"KUOLEMAN VÄRI ON VALKOINEN."

Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Siltala, 2012
141 sivua

Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapi pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.  

Jään jälkeen odotin Nälkävuodelta samanlaista hullaantumisen kokemusta, mutta sain sen vain osaksi. Tarinana ja kirjana Nälkävuosi oli loistava, mutta se oli niin surullinen, että pysyttelin jotenkun henkisesti etäällä ja varoin uppoamasta liian syvälle. Tietysti myös kirjan pieni koko auttoi tässä, en tiedä kauanko olisin pidemmän kirjan kanssa onnistunut kellumaan pinnalla.

Nälkävuosi on nimensä mukaisesti tarina nälkävuosista. Tarina siitä, kun voimat loppuvat vähin äänin ja kuolema tulee huutamatta. Aika, jolloin nälkä ja taudit etenevät vääjäämättä kylästä kylään, vailla armoa ja oikeutusta. Aika, josta kirjoittaessa minulta loppuvat sanat.

Nälkävuodessa ääneen saavat eri ääripäät, jotka kukin kuvaavat ympäristöään erilaisin silmin. Pieni Mataleena tuntuu elävän omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa satuhahmot ovat vaihtuneet kauhuun ja valkoiseen kuolemaan. Mataleena on se, joka keksii sanat nälälle ja taudeille, ja joka huomioi ympäristönsä värit ja tunteet. Hänen äitinsä Marja keskittyy selviytymiseen, ainakin vielä seuraavaan päivään asti, seuraavaan kylään asti.  Pieni Juho jaksaa kaiken keskelläkin ihmetellä maailmaa ja kaupungin ihmiset, jotka eivät joudu kamppailemaan jokaisesta elämältä varastetusta minuutista, ulottavat huomionsa kohti moraalisia kysymyksiä. Kaikista näistä tarinoista rakentuu tuskallisen totuudentuntuinen kuva tuosta ajasta.

On hirvittävän vaikeaa kirjoittaa arviota tästä. Ollikainen on kirjailijana loistavan rehellinen ja aito ja tarina on samalla tavalla upea. Ja mitä pidempään tämän lukemisesta kuluu aikaa, sitä syvemmälle se kaivautuu mieleen. Olisin toivonut voivani upota Nälkävuoteen syvemmälle, mutta jokin tässä vain oli minulle liikaa, ainakin tällä hetkellä. Ehkä kesän lämpöisessä auringonpaisteessa luen tämän uudelleen ja tunnustelen uskallanko sillä kertaa lakata pyristelemästä. kohti pintaa.

Lumessa ovat tarponeet myös Amma, Annika K, Anu, Arja, Bleue, Booksy, Elina, Hanna, Henna, Jaana, Jenni, Jonna, Jori, Jossu, Kaisa, Karoliina, Kirsi, Liisa, Linnea, Lukuneuvoja, Lumiomena, Maija, Maria, Matti, Merenhuiske, Miia, Mimu, Minna, Minna Jaakkola, Morre, Nanna, Paula, Raitasukka, Sanna, Sara, Sonja, Suketus ja Villasukka kirjahyllyssä.