Otava, 2010
159 sivua
finlandiaehdokas
Sattuman kaupalla mieslääkäri törmää kadulla ranskalaiseen Magda Roux’hun, joka on tullut Suomeen etsimään kadonnutta miestään. Naisella on johtolanka: Raija Siekkisen kirjoittaman teoksen ranskalainen laitos. Mies muistaa lukeneensa Siekkistä, pitäneensä kirjasta, ja päättää auttaa. Seuraavana päivänä Magda katoaa hotellistaan varoittamatta. Jokin yhtälössä jää vaivaamaan miestä. Mitä hän lopulta tietää tapaamastaan naisesta, tämän etsimästä miehestä, Raija Siekkisestä? Hän haluaa tietää enemmän.
Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tämä on ensimmäinen Haahtelani. Pienillä paineilla alkoi kirjailijaan tutustuminen, osa kirjamaailmasta kun tuntuu nostaneen hänet jopa kirjallisen puolijumalan asemaan.
Minä en kyllä näin ensimmäisen lukukerran perusteella herran jumalallisuudesta ihan vakuuttunut. Ylipäätään tuntuu, että Haahtelalta pitäisi lukea useampi kirja, ennenkuin hänestä muodostaa mitään johtopäätöstä. Kun tulee tutuksi tällaisen lähes kaiken aukijättävän juonen, ja kauniin sanataiteilun kanssa, tarinakin varmasti aukeaa paremmin.
Minulle kävi nyt niin, että tarina jäi sanojen ja muotojen varjoon. Kiinnitin huomioni hienoihin lausekuvioihin, ihailin leveiden valkoisten sivureunojen tuomaa rauhallista vivahdetta ja eläydyin tekstin tunnelmaan. Pysähdyin maistelemaan miten hauskan suomalaiselta nimi Raija Siekkinen kuulosti romanttisenkuuloisten ranskalaisten nimien välissä ja näin mielessäni kuvia taidehistorian luennoilta kun tekstissä vilahti tuttuja taloja. Itse juoni kulki ikäänkuin näiden takana, varjossa.
Silti juonessakin oli hienoutensa. Pidin siitä miten kirjoittaja ei ole valmiiksi pureskellut tarinaa, vaan antaa lukijan itse värittää aukot. Pidin päähenkilön epäselviksi jätetyistä tarkoitusperistä ja avoimesta luonteesta. Pidin tarinan totuuspohjasta (olisinpa vielä itsekin lukenut jotain Siekkiseltä). Pidin etsimisestä ja sen ymmärtämisestä ettei etsivä aina löydä. Pidin sateesta, sateenvarjoista ja soutuveneestä. Pidin tunteesta, etten ymmärtänyt kokonaan sitä mitä luin.
Silti olisin jotenkin halunnut ymmärtää enemmän.
Kimurantti suhtautumiseni pienoisromaaneihin koheni väliaikaisesti Petja Lähteen Pojan avulla, mutta tämän kanssa palasin takaisin vanhaan kaavaan. Taiteellisuudeltaan ja muilta ominaisuuksiltaan niin hyvä kuin Katoamispiste olikin, minusta se oli auttamattomasti liian lyhyt. On totta, etten osaisi kuvitella samatyylistä tekstiä pidempään kirjaan, ja etten edes tiedä miten olisin tätä pidentänyt, silti tarina taas kerran loppui heti kalkkiviivan ylitettyään. Minua ei vain ole luotu tällaisia kirjoja varten. Silti taidan antaa Haahtelalle vielä uuden yrityksen.
Katoamispisteitä ovat etsineet lukupiirityttöjemme Anni, Riina, Sanna, Tuulia) lisäksi myös Linnea, Hanna, Sara, Pekka, Naakku ja Katja.
Yksi kysymys nousi, aukko jota kukaan meistä ei osannut täydentää: miten mies pääsi pois sieltä saarelta? Ilman venettä, puhelinta ja kaukana ihmisten ilmoilta.
Ihan mahtavaa, että olette lukeneet Haahtelaa lukupiirissänne, ja että kirjasta on mitä ilmeisimmin noussut värikästä ja monipuolista keskustelua! <3
VastaaPoistaHienosti kirjoitat kirjasta, ja olen iloinen että vaikket ollutkaan varauksettoman ihastunut, kirja on selvästi kuitenkin myös tehnyt vaikutuksen... :)
Lopussa on hyvä kysymys! En osaa vastata tuohon mitään suoralta kädeltä, koska lukemisesta on jo aikaa ja tässä välissä on jo melkoinen kasa muita luettuja, mutta muistan itsekin pohtineeni jotain tuon suuntaista...
Keskustelu oli kyllä mielenkiintoista, ylipäätään tämä oli loistava lukupiirikirja. :)
Poistamä kallistun sun kans samoille linjoille tässä Haahtela -asiassa. on tuntunut et mä oon ihan outo, kun en vaan rakastu näihin "niin kuin kaikki muut", mutta ihan kaikkiin nämä ei van iske. ja silti huomaan arvostavani samoja asioita kuin sinä.
VastaaPoistaMinustakin tuntui aluksi, että mikä nyt on vialla kun en suinpäin rakastu. Mutta onneksi lukijoita ja lukumakuja on erilaisia!
PoistaMusta oli ihanaa, että me oltiin tästä eri mieltä eikä kaikki tykätty. Kuten sanoin, oon jo vähän ihmetellyt että miten kaikki vaan voi rakastaa ja ihailla Haahtelaa niin paljon! Hienoa, että meille syntyi tästä keskustelua. Ja toi viimeinen kysymys on vaikea, en ole vielä keksinyt vastausta ;).
VastaaPoistaOli kyllä ihana keskustelu! Toivottavasti hyvät lukupiirikirjat jatkuu... :)
PoistaSe saariepisodihan päättyi salaperäisesti tyyliin "äkkiä minut valtasi outo varmuus". Joku voisi pitää ratkaisua kerronnallisesti laiskana, mutta minusta se oli jostain kumman syystä yksi kirjan parhaista kohdista. :)
VastaaPoistaSaarikohta oli kyllä kokonaisuudessaan todella hieno. Se vain jäi pikkuisen ärsyttävästi kutittelemaan mielikuvitusta, että miten hän pääsi pois. :)
PoistaMielestäni on vain hyvä, että kirja ja sen kirjoittaja jakavat mielipiteitä. En usko, että Haahtela on sellainen "niin kuin kaikki muut"-kirjailija sen enempää kuin muutkaan. :)
VastaaPoistaMinä pidin tästä kirjasta, kuten kaikista Haahtelan teoksista. Olen enemmän lyhyen proosan ystävä, joskin joskus jotkut (joskin joskus jotkut... epämääräistä :)) tiiliskivet ihastuttavat tavattomasti.
Minä kuulun enemmän näihin tiiliskivi-ihmisiin, mutta pikkuhiljaa alan tykästyä myös lyhyempiin kirjoihin. Pitää ehdottomasti jatkaa perinnettä esim. Haahteloiden muodossa. :)
PoistaKirjoitat hienosti ja tuot kivasti esille sekä kirjan tunnelman että oman mielipiteesi. Samaa mieltä kuin Katja olen tässä, että on vain hyvä että kirjat / kirjailijat jakavat mielipiteitä. Minä en esimerkiksi ole vielä oikein päässyt varmuuteen siitä, mikä Ian McEwanissa viehättää mutta onneksi hänellä on omat tykkääjänsä. :)
VastaaPoistaJa saariepisodista vähän samanlaisia fiiliksiä kuin Pekalla. Olihan se outoa ja ensin pänni mutta toisaalta minä en ehkä edes halua tietää.
Minäkään en ole Ian McEwanin loistavuutta oikein ymmärtänyt. Sovitus oli hieno, mutta muut lukemani eivät oikein osuneet. On tosiaan hienoa, että kirjat jakavat mielipiteitä. Eihän muuten syntyisi yhtään näin kiinnostavaa keskustelua.
PoistaMinäkin luin vasta ensimmäisen Haahtelani (Lumipäiväkirja) ja nyt olen aika ristiriitaisissa tunnelmissa. Kirjaa lukiessa jotkut asiat ärsyttivät ja sitten taas ihastelin Haahtelan kieltä ja tapaa kirjoittaa. Lyhyet romaanit eivät ole minunkaan suosikkeja ja kirja loppuikin vähän liian äkkiä. Silti kirjan luettuani olin vaikuttunut ja kirjan merkitys tuntuu kasvavan ajan myötä, kirja on myös ollut useaan otteeseen ajatuksissani. Ykkösfaniksi en vielä julistaudu, mutta jotakin mystistä hänen kirjoissaan on ja aion lukea häneltä lisää...
VastaaPoista