torstai 21. heinäkuuta 2011

"HÄN MENI SÄNGYLLEEN JA ISTUI VAITONAISENA, ALAS KUMARTUNEENA TARKASTELLEN KÄSIÄÄN, JOISSA VALKOISET ARVET YHÄ NÄKYIVÄT."

Jan Guillou: Pahuus
Ruotsinkielinen  alkuteos: Ondskan (1981)
WSOY, 2011
338 sivua 

Koskettavassa, omaelämäkerrallisessa kirjassaan Jan Guillou kertoo Erik-pojan kasvuvuosista kotona sadistisen isän armoilla ja koulussa jengin varjossa.

Erik erotetaan koulusta kovapintaisen käytöksensä vuoksi, ja hän päätyy sisäoppilaitokseen. Siellä hän joutuu simputuksen kohteeksi ja alkaa etsiä puolustautumiskeinoja. Hänen yrityksensä nousta vanhempien poikien sortoa vastaan johtavat kuitenkin vain väkivallan kierteeseen, jota hän ei ajan mittaan kykene hallitsemaan.

Syntyy avoin sota, ja lopulta Erik on valmis viimeiseen kostoon. 

Olipas teos. Nopea lukea, mutta ei nopea prosessoida päässään, tai muuntaa prosessoinnin tulosta fiksuun kirjalliseen muotoon. Jotenkin tämä oli sellainen kirja, että siitä tekisi mieli kirjoittaa kunnon mielipide ja sanoa jotain rakentavaa. 

On sanomattakin selvää, että tämän kirjan teemana on väkivalta. Mutta väkivalta ei ollut samalla tavalla tarkoituksellista kuin esim. Kellopeliappelsiinissa, joka jätti minulle etovan vastenmielisen olon, vaan se oli enemminkin luonnonlaki, selviämistä. Kirja toi jotenkin mieleen myös Kärpästen herran, näytti taas miten kävisi maailmassa, jossa vallitsee nuorten laki ja aikuiset katsovat hiljaa vieressä ja kääntävät katseensa pois. 

Päähenkilö Erik ei vaikuta pahalta ihmiseltä, vaan olosuhteiden uhrilta. Kun on koko elämänsä elänyt keskellä isän mielivaltaista kurinpitoa ja oppinut ottamaan lyöntejä vastaan valittamatta, ei ole ihme, että on ajautunut koulussa jengimaailmaan. Kun on joutunut alistumaan omalle isälleen koko elämänsä, ei ihmetytä että se sytyttää ihmiseen halun olla enää alistumatta. Kun Erik on taistellut tiensä jenginsä johtajaksi, aseman säilyttäminen vaatii paikoittain väkivaltaa. Erik ei kuitenkaan tappele mielellään, väkivalta on vain väline säilyttää asemansa, ei huvi vaan pakote.

Kun Erik siirty sisäoppilaitokseen, hän päättää olla tappelematta. Mutta miten käy, kun helppo elämä edellyttäisi alistumista vanhempien oppilaiden tahtoon, ja näiden kehittämän omavaltaisen lakijärjestelmän alle? Kun on oppinut noudattamaan eläinten lakia, jossa vain vahvimmat selviävät, voiko tuota järjestystä enää muuttaa?

Vaikka Pahuus sisältää paljon lyöntejä, verta ja katkenneita hampaita, se ei inhota, koska päähenkilö herättää sympatiaa. Jos kuvittelisin itseni Erikin tilanteeseen, niin minäkin tappelisin... kai. Ja lopultahan Erik taistelee saadakseen olla tappelematta, kaikella on siis hyvä päämäärä.

Tietysti perheväkivallan kulissi on kammottava. Olen silti lukenut niin paljon tätäkin pahempia kuvauksia siitä, ettei tämä kirja tuntunut niin pahalta. (jos kammoaa perheväkivaltaa, ei ikinä kannata eksyä tarttumaan esim. Dave Pelzerin Pimeän poikaan, se on jotain niin järkyttävää). Kuitenkin kirjassa on jollain tavoin raikas asenne, ja toiveikkuutta. 

Miten tätä nyt sitten kuvailisi, pidin kirjasta. Se oli hieno kuvaus nuorten maailmasta, joka oli kuitenkin kovin erilainen kuin minun nuoruuden maailmani. Kirja opettaa, että väkivalta johtaa vain uuteen väkivaltaan, ei mihinkään hyvään. Koskaan. Ikinä.


Pahuuteen ovat käyneet käsiksi myös Paula, Jori ja Sonja.




sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

"MENETELMÄSTÄ RIIPPUMATTA YKSI ASIA ON JA PYSYY: JOKO SINÄ USKALLAT TAI SITTEN ET."

Kate Jacobs:  
Pieni lankakauppa
Englanninkielinen alkuteos:  
The Friday Night Knitting Club (2007)
Gummerus, 2007
621 sivua

Pehmeitä lankakeriä, puheen porinaa, puikkojen kilinää...

Kun mies jättää ja lapsi on tulossa, naisen on tartuttava oman elämänsä puikkoihin. Georgia Walker perustaa pienen lankakaupan, josta tulee kaikkien neulontaan hurahtaneiden newyorkilaisten mekka. Kaupassa alkaa kokoontua perjantai-iltaisin innostuneiden kutojien kerho. Käsityöt ja herkut vedetään kasseista, juttu lentää ja iloinen nauru raikuu.
Sitten kuvaan astuu mies menneisyydestä ja penää isän oikeuksiaan. Tytär riemastuu ja tunteet myrskyävät. Ja Georgialta putoaa puikolta silmukka jos toinenkin...

Tätä olen jossain jo katsellut, mutta ei se ihan sinne nyt-heti-tämä -listan kärkeen mennyt. Kuitenkin kävi niin, että kevyenkirjannälän yllättäessä kannen pehmoiset lankakerät osoittautuivat mahdottomaksi vastustaa. 

Kirjassa on ihana idea, varsinkin jos yhtään on tutustunut neulomisen maailmaan (itse kutsuisin sitä mieluummin kutomiseksi, mutta kuulen edelleen peruskoulunaikaisen käsityönopettajan äänen päässäni, joka painotti, että tuo puikkojen ja lankojen taide on nimenomaan neulomista). Pidin erityisesti neulomisen rinnastamisesta elämään., ja miten neulomismetafora oli taitavasti kiteytetty kirjan rakenteeseen. Jokaisen kappaleen alussa tiivistetään tulevan kappaleen sisältö neuletermein - kun elämässä ollaan uuden alussa, puhutaan silmukoiden luomisesta, ja jonkun päättyessä taas päättelemisestä.

Kirjassa vallitsi jotenkin herttainen tunnelma, vaikka ihmissuhderintamalla tapahtuikin kaikkea mullistavaa. Henkilöhahmot olivat lämpimänsävyisiä, ja puikkojen kilinä yhdistää nämä erilaiset ihmiset sopivaksi sekoitukseksi. Olisin ehkä pitänyt päähuomion vielä enemmän Georgian-Dakota-James (äiti-tytär-isä) -akselilla, ja ihanan supermummo Anitan suhteessa alakerran kahvilanpitäjä Martyyn. Muiden neulontakerholaisten minäkerrontapätkät olivat vähän irrallisia. Olisin halunnut mielummin tarkastella heitä Georgian silmillä. Yksinkertaistaa näkökulmaa. 

Koska tämä kirja oli niin elämänmakuinen ja lämmin, en pitänyt lopun tapahtumista. Ne tuntuivat jotenkin ylitseampuvilta, liian konkreettisilta ja traagisilta tähän kirjaan. Olisin vain kaivannut tähän semmoisen perus-onnellisen lopun, ilman mitään kommenvenkkejä.






KEN ON HEISTÄ KAIKKEIN... ONNEKKAIKAIN - ARVONTAVOITTAJAT

Kiitos hirmuisesti kaikille osallistuneille! 
Kyllä niissä lapuissa oli aikamoinen kirjoittaminen, harmi heittää ne kaiken tuon vaivan jälkeen vain kylmästi pois.

Pitemmittä puheitta - arpaonni suosi tänä iltana seuraavia:


Morrisonin kirja matkustaa... ZEPHYRILLE.
















Ja Steelejen uusi koti löytyy... MARJA-LEENAn luota



















Onnea voittajille! Lähettäisittekö minulle osoitteenne, niin saan kirjat ensi viikolla matkaan.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

OLI KIRJA, BLOGI, SUOMI JA LINNA

Minäkin pääsin eilen nauttimaan ihanien kanssablogistien seurasta Suomenlinnassa. Nopeimmat teistä ehtivät kirjoittaa jo eilen, mutta minä puksuttelin junalla ja sen jälkeen vielä vähän bussilla kohti kotia, ja sitten sänky kutsuikin jo väsynyttä matkalaista. Mutta nyt on kuvat latailtu koneelle (ja saatu Sannalta) ja nyt pieni kuvapäivitys, olkaattes hyvät!













Matka alkoi junalla, joka ei tainnut edes olla myöhässä. Eikä parin tunnin matka oikeastaan edes haitannut, mikäpäs parempaa ajankulua kirjablogitapaamiseen matkustavalla kuin kirjan lukeminen. Ja pian sain matkaseuraakin. 
 
 














Rannassa oli jännittävää tavata kokonainen poppoo uusia tuttavuuksia. Olin etukäteen mietiskellyt, miltä stereotyyppinen kirjabloggari näyttäisi pahimmillaan - mutta onneksi en löytänyt yhtään sulkakynää pureskelevaa hiipparia, vaan normaaleja, mukavia ihmisiä. Tai olihan sitä kaikkiin tavallaan tutustunut blogien kautta, mutta uusien ihmisten tapaaminen kasvokkain aina hieman jännittää. 

Lauttamatka oli paljon nopeampi kuin luulin, mutta merituuli virkisti ihanasti.  
















Perillä Suomenlinnassa meille esiteltiin sen suloista pientä kirjastoa, joka oli kuin karamelli!
















Kirjoja mahtui esille juuri sen verran, että löysi vaikka mitä, mutta ei tullut paljousahdistusta. Ihanasta vanhojen kirjojen vaihtari-ideasta voisivat myös suuremmat kirjastot ottaa oppia. Jos asuisin lähempänä, niin mukaan olisi lähtenyt sekä ostettuja, että lainattuja kirjoja, mutta nyt piti jättää väliin. 
















Suomenlinna oli kyllä hirmuisen kaunis paikka, sen minkä ehdin sitä nähdä. Joskus pitäisi kyllä tulla paremmalla ajalla, tutustua saaren historiaan ja etenkin se lelumuseoon.
















Parkkeerasimme eväinemme ruohikolle ja jutustelimme kirjoista ja muusta syömisen ohessa. Enpä ole ikinä ollut piknikillä, jossa olisi ollut näin paljon sorttimentteja. Kuvaan mahtui ehkä kymmenesosa kaikesta. Oli hauskaa tutustua ihmisiin ja jakaa ajatuksia. (vasta tässä vaiheessa nimet ja kasvot alkoivat löytää parinsa mielessäni, aiemmin esittäytyessämme tuli niin monta uutta ihmistä kerralla, etten muistanut enää puolienkaan nimiä). 
















Oli kyllä antoisa reissu. Näin Turkulaisena se tarkoitti pitkää päivää junineen ja lauttoineen, mutta se olikin totaalinen irtiotto arjesta ja lomareissu. Helsingissä en ole turhan monta kertaa ollut ja tämä oli ensimmäinen visiittini Suomenlinnaan.

Oli ihanaa saada monille blogeille ääni ja kasvot, nyt on helppo löytää ihan uusia sävyjä blogeista, kun on nähnyt ihmisen sanojen takana. Toivottavasti tämmöisiä tulee joskus toistekin. Nyt olin niin alkuinnostuksen huumassa koko tapaamisen ajan, että ehkä jäi jotain kuulematta ja näkemättä.

Kiitos kaikille, oli kivaa!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

"EVOLUUTIO-OPISSA OLI PORSAANREIKÄ, MUTTA AINOASTAAN KAUNIILLE IHMISILLE."

kansi: Anders Carpelan
Mara Lee: Ladies
Ruotsinkielinen alkuteos: Ladies (2007)
Tammi, 2008
429 sivua

Lea on taidegalleristi, jonka kauneus on monen mielestä suorastaan liiallista. Mia on hänen hyvä ystävänsä, joka tietää, mihin täydellisyyteen pyrkiminen voi johtaa. Sekä Lea että Mia kantavat kaunaa Siriä kohtaan, joka on uhrannut kaiken valokuvaustaiteen alttarille. Omissa oloissaan elelevä Laura puolestaan ei voi olla rakastamatta Siriä, kaikesta huolimatta. 

Taiteen ja muodin sisäpiireissä liikkuvan neljän naisen polut ovat ristenneet jo kouluiässä Skånessa, myöhemmin Tukholmassa ja Pariisissa. Nyt edessä häämöttää näiden ystävysten , rakastavaisten, vihamiesten ja kilpailijoiden uusi kohtaaminen. 

Tämä oli ihan spontaani löytö kun kerrankin kävin taas Porin kirjastossa. Ihan sieltä vain hyllystä, oli kai kiinnostavan näköinen selkämys.
En odottanut liikoja, mutta taidemaailma oli tässä se avainsana kiinnostukseen. Yllätyksekseni kirja kantoi itsensä muullakin tavalla. Se muodosti jännittävän kokonaisuuden, jossa menneisyys kohtaa nykyisyyden neljän eri henkilön kautta. Alusta asti on selvää, että menneisyydessä tapahtui jotain dramaattista, jolla on suuret vaikutuksensa nykyhetkeen. Kirja juoksee siis tavallaan kahteen suuntaan, kohti alkua paljastaen pikkuhiljaa menneisyyttä, ja kohti tulevaisuutta edeten vääjäämättä kohti uutta kohtaamista.

Taidesieluisena ihmisenä pidin paljon kirjan maailmasta, sen kauneuteen ja taiteeseen keskittyvästä teemasta. Ja siitä miten käy jos ihminen uppoutuu liikaa taiteeseen. Kirja ei näet ole onnellinen vaan pikemminkin katkera ja kyyninen, kuitenkaan liikaa synkistelemättä. Kirjan neljällä naisella on kaikilla omanlaisensa ääni ja omanlaisensa tarinat, jotka eivät kuitenkaan vaikuta irtonaisilta edes alussa, silloin kuin ei vielä tiennyt miten he liittyvät toisiinsa.

Nyt olen liian väsynyt kirjoittamaan mitään hirveästi rakenteellisempaa, mutta kokonaisuudessaan tämä oli positiivinen yllätys.


tiistai 5. heinäkuuta 2011

KIRJAIMELLISESTI - BLOGGERINPAHUS?

Minulla oli kyllä mietittynä hieman muunkinlaisia pohdintoja tälle viikolle, mutta jotenkin rakas blogisofta rynni taas kaiken edelle. Huomasin, että ongelmat eivät ole vieläkään poistuneet, päinvastoin.

Minulta blogger toukokuussa poisti pari merkintää ja kaikki niihin tulleet kommentit, nyt se välillä heittää ulos kesken kaiken ja välillä estää kommentoimasta. Pystyttekö te kommentoimaan blogiani? Muutin kommentoinnin ponnahdusikkunalliseksi, koska joku suositteli sen auttavan ongelmiin. Joku puhui myös kirjainvarmistuksen poistamisesta, mutta en haluaisi kyllä tehdä sitä, jollei mikään muu auta. 

Mitä vinkkejä teillä on bloggerin kenkkuilun suhteen? Paraniko kommentointi ja muu jollain keinolla? Mitä se on teiltä vienyt tai blogielämäänne hankaloittanut? 

Purkakaa mieltänne vapaasti!

Richard Young: Waiting in the Wings

"MITÄ HYÖDYTTÄÄ TANSSIA VARPAILLA KEIJUKSI PUKEUTUNEENA, KUN MAAILMA YMPÄRILLÄ TUHOUTUU?"

Marianne Backlén: 
Tulilinnun tanssi
Ruotsinkielinen alkuteos: 
Eldfågelns dans (2011)
Schildts, 2011
322 sivua 

Pjotr Tšaikovski istuu pietarilaisen Mariinski-teatterin aitiossa. On vuosi 1890, ja baletti Prinsessa Ruusunen saa kantaesityksensä. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Tamara Karsavina tanssii Tulilinnun Pariisissa, ja Vaslav Nijinsky nousee Ballets Russes -seurueen kirkkaimmaksi tähdeksi. Mutta mitä tapahtuu kulisseissa?

Helsingissä 1950-luku lähenee loppuaan ja radiossa soi Kukkaisvalssi. Anna Ivola on pieni ballerina. Äiti ei baletista piittaa, isä kyllä - onhan tämän sukujuuret Pietarissa. Parikymppisenä Anna liittyy kansainväliseen nykytanssiryhmään ja muuttaa Stuttgartiin. Treenisalissa hikoillaan ja kamppaillaan paikasta auringossa, silti ryhmä on kuin perhe. Anna tanssii miesten kanssa; he pitävät kiinni reidestä, puristavat vyötäröltä ja hengittävät niskaan. Miksi rakkaus sitten antaa odottaa. 

Näyttämöjen ulkopuolella myllertävät muutokset: Venäjän vallankumous, kylmä sota ja Lähi-Idän levottomuudet. Tanssijat tekevät matkaa kohti uusia aikakausia, välillä varovasti sipsuttaen, välillä tehden hurjan loikan.  

Upean tunnepitoinen kansi antaa odottaa kirjaltakin jotain suorastaan mykistävää, mutta ihan samaan tasoon sisältö ei kyllä yllä. Voisin kuvata tätä kirjaa yhdeksi merkillisimmäksi lukemistani kirjoista - ruotsalainen kirja, jossa on suomalainen päähenkilö ja joka on muuten  niin venäläinen kuin vain mahdollista.

Jotta tästä kirjasta saisi jotain irti, pitäisi tuntea huomattava määrä balettitermistöä, sotien ajan historiaa samoin kuin oopperamusiikkia ja muuta 1900-luvun kulttuuria. Kirjassa on niin monta henkilöä, että niiden kanssa on mahdotonta pysyä perässä, varsinkin kun valtaosa nimistä on venäläisiä. Aikakausissa pompitaan aina 1890-luvulta Tšaikovsin säveltämästä balettimusiikista, 1910-1920 -luvun venäläisen baletin kukoistuskausiin ja 1950-luvun modernimman tanssin esiintulosta miltei 2000-luvun alkuun. Ja tämä kaikki ei tietenkään tapahdu mitään kronologiaa käyttäen - välillä tuntui, että kaikki kappaleet on kirjoitettu valmiiksi ja sen jälkeen arvottu mihin järjestykseen ne kirjassa asetetaan.

Tavattomasta sekavuudestaan huolimatta kirjassa on puolensa. Tutustumme niin Tšaikovskin taiteellisen herkkään mielenlaatuun, Virginia Woolfin kirjoituksiin kuin eri aikakauden tunnetuimpiin tanssijoihinkin. Kaiken taustalla on ajatus tuhoutuvasta maailmasta ja sodasta. On mielenkiintoista pohtia, miten tanssi korreloi ympärillä olevaan epävakaaseen aikaan, mitä hyötyä on kauneudesta kaiken sen kaaoksen keskellä. 

Toivoisinpa, että kirjailija olisi malttanut jättää pois ainakin puolet henkilöistä ja käyttää enemmän aikaa tekstinsä ymmärrettävyyteen. Tämä olisi voinut olla hyvä kirja, jos se kuuluisa punainen lanka olisi pysynyt näkyvillä edes osan aikaa. 



sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

KESÄKUU, KIRJAT JA KÄRPÄSET

Kesäkuussa on ollut vaikea keskittyä lukemiseen kun on ollut niin kuuma. Toisaalta on ollut vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin lukemiseen kun on ollut niin kuuma, joten olen lukenut paljon.

Kesäkuun viimeisellä viikolla annoin piut paut järkeville, ennen lukemattomille kirjoille, ja aloitin pieneksi kesäprojektiksi lukemaan taas Twilight-sarjan, englanniksi, kuten jo tämän viikon kirjallisessa kerroin. Taisi olla kyllä nopeiten ikinä lukemani englanninkielinen putki, viidessä päivässä melkein 2500 sivua.

Yhteensä tässä kuussa kului 12 kirjaa ja 4921 sivua.

Emma Puikkonen: Turkulainen näytelmä
Jose Saramago: Oikukas kuolema
Ali Smith: Satunnainen
Herta Müller: Hengityskeinu
Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia
Nerea Riesco: Ars Magica
Cecilia Samartin: Senõr Peregrino

Stephenie Meyer -putki (all in english)
Twilight
New Moon
Eclipse
Breaking Down
(näistä tulossa yhteinen kirjoituspötkö kun saan oheisteoksetkin luettua)

Gerhardt Isringhaus: Summer dance