lauantai 17. maaliskuuta 2012

"OLET KAUNIS, OLET KAUNEIN. NE SANAT ON KADOTETTU IÄKSI."

Seija Vilén: Pohjan akka
Avain, 2012
233 sivua

Seija Vilénin toinen romaani johdattaa lukijan kansanrunojen myyttiseen Sariolaan, Kalevalasta pohjoiseen. Vahvan naisen kohtalotarina kertoo Louhesta, kuolemasta, kateudesta ja sen pelosta, että lopussa kadotamme vapauden.
Louhi viettää viimeisiä aikojaan hoidattavana ja toisten armoilla, silti sitkeänä ja peräänantamattomana. Hänen tarinaansa tallentaa kirjailija Pertti. Pohjolan ja Kalevalan lisäksi liikutaan nyky-Suomessa, eletään dementiakodin arkea ja pakataan kalaa tehtaan liukuhihnalla.

Tämä oli kyllä niin moniulotteinen tarina, että taisi muutama ulottuvuus mennä ohi ymmärryksen tälle vähän päälle 20-kesäiselle lukijalle.Vähän samalla tavoin kuin itse Kalevala, tämäkin muodostui kiehtovaksi lukukokemukseksi, vaikken ihan koko ajan ollutkaan kartalla. Mutta, toisin kuin Kalevalan, tämän sain luettua ihan loppuun asti.

Seija Vilénin kynä on tätä kirjoittaessa liikkunut notkeasti, taidolla. Hän on luonut kohtauksiinsa kunnolla Pohjolan mystiikkaa. Sopiva sekoitus syntyy paikoin modernin ytimekkäistä lauseista, paikoin kalevalatyylisestä toistosta ja alliteraatioista.

Kirja muodosti minulle lukijana erilaisia tasoja, joihin tarttua kiinni. Ensimmäinen niistä oli tahattomasti syntynyt humoristinen ulottuvuus. Mieleenpainuvimmat kalevalamuistoni eivät näet suinkaan ole tulleet kirjasta, vaan Porin teatterin näytelmästä Koirien Kalevala. Nyt kun seurasin tarinaa näin Lemminkäisen velmuilevan Peter-Sebastian Lehtosen kasvoilla ja Väinämöisen loitsivan Vesa Haltsosen äänellä (kurkkulaulu). En päässyt näistä muistoista millään eroon yrityksestäni huolimatta, mutta toisaalta tällä tavoin tarina muodosti uuden ulottuvuuden, joka avautui vain minulle.

Toinen minulle merkityksellinen taso muotoutui opiskelualani varaan. Aloin vaistomaisesti poimia tekstistä uskontotieteellisesti merkittäviä rinnastuksia ja vertauksia. Innoissani huomasin tiettyjen hahmojen vertautuvan milloin tiettyihin puihin, milloin lintuihin. En edes tiedä olivatko nämä analogiat tarkoituksellisia, vai vain itse keksimiäni, mutta niiden avulla tarinasta tuli minulle melkein kuin tutkimuskohde ja samalla se teki siitä merkityksellisemmän.

Vertaukset olivat tärkeitä myös kirjan aikatasojen välillä kun vanha rouva muuttuu mielikuvissaan Louheksi, ja hänen tyttärensä Pohjan akan tyttäreksi. Kun Louhi luovutti Kalevalassa tyttärensä Ilmariselle, on rouvakin antanut tyttärensä käden miehelle, Ilkalle. Hänelle miesten rooleissa sekoittuvat uusi ja vanha, todellinen ja kuviteltu.

Kirjan nykyaikaiselta siiveltä, hoivakodin huoneesta löytyy tarinan traaginen ulottuvuus. Sen, mitä tapahtuukaan kun ihminen hukkaa osittain minuutensa ja alkaa elää vanhojen tarujen kautta. Toisaalta, onko sen parempi elää omissa nuoruusmuistoissaan kuin taruissa? Ehkä tarumaailma auttaa korjaamaan ne aukot, jotka omissa muistoissa jäivän kursimatta kokoon.

Kirja siis muodosti minulle kokonaisuuden, joka sisälsi niin erilaisia kerroksia, etten saanut niitä kaikkia yhdistettyä mielekkääksi kokonaisuudeksi. Tämä komediallisten mielikuvien, opillisten innoitusten ja suruun pukeutuneiden realiteettien kyllästämä lukukokemus vaatisi ehkä toisen lukukerran jäsentyäkseen. Silti pidin siitä myös tällaisena. Se oli kuin Kalevala; taiteellinen, mystinen - ja hieman käsityskyvyn ulkopuolella.







Pohjolassa ovat vierailleet myös Mari A ja Sanna.
Seija Vilénin kirjailijablogi löytyy täältä.

5 kommenttia:

  1. Vilénin kirja on tosiaan aika moniulotteinen itsessään, ja varmaan myös meidän omat kokemukset taustakirjasta vaikuttavat lukemiseen.

    Kiinnostavaa lukea sun ajatuksset myös tästä!

    VastaaPoista
  2. Voi, olet antanut tälle neljä tipua... houkuttelevaa. En nyt uskalla lukea juttuasi, vilkaisin vain loppuarvion, sillä toivon pääseväni tähän lähikuukausina käsiksi, mutta koitan palata sitten jälkikäteen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla sinun mielipidettäsi tästä!

      Poista
    2. Olipas muuten kiinnostavaa lukea tämä juttusi nyt kun olen kirjan lukenut! Minustakin siinä dipattiin jännästi uskontoihin, ja mieleen tuli kaikenlaista nais/mies-ulottuvuuksien ja uskontojen risteykseen liittyvää... mutta kun tuota kirjaa ei oikein osannut laittaa sivuun niin pitkäksi aikaa, että olisi ehtinyt ajatella ajatuksen kunnolla loppuun, niin enpä sitten osannut sitä sen paremmin sanoiksikaan purkaa. Mutta tuossa kristinuskon tulemisessa ja siinä miten se on alunperin Kalevalassa ujutettu runoihin, ja siinä miten Vilén tuo sen Louhen tarinaan, jotain kiehtovaa siinä oli!

      Poista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta