lauantai 27. lokakuuta 2012

KIRJAMESSUKUULUMISIA

Eilen oli kyllä yksi antoisimmista päivistä aikoihin - nimittäin kirjamessut. Tuliaisina sieltä sain paljon kokemuksia, kirjoja sekä kipeät niskat niiden kantamisesta.

Messuseurakseni sain Sannan, jonka kanssa oli kiva päivä aloittaen aamun junamatkasta ja päättyen samaiseen matkaan takaisinpäin. Meillä oli aika samanlaiset intressit päivälle, ei tarvinnut riidellä ketä mennään missäkin vaiheessa kuuntelemaan ja minne suunnataan seuraavaksi, nälkäkin tuli molemmille yhtä aikaa. 

Kustantamoiden tarjontaa oli kiva kierrellä katsomassa, vaikka hinta ei antanutkaan myöten ostaa kirjoja uusina. Lavoja oli ripoteltu pitkin messualuetta ja lähes jokaisen nurkan takana näki kirjailijoita puhumassa teoksistaan. Tarkemmin kävimme kuuntelemassa Johan Bargumia, Aki Ollikaista, Tuomas Kyröä ja Joel Haahtelaa. Kyrö taisi olla näistä selvästi suosituin; jok'ikinen tuoli oli täynnä ja väkeä parveili niiden ympärilläkin niin, että hyvä kun näki vilauksen itse lavasta. Haahtelasta kiinnostuin haastattelun perusteella yhä enemmän. Hänen tuotoksistaan olen pitänyt, mutta en myönnä itseäni sellaiseksi haahtelistiksi kuin muutama muu. Jotenkin hänen mielenmaailmansa oli kiehtova, ja enpä ole ikinä kuullut niin hyvää vastausta kysymykseen miksi kirjoitat.

Aktikvariaattien puolella tuli vietettyä paljon aikaa, vaikka suosikkipuoti löytyikin nopeasti. Kun kaikki kirjat ovat kolme euroa, on innostus taattu, mutta kun vielä kymmenellä eurolla saa neljä, on toivo rahojensa säästämisestä turha. Ensimmäisten neljän satsiemme jälkeen palasimme vielä päivän päätteeksi hakemaan toiset samanlaiset. Kumma miten sieltä hyllyistä löytyy aina jotain kiinnostavaa uutta vaikka ne katsoisi monta kertaa läpi.

Mukaan lähti yhteensä 12 kirjaa. Puolustukseksi on sanottava, että ei noihin mennyt rahaa kuin reilut 30 euroa, ja kaikki olivat uusia tai muuten vaan hyvässä kunnossa.



Ensimmäinen nelikko sisälsi:
Iida Rauman Katoamisten kirjan
Turkka Hautalan Salon
Bo Carpelanin Kesän varjot 
Ja Alice Walkerin Häivähdyksen purppuraa
 

Yksikseen löytyi Åsne Seierstadin Kabulin kirjakauppias, joka on kiinnostanut minua jo pitkään. Luin siitä joskus kuukausia sitten jostain blogista, mutta koska muistin nimen olevan Kabulin kirjakauppa, en löytänyt sitä hakemalla kirjastosta enkä googlesta. No, nyt löytyi, ja tuli varmistettua nimen oikea kirjoitusasukin.




Seuraava joukkio löytyi Bazarin pöydästä, jossa viiden euron kirjoja sai kympillä kolme. Ilokseni löysin yhden viime vuoden suosikkilukukokemuksistani, Geert Kimpenin Kabbalistin ja sen seuraksi Enrique Morielin Ajattoman kaupungin varjot sekä Jennifer Lee Carrellin Shakespearen salaisuuden.




Lopuksi paluu lempparihyllylleni tuotti vielä
Michael Cinnunghamin Säkenöivät päivät,
Piia Postin Talven jälkeen valon,
Bo Carpelanin Alkutuulen
ja Mikko Rimmisen Nenäpäivän




Kotiinpaluussa yksi paras asia oli uusien kirjojen hipelöinti ja niiden sijoittelu kirjahyllyyn. Täytyy tunnustaa, että vaikka etukäteen epäilinkin ettei sinne mahdu kuin pari kirjaa lisää, sain mahdutettua niitä kokonaista kymmenen. Nyt on hylly kuitenkin auttomattomasti täysi ja täytyy varmaan toivoa joululahjaksi kirjojen sijaan uutta kirjahyllyä.

19 kommenttia:

  1. Hauskaa oli, kiitos vielä seurasta!:)

    VastaaPoista
  2. Tuo on muuten totta, että samoista hyllyistä löytyy joka kerta jotain "uutta" mitä ei edellisellä kerralla huomannut lainkaan! :D Tuon Häivähdys purppuraa minäkin olisin kovasti halunnut löytää. Ensi vuonna voisi ihan kirjoittaa kirjalistan, jonka mukaan lähtisi koluamaan noita divareita. Paljon hauskempaa kuin huuto.netistä klikkaileminen.

    Milloinkohan messuille ilmestyisi ostoskärryjä? Heh, tai sitten pitäisi lainata vale-lastenrattaat joltain tuttavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin lähinnä vedettävää matkalaukkua, mutta lastenvaunut voisi olla vielä paremmat. Tai vähintäänkin lukollisia lokeroita eri puolille messualuetta että voi välillä jättää saaliinsa odottamaan.

      Poista
  3. Ohhoh, hyvä kirjasaldo! Minä pyörin tänään messuilla ja sain kerättyä vain neljä aarretta arkkuuni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko tuo suuri kirjamäärä osoitus hyvistä löytötaidoista vai huonosta kyvystä vastustaa kirjojen seireeninkutsua. Välillä tuntuu että jälkimmäisestä! ;)

      Poista
  4. No, mitä Haahtela vastasi, miksi hän kirjoittaa? Kerro kerro! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, en muista sitä enää kunnolla, varsinkin kun se oli niin Haahtelamaisen kauniisti muotoiltu. Kuitenkin jotain siitä miten kirjoittaessa saa keskustella itsensä eri puolien kanssa ja miten siinä saa olla tietyllä tapaa uudelleen yhdessä menettämiensä ihmisten kanssa.

      Poista
  5. Minuakin kiinnostaa tuo Haahtelan vastaus!

    Hienon saaliin sait messuilta. Minä olen menossa vasta huomenna. Mahtaakohan siellä enää olla mitään jäljellä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noita hyllyjä sen verran tiuhaan täydennettiin, että ei siell koloja näkynyt. Toivottavasti sinullekin jäi tärppejä löydettäväksi! :)

      Poista
  6. Tosi hienoja löytöjä! Itsekin haluaisin lukea Walkerin kirjan.

    VastaaPoista
  7. Hieno kirjasaalis, kerta kaikkiaan. Pari mun suosikkiani löytyy ostetuista myös, kuten Postin kirja. Mä kuuntelin vähän aikaa Haahtelaa, mutta läksin kesken pois, kun olin kuullut jo samat alkujutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kirjailijoilla varmaan enää ole paljoa uutta sanottavaa, jos heitä on aiemminkin kuullut. Minä kun näin Haahtelan ensimmäistä kertaa niin kuuntelin ihan hurmiossa.

      Tuo Postin kirja oli minulle ihan uusi tuttavuus. Kasasin sen mukaani jo häikäisevän kantensa ansiosta, mutta Sanna vielä vahvisti ostopäätökseni kehumalla kirjaa. Oli muuten hienoa etsiä yhdessä kirjoja ja suositella toiselle niitä mistä itse piti ja joita toinen ei ollut vielä lukenut... ;)

      Poista
  8. Hyviä ostoksia sinulla! Itselleni riitti jo Turun messut, joten Helsinki jäi välistä. Ehkä hyvä niin, ainakin talouden kannalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin talouteni meni kyllä kirjamessujen puolesta pakkasen puolelle, mutta kun jäi Turun messut ajanpuutteen vuoksi väliin niin se paransi tilannetta. Kahdet messut olisi kyllä keikauttaneet veneen pahasti ympäri. :D

      Poista
  9. Ps. Blogissani on sinulle jotain!

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta