tiistai 4. joulukuuta 2012

FINLANDIAVOITTAJA















 Tänään se sitten julkistettiin; Finlandia-palkinto meni Ulla-Lena Lundbergille romaanistaan Jää, joka siis julkaistiin alunperin ruotsiksi nimellä Is (suomennos Leena Vallisaari). Palkinnonsaajan valitsi presidentti Tarja Halonen.

Tänä vuonna kun kävi niin, että en ollut lukenut ehdokaskuusikosta yhtään kirjaa, päätin luovuttaa ehdokkaiden lukemisen, vaikka olisin niin halunnut lukea ne kaikki ennen valintaa. Silti minulla oli ennen yhdenkään lukemista kaksi suosikkia kiinnostavan aiheen ja kehuvien arvioiden perusteella: juuri Lundbergin Jää sekä Ollikaisen Nälkävuosi. Olen siis erittäin tyytyväinen voittajaan. Nyt voin lueskella sen rauhassa ilman kiirettä (tosin kirjastojonohan pomppasi juuri taivaisiin, joten hetken voi omaa kappalettaan joutua odottelemaan, jos ei halua ostaa). Toivon, että voin sitten kaiken tämän etukäteisylistelyn jälkeen todeta pitäväni kirjasta yhtä paljon kuin muutkin, kun saan sen luettua.

Lundbergin lisäksi ehdolla olivat siis
Riikka Ala-Harjan Maihinnousu
Pirjo Hassisen Popula
Heidi Köngäksen Dora, Dora
Aki Ollikaisen Nälkävuosi
ja Juha Seppälän Mr. Smith

Voittiko sinusta oikea kirja?

5 kommenttia:

  1. Ehdottomasti oikea kirja voitti! Onnea, Lundberg!

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut syksyn mittaan kaksi kolmasosaa ehdokkaista (Dora, Doran, Jään, Nälkävuoden ja nyt viimeisimpänä viime viikolla Maihinnousun) ja olen ehdottomasti sitä mieltä että palkinto meni oikeaan osoitteeseen. Kaikki neljä lukemaani ovat upeita kirjoja, mutta huikean hieno ja taidokas Jää nousi minun mielessäni parhaimmaksi. :)

    VastaaPoista
  3. Mä oon lukenut vaan Ollikaisen ja Lundbergin, mutta katson silti voivani vastata, että todellakin oikeaan osoitteeseen meni!

    VastaaPoista
  4. Minustakin ehdottomasti oikea kirja voitti! :)

    VastaaPoista
  5. Sama juttu kuin sinulla, yhtään ehdokasta lukematta arvelin voittoa joko Nälkävuodelle tai Jäälle. Olen siis erittäin tyytyväinen voittajaan :) Nyt on Nälkävuosi luvussa ja Jään vuoro tulee toivottavasti ennen Blogistanian Finlandian äänestystä!

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta