"KAIKKEIN PYHIMMÄSSÄ VALLITSI ONNELLISUUDEN IMPERATIIVI."

Venla Hiidensalo: Mediahuora

Otava, 2012

411 sivua

Toimittaja Maria Vartiainen kuuntelee ja nyökyttelee. Jaa syntisi, niin minä annan ne sinulle anteeksi. Myy minulle tunteesi, sillä niistä saa markkinoilla parhaan hinnan. Ja kun Maria kohtaa seuraavan haastateltavan, hän virittäytyy tämän taajuudelle ja muovautuu tämän kaltaiseksi. Enää ei tiedä kumpi kirjoittaa kumpaa: hän tarinaa vai se häntä.

Tämän arvostelun kirjoittaminen on laahannut kauan perässä. Johtunee siitä, etten oikein saa sanottua tästä kirjasta mitään kummempaa. Se ei ollut mieleenpainuvan hyvä muttei myöskään huono, ei koukuttava eikä luotaankarkottava, ei mieleenpainuva eikä myöskään unohdettava...

Tarina etenee freelancer-toimittaja Maria Vartiaisen elämää ja kirjoituksia seuraten. Media-ala on raadollinen, ja sen joutuu Mariakin urallaan huomaamaan. Uran ja elämän ristipaineessa ihminen tekee valintoja, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Miten käy Marian?

Aihe ja näkökulma ovat todella ajankohtaisia. Nykypäivänä kaikki tieto on kaupan, löydettävissä. Kun media kiinnostuu jostain ihmisestä, se ei jätä kiveäkään kääntämättä. Ihmisten halu julkisuuteen vaihtelee; jotkut tekevät mitä vain päästäkseen parrasvaloihin, jotkut lähes mitä vain saadakseen olla rauhassa. Sanalla ja sanankäyttäjällä on aina valtaa. Haastattelumateriaalinkin kanssa toimittajalla on keinonsa muokata jutusta irti se kaikkein myyvin näkökulma, vaikka se kääntäisi koko asetelman päälaelleen. 

Kirja näyttää koko media-alan susilaumana, jossa raha ja julkisuus ajavat kaiken inhimillisen ohi. Myöskään Maria ei tunnu inhimilliseltä hahmolta, hän on liian tunteeton ja uraorientoitunut päästääkseen minua lähelleen. Vaikka kärjistävä tyyli tuokin hienosti esiin julkisuuden surullisen koomisia puolia, jäi lukukokemus vähän ulkopuoliseksi. 

Tuntui myös siltä, että kirja kurkotteli vähän liian moneen asiaan. Kun päällimmäisenä käsiteltiin median ja ihmisyyden suhdetta, tuntuivat tunne-elämän häiriöt, vanhemmuusongelmat ja muut kuin eri tarinasta temmatuilta. Tai sitten en vain kyennyt näkemään tätä kaikkea kokonaisuutena. 

Vaikka sisältö ei minusta yltänytkään seuraavalle tasolle, ehdotonta plussaa saa sen sijaan kirjan ulkoasu aina kansien ilmeestä kappaleiden alkujen facebook-viittauksiin. Harvoin tapaa kirjaa, jonka olemus ja sisältö tukevat toisiaan näin hienosti.