä sittenkään ole lopullisesti tuhoon tuomittu. Ja siitä onkin vaikeaa kertoa mitään, jottei paljastaisi liikaa. 
 
Vettä elefanteille ilmestyy elokuvana huhtikuun alussa, ja tämä tyttö taitaa olla ensimmäisenä lippujonossa. Paitsi että kirja on kuin tehty elokuvaksi, myös traileri vaikuttaa lupaavalta. Pääosissa Robert Pattison Jacobina, Reese Witherspoon sirkustähti Marlenana ja Christoph Waltz Marlenan oikukkaana aviomiehenä ja Jacobin pomona.

Ja tällä kertaa en annakaan neljää tähteä. Vettä elefanteille saa kokonaista neljä ja puoli!



 

perjantai 11. maaliskuuta 2011

KANSISTA, KUVISTA JA NIMISTÄ

Innostuinpas minäkin hieman miettimään kirjojen kansikuvia.

Kansia on viime aikana pohdiskeltu mm. Järjellä ja tunteella -blogissa sekä Kirjainten virrassa. Myös Leena Lumen blogissa keskusteltiin ja äänestettiin vuodenvaihteessa kauneimmista kansista vuodelta 2010. 

Minulle kannet ovat tärkeitä. Niiden perusteella saattaa kehuttukin kirja jäädä hyllyyn tai haukuttu lähteä mukaan. 

Yksi minuun vetoavimmista kansista on jo pitkään ollut tämä Jenny Downhamin kirja Ennen kuin kuolen. Sen luonnonläheisyys ja värien kontrastit kuvaavat hienosti myös kirjan tunnelmaa. Ja se on kaunis - ottaisin sen epäröimättä vaikka tauluksi seinälleni.




















Toinen mieleentuleva on minusta hieno enemmänkin ajatukseltaan kuin toteutukseltaan ja se on Umayya Abu-Hannan Sinut. Tämä ei ole minusta kauneimpia kansia, mutta sen idea on niin omaperäisen nerokas, että ansaitsee kyllä kaiken huomion. 



















Muutenkin minusta kansissa yksinkertaisuus on usein kaunista, mutta kaikkein tärkein seikka on, että kannen pitää istua saumattomasti kirjan nimeen ja juoneen. Chic lit -kirjojen kannet saavatkin olla värikkään pastellisia ja liika vakavuus niissä voi pilata tunnelman. Kun taas historiallisen romaanin kanteen ei piirretty väri-ilottelu sovi. 

Tärkeintä onkin kokonaisuus, kirja on paketti, johon kuuluu kaikki, niin kansi, nimi kuin tarinakin.

torstai 10. maaliskuuta 2011

"JA HÄN TAJUSI, KUINKA PITKÄÄN AIKAAN EI OLLUT VETÄNYT KEUHKOJAAN KUNNOLLA TÄYTEEN ILMAA."

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Englanninkielinen alkuteos: 
Let me sing you gentle songs (2005)
Gummerus, 2009
330 sivua

Vanha Astrid elää pienessä ruotsalaisessa kylässä lähes erakkona, itseensä käpertyneenä. Eräänä ankarana talvipäivänä hän huomaa nuoren naisen kantavan muuttokuormaansa naapuritaloon. Jokin Astridissa liikahtaa.
   Veronika, suuren menetyksen kohdannut kirjalija, on tullut kylän hiljaisuuteen viimeistelemään uusinta romaaniaan. Veronika ei tiedä mitä odotta, kun hänen vanha naapurinsa uskaltautuu ensimmäisen kerran kolkuttamaan hänen ovelleen.
   Lettujen ja metsämansikkahillon äärellä naiset löytävät hiljalleen toisistaan odottamattoman sielunkumppanin. Ihmisen, jonka kanssa jakaa kipeät salaisuudet ja kauniit muistot. 

Ennen aloittamista kuvittelin tämän kirjan jotenkin raskaaksi lukea, tai pelkäsin sen olevan sitä. Mutta ei suinkaan. Pikemminkin tämä oli raikas ja puhdistava lukukokemus (kuulostan Puhdistuksen takakannelta, ja toisin kuin tämä, mielestäni Puhdistus ei ollut kovin puhdistava lukukokemus, vaan erittäin rankka).

Herttainen tarina kietoo kahden naisen kipeät tarinat hienosti nykyhetkeen, metsämansikoiden ja kesätuulien ulottuville. Tekstissä ei ole takaumia, vaan naiset kertovat menneisyytensä tarinoita toisilleen, molemmat vuorollaan. Juuri tarinan sijoittuminen pieneen kylään ja elämänmakuinen, hetkessä elävä kerronta tuovat tekstiin sen raikkaan sävyn. Vaikeat asiat eivät ehkä tunnu aivan niin vaikeita, kun ne kertoo ihmiselle, jonka kanssa jakaa sillä hetkellä melkein koko elämänsä.

Kirjan alussa molemmat naiset ovat yksinäisyytensä ja surujensa painamia, erakkoluonteisia. Hiljalleen he löytävät toisistaan kuuntelijan, sielunsisaren. On hienoa tutkia hiljalleen heidän välilleen kehittyvää ystävyyttä, luottamusta. Luottamuksen mukana aletaan jakaa omia salaisuuksia ja menneet avautuvat. Veronika löytää Astridin elämästä kadonneen inspiraationsa ja Astrid Veronikassa uuden alun.

Pidin kovasti Linda Olssonin tyylistä kirjoittaa. Tarina etenee henkäyksittäin, ei pysähdy minnekään liian pitkäksi aikaa tai ala juosta vauhdilla eteenpäin. Tähänkin vaikeaan aiheeseen hän on kutonut kauniin toiveikkuuden. Täytyy ehdottomasti lukea lisää hänen kirjojaan.







Tuntuu, että kaikki kirjat saavat neljä tähteä, kummallista, tylsääkin? Joko nappailen hyllystä vain liian hyviä kirjoja, en osaa nähdä kirjojen kielteisiä puolia, tai olen muuten vaan jäänyt paikalleni junnaamaan. Neljä tähteä kun on vain niin helppoa antaa kirjasta, johon uppoutuu niin paljon ettei huomaa vikoja - josta pitää, mutta joka ei ihan mullista maailmaa.

LITSIS LÄTSIS

Linnut laulaa, aurinko paistaa, lämpötila kipuaa plussan puolelle ja kohta siirretään kellot kesäaikaan.  Selvästi siis kevät on tulossa. 

Kevät on minun lempparivuodenaikani, rakastan sitä kun puihin tulee silmut, pimeys väistyy ja ilma lämpenee. On ihanaa nähdä kuinka lumi hiljalleen sulaa, mutta en erikoisemmin nauti sen sivuoireesta - kuravedestä. 

Onneksi markkinoilla on mitä ihanimpia kumisaappaita, joilla voi varustautua kevääseen.

Litsis lätsis vaan kaikille ja hauskaa kevättä!


 


  
  
 
 
  
 
 

Juu, tämä oli sarjassamme en-ole-vielä-ehtinyt-kirjoittaa-seuraavaa-kirja-arvostelua-ja-haluan-kuitenkin-kirjoittaa-jotain -postaus. Illalla tulee sitten se seuraava järkevä kirjoitus.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

NAISEN OLEMUS

Lord Frederick Leighton: Flaming June

Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki.
Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.

Yritä täsä sit olla. Jua pari lasi kuaharii. Venytel tualis
semmottos, et
pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi. Hiukka hianon
näköst.
Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Kyl o helppo ol naine!!!!
-Heli Laaksonen-

J. W. Waterhouse: The lady of Shalott

Suloista naistenpäivää kaikille!

Minä juhlin sitä olemalla niin perin nainen kuin olla ja voi - shoppailemalla, kirjoja. Eilen ostin kirjatorin alennusmyynnistä kolme kirjaa (tai äiti osti minulle sen yhden). Tänään Uudet kirjat kerholehti mainosti alennuskirjoja, ja nettiin itseni klikkailtuani sieltä löytyikin huikeita tarjouksia, ja kotiin matkaa pian kokonaista kahdeksan kirjaa kolmellakympillä. Olkoonkin, että muutama niistä liittyy opiskeluihin, mutta muut olivat hienoja romaaneja. Muutaman mainitakseni tulossa on mm. Ylös on pitkä matka ja Lokki Joonatan.

Tässä nämä eiliset

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

"TODELLINEN VAPAUS ON SITÄ, ETTÄ SAA ITSELLEEN MAAILMAN TÄRKEIMMÄN ASIAN OMISTAMATTA SITÄ."

Paolo Coelho:  
Yksitoista minuuttia
Portugalinkielinen alkuteos: 
Onze Minutos (2003)
Bazar, 2006
322 sivua

Yksitoista minuuttia perustuu tositarinaan ja kertoo Mariasta, Brasilian maaseudulta kotoisin olevasta nuoresta naisesta. Ensimmäisen tärkeän rakkaussuhteensa rikkoutuessa Maria on sydänsurun murtama. Hän on vakuuttunut, ettei koskaan löydä oikeaa rakkautta, ja uskoo, että "rakkaus on karmea asia, joka johtaa vain kärsimykseen". Satunnainen matka Rioon johdattaa hänet Geneveen, missä hän uneksii kuuluisuudesta ja rikastumisesta, mutta päätyykin prostituoiduksi. Unelmat rakkaudesta kariutuvat ja tilalle astuu seksin valta. Marian elämä täyttyy asiakkaista, jotka ovat yksinäisiä ja kaipaavat seksiä - rakastamansa ihmisen kanssa. Eräs kohtaaminen muuttaa Marian elämän. Coelho tutkii tässä rohkeassa ja kos kettavassa romaanissaan seksuaalielämän ja rakkauden hengellistä luonnetta.

Taas Coelhoa, koettakaa kestää rakkaat lukijani!
Tämä toiseksi viimeinen suomennettu Coelho sai minut taas oikein kunnolla muistamaan, miksi pidän herran tekstistä niin paljon. 

Yksitoista minuuttia asettaa ovelia kysymyksiä asioista, joita emme yleensä kyseenalaista. Miksi jotain tapahtuu? Miten? Millä lailla? Kuka, ketkä? Missä, miten? Kirja on suorastaan filosofista pohdiskelua elämästä ja rakkaudesta.

Maria on hellyyttävän suora ja läheisen tuntuinen henkilöhahmo, jota elämä heittelee suuntaan jos toiseenkin. Rakkauteen jo nuorena suuttunut nuori nainen käsittelee tuntemuksiaan rakkautta kohtaan prostituution kautta. Hän uskoo olevansa se, joka päättää, se joka hallitsee - ettei hän työssään johtuisi kohtaamaan rakkautta. No... kuten arvata saattaa, ilmestyy mies, joka saattaa olla rakkauden arvoinen, ja jonka kanssa Maria ei osaakaan käsitellä tunteitaan.

Kirja etenee kahdella tapaa, kerronnalla, jossa Maria on henkilöhahmo ja otteilla Marian päiväkirjasta. Näillä kahdella keinolla uppoudumme syvälle hänen sielunelämäänsä ja omaksumme itsekin hetkeksi hänen maailmankuvansa. Maria on päiväkirjassaan taiteellisen pohdiskeleva, melkein laulun tai runon kaltainen lyyrikko, ja kursiivilla kirjoitetut päiväkirjaotteet ovat yksi kirjan parhaasta annista.

Vaikka kirjassa näennäisen päällimmäisenä teemana on yöllisten ilotyttöjen maailma (en halua käyttää sanaa prostituutio, koska se kuulostaa vain jotenkin liian vahvalta tämän kirjan maailmaan, vaikkei prostituutiota toisaalta voi kaunistellakaan - seksin myymistä mikä seksin myymistä), on hallitseva aihe kuitenkin rakkaus. Marian elämää ei kauhistella, moralisoida tai paheksuta. Kirja keskittyy kuvaamaan hänen mietintöjään rakkaudesta kaiken sen maailman keskellä, rehellisesti, kaunistelemattomasti.

Yksitoista minuuttia on ollut minusta yksi hienoimmista Coelhon kirjoista. Pidän muutenkin eniten hänen niistä kirjoistaan, jossa henkilöhahmona on joku muu kuin hän itse, ja joissa pohdiskellaan jotain elämänaluetta. Paulo Coelho onkin näissä kirjoissaan tutkinut elämän filosofista puolta monen eri aspektin kautta - kuolema ja elämä, itsekkyys, valta, rakkaus...

perjantai 4. maaliskuuta 2011

NAISTENSATANEN - SATA NAISTEN KIRJOITTAMAA KIRJAA

Muutamissa blogeissa on näitä naistensatasia ollut, kun huomattiin, että niissä "sata kirjaa, jotka tulisi lukea" -listoissa on niin kovin vähän naiskirjailijoita. Mietin heti, että tähän pitää osallistua, ja nyt sain viimein listani koottua. 

Mukana on kirjoja, jotka minulle ovat jääneet mieleen, ei välttämättä siis suosikkejani vaan parhaiten mieleenjääneitä. Valitsin kultakin kirjailijattarelta yhden kirjan, sen minulle tärkeimmän. Paitsi joissain sarjoissa nimesin koko sarjan. 

Järjestin nämä omien lukukausieni mukaan lapsuudesta aikuisuuteen. Ensimmäisenä lastenkirjat, joita minulle on luettu ääneen, sitten ensimmäiset omalukemani ja niin edelleen.

Ja koska halusin kuvittaa tätä jotenkin, laitoin väleihin erilaisista naisista maalattuja muotokuvia. Nekin sellaisia, jotka minulle ovat jossain yhteydessä jääneet mieleen.

Jules Joseph Lefebvre: Young Woman with Morning Glories in Her Hair

LAPSUUS
Lapsena minulle on aina luettu paljon ääneen, ja mm. näitä kirjoja opin jo lapsena rakastamaan. 
1. Maikki Harjanne: Minttu-kirjat
2. Tove Jansson: Taikatalvi
3. Elina Karjalainen: Uppo-Nalle
4. Pirkko Koskimies: Pupu Tupuna
5. Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
6. Selma Lagerlöf: Nils Holgerssonin ihmeellinen matka
7. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
8. Kristiina Louhi: Aino-kirjat
9. Johanna Spyri: Pikku Heidi
10. P. L. Travers: Maija Poppanen
11. Dorothy Wall: Vili Vilperi

Zadoc Romanus: Self Portrait

"MINÄ ITSE"
Kun osasi jo itse lukea, avautui kokonaan uusi maailma. Luin paljon erilaisia tyttösarjoja ja muuta tyttökirjallisuutta. 
12. J.L. Brisley: Millimolli
13. Enid Blyton: Viisikot
14. Susan Coolidge: Katyn toimet
15. Frances Hodges Burnett: Salainen puutarha
16. Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu
17. Anni Polva: Tiina-kirjat
18. Anni Swan: Sara ja Sarri
19. Merri Vik: Lotta-kirjat

Maryanne Jacobsen: Sofia's memories

NUORUUS

Nuoruudessa aloin päästä pois tyttösarjoista ja hieman monipuolistaa lukemistoani. Kirjaston nuortenosastolla tuli samointua ja napattua kiinnostavanoloisia kirjoja hyllystä kotiin.
20. Flavia Bujor: Ennuskivien mahti
21. Cornelia Funke: Mustesydän
22. Laura Ingals Wilder: Pieni talo Preerialla
23. Tuija Lehtinen: Siivet varpaiden välissä
24. Raili Mikkanen: Ei ole minulle suvannot
25. L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
26. Torill Thorstad Hauger: Korppityttö

Boldini: Portrait of a young woman

TEINI-IKÄ
Sitten alkoi se niinsanottu teini-ikä, jolloin tunsi itsensä niin aikuiseksi jo, vaikka olikin lapsi vielä. Äidin kirjahyllystä tuli napattua ensimmäiset kirjat ja eksyttyä fantasiankin maailmaan.
27. Louisa M. Alcott: Pikku Naisia
28. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
29. Anne Frank: Päiväkirja
29. Laurie Halse Anderson: Lukossa
30. Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
31. Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina
32. Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki
33. Stephenie Meyer: Twilight
34. J.K. Rowling: Harry Potter -sarja
35. Diana Wynne Jones: Liikkuva linna

Kees van Dongen: Woman in a Black Hat

ELÄMÄNKERTAKAUSI
Sitten lukion alussa alkoi kausi, jolloin luin pelkkiä elämänkertoja. Kirjastossa oli niin vaikea löytää mitään vielä aikuisten osaston pelottavan tuntuisen isosta salista, joten elämänkertahylly tuntui kotoisammalta. 
36. Jung Chang: Villijoutsenet
37. Magda Denes: Palavat linnat
38. Anita Diamant: Punainen teltta
39. Slavenka Drakulic: Aivan kuin minua ei olisi
40. Yang Erche Namu: Tyttö äitien maasta
41. Corinne Hofmann: Valkoinen masai
42. Safiya Hussaini Tungar Tudu: Minä, Safiya
43. Roma Ligocka: Punatakkinen tyttö
44. Nina Lugovskaja: Haluan elää
45. Francesca Marciano: Afrikan taivas
46. Nazer Mende: Orja
47. Zainab Salbi: Kahden maailman välissä
48. Jean Sasson: Prinsessa
49. Hong Ying: Joen tytär
50. Lulu Wang: Liljateatteri
Jean Hildebrant: Jamaican woman

AIKUISUUS
Sitten lopulta alkoi se aikuisuudeksi kutsumani aika, jolloin löysin ja uskalsin aikuisten puolelle samoilla ja löytää sieltä luettavaa.
Suomalaiset
51. Umayya Abu-Hanna: Sinut
52. Leena Lander: Tummien perhosten koti
53. Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt
54. Sofi Oksanen: Baby Jane
55. Riikka Pulkkinen: Raja
56. Elina Tiilikka: Punainen mekko
Camille Corot: Woman with a pearl

Ulkomaiset
57. Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
58. Cecelia Ahern: P.s. rakastan sinua
59. Isabel Allende: Sydämeni Inés
60. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
61. Majgull Axelsson: Kuiskausten talo
62. Trezza Azzopardi: Piilopaikka
63. Maeve Binchy: Ystävyyden piiri
64. Emily Brontë: Humiseva harju
65. Fredrika Wilhelmina Carstens: Muratti
66. Diane Chamberlain: Rohkeuden puu
67. Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru
68. Kate Chopin: Herääminen
69. Edwidge Danticat: Näen, muistan, hengitän
70. Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
71. Louise Erdrich: Anna meille siivet
72. Janet Fitch: Valkoinen oleanteri
73. Katy Gardner: Esther ja Gemma
74. Barbara Gordon: Tanssin niin nopeasti kuin voin
75. Lee Harper: Kuin surmaisi satakielen
76. Joanne Harris: Pieni suklaapuoti
77. Torey Hayden: Tiikerin lapsi
78. Célestine Hitiura Vaite: Tahitin tyttäret
79. Mary Higgins Clark: Kaksoset
80. Nancy Huston: Syntymämerkki
81. Sophie Kinsella: Himoshoppaajat
82. Colleen McCullough: Okalinnut
83. Tamara McKinley: Merten taa
84. Åsa Larsson: Aurinkomyrsky
85. Susan Madison: Toivon väri
86. Toni Morrison: Sinisimmät silmät
87. Jodi Picoult: Sisareni puolesta
88. Deborah Rodriquez: Kabulin kauneuskoulu
89. Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala
90. Alice Sebold: Oma taivas
91. Zadie Smith: Kauneudesta
92. Deborah Spungen: Nancy
93. Kathryn Stockett: Piiat
94. Amy Tan: Luutohtorin tytär
95. Donna Tart: Jumalat juhlivat öisin
96. Anne Tyler: Amerikan Lapset
97. Linn Ullman: Siunattu lapsi
98. Alice Walker: Häivähdys purppuraa
99. Herbjørg Wassmo: Dinan kirja
100. Lauren Weisberger: Paholainen pukeutuu Pradaan
Botticcelli: Portrait of a woman