"HÄN TUNTEE KULUNEEN LAUSEENPARREN: RAKASTUMINEN ON RAKASTUMISEN LOPPU."

Carol Shields:  
Rakkauden tasavalta

Englanninkielinen alkuteos:  
The Republic of Love (1992)

Suomennos: Hanna Tarkka

Otava, 2002

433 sivua

Kansanperinteen tutkija Fay ja radio-ohjelman juontaja Tom elävät yksin, eivätkä juuri usko uuteen ihmissuhteeseen. Mutta yllättäen he tapaavat ja mahdottomasta tulee mahdollista: tämä on rakkautta ensisilmäyksellä. Vaan miksi rakastuminen on niin monimutkaista? Siitä huolimatta jokainen haluaa löytää jonkun jota rakastaa ja joutua lumoavan onnen valtaan.  

Aivan alkuun on pakko sanoa, että en olisi tarttunut tähän, jollei tämä olisi ollut lukupiirikirjamme. Takakansi onnistuu olemaan niin uskomattoman imelä, ja etukannen kuva tuo mieleen enemmänkin chick-litin kuin mitään vakavasti otettavaa. Ainoastaan kirjailijan nimi pelastaa ensivaikutelman, mutta en olisi ollut lainkaan varma olisiko sekään saanut minua katsomaan yli noiden sydämenmuotoisten tomaattien.

Oli siis kertakaikkiaan hyvä, että tämä valikoitui tämänkertaiseksi kirjaksemme, koska pidinkin siitä yllättäen kovasti. Ei ole siis aina koiraa karvoihin katsominen, tai kirjaa kansiin. 

Rakastuin Shieldsin kirjoitustyyliin aiemmin keväällä Ruohonvihreän parissa ja imeydyin tarinaan heti ensimmäisestä merkillisestä Tom-prologista alkaen. Kahden persoonallisen ihmisen tavallisuudessaan epätavallinen rakkaustarina onnineen ja ongelmineen onnistui vangitsemaan lukijan loppumetreille saakka. Tarina ei onneksi kietoutunut liikaa pääparin varaan, vaan ympäristökin sai huomiota. Kaupunki tuntui olevan täynnä kummallistakin kummallisempia ihmisiä, jotka naivat toisiaan ristiin (siis menevät naimisiin toistensa kanssa ristiin). Lähes jokainen oli ollut ainakin kolmesti naimisissa, joten ex-puolisoita riitti. Ja kaupunkihan oli ehkä Amerikan mittapuulla pieni, mutta näin Porin ja Turun kokoon tottuneena aika iso tuollaiseen. 

Shieldsin tyyli on konstailematonta ja raikasta. Huomasin nautiskelevani kaikista pienistä elämän yksityiskohdista, kuten Fayn paahtoleivän pompsahtamisesta ja Tomin radio-ohjelman uskomattoman hauskoista kuulijapalautteista. Pidin myös siitä, että Fayn ja Tomin näkökulmasta kirjoitetut kappaleet vuorottelevat tasaisesti, eikä kumpikaan ollut tylsempi tai heikompi toiseen verrattuna, kuten tällaisissa kirjoissa yleensä. 

Tom oli hahmona lähellä omaa miesihannettani. Sopivasti renttu, mutta ei liikaa. Spontaani, rehellinen, avoin. Ei nyt ehkä hahmona voita mr. Darcyn tapaisia ihannemiesmalleja, mutta pääsee lähelle. Fay taas muistutti välillä minua itseäni uteliaine tutkijanluonteineen ja merenneitofantasioineen. Ehdottoman onnistuneet hahmot siis.

Kirja oikeastaan vain parani ajatuksissa kun lukeminen oli päättynyt. Lukupiirikeskustelussamme en ollut niin haltioitunut kuin muutama muu, ja sijoitin Ruohonvihreän tämän edelle, ja olin antamassa tälle neljää tähteä (tipua). Nyt kuitenkin voimasuhteet taitavat olla aikalailla tasan, enkä osaa enää sanoa kumpi Shields oli parempi. Taidan kuitenkin tietää, miksi en ollut heti lukemisen päätyttyä niin vakuuttunut; loppu nimittäin oli hieman liian siirappinen minun makuuni, ja juuri kirjan lopetettuani lopun vaikutus oli suuri. Nyt kun aikaa on kulunut, nousee taas alkukirjan arvostus eri tavalla esiin. 

Lukupiitityttöjen Sanna ja Tuulian lisäksi rakkauden tasavaltalaiseksi on julistautunut myös Linnea.


Lukupiiritapaamisemme pidettiin tällä kertaa piknikin muodossa aurinkoisessa jokirannassa ja herkkuja löytyi juustoista ja viinirypäleistä suklaaseen. 

Pidimme kirjasta lähestulkoon kaikki, tietysti pienillä sävyeroilla. Yhdyimme myös ajatuksiin Tomin miehisestä ihannevoimasta ja lopun hienoisesta yli-imelyydestä. Jotkut pitivät Tomin alkuepilogia outona, toiset taas pitivät siitä(kin) kovasti. 

Ja hopi hopi nyt Anni ja Riina niiden arvioidenne kanssa!