sunnuntai 30. joulukuuta 2012

JOULULOMAN LUKULOKI

Blogini on taas viettänyt hiljaisempaa elämää joulukuun. Ensin oli koulun kanssa kiire, sitten töiden ja lopulta jouluvalmisteluiden. Ja lopulta lomalla opettelin rentoutumaan olemalla menemättä ollenkaan koneelle, koska siellä on kuitenkin aina joku asia hoitamatta (kuten blogi).

Periaatteessa olen blogin kanssa neljä kirjaa jäljessä. Pete Suhosen Hitlerin Kylkiluu, Anna Kontulan Mistä ei voi puhua, John Finnemoren Robin Hood ja Linn Ullmanin Aarteemme kallis odottavat koneelle naputtelua. Niistä kaiksta minulla on sanasia sanottavana, ja aion ne kyllä blogiinkin asti saada, mutta sitten kun vuosi on kääntynyt 2013 puolelle. Tärkeämpää (ja hauskempaa) on nyt ennen uuttavuotta tilastoida tämän vuoden kokemuksia ja lukemuksia.

Joululomalla minulla on ennenkin herännyt halu lukea jotain tuttua ja turvallista, sellaista jo aiemmin luettua - ja tietenkin blogillisesti mahdollisimman epäjärkevää. Kirjakaupassa joululahjoja kurkkiessani alkoi tuntua, että voisin lukea vauhteeksi jotain seikkailua/fantasiaa. Hyllyyni eksyivät Inheritance Cyclen (Eragon) neliosainen paketti englanniksi, ja se hupenikin yllättän nopeasti. Sitten kävin katsomassa Hobitin elokuvissa, ja koska olin jo unohdellut hyvän joukon kirjan tapahtumia, päätin verestää muistiani. Ja koska elokuvan seurauksena aloin hieman miettiä joitain suomennoskohtia (kuten necromancer, joka on suomennettu noidaksi), ostin englanninkielisen painoksen. Hobitin jälkeen tietenkin tuli halu lukea myös Taru sormusten herrasta. Se onkin asustellut hyllyssäni sekä suomeksi että englanniksi jo nuoruusvuosilta asti, mutta englanninkielellä en sitä koskaan ole lukenut. Silloin aikanaan se oli vielä liian vaikeaa ja sittemmin en ole ehtinyt. Nyt kuitenkin päätin korjata senkin epäkohdan ja huomasin ilokseni, että vähän paremmin kulkee nyt kuin silloin kymmenen vuotta sitten.

Joulupaketeista kuoriutui pari eniten toivomaani kotimaista; Jää ja Nälkävuosi, seka niitäkin tärkeämpi kirjallinen objekti nimeltään kirjahylly. Kun nyt nuo nurkissa asustavat kirjakasat saan hyllytettyä, jää siihen vielä pikkuisen tilaa uusillekin hankinnoille. 

Huomenna julkaisen hieman tilastoja tästä vuodesta ja vuoden alussa pyörähtää käyntiin myös arvonta; onhan blogini tullut jo kahden vuoden kypsään taaperoikään. Pahoittelen vielä hiljaiseloani, nyt otan itseäni niskasta kiinni!

2 kommenttia:

  1. Oikein antoisaa kirjavuotta 2013, rakas blogiystäväni! Ahh, mikä mukavampaa kuin asetella kirjoja uuteen, vielä tyhjään hyllyyn!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, samoin sinulle rakas blogiystävä! :)

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta