"MAAILMA TEKEE SAMAA KUIN SE AINA TEKEE, ESITTÄÄ ITSEÄÄN ITSELLEEN."

Michael Cunningham:  
Illan tullen

Englanninkielinen alkuteos:  
By Nightfall (2010)
Suomennos: Laura Jänisniemi

Gummerus, 2011

300 sivua

Newyorkilainen taidegallerian omistaja Peter Harris on kauneuden palvelija. Hänen vaimonsa Rebecca on arvostettu kulttuurilehden päätoimittaja, ja keski-ikäinen pariskunta elää unelmaansa New Yorkin taidepiireissä. Harrisien turvallinen, huolellisesti rakennettu elämä järkkyy, kun Rebeccan pikkuveli Mizzy muuttaa heille väliaikaisesti asumaan. Kaunis ja huoleton Mizzy on hukassa omassa elämässään, ja yllättäen Peterin ja Mizzyn välille syntyy jotain, joka saa Peterin kyseenalaistamaan oman elämänsä. 

Tämän arvioinnin kohdalla onnituin taas kehittämään kauheat paineet; niin monet ovat tämän lukeneet ja kirjoittaneet toinen toistaan hienompia tekstejä. Avasin monta kertaa bloggerin tekstiruudun, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Nyt päätin antaa piutpaut omalle perfektionismilleni ja kirjoittaa ihan spontaanisti ajatus-runoilu-piirustelu-suttujuttu -vihkooni, joka kulkee aina mukana, ja naputella sen myöhemmin koneelle. Tavallisen tylsä bussimatka kuli kirjoittamisen parissa oikein rattoisasti.

Nyt kun lähdin tätä ajatustenlentoperiaatteella kirjoittamaan, aloitan siitä piirteestä, joka minuun eniten kirjassa vetosi; Mizzystä. Tuossa henkilöhahmossa on jotain tavattoman kiehtovaa. Häneessä on salaperäistä vetovoimaa, sopivasti vaarallisuutta ja annos epävarmuuden tuomaa herkkyyttä. Oikeassa elämässä en kai koskaan ihastuisi huumeisiin elämänsä sotkeneeseen mieheen, mutta kirjallisuudessa on turvallista ihastua kehen tahtoo. Mizzyn ansiosta eläydyin paremmin myös varsinaisen päähenkilön, Peterin, rooliin. Keski-ikäiseen, naimisissa olevaan mieheen olisi kenties ollut vaikea samaistua ellei olisi hänen kanssaan muutamasta olennaisesta asiasta samaa mieltä. 

Pelkät hahmot olisivat tuskin nousseet näin kiinnostaviksi ilman Cunninghamin kirjallista lahjakkuutta. Koska Tunnit on onnistunut välttelemään minua jo pidemmän aikaa olemalla aina lainassa, tämä oli ensimmäinen Cunninghamini ja sain aloittaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Olen siitä iloinen, sillä kaikista kuulemistani kehuista huolimatta teksti yllätti minut positiivisesti. En oikein tiedä millaiseksi olin herran kirjoitustyylin kuvitellut, mutta jokatapauksessa mielsin sen jotenkin perinteisemmäksi, vähemmän lennokkaaksi. Siispä kirja oli kuin raikas tuulahdus, joka puhalsi ihmeelliset ennakko-odotukseni nurin.

Pidin myös siitä, että upean inspiraatiorikkaan tekstitason vastapainona tarina oli perusperiaatteeltaan todella yksinkertainen. En nähnyt siinä vain pinnalle pulpahtanutta tutkiskelua seksuaalisesta suuntaumisesta ja itsensä etsinnästä, vaan myös kiintoisia mietteitä siitä miten oma menneisyys ja sen henkilöt vaikuttavat nykyhetken ihmissuhteisiin, samoin kuin kysymyksen siitä eikö ihminen lopulta ihastukin toiseen ihmiseen ihmisenä eikä tämän sukupuoleen. 

Myös tarinan miljöö oli minulle omiaan, olisin varmasti kiinnostunut taideyhteisöön sijoittuvasta kirjasta vaikka se kertoisi ihan mistä vain. 

Ilta on joskus tullut myös Inalle, Karoliinalle, Katjalle, Linnealle, Päkälle, Sannalle, Susalle, Tessalle ja Tuulialle.