Kirsti Ellilä:
Pelastusrenkaita
Karisto, 2010
229 sivua
Papin ura on Matleenalle unelmien täyttymys, mutta sen myötä tulee avioero naispappeutta vastustavasta miehestä, Auliksesta. Matleena muuttaa asumaan entisen kotinsa lähelle ha saa hoitaa huushollin kuten ennenkin, mutta saa vaivan palkaksi vain koko perheen paheksunnan. Varsinkin kun perhe alkaa saada vihiä Matleenan uudesta "ystävästä", Pyrystä, joka on Matleenaa huomattavasti nuorempi ja kaikin tavoin epäilyttävä. Nyt ei taida auttaa edes eroryhmän vertaistuki.
Pelastusrenkaita jatkaa Matleenan tarinaa lähes suoraan siitä mihin Pappia kyydissä jäi. Itse eropäätös kuitenkin sijoittuu kirjojen väliseen aikaan ja jää täten mysteeriksi, vaikka kyllä sille melko selvä paikka edellisessä kirjassa pedattiinkin.
Ellillä jatkaa vahvaa humoristista kirjoitustyyliään ja osaa tuoda niinkin vaikean asian kuin avioeron tapetille rehellisesti ja kaunistelematta. Samat hyveet ovat tällä kirjalla kuin edelliselläkin, mutta silti se ei uponnut minuun aivan yhtä vahvasti. Koko tapaus Pyry sai minut välillä tuntemaan niin vahvaa myötähäpeää, että suorastaan kiemurtelin tuolissani - ei siis henkilö, vaan hänestä kummunneet tilanteet. Voi silti olla, että rajoittunut kokemusmaailmani avioerojen, nuorten rakastajien ja lastenkasvattamisen maailmasta teki lukemisen vaikeaksi. Ensimmäiseen kirjaan oli jotenkin helpompi tarttua "ulkopuolisena", mutta tämä toinen olisi ehkä vaatinut enemmän elämänkokemusta.
Matleenan arkipäivän tilanteet ja juuri perheen paapominen ja siitä kummunneet ongelmatilanteet ovat kirjan herkullisinta antia, samoin kuin eroseminaari ja ajatus siitä kuinka pitää erota "oikeaoppisesti" ja "hyvin".
Pidin kirjasta, vaikka en yhtä pidäkkeettömästi kuin ensimmäisestä. Tätä vaivasi myös ehkä ilmiö, jonka olen ristinyt kakkoskirjojen kiroukseksi. Kun kiinnostava ykköskirja asettaa odotukset suhteettoman korkealle, on toinen osa melkein väistämättä pieni pettymys. Sarjan haasteena onkin taas kolmoskirjalla lunastaa odotukset ja kasvattaa lukijan kiinnostusta entistä korkeammalle. Toivottavasti tämänkin trilogian kolmas osa tekee sen.
Pelastusrenkaita jatkaa Matleenan tarinaa lähes suoraan siitä mihin Pappia kyydissä jäi. Itse eropäätös kuitenkin sijoittuu kirjojen väliseen aikaan ja jää täten mysteeriksi, vaikka kyllä sille melko selvä paikka edellisessä kirjassa pedattiinkin.
Ellillä jatkaa vahvaa humoristista kirjoitustyyliään ja osaa tuoda niinkin vaikean asian kuin avioeron tapetille rehellisesti ja kaunistelematta. Samat hyveet ovat tällä kirjalla kuin edelliselläkin, mutta silti se ei uponnut minuun aivan yhtä vahvasti. Koko tapaus Pyry sai minut välillä tuntemaan niin vahvaa myötähäpeää, että suorastaan kiemurtelin tuolissani - ei siis henkilö, vaan hänestä kummunneet tilanteet. Voi silti olla, että rajoittunut kokemusmaailmani avioerojen, nuorten rakastajien ja lastenkasvattamisen maailmasta teki lukemisen vaikeaksi. Ensimmäiseen kirjaan oli jotenkin helpompi tarttua "ulkopuolisena", mutta tämä toinen olisi ehkä vaatinut enemmän elämänkokemusta.
Matleenan arkipäivän tilanteet ja juuri perheen paapominen ja siitä kummunneet ongelmatilanteet ovat kirjan herkullisinta antia, samoin kuin eroseminaari ja ajatus siitä kuinka pitää erota "oikeaoppisesti" ja "hyvin".
Pidin kirjasta, vaikka en yhtä pidäkkeettömästi kuin ensimmäisestä. Tätä vaivasi myös ehkä ilmiö, jonka olen ristinyt kakkoskirjojen kiroukseksi. Kun kiinnostava ykköskirja asettaa odotukset suhteettoman korkealle, on toinen osa melkein väistämättä pieni pettymys. Sarjan haasteena onkin taas kolmoskirjalla lunastaa odotukset ja kasvattaa lukijan kiinnostusta entistä korkeammalle. Toivottavasti tämänkin trilogian kolmas osa tekee sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta