Manika Fagerholm:
Amerikkalainen tyttö
Ruotsinkielinen alkuteos:
Den amerikanska flickan (2004)
Teos, 2004
528 sivua
Eletään syksyä 1969 Seudulla. Amerikkalainen tyttö, Eddie, löytyy lammesta hukkuneena ja hänen ystävänsä Björn hirttää itsensä. Tästä alkavat romaanin tapahtumat. Eddien kuoleman ympärille kietoutuvat Seudun salaisuudet.
Amerikkalaisen tytön historia kirjoittuu oudon kauniina, synkkänä ja salaperäisenä - se kutoutuu villeistä huhuista, uskomuksista ja fantasioista.
Kun Sandra ja Doris alkavat yhdessä näytellä Amerikkalaisen tytön mysteeriä, alkaa uusi tragedia. Leikistä tulee totta...
Onnistuipas lukupiiriporukkamme taas valitsemaan hankalalukuisen kirjan. Siitä alkaa oikein kehittyä meille bravuurilaji. Kaikki kirjamme ovat olleet mielenkiintoisia, mutta enemmän tai vähemmän hankalia.
Monika Fagerholmin kirjasta puuttui minusta täysin pää ja häntä. Tai pikemminkin siinä oli pää ja häntä - alku ja loppu - mutta siinä välissä ei mitään punaista lankaa. Kirja sortuu minusta myös yhteen pahimmista kirjallisuuden rikoksista, nimittäin tekotaiteellisuuteen!
Amerikkalaisen tytön tarina on sinällään kiinnostava, ja idea siitä, että myöhemmin tuota legendaa keskenään leikkivät tytöt alkavat väistämättä ajautua saman tragedian piiriin. Harmi vain, että tuosta ideasta olisi saanut kirjoitettua niin paljon paremminkin. Itse teksti kyllä tempasi mukaansa ja oli jotenkin haaveilevan yliluonnollisen tuntuista, mutta itse kirjan rakenne jätti paljon toivomisen varaan.
Minusta tuntui kuin kirjailija kirjan valmiiksi saatuaan olisi pudottanut käsikirjoituksen, kerännyt sivut satunnaisessa järjestyksessä ja päättänyt antaa niiden olla niin. Rakenne pomppi henkiöiden ja ajan kanssa niin rajusti, että seuraamiseen piti tosissaan keskittyä, jos halusi pysyä kärryillä. Eikä aina keskittyessäänkään ymmärtänyt missä mennään.
Kirjailija on käyttänyt jo aiemmin mainittujen lisäksi niin monia tehostekeinoja tekstissään, että välillä tuntuu kuin lukisin lukion äidinkielen oppikirjan esimerkkimonistetta; toistot, aikahyppäykset, ihmisten kutsuminen koko nimillään, lyhyet ja predikaatittomat lauseet, paikkojen kutsuminen vain lempinimillä kuten Seutu, capslockit, kursivoinnit, toden ja mielikuvituksen sekoittaminen...
Tottapuhuen ärsyynnyin kirjaan niin totaalisesti, että olisi ehdottomasti jäänyt kesken, ellei olisi onnellisesti sattunut olemaan lukupiirikirjamme. Silti kirjassa on ansionsa, erityisesti kielen suhteen, ja uskon, että joku voisi siitä kovastikin pitää. Silti kehottaisin varustautumaan tähän kirjaan suurella määrällä kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä.
Amerikkalaisen tytön historia kirjoittuu oudon kauniina, synkkänä ja salaperäisenä - se kutoutuu villeistä huhuista, uskomuksista ja fantasioista.
Kun Sandra ja Doris alkavat yhdessä näytellä Amerikkalaisen tytön mysteeriä, alkaa uusi tragedia. Leikistä tulee totta...
Onnistuipas lukupiiriporukkamme taas valitsemaan hankalalukuisen kirjan. Siitä alkaa oikein kehittyä meille bravuurilaji. Kaikki kirjamme ovat olleet mielenkiintoisia, mutta enemmän tai vähemmän hankalia.
Monika Fagerholmin kirjasta puuttui minusta täysin pää ja häntä. Tai pikemminkin siinä oli pää ja häntä - alku ja loppu - mutta siinä välissä ei mitään punaista lankaa. Kirja sortuu minusta myös yhteen pahimmista kirjallisuuden rikoksista, nimittäin tekotaiteellisuuteen!
Amerikkalaisen tytön tarina on sinällään kiinnostava, ja idea siitä, että myöhemmin tuota legendaa keskenään leikkivät tytöt alkavat väistämättä ajautua saman tragedian piiriin. Harmi vain, että tuosta ideasta olisi saanut kirjoitettua niin paljon paremminkin. Itse teksti kyllä tempasi mukaansa ja oli jotenkin haaveilevan yliluonnollisen tuntuista, mutta itse kirjan rakenne jätti paljon toivomisen varaan.
Minusta tuntui kuin kirjailija kirjan valmiiksi saatuaan olisi pudottanut käsikirjoituksen, kerännyt sivut satunnaisessa järjestyksessä ja päättänyt antaa niiden olla niin. Rakenne pomppi henkiöiden ja ajan kanssa niin rajusti, että seuraamiseen piti tosissaan keskittyä, jos halusi pysyä kärryillä. Eikä aina keskittyessäänkään ymmärtänyt missä mennään.
Kirjailija on käyttänyt jo aiemmin mainittujen lisäksi niin monia tehostekeinoja tekstissään, että välillä tuntuu kuin lukisin lukion äidinkielen oppikirjan esimerkkimonistetta; toistot, aikahyppäykset, ihmisten kutsuminen koko nimillään, lyhyet ja predikaatittomat lauseet, paikkojen kutsuminen vain lempinimillä kuten Seutu, capslockit, kursivoinnit, toden ja mielikuvituksen sekoittaminen...
Tottapuhuen ärsyynnyin kirjaan niin totaalisesti, että olisi ehdottomasti jäänyt kesken, ellei olisi onnellisesti sattunut olemaan lukupiirikirjamme. Silti kirjassa on ansionsa, erityisesti kielen suhteen, ja uskon, että joku voisi siitä kovastikin pitää. Silti kehottaisin varustautumaan tähän kirjaan suurella määrällä kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä.
Myöskin muilla lukupiiriläisillämme oli ollut hankaluuksia kirjan lukemisen kanssa, kenellä enemmän, kenellä vähemmän, mutta kuitenkin. Useammalta olisi jäänyt kirja kesken ilman tätä yhteista tavoitettamme. Tuntui toisaalta rohkaisevalta tietää, että en ollut yksin kirjan kanssa hankaluuksissa.
Olin jo valmis julistamaan suomenruotsalaiset kirjailijat pannaan itselleni niiden hankalalukuisuuden takia, kunnes minua muistutettiin mm. herrasta Kjell Westö. Jouduinkin toteamaan, samoin kuin Riina, että he kirjoittavat joko todella hyvin, tai todella sekavasti. Täytyy toivoa, että seuraava suomenruotsalaisperäinen kirja sijoittuisi ensimmäiseen kategoriaan.
Olipa helpottavaa kuulla, että muillakin on ollut ongelmia tämän kirjan kanssa! Pidin lukioikäisenä kovasti Ihanat naiset rannalla -kirjasta ja kun myöhemmin törmäsin tähän kirjastossa, lainasin ja luin. Ja luin ja luin ja luin, enkä tajunnut oikein mitään. En saanut otetta tarinasta, kerronta hyppi sinne tänne ja kielikin oli raskasta. Sama ongelma oli Diivan kanssa, kesken jäi sekin.
VastaaPoistaIkävä kyllä Ihanat naiset rannallakin oli vuosien saatossa menettänyt hohtonsa, enkä pitänyt siitä juurikaan kun luin sen uudestaan viime vuonna.
Hyvä sinä, olit sinnikäs.Olen myös ymmärtänyt, että tämä kirja on vaikealukuinen ja siksi se ei ole houkutellut, ei tosin myöskään aiheensa perusteella.
VastaaPoistaMutta älä ihmeessä pelkästään tämän kirjan perusteella julista pannaan suomenruotsalaista kirjallisuutta, sieltä löytyy paljon hyvää Westön lisäksi esimerkiksi Carpelan ja Wahlros.
Voi kuinka harmillista, ettet pitänyt kirjasta. Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani. Vaikeaselkoinen se toki osaksi oli, mutta jollain oudolla tavalla hyvin lumoava. Luin tämän kirjan muutamia vuosia sitten, kun en vielä lukenut niin paljon kuin nykyään. En tiedä miten juuri tänä päivänä suhtautuisin kirjaan (toivottavasti yhtä suurella rakkaudella), mutta voi olla että kirjan tarinalle oli hyväksi se, että minulla ei ollut hinkua lukea kirjaa kirjan perään vaan oli todella aikaa uppoutua Seudun tarinaan. Lukutottumukseni ovat ehkä muuttuneet lähivuosina ja tahti on välillä vähän liiankin kova. Mutta minkäs teet, kun intoa lukemiseen on niin paljon.
VastaaPoistaMaija: minun pitäisi koettaa noita Ihania naisia rannalla, kun sitä on usein pidetty helpompana, ja kuitenkin kirjailijan tyyli jäi jollain tavalla kiinnostamaan. Positiivista, kun löytyy kohtalotovereita tämän kirjan kanssa.
VastaaPoistajaana: huomasin itsekin, että taisin julistaa pannani liian aikaisin. Lainasin juuri yhden lukemattoman Westön, että voisin toivonmukaan taas toivottaa suomenruotsalaiset kirjat tervetulleiksi. ;)
Sonja: ihana tietää, että joku piti tästä kirjasta paljon, koska kyllä siinä aineksia oli. Minullakin ongelmana oli varmaan liian nopea lukutahti ja liian vähäinen keskittymiskyky.