TTT - POTENTIAALISIA FINLANDIAEHDOKKAITA

Tiistai osui vallan mainiosti paria päivää ennen finlandiaehdokkaiden julkaisua, joten täytyy käyttää sitä hyväksi ja yhdistää nämä kaksi asiaa; top kymppi ja omat arvaukset finlandiaehdokkaiksi. Ja koska esitän kymmenen arvausta, paras olisi edes yhden niistä osua nappiin. 

Mitä siis raati arvostaa tänä vuonna, mitä se haluaa nostaa esiin?

10. Seija Vilén: Pohjan Akka (Avain)
Vahvoja naisia, myyteissä ja nykyajassa?
9. Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu (WSOY)
Satiirista seikkailua ja ääriliikkeitä?
8. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
Traagisia kohtaloita ja korutonta kauneutta?
7. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Teos) 
Ikiaikaisia salaisuuksia ja kaipausta?
6. Riku Korhonen: Nuku lähelläni (WSOY)
Unenomaista rakkautta ja finanssimaailmaa?
5. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo (Otava)
Amerikkalaista unelmaa ja yritystä ymmärtää?
4. Venla Hiidensalo: Mediahuora (Otava)
Ihmisarvon hintaa ja median raadollisuutta?
3.  Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin (Teos)
Kasvutarinaa ja menneisyyden aaveita?
2. Johan Bargum: Syyspurjehdus (Tammi)
Meren aaltoja ja ihmiselämän ristiriitoja?
1. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (Like)
Taistelua olemassaolosta ja maailmasta?

Guy Rose: Marguerite (1918)

Mitä sinä veikkaat?

"TAJUSIN KYLLÄ, ETTÄ ELOKUVA OLI JO MUUTTUNUT KOOSTEEKSI, LEIKEKIRJAKSI SIITÄ PÄIVÄSTÄ"

Eeva-Kaarina Aronen:  

Kallorumpu

Teos, 2011

390 sivua

NÄE JA KOE

MILLAISTA OLI TODELLISUUDESSA 

ELÄMÄ 

MARSALKKA MANNERHEIMIN 

KODISSA

AINUTLAATUINEN ELOKUVA JOKA ESITETÄÄN  

VAIN TÄMÄN YHDEN AINOAN KERRAN!


                                                     LUULITKO ETTÄ TIESIT JO KAIKEN? 

                                                     UUSIA KUVIA, TIETOJA, SALAISUUKSIA

Tämä on finlandiaehdokas osa neljä, ja tällä kertaa lupaavasti paksumpi ja painavampi kuin aiemmat kollegansa. Takakansi on kuin minkä tahansa skandaalielokuvan mainos. Se kutsuu lukemaan, mutta ei oikeastaan kerro kirjasta mitään. Enpä siis oikein osannut muodostaa minkäänlaista ennakkokäsitystä.

Aluksi kirja tuntui hieman hitaalta ja vaikealta. Salaisuuksia oli salaisuuksien perään, eikä lukija tiedä mistä aloittaa niiden vyyhdin purkamisen. Kun lopulta tavoitti sen punaisen langan, alkoivat sivut soljua huomaamattomasti eteenpäin ja loppua kohti kurottautuessaan alkoi olla jo tiivis tunnelma.

Tuo mystinen, elokuvaansa kokoava kertojahahmo vaikuttaa ensin vain Mannerheimien perheestä kiinnostuneelta harrastajalta, ei millään tavoin osalliselta. Vähitellen elokuvansa edetessä hän kuitenkin kietoo itsensä enemmän ja enemmän mukaan tarinaan kunnes lopulta selviää kuka hän on ja mikä oli hänen osansa tarinassa. 

Kirjassa on kaksi aikatasoa. Toisaalta nykyhetki, jossa vanha mies pyörittää elokuvakelaa ja viimein paljastaa kauan kootun teoksensa yleisölle, ja toisaalta elokuvan taso. Näiden välinen raja on häilyvä. Välillä eletään elokuvassa, mutta aistitaan selvästi elokuvantekijän arvosteleva taiteellinen silmä, ja välillä taas upotaan syvemmälle, täysin elokuvatarinan tasolle.  

Pidin kirjan rakenteesta, siitä miten tarinan sisällä muodostuu tarina, kirjan sisällä elokuva. Pidin kuvailevasta kielestä, sanojen luomista vahvan visuaalisista kuvista. Luulisi ehkä, että kirjan luettuaan tekisi mieli saada nähdä tuo elokuva, mutta ehkä ei kuitenkaan. Minä ainakin näin sen jo sanojen kautta. 

Pieni tunkkaisuuden sivumaku tästä silti jäi. Tapahtumia oli ehkä vähän liikaa, ja hengähdystauot jäivät puuttumaan. Kirjan loputtua tekee mieli haukata raitista ilmaa ja hengähtää rauhassa. Silti pidin kovasti.

"KAIKISTA VALMIIN MAAILMAN ASIOISTA VAIN TOIVO EI PERINYT MAKSUA."

Jenni Linturi:  

Isänmaan tähden 

Teos, 2011

233 sivua

Finlandiaehdokas (2011)

Jotkut sanovat, että kun tipahtaa korkealta, koko elämä vilahtaa silmien edestä. Kun 79-vuotias Antti Vallas putoaa katolta, hänen silmiensä edestä ei vilahda mitään. Maailma muuttuu vasta kun hän avaa silmänsä. Silloin nykyisyyden lävistää palvelusaika natsi-Saksan Waffen-SS-joukoissa.  

Kun sain tämän kirjan ensimmäisenä näistä kaikista ehdokkaista käsiini, koin pienen alkushokin kirjan pienuuden kanssa ja totesin kirjastotädillekin että onpas se lättänä. Olin tällaiselta aiheelta odottanut jotain hieman paksumpaa (ja tottunut Oksasen ja Westön kaltaisiin finlandikkoihin). Pelkäsin, ettei tarina ehdi kunnolla päästä mittoihinsa reilun parinsadan sivunsa matkalla. 

Nuo sivut osoittautuivat kuitenkin niin tiiviiksi, että en ollenkaan huomannut tarinan lyhykäisyyttä. Linturilla on taito sanoa muutamalla lauseella paljon sanojansa enemmän. Muutenkin ensimmäinen kirjasta havaitsemani asia oli hänen ilmiömäinen kirjallinen lahjakkuutensa. Juurikin se sanalahjakkuus, lahjakkuus kielikuviin, ilmaisuihin, ja silti säilyttää tekstin rehellisyys. 

Yleensä poimin otsikkoa varten matkan varrella muutaman mieleenpainuvan lauseen. Tämän kirjan kohdalla huomasin poimineen niitä reilusti tavallista enemmän.

"Kadonnutta aikaa ei tarvinnut etsiä. Se palasi kysymättäkin."

"Vanhuus oli pahempaa kuin sota. Sodassa oli sentään eloonjääneitä."

"Se on kuulkaas niin, että suomisotilaalle on kaikki sallittua, paitsi kuolema."

"Aika oli kortilla. Viime vuosina sitä oli ruvettu säännöstelemään samalla tavalla kuin ruokaa pulavuosina."

"Kaksinaismoralismi oli kuitenkin moraalia, toisin kuin moraalittomuus."

"Mikään ei tuntunut miltään, paitsi se, ettei mikään tuntunut miltään. 

"Sanat ylipäätään olivat kokeneet inflaation."

Juoni kulkee kahdella tasolla, toisaalta nykyhetkessä jossa vanhuuspäiviä täyttävät sodan muistot ja kaatuneiden tovereiden kasvot, toisaalta itse sotavuosissa. Kirjan alussa kontrasti synkkämielisen vanhuuden ja sodan vielä valoisampien värväyspäivien välillä on vielä aika jyrkkä, ja lukija on välillä hieman hukassa tässä sotaisassa muistoviidakossa. Kirjan kulkiessa eteenpäin juonen tasot kuitenkin kulkevat kohti toisiaan ja alkavat enemmän kommunikoida keskenään, jolloin tarina kohosi alun hyräilystä oikeaksi sinfoniaksi. 

Ylipäätään todella mielenkiintoista oli pohdinta ihmisten erilaisista selviytymiskeinoista. Mitä tapahtuu, kun toinen haluaa puhua kokemastaan, ja toinen vaieta tyystin? 

Henkilöhahmot olivat vaihtelevasti läsnäolevia. Sodanaikaiset toverit teki läheisiksi riehakas eläväisyys, kun taas nykypäivän hahmot jäivät haalean usvaisiksi suodattuessaan vanhuksen puoliksi sodassa elävien ajatusten läpi. Vaikka muistojen hahmojen sekoittuminen läsnäoleviin oli tavattoman kiehtovaa, olisin ehkä kaivannut lisää syvyyttä myös myöhempiin hahmoihin. 

Tämä kirja on ominaisuudeltaan sellainen, että se paranee vanhetessaan. Jos olisin kirjoittanut tämän arvion heti lukemisen lopetettuani, olisi mielipiteeni ollut hieman epäilevämpi, hieman arvelevampi, hieman kriittisempi ja ampiainen tai yksi tipu olisi lennähtänyt arvosanasta pois. Kuitenkin jäädessään päähän hautumaan kirja kerää lisää painoa (tarina ei nimittäin ole ihan heti unohdettavissa).

