"EHKÄ OLI OLEMASSA TIE TAKAISIN."

John Ajvide Linqvist:  

Kuinka kuolleita käsitellään

Ruotsinkielinen alkuteos: 

Hanteringen av odöda (2005)

Suomennos: Jaana Nikula

Gummerus, 2010

398 sivua

Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi - kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi. Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa. 

Pian. Tapahtuu. Jotain.

Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa, ilman pamahdusta tai romahdusta. Eläkkeellä oleva toimittaja Gustav Mahler kutsutaan ruumishuoneelle, missä kuolleet
ovat heränneet henkiin. Kauhistuttava tilanne herättää lapsenlapsensa vastikään menettäneessä Gustavissa toivon: ehkä kuolleet nousevat myös haudoistaan. 

Tiedemiesten yrittäessä selvittää kauhistuttavan ilmiön syytä ja viranomaisten ryhtyessä yhä äärimmäisempiin toimenpiteisiin suuren yleisön ja surevien
omaisten rauhoittamiseksi vain harva pysähtyy kysymään, mitä kuolleet elävistä oikeastaan haluavat.

Viimekertaisen lukupiirikeskustelumme jälkeen päätimme valita seuraavaksi kirjan, josta varmasti syntyy keskustelua. Keskustelimmehan me viimeksikin ummet ja lammet, mutta emme kirjasta. Tästä kirjasta keskestelua kuitenkin syntyi, joten siinä suhteessa valintamme oli sangen onnistunut.

Kirjan hankkimisessa oli omat kommelluksensa. Porin kirjastossa kirja oli listattu kauhuksi, ja meni pieni tovi ennen kuin löysin erillisen kauhu/jännityshyllyn. Sen löydyttyä etsin L-kirjaimen kohdalta monta kertaa ennen kuin marssin ärsyyntyneenä tiskille kysymään miksei kirjaa löydy hyllystä, vaikka niitä pitäisi olla siellä jopa kaksi. "Eikun se on aakkostettu AJV:n mukaan." Ahaa, siis se Ajvide onkin sukunimi eikä toinen etunimi. Hups!

Koska olen kauhujutuille herkkä ja muutenkin huono saamaan unenpäästä kiinni illalla, päätin että luen tätä kirjaa vain päivällä kun on valoisaa. Ihan alun "mitä tässä tuleekaan tapahtumaan" -jännityksen jälkeen kirjassa ei kuitenkaan lopulta ollut mitään pelottavaa. Olin oikeastaan vähän pettynyt. Jos minä kerran kauhujutun kuultuani pomppaan ensimmäisestäkin rasahduksesta puoli metriä ilmaan enkä pitänyt tätä pelottavana, miten siihen suhtautuvat lajityyppiin paremmin tutustuneet lukijat?

Pelon sijasta vallitseva tunne oli jonkinlainen inho, ällötys. Jos kuukauden haudassaan maannut nousee ylös ja hänen ulkomuotoaan kuvaillaan tarkasti, ei muille tunteille ole oikein sijaa. Ja kun nousseita ei ollut yksi vaan satoja, kertokaamme kaikki puistatukset tuolla summalla.

Inhosta huolimatta kirja oli jollain tavoin kiinnostava. Siinä oli idea, jonka kehittely on kuitenkin jäänyt puolitiehen. Etenkin loppu oli pettymys. Kun eri hahmojen tiet kohtasivat ennen loppua, odotin jonkinlaista loppuhuipennusta, kliimaksia, joka kokoaisi kaiken yhteen ja pelastaisi kirjan. Sitä ei tullut, ja oikeastaan kaikki kysymykset jäivät vaille vastauksia. 

Kirjailija kyllä kirjoittaa hyvin, mutta tuntui kuin tapahtumia olisi katsellut kaukaa. Hahmot jäivät etäisiksi eikä heihin kiintynyt. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, ettei tämä ollut minun tyyliseni kirja, vaikka se sinällään ihan hyvä olikin. 

Kuolleita ovat käsitelleet myös Booksy, Jori, Miia, Satu ja Tessa.

Lukupiirissämme keskustelua tosiaan riitti - ja loputtomia kysymyksiä, joihin emme yhdessä pohtiessammekaan löytäneet vastauksia.

Mitä ne toukat oli? Mikä se koukkusorminen tyyppi oli? Miksi se tuli hakemaan Eliastakin, eikö se ollut Evan mielikuvitusta? Miksi se äiti ja sen kuolleita herännyt lapsi luki toistensa ajatuksia, mutta muut ei pystynyt siihen? Eikö kuolleet kuitenkin aistinut elävien pahantahtoiset ajatukset? Miksi juuri alle kaksi kuukautta kuolleena olleet nousivat, oliko siinä joku maaginen raja? Miksi vain Tukholmassa, mites Tukholman ulkopuolinen maaseutu, kulkiko jossain joku rajalinja? Miksi niiden sielut jäi ruumiisiin, oliko kauemmin kuolleina olleiden sielut sitten jo lähteneet? Mistä se sähköpurkaus tuli, minne se meni ja miksi? Mitä lopussa tapahtui, lähtikö niiden muidenkin sielut vaan pois? Miten uskonto liittyi tähän kaikkeen, kun kuitenkin uskonnon kautta niille sieluille annettiin lupa lähteä?

Muiden tyttöjen arvioinnit voitte lukea heidän blogeistaan: Anni, Riina, Sanna ja Tuulia (+Marika).