perjantai 21. kesäkuuta 2013

"SITTEN HÄN AVASI SUUNSA JA VETI VETTÄ HENKEEN."

Mikael Niemi: Veden viemää
Ruotsinkielinen alkuteos: Fallvatten
Suomennos: Jaana Nikula
Like, 2013
298 sivua 

Pohjois-Ruotsissa lähellä Norjan rajaa Lulejoessa on tuhka tiheässä vesivoimaloita, joiden padot vangitsevat mahtavia vesimassoja. Kiivaan runsassateisen jakson jälkeen tapahtuu jotain, minkä ei pitänyt koskaan olla mahdollista: padot murtuvat, ja kuin tyhjästä nousee korkea märänharmaa seinä, joka liikkuu. Veden kahlitut voimat ryntäävät vapauteen kohti kaukana odottavaa merta. Veden viemää marssittaa tuon jokitsunamin tielle kourallisen ihmisiä. Heidän maailmansa, ja joskus he itsekin, huuhtoutuvat ikuisesti pois.

Veden viemää ajautui lukulistalleni, koska Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä oli nuorena yksi lempikirjoistani ja ei se vieläkään ole menettänyt merkitystään. Aihe kyllä kieltämättä hieman arvelutti. Tulva Luulajassa? Siinä on kaksi asiaa, joita en olisi osannut sijoittaa samaan lauseeseen enkä yhteyteen. Onneksi huomasin muiden blogiarvioiden kautta yhteyden uutisiin ja kirja muuttui heti paljon uskottavamman ja todellisemman tuntuiseksi.

Muuten muiden blogiarvioiden lukeminen oli outoa. Välillä tuntui vahvasti, että luinko kokonaan eri kirjaa kuin muut. Moni kirjoitti kirjan imaisuvoimasta ja koukuttavuudesta, minä taas jäin jumiin kappaleiden väliin ja lukeminen tökki. Aina kun tempauduin mukaan, kappale vaihtui ja siirryttiin henkilöstä toiseen. Kun välillä pysähdyksissä ollessa kiinnitin huomiota tekstin hienouteen, olin itselleni kiukkuinen, etten päässyt sen mukaan.

Hienointa kirjassa olikin Niemen kirjoitustyyli, joka on niin piristävän erilaista ja ironisen rehellistä.. Se yhdistelee kauniita ilmaisuja raisuun huumoriin tavalla, joka tulee lähelle ihoa ja tarttuu kiinni. Hän myös käyttää vettä ihailtavalla tavalla metaforana ja teemana kautta kirjan sen ilmeisimmän tulvavesitsunamin lisäksikin. Pidin myös hahmoista. Ne olivat rajuja kategorisointeja ja kärjistyksiä tosielämän ihmisistä. Jotenkin hahmojen rajusti korostetut piirteet kuitenkin vaikeuttivat samaistumista. Tuntui enemmän kuin olisi katsellut teatterikappaletta kuin lukenut oikeista ihmisistä. 

Jotenkin sama tunne jatkui muillakin osa-alueilla. En päässyt irti tunteestä, että olen lukemassa kirjaa, kun yleensä lukiessani hyppään itse mukaan sisälle ilman mitään muistikuvaa muusta maailmasta. Katselin hahmojen kamppailua ja pelastustoimia etäältä, ja jotenkin päällimmäisesi tunteeksi jäi ahdistus. En löytänyt sitä mukaansatempaavaa punaista lankaa, joka johdatti monet lentäen läpi kirjan. Minä jäin kai sinne vesimassojen alle vielä kirjan loputtuakin.

Minulle Veden viemää oli kokoelma mukaansatempaavia ja jännittäviäkin katkelmia, jotka eivät yhdistyneet päässäni toivotunlaiseksi kokonaisuudeksi. Päätin, että tämä ei vain ollut minun kirjani. Vaikken oikein saanutkaan langanpäästä kiinni, annan täyden tunnustuksen kirjailijalle. Niemi on kirjoittanut jännittävän selviytymiskertomuksen, joka on monella tavalla ravisteleva ja kiinni ajassa. Minut se vain ravisteli liian aikaisin irti.










Veden vietäväksi ovat joutuneet myös Ahmu, Annami, Annika K. JoriKirsi, Mai Laakso, Notkopeikko, Sanna, Taika ja Valkoinen kirahvi.

10 kommenttia:

  1. Eipä Veden viemää ollut minunkaan juttuni. Jotenkin yritin pitkään taistella ja saada kunnon otetta kirjasta, koska niin moni kirjasta on pitänyt kovasti. Olen huono jättämään kirjoja kesken, joten luin tämänkin loppuun, mutta petyin todella pahasti. Enpä edes kunnolla osaa selittää, mikä tökki, mutta jokin kirjassa vain tökki ja pahasti.

    Onneksi kirjoja on maailma täynnä, eivätkä kaikki kirjat vain aina kolahda. Tuntuuhan se hassulta, jos kirja on saanut monilta ylistystä, ja sitten alkaa juuri ihmetellä, luenko edes samaa kirjaa, koska kirja ei vain herätä vahvoja tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en oikein osannut selittää miksei napannut, joskus vain tökkii vaikka miten yrittäisi. Onneksi jokainen saa tykätä eri kirjoista, kirjablogimaailmassa vain tuntuu oudolta jos onkin eri mieltä kuin se suuri massa muita. :)

      Poista
  2. Nähtävästi tulva-aalto joko tempaisee imuunsa tai sitten ei - kaikki ei uppoa kaikkiin, niinhän se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulva-aalto vyöryi semmoisella tempolla, että minut se tiputti kyydistä, mutta ehkä syynä on juurikin se, että pidän yleensä paksummista ja hitaammin etenevistä kirjoista. Onneksi kirjatyyppejä on yhtä monta kuin lukijoilla erilaisia kirjamakuja. :)

      Poista
  3. Kiinnostava arvio kirjasta, jota en ole lukenut, mutta jonka aion blogiarvioiden vuoksi kyllä vielä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on kyllä kirjoitettu paljon kiinnostavia blogiarvioita. Tulen sitten innokkaana lukemaan omaasi kun saat tämän luettua!

      Poista
  4. Minä pidin kirjan rakenteesta, jota sinäkin tässä hyvin kuvaat. Sitä, että nopeatempoisesti ja elokuvakerronnallisesti siirrytään paikasta ja henkilöstä toiseen. Rakenteen ratkaisut tiivistivät mielestäni hienosti ajan ja tapahtumien kulun. Pidin myös kielestä, joka on myös kaunista.

    Mutta näin se on, kirjat puhuttelevat eri tavalla eri lukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on varmasti sellainen rakenne, että joko siitä pitää, tai sitten ei. Vaikka en oikein vauhdissa pysynytkään, rakenne kyllä todella sopi tarinam vauhdikkuuteen ja sanomaan.

      Poista
  5. Minun lukukokemukseni oli samanlainen. Kun luin kirjaa, en oikeasti voinut käsittää, että joku tästä on pitänyt. Kirja oli mielestäni huono. Ainakin minun makuuni huono. En olisi lukenut kirjaa loppuun, ellen olisi pyytänyt sitä arvostelukappaleeksi >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas luin tämän loppuun asti, koska odotin kokoajan saavani jonkun mysteerisen ahaa-elämyksen, jota ei sitten kuitenkaan tullut. :D

      Poista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta