sunnuntai 7. lokakuuta 2012

"OLI HYVIN TYYDYTTÄVÄÄ OLLA JÄLLEEN VIHOISSA. ELÄMÄ OLI KIROTUN PITKÄVETEISTÄ, KUN OLI PITÄNYT OLLA YSTÄVÄLLISISSÄ VÄLEISSÄ."

L. M. Montgomery:  
Perinnönjakajat
Englanninkielinen alkuteos:  
A Tangled Web (1931)
Suomennos: Sisko Ylimartimo
Minerva, 2012
356 sivua

Dark- ja Penhallow-sukuhaarojen jäsenet muodostavat tiukan, joskin eripuraisen klaanin. Suvun jäsenet ajautuvat raivokkaaseen eripuraan, kun Becky-täti ilmoittaa, että hänen kuolemansa jälkeen arvokkaan perintökannun saa se, joka on vuoden ajan käyttäytynyt hänen toiveidensa mukaisesti.
   Perintökannu paljastaa säälimättä ihmisten todellisen luonteen. Himoittua perintökalleutta tavoitellaan kaikin keinoin, joskus yhteisön normeja reippaasti rikkoen. Muutamien on käydä huonosti, joillekin se antaa uuden mahdollisuuden. Klaanin kohtaloita ohjaa myös Oswald Dark, salaperäinen kuuta palvova kulkuri, jolla kuiskaillaan olevan selvännäkijän lahjoja.

Odotin innolla tämän ilmestymistä, sillä Montgomeryn tyttökirjat ovat minulle rakkaita. Kirjailijan yrityksistä kirjoittaa aikuisille on oltu vuosien saatossa montaa mieltä, ja siinä ehkä syy, miksi tämäkin suomennettiin yli 80 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Olen sen suomentamisesta kuitenkin todella iloinen, sillä lukukokemus oli kerrassaan ainutlaatuinen ja se henki mennyttä aikaa tavalla, johon sittemmin kirjoitetut kirjat harvemmin pystyvät. Jo Annoissa ja Runotytöissä pilkahdelleet huumorinkukkaset puhkesivat Perinnönjakajissa täyteen kukoistukseensa saaden rinnalleen myös pisteliäämmät sukulaisensa ironian ja sarkasmin. 

Perinnönjakajat vyöryttää esiin sellaisen henkilöarsenaalin, että heikompia hirvittää. Onneksi teksti kuitenkin keskittyy tiettyihin päähahmoihin jättäen muut sivustakatsojan rooleihin. Siltikin matkan alkutaipaleella tuli vaikeuksia muistaa kuka olikaan kuka. Ja kun sukutarinastahan on kyse, ovat nimetkin parhaiden sukuperinteiden mukaan samankaltaisia ja kaikkien sukunimi on joka Dark tai Penhallow. Tilannetta sotkevat vielä sukupuolellisesti sekavat nimet kuten nuori nainen kutsumanimeltään Gay (sanokaa mitä sanotte, minulle tulee kyllä jotain muuta mieleen kuin nuori tyttö) ja Pennycuik niminen roteva mies, jota tuttavallisemmin kutsutaan Pennyksi.

Perinnönjakajat on tarinana kuin puu, josta sukujen muodostamasta vankasta rungosta erkanee polveilevia oksia eri suuntiin kohti taivasta. Ensimmäisen haaruksen muodostaa kaksi suvun nuorta kaunotarta, Gay ja Nan Penhallow, jotka käyvät kilpajuoksua saman pojan sydämestä, toinen enemmän tosissaan kuin toinen. Toisen Hugh ja Joscelyn Dark, jotka menivät onnellisina naimisiin ja kuitenkin jonkin salaperäisen tragedian takia erosivat jo samana iltana (tosin eivät virallisesti, koska sitä suku ei olisi suvainnut). Kolmannen vanhaksipiiaksi jäänyt herkän runollinen Margaret Penhallow, joka alkaa miettiä pitäisikö sittenkin mennä naimisiin, jotta unelmat voisivat toteutua. Neljännen Donna Dark, ikuiseen leskenrooliin jämähtänyt nuori nainen, joka kohtaa yllättäen suvun kulkuripojan Peterin ja rakastuu uudelleen. Viidennen vanhat merimiehet Iso ja Pikku Sam, jotka eivät naisia kaipaa ja yhteisen maatalon pyörittäminen toveripohjalta tuntuu olevan paras ratkaisu. Kuudennen vanha sotaveteraani Lawson Dark, joka ei tunnista enää vaimoaan Naomia, mutta jonka vaimo silti rakastaa tätä. Yksittäisinä oksina suvun kohtaloihin vaikuttaa myös salaperäinen kuuta palvova kulkuri Oswald Dark. 

Tarina on monipolvinen, ja parhaiten siitä nauttii kun ei yritä keskittyä liikaa etsimään sitä punaista lankaa. Tämä ei ole selkeä alusta loppuun puhaltava romaani, vaan ympäriinsä leviävä sukutarina, jonka suurin yhteenkokoava tekijä on loistava huumori. Yksittäiset tarinat ison tarinan sisällä kasvavat ja kehittyvät itsessään ja niistä moni saa yllättävän lopun. Suvun päähänpinttymä eli Becky-tädin kannu tuntuu elämää suuremmalta monelle suvun jäsenistä, mutta ylpeydessään moni on lopulta tyytyväinen löytäessään onnen - oli kannua tai ei. 

Tätä lukukokemusta on vaikea suhteuttaa muihin, koska se oli niin erilainen. Tipumäärän määrittelykin oli siinä suhteessa hankalaa. Lopulta suhteutin sen lukukokemuksen nautittavuuden perusteella neljään pisteeseen.







Perintöä ovat blogeissaan jakaneet myös Leena Lumi ja Maria.

9 kommenttia:

  1. Parhaan sitaatin olet valinnut tuohon alkuun;-)

    Nimenomaan tämän kanssa nauttii eniten, kun vain antaa mennä. Jos takertuu kauheasti kuka kukin on ja etsii punaista lankaa, suoraa virtaa, ei onnistu kirjasta nauttimaan. Menneen maailman lumo tässä vaikuttaa ja minä ainakin aion lukea kaiken mitä Maudilta löytyy vielä suomennettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli heti inspiraatio tutustua näihin muihinkin "aikuistenkirjoihin". Niin hieno tunnelma ja henki. :)

      Poista
  2. Hienosti perkasit tuota tiheää oksistoa :). Mä sekosin kirjaa lukiessa välillä siitä, missä kohtaa olin, kun nuo tarinalinjat vaihtuivat melkein aina luvun vaihtuessa - mutta nautittavaa luettavaa joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman sekavahan tuo oksisto oli, mutta kun innolla kävi perkaamaan niin siinä se taittui. ;) Ehdottoman nautittavaa luettavaa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Kerrankin valinta tuli lähes itsestään.

      Poista
  4. Hyvä sitaatti ja arvio, tämä tekisi mieli lukea, en ole lukenut Montgomeryn kirjoja ikuisuuksiin! Hassua, että tämä on suomennettu näin myöhään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin ihme. Onneksi nyt ollaan havahduttu ja varmasti muutkin suomentautuvat (suomentuvat, suomiintuvat??) pian.

      Poista
  5. Aion lukea tämän ilman muuta. Minusta Montgomery on aina hauskimmillaan kuvatessaan outoja sukulaisia ja muita persoonallisia sivuhahmoja. Varsinkin Sinisessä linnassa päähenkilön sukulaiset on kuvattu niin pisteliään hauskasti, että odotan samankaltaista tekstiä hänen muistakin aikuisille tarkoitetuista kirjoistaan. Muutenkin kaikissa lukemissani Montgomeryissä on taustalla kiehtovia sukutarinoita, niitä on mukava lukea.

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta