"SANOILLA ME VOIMME MURSKATA RUOHOA YHTÄLAILLA KUIN JALOILLA. MUTTA MYÖS VAIKENEMALLA."

Herta Müller: Sydäneläin
Saksankielinen alkuteos: Herztier (1994)
Suomennos; Raija Jänicke
Tammi, 1996
205 sivua

Sydäneläin on tiivis, suggestiivinen ja vaikuttava kertomus neljän nuoren ihmisen ystävyydestä ja kohtaloista diktatuuriajan Romaniassa.
 
Halusimme lukupiirityttöjen kanssa tutustua nobelisteihin, ja seuraavaksi kirjailijaksemme valikoituikin Müller. Kirjan hain kirjastosta jo hyvissä ajoin, mutta aloittaminen ei inspiroinut. Aikaisemmin kirjailijalta lukemani Hengityskeinu oli hieno, mutta rankka kirja, enkä ollut oikein kurjuudensietotuulella. Kappaleeni oli myös vanhaa painosta, ja synkästä kannesta ja osin käpristyneistä sivuista levittyi tunkkainen tunnelma.

Kun lopulta pääsin alkuun, tunkkaisuus karisi nopeasti. Itseasiassa pidin Sydäneläimestä alusta asti, vaikka muutamissa kohdin tarinan punainen lanka olikin minulta kadoksissa. Vaikka en aina pysynyt kärryillä kuka, missä ja minä aikana puhui, kirja ei kuitenkaan yrittänyt karistaa kannoiltaan. Se ei muuttunut puisevaksi sanahelinäksi, vaikkei kaikesta ollutkaan aina selvillä.

Kirja kertoo maailmasta, jossa mikään oma ajattelu ei ole turvallista, kirjat henkivät kapinaa ja runoissa asuu pahuus - toisin sanoen Ceausescun Romaniasta.Tarina liikkuu eri aikatasoissa ja paikoissa. Keskiössä nuori opiskelijatyttö ja hänen kolme ystäväänsä vaalivat kiellettyä kansankulttuuria ja elävät alituisen pelon alla. Kurkistuksissa tulevaisuuteen saamme jo varhaisessa vaiheessa tietää kuka heistä onnistuu pakenemaan ja kuka ei. Käännämme välillä katseemme tytön lapsuuteen, jossa mielikuvitus ja tiukka kasvatus antavat tavallisille asioille, kuten parturille ja luumuille, uusia merkityksiä, eikä kukaan saa rauhaa menneiltä.

Kirjoitustyyli toi jollain tavalla mieleeni yhden toisen lukupiirikirjamme; Kunderan Elämän sietämättömän keveyden. Kirjat henkivät samanlaista eksyyttävää mystiikkaa ja jakavat myös tekstin taiteellisen otteen ja mielikuvitukselliset sanavalinnat. Silti pidin Sydäneläimestä huomattavasti enemmän, koska se pysyi paremmin kasassa, yhtenä tarinana. Kun Kunderassa hyviä puolia olivat lyhyet kappaleet, Müller puolestaan ei jakanut kirjaansa ollenkaan. Se oli yksi polveileva, satumainen tarina, jota oli vaikea keskeyttää, koska se ei kertaakaan pysähtynyt kunnolla.

Müllerin tyylissä rakastan eniten hänen napakoita lauseitaan. Välillä tuntuu, että mitä kuuluisampi kirjailija on, sitä pidempiä lauseita ja enemmän kikkailua pitää käyttää (tai tehdä Saramagot ja unohtaa myös pisteiden käyttö kokonaan), mutta Müller luottaa omaan tyyliinsä. Hänen lauseensa eivät ole pitkiä, mutta ne liittyvät silti saumattomasti toisiinsa. Teksti ei töksähtele, vaan soljuu vapaana, niinkuin pisteillä olisikin vain osa niiden normaalista painomerkityksestä, kevyempi kosketus.

Sydäneläin on väpättänyt myös Katrilla, Leena Lumilla, Sannalla ja Tuulialla.

Lukupiirissämme oli tänään juhlapäivä, liittyihän joukkoomme uusi jäsen. Tervetuloa Katri! 

Kirja oli keskustelullisesti paras lukupiirikirja pitkään aikaan, se nimittäin jakoi meidät oikein kunnolla. Kaikki tunnustivat Müllerin tekstilliset kyvyt ja tarinan kirjallisen laadun, mutta lukukokemuksessa oli eroavaisuuksia. Minä kuuluin tällä kertaa positiiviselle puoliskolle.

MAAILMANVALLOITUS: Romania