SELITYKSET SIVU SEITSEMÄN JA HUHTIKUU

En ole kirjoja tai niista kirjoittamista hylännyt, vaikken olekaan nyt ehtinyt päivitellä. Aikaa verottivat tentit, monta viikkoa jatkunut räkätauti, partiokurssi jolla olin kouluttamassa, yms. 

Suurin syy silti päivittämättömyyteeni on se, että olen niin monta kirjaa perässä täällä blogissa, että kirjoittamatta jääneet muodostaa jonkun padon, enkä saa kirjoitettua mistään. Nyt pitää kai vain päivittää uusimmasta alkaen ja ne vanhemmat tulee sitten joskus jos on tullakseen.

En edes ihan muista onko tässä kaikki mitä olen lukenut, tuossa jossainvälissä taitaa olla joku, kun muistaisi vielä mikä.

Leon Uris: Hadzi

Anilda Ibrahim: Punainen morsian

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1

Lisa See: Pionin rakkaus
Barbara Chase-Riboud: Haaremin valtiatar

Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa

Nick Hornby: Alas on pitkä matka

Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja

"MINÄ EN HALUA, ETTÄ MINULLA OLISI VAIKEAA, IHAN SEN TAKIA, ETTEN HALUA HEIDÄN OLEVAN OIKEASSA.

Maija Haavisto: 

Marian ilmestyskirja

Ilmestyy keväällä 2011

Muruja-kustantamo

Maria sairastuu äkillisesti kesämökillä ja tulee sairaalasta kotiin pyörätuolissa. Lääkärit eivät pääse yksimielisyyteen sairauden laadusta, tai onko sitä ensinkään olemassa. Rempseä poikatyttö Kiki, itsetuhoinen taiteilija Sini, Guillain-Barrén halvaannuttama punkkarinörtti Teo, nivelpsoriaasia sairastava taideopettaja Lyydi ja muut ystävät auttavat Mariaa kasvamaan aikuiseksi, mutta ulkopuolisuuden tunteesta hänen on vaikea päästä eroon. 

Tämä oli ensimmäinen ei-vielä-julkaistu kirja, jonka olen lukenut, ja samalla ensimmäinen, jonka luin tietokoneen ruudulta.  Ja niin paljon inhosin tietokoneella lukemista, että kuivempi kirja olisi voinut jäädä kesken, pisteet siis kirjalle mielenkiintoni ylläpitämisestä. Silti taidan lukea tämän vielä uudelleen sitten kun se ilmestyy - ilman särkeviä silmiä ja muuta oheisoireita. 

Kirjan aihe on mielenkiintoinen, eikä siitä ole turhan turhan monia kirjoja vielä kirjoitettu, varsinkaan nuoren näkökulmasta. 

Päähenkilönä Maria on kiinnostavan omanlaisensa. Lukiessa hänestä huomaa, miten hän käyttää tietyllä tavalla huumoria (ja ironiaa) apunaan luodakseen itselleen suojakilven. Hän ei ehkä uskalla käsitellä tapahtuneita asioita liikaa, ettei romahda. Muut hahmot olivat hieman karikatyyrisiä, mutta tyyliin sopivia. Tuntuu hieman kuin Maria ajatuksissaan olisi vahvistanut heidän tiettyjä piirteitään ja luonut heille rooleja. Kerronnasta kokonaisuudessaan tulee mielikuva, että olemme Marian ajatuksissa, emmekä katsele tapahtumia ulkopuolisina. 

Kirjoitustapa on jollain tavalla lennokas, humoristinenkin. Asiat tulevat päin vailla hidasteluja, eikä niihin jäädä roikkumaan. Kuitenkin juuri tuo huumori, minkä minä tulkitsin Marian luonteenomaiseksi puolustuskeinoksi tekee tästä kirjasta raikkaan erilaisen. Tällaista aihetta olisi niin helppo lähestyä taiteellisen surumielisesti, tai lähteä etenemään eri kertojien kautta. Ihailen sitä, että kirjoittaja pitää näkökulman Mariassa ja hänen tunteissaan, missä riittääkin pureksittavaa. 

Vaikka nautin kovasti tarinasta, sen näennäisestä keveydestä ja helposta etenemisestä, jäi siitä puuttumaan jokin lisäsyvyys, jota olisin kaivannut. Jokin Marian syvällisempi itsepohdiskeluhetki tai jotain. Ensin myös loppu häiritsi, painelin alanuolta enkä oikein ymmärtänyt, että tämähän loppui. Toisaalta myöhemmin mietin, että ei kirjan loppu tarvitse aina olla täynnä dramatiikkaa. Oikeastaan lopetus sopii kirjan tyyliin. Mutta silti jotain pientä kaipasin lisää. 

Hieman kritisoin myös sitä yhtä asiaa, mikä Marialle tapahtuu, sitä pahinta. Se oli minusta vain yksinkertaisesti liikaa, eikä minusta vienyt tarinaa eteenpäin, tai antanut siihen paljoa lisää. Se vei huomiota pois muuten niin hienosti edenneestä kasvutarinasta. 

Kannesta pidin kovasti, se vahvistaa juuri sellaista kuvaa, kuin sain Mariasta henkilöhahmona. Se aiheuttaa kysymyksiä ja halua lähteä selvittämään niitä kirjasta.

Pisteiden kanssa oli aikamoista pohtimista. Kuitenkin päällisin puolin kirjasta jäi hyvä maku suuhun, ja erottuvan tyylin ansiosta aion lukea kirjoittajalta lisää heti kun sellaista ilmestyy.

06 - SURULLISINTA ON SE MITÄ EI YMMÄRRÄ

Day 06 – A book that makes you sad

Tätäkin piti pohtia kauan. Moni kirja (hyvin kirjoitettu sellainen varsinkin) saa herkistymään, ja jotkin niistä oikein konkreettisesti itkemään.

Jotenkin tuntuu, että on jotenkin turruttanut itsensä kaikelle maailman pahuudelle. Kirjat sodista, pahoinpitelyistä, vainoista, ja muista kauheuksista mitä ihmiset kykenevät toisilleen tekemään, tuottavat surua, ahdistusta, epäuskoa. Mutta eivät ne enää itketä.

Oma lukunsa ovat kirjat, joissa käsitellään menettämisen tuskaa, jonkun rakkaan kuolemaa. Niitä lukiessa tulee myös väkisinkin miettineeksi miten itse reagoisi vastaavassa tilanteessa, miten ikinä selviytyisi. Koskettavia kirjoja on paljon.

Kuitenkin ehkä vaikein asia ymmärtää elämässä on kuolema, ja se kenet se valitsee. Ja miten se voikin valita välillä niin epäoikeudenmukaisesti.

Siksi valitsin surullisimmaksi kirjaksi Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen, jonka jokunen muukin teistä mainitsi. Se sisältää surullisuudestaan huolimatta suuren toivon, ja tavallaan antaa lohtua, vaikka onkin niin surullinen. Ja kyllä, itkin tätä lukiessani, enkä edes ihan heti loppuun päästyäni kyennyt lopettamaan.

05 - ONNEN TUOTTAMISEEN RIITTÄÄ MUUTAMA SANA

Day 05 – A book that makes you happy

Tätä kysymystä pyörittelin ja käänterlin ja vääntelin, enkä mitenkään osannut nimetä yhtä ylitse muiden. Omassa hyllyssäkin on  niin monta ihanaa kirjaa, tai sitten sellaista kirjaa, johon vain liittyy paljon ihania muistoja. 

Kuin vahingossa vilkaisin runoihin päin, ja siinähän se oli, aivan selvänä: Kirsi Kunnas ja Tiitiäisen satupuu. Tiitiäisen pippurimylly on tosin myös tärkeä, mutta Satupuussa on monta lempirunoani. 

Yksi niistä kertoo minun peikkoluonnostani.

PEIKKO JA KUU

Pikku peikko peikkulainen 

juoksi pitkin pitkospuita

etsimässä suolla kuita

ihmetellen kummaa tuota:

joka silmiäisen luota

löysi yhden keikkumasta.

Pikku peikko peikkulainen 

mietti, mietti minkä taisi

miten niistä yhden saisi

ihan ikiomaksensa,

jonka kotikuusellensa,

kuusen oksalle veisi

Pikku peikko peikkulainen

viimein ryömi kuusen koloon,

vaipui unen unioloon.

Silloin näki keikkumassa

kuusen latvasakarassa

KUUN

     ja kuu hymyili, 

          hymyili aamuun asti.

P.s. olen nyt perjantaihin asti naimisissa tenttikirjani kanssa. Pidempiä tekstejä ja arvosteluja tulee sen jälkeen. Hauskaa, kun voi tällä tavoin pienellä postauksella kuitenkin pitää blogia elossa. 

04 - SE LUMISIN MUUMI

Day 04 – Favourite book of your favourite series

Se ensimmäisenä minulle luettu ja omaksi ostettu, se useimmiten läpikahlattu ja rakastettu muumikirja; Taikatalvi. 

Nämä kaksi viimeistä ovat olleet minulle hämmentävän helppoja vastata, joten odotan suurella hermostuksella tulevia, koska siellä on muutama todella vaikea. 

P.s. luen siis yhä myös kirjoja. Yksi arvostelu on puolivalmis ja toinen kirjoittamatta. Ja perjantaina on tentti.

02 JA 03 - NUORUUSAJAN LEMPPAREITA

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times

J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta

Nuoruuteni rakkauspakkaus ja maat ja mannut mukanani  kulkenut kirja, jonka luin kahdeksan kertaa peräkkäin silloin kun sen "löysin".  Ja heti sen jälkeen alkoi elokuvasaaga pyöriä leffateattereissa ja olin ihan fani.

Onhan se vieläkin hyvä kirja, mutta ei millään tavoin moisen hysterian arvoinen.

Day 03 – Your favourite series

Tähän oli helppo vastata, kerrankin. Ehdottomasti Tove Janssonin Muumikirjat! Upealla tekijän kuvituksella. 

Nämä on ääneen luettu pienenä ja itse monesti myöhemmin, saaden joka kerran jotain uutta. Tähän sarjaan ei kyllästy koskaan.

01 - VIIME VUODEN MIELEENJÄÄVIN

Day 01 – Best book you read last year 

Tähän vastasin jo jonkin blogin kyselyyn, joten kai olen edelleen samaa mieltä.

Vikas Swaruptin Tyhjentävä vastaus, eli Slummien miljonäärinäkin tunnettu kirja. Erilainen, avartava, hätkähdyttävä. En nyt sitä osaa sen kummemmin eritellä. Se vain osui ja upposi.