TTT - POTENTIAALISIA FINLANDIAEHDOKKAITA

Tiistai osui vallan mainiosti paria päivää ennen finlandiaehdokkaiden julkaisua, joten täytyy käyttää sitä hyväksi ja yhdistää nämä kaksi asiaa; top kymppi ja omat arvaukset finlandiaehdokkaiksi. Ja koska esitän kymmenen arvausta, paras olisi edes yhden niistä osua nappiin. 

Mitä siis raati arvostaa tänä vuonna, mitä se haluaa nostaa esiin?

10. Seija Vilén: Pohjan Akka (Avain)
Vahvoja naisia, myyteissä ja nykyajassa?
9. Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu (WSOY)
Satiirista seikkailua ja ääriliikkeitä?
8. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
Traagisia kohtaloita ja korutonta kauneutta?
7. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Teos) 
Ikiaikaisia salaisuuksia ja kaipausta?
6. Riku Korhonen: Nuku lähelläni (WSOY)
Unenomaista rakkautta ja finanssimaailmaa?
5. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo (Otava)
Amerikkalaista unelmaa ja yritystä ymmärtää?
4. Venla Hiidensalo: Mediahuora (Otava)
Ihmisarvon hintaa ja median raadollisuutta?
3.  Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin (Teos)
Kasvutarinaa ja menneisyyden aaveita?
2. Johan Bargum: Syyspurjehdus (Tammi)
Meren aaltoja ja ihmiselämän ristiriitoja?
1. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (Like)
Taistelua olemassaolosta ja maailmasta?

Guy Rose: Marguerite (1918)

Mitä sinä veikkaat?

"OLET KAUNIS, OLET KAUNEIN. NE SANAT ON KADOTETTU IÄKSI."

Seija Vilén: Pohjan akka
Avain, 2012
233 sivua

Seija Vilénin toinen romaani johdattaa lukijan kansanrunojen myyttiseen Sariolaan, Kalevalasta pohjoiseen. Vahvan naisen kohtalotarina kertoo Louhesta, kuolemasta, kateudesta ja sen pelosta, että lopussa kadotamme vapauden.

Louhi viettää viimeisiä aikojaan hoidattavana ja toisten armoilla, silti sitkeänä ja peräänantamattomana. Hänen tarinaansa tallentaa kirjailija Pertti. Pohjolan ja Kalevalan lisäksi liikutaan nyky-Suomessa, eletään dementiakodin arkea ja pakataan kalaa tehtaan liukuhihnalla.

Tämä oli kyllä niin moniulotteinen tarina, että taisi muutama ulottuvuus mennä ohi ymmärryksen tälle vähän päälle 20-kesäiselle lukijalle.Vähän samalla tavoin kuin itse Kalevala, tämäkin muodostui kiehtovaksi lukukokemukseksi, vaikken ihan koko ajan ollutkaan kartalla. Mutta, toisin kuin Kalevalan, tämän sain luettua ihan loppuun asti.

Seija Vilénin kynä on tätä kirjoittaessa liikkunut notkeasti, taidolla. Hän on luonut kohtauksiinsa kunnolla Pohjolan mystiikkaa. Sopiva sekoitus syntyy paikoin modernin ytimekkäistä lauseista, paikoin kalevalatyylisestä toistosta ja alliteraatioista.

Kirja muodosti minulle lukijana erilaisia tasoja, joihin tarttua kiinni. Ensimmäinen niistä oli tahattomasti syntynyt humoristinen ulottuvuus. Mieleenpainuvimmat kalevalamuistoni eivät näet suinkaan ole tulleet kirjasta, vaan Porin teatterin näytelmästä Koirien Kalevala. Nyt kun seurasin tarinaa näin Lemminkäisen velmuilevan Peter-Sebastian Lehtosen kasvoilla ja Väinämöisen loitsivan Vesa Haltsosen äänellä (kurkkulaulu). En päässyt näistä muistoista millään eroon yrityksestäni huolimatta, mutta toisaalta tällä tavoin tarina muodosti uuden ulottuvuuden, joka avautui vain minulle.

Toinen minulle merkityksellinen taso muotoutui opiskelualani varaan. Aloin vaistomaisesti poimia tekstistä uskontotieteellisesti merkittäviä rinnastuksia ja vertauksia. Innoissani huomasin tiettyjen hahmojen vertautuvan milloin tiettyihin puihin, milloin lintuihin. En edes tiedä olivatko nämä analogiat tarkoituksellisia, vai vain itse keksimiäni, mutta niiden avulla tarinasta tuli minulle melkein kuin tutkimuskohde ja samalla se teki siitä merkityksellisemmän.

Vertaukset olivat tärkeitä myös kirjan aikatasojen välillä kun vanha rouva muuttuu mielikuvissaan Louheksi, ja hänen tyttärensä Pohjan akan tyttäreksi. Kun Louhi luovutti Kalevalassa tyttärensä Ilmariselle, on rouvakin antanut tyttärensä käden miehelle, Ilkalle. Hänelle miesten rooleissa sekoittuvat uusi ja vanha, todellinen ja kuviteltu.

Kirjan nykyaikaiselta siiveltä, hoivakodin huoneesta löytyy tarinan traaginen ulottuvuus. Sen, mitä tapahtuukaan kun ihminen hukkaa osittain minuutensa ja alkaa elää vanhojen tarujen kautta. Toisaalta, onko sen parempi elää omissa nuoruusmuistoissaan kuin taruissa? Ehkä tarumaailma auttaa korjaamaan ne aukot, jotka omissa muistoissa jäivän kursimatta kokoon.

Kirja siis muodosti minulle kokonaisuuden, joka sisälsi niin erilaisia kerroksia, etten saanut niitä kaikkia yhdistettyä mielekkääksi kokonaisuudeksi. Tämä komediallisten mielikuvien, opillisten innoitusten ja suruun pukeutuneiden realiteettien kyllästämä lukukokemus vaatisi ehkä toisen lukukerran jäsentyäkseen. Silti pidin siitä myös tällaisena. Se oli kuin Kalevala; taiteellinen, mystinen - ja hieman käsityskyvyn ulkopuolella.

Pohjolassa ovat vierailleet myös Mari A ja Sanna.
Seija Vilénin kirjailijablogi löytyy täältä.

"EN OIKEIN TIEDÄ MITEN NIMITTÄISIN SITÄ TORSTAITA."

Lionel Shriver: Poikani Kevin

Englanninkielinen alkuteos:  

We Need to Talk About Kevin (2003)

Suomennos: Sari Karhulahti

Avain, 2008

544 sivua

Evalla on loistelias ura ja onnellinen avioliitto, ennen kuin hän sai lapsen. Nyt Kevin on vankilassa järkyttävän rikoksen takia, ja miehelleen Franklinille osoittamissaan kirjeissä Eva käy läpi tragediaa edeltänyttä aikaa.

    Miksi Kevin päätyi hirmutekoon? Voiko lapsi olla luonnostaan paha? Oliko kaikki vanhempien syytä? Mitä jos Eva olisi rakastanut Keviniä enemmän? Jos Franklin ei olisi aina kieltäytynyt näkemästä asioiden todellista puolta?

    Vai olisiko mikään näistä muuttanut mitään?

Pitihän tämä saada luettua ennen kuin elokuva pamahtaa teattereihin huhtikuussa. Arviot tästä kirjasta ovat olleet useimmiten suorastaan ylistäviä, selkeästi viiden tähden kirja monelle. Pienten paineiden kanssa aloitin lukemisen. Kuinkahan monta tähteä (lintua) tämä minulta saa?

Tulin tahtomattanikin peilanneeksi odotuksiani samalla kun luin. Ensin ihastuin Shriverin kirjoitustyyliin ja vakuutuin kirjan laadukkuudesta. Sitten tuli vaihe, jossa minun kävi kertojaäitiä niin kovasti sääliksi, ettei lukeminen tuntunut enää mukavalta. Loppua kohti langat alkoivat kuitenkin nivoutua yhteen, ja huikea loppunäytös korjasi potin. Ehdottomasti viiden tähden kirja minullakin. Juuri tällaista loppuhuipennusta odotin viime kirjankin kanssa, mutta se jäi tulematta. 

Juoni etenee salamyhkäiseen tapaan. Alussa tiedämme vain, että poika nimeltä Kevin on tehnyt jotain todella pahaa ja että hänen raiteiltaan suistunut äitinsä kirjoittaa kirjeitä pojan isälle. Äiti käy kirjeissään läpi elämäänsä pojan syntymästä tähän päivään ja olosuhteita ennen tekoa. Vähitellen saamme tietää mitä Kevin teki, loppuhuipennuksessa miten, ja raapaisemme pintaa kysymykselle miksi. 