"KATSO ÄITI, NE OVAT TÄRVELLEET MINUN LAULUNI."

Manika Fagerholm: 

Amerikkalainen tyttö

Ruotsinkielinen alkuteos: 

Den amerikanska flickan (2004)

Teos, 2004

528 sivua

Eletään syksyä 1969 Seudulla. Amerikkalainen tyttö, Eddie, löytyy lammesta hukkuneena ja hänen ystävänsä Björn hirttää itsensä. Tästä alkavat romaanin tapahtumat. Eddien kuoleman ympärille kietoutuvat Seudun salaisuudet.

Amerikkalaisen tytön historia kirjoittuu oudon kauniina, synkkänä ja salaperäisenä - se kutoutuu villeistä huhuista, uskomuksista ja fantasioista. 

Kun Sandra ja Doris alkavat yhdessä näytellä Amerikkalaisen tytön mysteeriä, alkaa uusi tragedia. Leikistä tulee totta... 

Onnistuipas lukupiiriporukkamme taas valitsemaan hankalalukuisen kirjan. Siitä alkaa oikein kehittyä meille bravuurilaji. Kaikki kirjamme ovat olleet mielenkiintoisia, mutta enemmän tai vähemmän hankalia.

Monika Fagerholmin kirjasta puuttui minusta täysin pää ja häntä. Tai pikemminkin siinä oli pää ja häntä - alku ja loppu - mutta siinä välissä ei mitään punaista lankaa. Kirja sortuu minusta myös yhteen pahimmista kirjallisuuden rikoksista, nimittäin tekotaiteellisuuteen!

Amerikkalaisen tytön tarina on sinällään kiinnostava, ja idea siitä, että myöhemmin tuota legendaa keskenään leikkivät tytöt alkavat väistämättä ajautua saman tragedian piiriin. Harmi vain, että tuosta ideasta olisi saanut kirjoitettua niin paljon paremminkin. Itse teksti kyllä tempasi mukaansa ja oli jotenkin haaveilevan yliluonnollisen tuntuista, mutta itse kirjan rakenne jätti paljon toivomisen varaan.

Minusta tuntui kuin kirjailija kirjan valmiiksi saatuaan olisi pudottanut käsikirjoituksen, kerännyt sivut satunnaisessa järjestyksessä ja päättänyt antaa niiden olla niin. Rakenne pomppi henkiöiden ja ajan kanssa niin rajusti, että seuraamiseen piti tosissaan keskittyä, jos halusi pysyä kärryillä. Eikä aina keskittyessäänkään ymmärtänyt missä mennään. 

Kirjailija on käyttänyt jo aiemmin mainittujen lisäksi niin monia tehostekeinoja tekstissään, että välillä tuntuu kuin lukisin lukion äidinkielen oppikirjan esimerkkimonistetta; toistot, aikahyppäykset, ihmisten kutsuminen koko nimillään, lyhyet ja predikaatittomat lauseet, paikkojen kutsuminen vain lempinimillä kuten Seutu, capslockit, kursivoinnit, toden ja mielikuvituksen sekoittaminen...

Tottapuhuen ärsyynnyin kirjaan niin totaalisesti, että olisi ehdottomasti jäänyt kesken, ellei olisi onnellisesti sattunut olemaan lukupiirikirjamme. Silti kirjassa on ansionsa, erityisesti kielen suhteen, ja uskon, että joku voisi siitä kovastikin pitää. Silti kehottaisin varustautumaan tähän kirjaan suurella määrällä kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä. 

 




Myöskin muilla lukupiiriläisillämme oli ollut hankaluuksia kirjan lukemisen kanssa, kenellä enemmän, kenellä vähemmän, mutta kuitenkin. Useammalta olisi jäänyt kirja kesken ilman tätä yhteista tavoitettamme. Tuntui toisaalta rohkaisevalta tietää, että en ollut yksin kirjan kanssa hankaluuksissa. 


Olin jo valmis julistamaan suomenruotsalaiset kirjailijat pannaan itselleni niiden hankalalukuisuuden takia, kunnes minua muistutettiin mm. herrasta Kjell Westö. Jouduinkin toteamaan, samoin kuin Riina, että he kirjoittavat joko todella hyvin, tai todella sekavasti. Täytyy toivoa, että seuraava suomenruotsalaisperäinen kirja sijoittuisi ensimmäiseen kategoriaan.