"EN TIEDÄ, ONKO MINUSTA TULLUT VALINTOJENI KAUTTA TYHMÄNROHKEA."

Marja Björk: Poika 
Like, 2013
215 sivua

Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika. Perhe yrittää pakottaa Makkea tytöksi ja suojella häntä ulkopuolisilta. Välillä äiti tuntuu tajuavan lastaan ja välillä taas ahdistaa hänet nurkkaan. Naiseksi kasvaminen, pukeutuminen, koulunvaihdot, seurustelu. Muiden nuorten ilon aiheet ja arki ovat Makkelle pelottava temppurata, jolla hän taiteilee yksin.

 Kirjailijana Marja Björk on minulle uusi tuttavuus, tosin sellainen johon on pitänyt jo pitempään tutustua. Minuun vetoavat aina kirjat, joita kuvaillaan oivaltavan rehellisesti kirjoitetuiksi. Kaiken sen taiteellisen tekstikikkailumaailman lomassa yksinkertaisen avoin kirja on kuin virkistävä tuulahdus.

Poika osoittautui juuri sellaiseksi kuin kuvittelinkin. Se kertoo kipeän tarinan siitä, miltä tuntuu kun oma sisäinen pojan sielu on puettu väärinkäsityksellä tytön ruumiiseen. Ympäristö painostaa totuttuihin roolimalleihin, yrittää pukea Marionia hameisiin ja sitoa hänen jalkaansa kaunoluistimet, vaikka hän ei tunne niitä omikseen. Vaikeuksia täynnä olevalla tiellä kohti aikuisuutta hän vähitellen löytää itsensä uudelleen ja on lopulta valmis tekemään koko loppuelämäänsä vaikuttavan päätöksen.

Tarinasta huomasi miten kiinteästi sukupuoliroolit yhä ilmenevät maailmassamme. Jotenkin tulin miettineeksi, että on jollain tasolla helpompaa olla poika tytön ruumiissa kuin toisin päin. Tyttöä, joka pukeutuu poikamaisesti, leikkii raisuja juoksuleikkijä ja valitsee koulussa puukäsityöt, pidetään vain koviksena - toisin sanoen kunnioitettavan vahvana ja itsenäisenä. Kun taas tyttömäisesti käyttäytyvä poika on heikko ja nössö, haukuttaessa myös homo. Puhumattakaan siitä millainen haloo nousisi jos poika laittaisi päälleen hameen tai jalkaansa korkokengät. Nuoriso on raakaa, vähemmästäkin joutuu kiusauksen kohteeksi.

Mielenkiintoisinta kirjaa lukiessa on oman suhtautumisen muuttuminen. Kun alussa päähenkiköä ajattelee jonkinlaisena tyttönä, hyvin nopeasti hän alkaa jo tuntua pojalta. Kun Marion/Makke tulee murrosikään, minä suhtauduin häneen jo automaattisesti poikana, jolla vain sattuu olemaan hieman tavallista naisellisempia ongelmia. Jotenkin siis hänen identiteettinsä vahvistui koko kirjan ajan entistä maskuliinisemmaksi samalla kun hän itse tiedostaa pikkuhiljaa mikä oikeasti on. Määritelmä transsukupuolinen on sinällään sellainen sanahirviö, ettei ihme ettei nuori sitä itsessään tunnista. 

Marja Björkin kirjoitustyyli vakuutti minut. Hän vie lukijansa ravistelevalle matkalle poikatyttömme pään sisälle ja heijastaa jokaisella sanallaan hänen persoonaansa. Hän kirjoittaa vahvasti turvautumatta kielikuviin, jotka vievät ajatukset pois itse asiasta. Kirja on todella nopeasti luettu, mikä on sekä sen vahvuus että heikkous. Vähän jäi kaivertamaan lukukokemuksen lyhykäisyys, mutta toisaalta kirja oli ehkä parhaimmillaan juuri yhdeltä istumalta luettuna.