"ENNE ON MERKKI JOSTAIN, JOKA TAPAHTUU. YLEENSÄ SE MERKITSEE JOTAIN SELLAISTA , MINKÄ EMME HALUAISI TAPAHTUVAN."

Carolly Erickson:  

Minä, Marie Antoinette

Englanninkielinen alkuteos:  

The Hidden Diary of Marie Antoinette (2012)

Suomennos: Taina Wallin

Atena, 2012

403 sivua

Juuri ennen kuin Ranskan kuningatar Marie Antoinette mestataan vallankumouksen melskeissä, hän kirjoittaa viimeiset sivut päiväkirjaansa, jonka uskollinen palvelijatar salakuljettaa ulos vankilasta. Päiväkirja kertoo huikean tarinan siitä, miten 14-vuotiaasta Versailles'n hoviin naitetusta wieniläistytöstä tulee tyylikäs Ranskan kuningatar ja lopulta vallankumouksen uhri. 

Historia kiinnostaa minua aina, varsinkin historian vahvat naishahmot ja Marie Antoinettehan on näistä loistava esimerkki. Vaikka prinsessanvaaleanpunainen kansi johtikin ajatukset onnelliseen pintaliitoelämään pikemminkin kuin kasvutarinaan, löytyi kirjasta onneksi myös moniulotteisempia sävyjä.

Kaikkihan tietävät, ettei Marie Antoinetten tarina pääty onnellisesti. Ranskan suuren vallankumouksen verisiä yksityiskohtia on käyty läpi aina koulusta aloittaen, ja en olisikaan ollut erityisen innostunut kuulemaan kuinka monennella giljotiinin sivalluksella kukin päänsä menetti. Sen sijaan minua kiinnosti kuulla miten nuoresta tytöstä kasvoi lopulta yksi historian kuuluisimmista kuningattarista. Ja siihen tämä kirja juuri keskittyy.

Nuori Antonia aloittaa päiväkirjan pitämisen papin määräämänä ripittäytymismuotona, mutta vuosien kuluessa sen kirjoittamisesta tuli hänelle elinehto. Päiväkirja matkustaa Itävallasta Ranskaan, dokumentoi onnellisten päivien hovielämän pukujen muotivärit ja hansikkaiden mallit, pukee sanoiksi ensi-ihastumisen ruotsalaiseen ylimykseen ja seuraa miten yksinään viihtyvästä Ludvigista tulee  (vastentahtoisesti) kuningas. Päiväkirja vangitsee myös kasvavan vihamielisyyden ja pelon, ja lopulta dokumentoi Antoinetten viimeiset sanat.

Kirja onnistuu luomaan tunnelman autenttisesta päiväkirjasta. Merkinnät keskittyvät Antonian elämän taitekohtiin aina kuninkaallisesta kihlauksesta lapsensaannin kautta vangitsemiseen. Kirjoitustyyli tuo esiin kirjoittajansa kulloisenkin iän. Nuoren tytön kujeileva ja rohkea sanavalmius kypsyy aikuisen naisen ja äidin vastuuseen ja sen tuomaan vakavuuteen. Vaikka olinkin iloinen tunteesta, jossa koin lukevani aitoa päiväkirjaa, on merkintöihin jakautuneessa tekstissä huonotkin puolensa - ne jättävät nimittäin paljon pois. Olisin halunnut lukea myös vähemmän käänteentekevistä asioista, siitä miten Antonia kasvaa rooliinsa tulevana kuningattarena, miten hän kasvatti lapsiaan tai miten hän eli jokapäiväistä elämäänsä. 

Puutteistaan huolimatta kirja oli kiinnostava. Ei mikään maailmaamullistava, mutta kiinnostava. Se sisälsi myös hauskasti Antonian naiiviuden piikkiin naamioitua huumoria. Erityisesti hänen yrityksensä säästää rahaa toivat hymyn tällaisen omassa elämässään suht-säästäväisen nykyihmisen huulille.