"KAIKENLAISTA TAPAHTUU, KOSKA EMME ELÄ ELOKUVASSA."

Torey Hayden: Viattomat

Englanninkielinen alkuteos:  

Innocent Foxes (2011)

Suomennos: Satu Leevelahti

Otava, 2012

334 sivua

Elokuvatähti on paennut julkisuutta vuoristolukaaliinsa montanalaisessa pikkukaupungissa. Yllättäen hän joutuu vastuuseen yhdeksänvuotiaasta pojastaan.

Kaupungin toisella laidalla köyhä yksinhuoltajaäiti on juuri haudannut pienen poikansa ja yrittää saada elämänsä raiteilleen. Hädän hetkellä poikaystävä keksii kohtalokkaan suunnitelman. Sieppaamalla kuuluisan näyttelijän lapsen nuoripari voisi kiristää sievoisen rahasumman ja aloittaa uuden elämän. 

Olen lukenut melkein kaikki Torey Haydenin kirjat kun niihin joskus nuoruudessa hurahdin. Haaveilinkin silloin lastenpsykiatrin, erityispedagogin tai muun vastaavan urasta. Ammattihaaveet vaihtuivat nopeasti, mutta Haydenin kirjat jäivät.

Takakansi ei ihan vakuuttanut, varsinkin kun pidän eniten Haydenin tosielämäpohjaisista teoksista. Silti on kiinnostavaa nähdä miten hän jatkuvasti kehittää itseään fiktiivisenäkin kirjailijana. Viattomat on genreltäänkin hyppy uuteen suuntaan ja siksi se herätti uteliaisuutta.

Varautuneet tunteet pääsivät kuitenkin lukukokemuksessa valloilleen. Viattomista puuttui lähes se kaikki herkkyys ja vähäeleisyys, mitä Haydenin kirjoissa rakastan. Lasten sijaan päärooliin on otettu aikuiset ja heidän heikkoutensa. 

Meille esitellään traagisen menetyksen kokenut nuori äiti ja tämän impulsiivinen miesystävä, sekä toisaalta elokuvatähti, joka on saanut vastoin tahtoaan poikansa luokseen. Poika haluaa pois ja isä haluaa poikansa lähtevän. Mitä käykään kun poika seisookin maantienvarrella väärän auton ajaessa ohitse? Tarinan toisen polttopisteen muodostavat kaapattu poika ja tämän vastentahtoisempi vangitsijaosapuoli, toisen taas julkkisisä, joka kiroaa poikansa katoamista koska se häiritsee hänen elämäänsä ja pakottaa hänet ajattelemaan.

Olin lukijana tuntemuksieni aivan hukassa. Tottakai kipeän menetyksen kokenut nuori nainen herättää sääliä, varsinkin kun puoliso ei ole mikään herrasmies. Silti hän karkottaa sympatiat välillä niin tunteettomalla olemuksellaan ja käytöksellään. Poika taas on pienen elämänsä aikana kohdannut koko elämän tarpeiksi välinpitämättömyyttä ja yksinäisyyttä, ja nyt vielä hän joutuu nappulaksi aikuisten pelilaudalle. Tottakai lukija on vaistomaisesti hänen puolellaan, mutta tuntuu kuin hänestä kirjan alkupuolella olisi oikein tarkoituksella yritetty tehdä oikein mahdollisimman luotaantyöntävä mukula. Elokuvatähti-isä lähinnä säälittää ilmeisellä kyvyttömyydellään rakastaa.

Siellä täällä näkyy vilahduksia odottamastani Haydenista, varsinkin pojan hahmossa. Tuosta kovan kuoren ympärilleen rakentaneesta, rääväsuisesta ja väkivaltaisesta yhdeksänvuotiaasta kuoriutuu rikkinäinen ja herkkä lapsi, jota kukaan ei ole koskaan rakastanut tai halunnut. Keskellä vuoristomaisemaa syntyy muutamia kasvun ja oivalluksen hetkiä vanhemmattoman lapsen ja lapsettoman vanhemman välille. Niihin hetkiin kun olisi tartuttu enemmän, olisin voinut alkaa pitää tarinasta. 

Nyt kuitenkin kirja keskittyi liiaksi kaikkeen muuhun. Siitä jäi sekava kuva, eikä oikein mitään muuta. Minusta Hayden saisi keskittyä taas siihen genreen, minkä hän mestarillisesti hallitsee.