Kirja on hienosti rakennettu paljastamaan vain vähän kerrallaan. Vaikka lukija voikin aavistella Kevinin tekoa, ei sen koko laajuus ja merkitys selviä kuin vasta lopussa. Kirjalla on myös syvempi rakenne kun se pohtii mikä tekee lapsesta lopulta pahan, luonto, kasvatus, kohtalo vai ympäristö. Pidin myös jännitteestä hahmojen inhimillisyyden välillä. Äiti oli ihanan aidon tuntuinen, kaikkien itsekkyyden, epäonnistumisten ja parempaan pyrkimyksiensä kanssa. Lapset taas olivat epäinhimillisen tuntuisia, kuin karikatyyrejä ihmisten erilaisista piirteistä, ja täysin vastakkaisia toisilleen. Loppua kohti Kevinistäkin löytyy pilkahdus epävarmuutta, mikä tekee hänestä kiehtovalla tavalla haavoittuvaisen oman kovan kuorensa keskellä. 

Kuten arvata saattaa eihän tämä tarina ole kovin onnellinen, ja saattaa viedä herkemmiltä yöunet, mutta vaikuttavuudessaan se oli huippuluokkaa. Tätä tarinaa ei taatusti unohda pitkään aikaan, ja epäilenpä ettei tämän kirjan merkitys haihdu ajankaan saatossa kuten joillekin lukukokemuksille käy. Ennen kaikkea tämä oli kaivattu esimerkki siitä, miten loppu muuttaa kirjan koko tunnelman ja tekee sen tyylillä. 

Keviniin ovat (nopean silmäyksen perusteella) tutustuneet myös ainakin Maija ja Salla.

"MUTTA EN HALUA KUOLLA. EN SILLÄ TAVALLA. EN PAISKAUTUA MAAHAN, VAAN LENTÄÄ."

Elina Hirvonen: 

Kauimpana kuolemasta

Avain, 2010

239 sivua

Auringon paahtama eteläisen Afrikan maa vuonna 2009. Paul saapuu Suomesta kaupunkiin, jossa eli elämänsä onnellisimmat ajat, kirjautuu hotelliin ja haluaa kuolla. Esther menettää ihmisen, jonka kanssa on kokenut rakkautta, jota ei osannut toivoa. Elämää on pakko jatkaa, koska hän on luvannut paljon pienelle tytölle, jolla ei ole maailmassa ketään muuta. 

Esther ja Paul tutustuvat aikana, jolloin molemmat haluavat vain kadota paikassa, jossa nuori, kaunis nainen eli viimeiset hetkensä monta vuotta sitten. 

Kauimpana kuolemasta on romaani leikeistä, jotka muuttuvat painajaismaiseksi todellisuudeksi, unelmissaan särkyneistä ihmisistä ja yrityksistä sovittaa vuosien päähän kurkottavat virheet. 

Tämä kirja on herättänyt todella ristiriitaista palautetta lukijoilta - jotkut ylistävät sitä vaikuttavana kirjana ja jotkut pitävät sekavana, jotkut ovat jopa jättäneet kesken. Minun täytyy tunnustaa, että lopullinen kipinä lukea tämä tuli nimenomaan tuosta viimeiseksi mainitusta; useampi tuttuni oli jättänyt tämän kesken ja minun oli ihan pakko kokeilla saanko sen itse luettua loppuun.

Sain kuin sainkin kirjan luettua, mutta keskeyttäminen kieltämättä käväisi mielessä. Kirjan rakenne oli sirpaleinen ja vaati tavatonta keskittymistä ymmärtää missä nyt mennään. Kuitenkin kielellisesti kirja oli kiinnostava, ja ihmettelenkin miten kielellisesti hienosta kirjasta on saatu näin vaikealukuinen. Taitolaji sekin kai!

Itse henkilöt olivat mieleenpainuvia, mutta varsinkin alussa heidän tiensä olivat todella irrallisia toisistaan. Kun olin parin kappaleen ajan uppoutunut Estherin nuoruuteen, olin kiukkuinen joutuessani siirtymään Paulin elämään Suomessa. Syventyessäni taas Paulin avioerokriisiin, pompattiin takaisin Estheriin. Kun he kirjan loppupäässä viimein kohtaavat toisensa, ei yhdentyminen tunnu enää riittävältä poistamaan irtonaisuuden tunnetta.

Koskettavista aiheista osittain todella upeasti kirjoitettu tarina kaatuu liialliseen kikkailuun. Jos rakenne olisi yhtenäisempi, selvempi ja kiinteämpi, olisin todella pitänyt tästä!

Kirjaa ovat pohdiskelleet myös ainakin Booksy, Ina, Mari A, Susa, Zephyr ja Valkoinen kirahvi.

MAAILMANVALLOITUS: Zambia