perjantai 15. helmikuuta 2013

"KUOLEMAN VÄRI ON VALKOINEN."

Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Siltala, 2012
141 sivua

Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapi pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.  

Jään jälkeen odotin Nälkävuodelta samanlaista hullaantumisen kokemusta, mutta sain sen vain osaksi. Tarinana ja kirjana Nälkävuosi oli loistava, mutta se oli niin surullinen, että pysyttelin jotenkun henkisesti etäällä ja varoin uppoamasta liian syvälle. Tietysti myös kirjan pieni koko auttoi tässä, en tiedä kauanko olisin pidemmän kirjan kanssa onnistunut kellumaan pinnalla.

Nälkävuosi on nimensä mukaisesti tarina nälkävuosista. Tarina siitä, kun voimat loppuvat vähin äänin ja kuolema tulee huutamatta. Aika, jolloin nälkä ja taudit etenevät vääjäämättä kylästä kylään, vailla armoa ja oikeutusta. Aika, josta kirjoittaessa minulta loppuvat sanat.

Nälkävuodessa ääneen saavat eri ääripäät, jotka kukin kuvaavat ympäristöään erilaisin silmin. Pieni Mataleena tuntuu elävän omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa satuhahmot ovat vaihtuneet kauhuun ja valkoiseen kuolemaan. Mataleena on se, joka keksii sanat nälälle ja taudeille, ja joka huomioi ympäristönsä värit ja tunteet. Hänen äitinsä Marja keskittyy selviytymiseen, ainakin vielä seuraavaan päivään asti, seuraavaan kylään asti.  Pieni Juho jaksaa kaiken keskelläkin ihmetellä maailmaa ja kaupungin ihmiset, jotka eivät joudu kamppailemaan jokaisesta elämältä varastetusta minuutista, ulottavat huomionsa kohti moraalisia kysymyksiä. Kaikista näistä tarinoista rakentuu tuskallisen totuudentuntuinen kuva tuosta ajasta.

On hirvittävän vaikeaa kirjoittaa arviota tästä. Ollikainen on kirjailijana loistavan rehellinen ja aito ja tarina on samalla tavalla upea. Ja mitä pidempään tämän lukemisesta kuluu aikaa, sitä syvemmälle se kaivautuu mieleen. Olisin toivonut voivani upota Nälkävuoteen syvemmälle, mutta jokin tässä vain oli minulle liikaa, ainakin tällä hetkellä. Ehkä kesän lämpöisessä auringonpaisteessa luen tämän uudelleen ja tunnustelen uskallanko sillä kertaa lakata pyristelemästä. kohti pintaa.







Lumessa ovat tarponeet myös Amma, Annika K, Anu, Arja, Bleue, Booksy, Elina, Hanna, Henna, Jaana, Jenni, Jonna, Jori, Jossu, Kaisa, Karoliina, Kirsi, Liisa, Linnea, Lukuneuvoja, Lumiomena, Maija, Maria, Matti, Merenhuiske, Miia, Mimu, Minna, Minna Jaakkola, Morre, Nanna, Paula, Raitasukka, Sanna, Sara, Sonja, Suketus ja Villasukka kirjahyllyssä.

9 kommenttia:

  1. Onpa tästä kirjasta blogattu! Mukavaa, että sait hyvän lukukokemuksen, vaikka kirjassa olikin jotain liikaa. Minä luin tämän kahdesti peräkkäin, siten pääsin lähemmäs kirjan tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että pääsen toisella lukukerralla lähemmäs. Toivottavasti, tämä on niin hieno kirja, että sen haluaa ymmärtää ja kokea. :)

      Poista
  2. Otsikkosi on hyvä ja siitä sivuhuomio.

    Itse en ole mieltänyt valkoista kuoleman väriksi, vaikka se sitä onkin symbolitasolla. Olen pohtinut, miksi kuoleman väri on valkoinen, kuka on sen keksinyt ja miksi.

    Esim. Lumi on kaunis elementti, ja elämää on myös napaseuduilla. Koivut ovat rungoistaan valkoisia, maito on valkoista, ja se on elävää ravintoa vauvalle ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno pohdinta. :)

      Ehkä kuoleman väri on valkoinen, koska kuolemassa väri tavallaan valuu pois ja valkoinen on väritön. Tosin kukkasista tulee kuollessaan lähinnä ruskeita eivätkä ihmisetkään kai ihan valkoisiksi muutu. Joten en tiedä.

      Minusta silti valkoinen on kaunis väri kuolemalle, jotenkin paljon puhtaampi kuin se iänikuinen musta.

      Poista
  3. Kiitos linkityksistä! Mahtava lista. Ei Nälkävuotta ole turhaan luettu blogeissa!

    On muuten ihan totta, että Ollikainen on kertojana rehellinen. Juuri siitä(kin) pidin itsekin kovasti. Ihmiset ja olot tuntuvat sen myötä nimittäin hyvin eläviltä ja aidoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasi kyllä muutamaan kertaan loppua puhti kesken kun noita linkittelin - ja olin vielä kotiseudulla käymässä, jossa netti on ainakin puolet hitaampi kuin täällä kotikolossani, jokainen blogikin avautui ikuisuuden. Onneksi sain sen kuitenkin valmiiksi ennen pimahtamista. :D

      Tuo rehellisyys oli minusta paras piirre kirjassa ja kirjailijassa. Toivottavasti hän jatkaa samalla tyylillä seuraavissa teoksissaan.

      Poista
  4. Rehellisyys kuvaa hyvin Nälkävuotta ja Ollikaisen kirjoitustapaa. Aiheesta olisi voinut rönsytä vaikka kuinka paljon, Ollikainen kertoo kuitenkin kaiken tarpeellisen ilman tarpeetonta retostelua ja lisäväritystä. Hieno kirja.

    Kiitos linkityksestä :)

    VastaaPoista
  5. Hei peikkosisar! ;) Eksyin blogiisi sattuman kaupalla ja ihastuin somaan ulkoasuun. <3 Tätä Nälkävuottakin olen harkinnut luettavaksi jo pitkään. Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta