Rosa Liksom: Hytti nro 6
WSOY, 2011
187 sivua
Finlandiaehdokas (2011)
Itä on Itä ja länsi on länsi, on tyttö ja tytöllä unelma. On Neuvostoliitto, sen kulahtanut ja absurdi todellisuus, lannistetut mutta kekseliäät ihmiset, korruptio ja tyly lähihistoria. On Siperian juna, junassa hytti ja tytön matkakumppanina venäläinen mies. Ohi vilahtavat toistensa kaltaiset kaupungit ja pystyyn mätänevät tehtaat, kaduilla lainehtivat joet ja myrkytetyt metsät. Tähdet kolisevat jääkuutioina vihreällä taivaalla ja räkäinen kissa naukaisee yössä.
Positiivisissa ennakkotunnelmissa lähdin kirjaa aloittamaan. Olen lukenut Rosa Liksomilta useampia romaanikokoelmia ja pidin niistä kovasti. Mietitytti vain miten loistava novellisti saa tarinan toimimaan pidemmässä mittakaavassa.
Kirjasta huokui kyllä jotenkin edelleen novellimaisuus, vaikka tällä romaanilla on mittaa jo miltei parinsadan sivun verran. Novellityylilleen uskollisena Liksom ei tarjoa meille valmiiksi pureskeltua tarinaa vaan hitaasti kehittyvän kudelman, ikäänkuin erilaisten kohtausten kautta rakentuvan näytelmän. Jokainen pysähdyspaikka pitkän junamatkan aikana on oma tarinansa, jotka matkustaminen kokoaa yhdeksi kokonaisuudeksi.
Olen aina ollut sitä mieltä, että Rosa Liksom on loistava kynätaituri, enkä kielellisesti joutunut taaskaan pettymään. Lukija näkee omin silmin rähjääntyneet asemanvarren pikkukaupungit, kuulee junan kolinan ja maistaa paikalliset ruoka-aineet (joista voin todeta vain, että eipä tee mieli - kirjassa syödään melkein pelkästään smetanaa ja suolakurkkua, seuranaan toisinaan mustaa leipää, ja koko komeus kulautetaan alas teellä ja vodkalla).
Tytön ja miehen orastava tuttavuus on kiinnostavaa seurattavaa, samoin kuin heidän molempien pikkuhiljaa valottuvat taustansa. Kirja on poikkileikkaus Neuvostoliiton syrjäisestä maailmasta, siitä joka on kaukana politiikan keskipisteestä ja maailman tietoisuudesta.
No... nyt sitten tulee se mutta. Minulle kirja jäi vähän irtonaiseksi lukukokemukseksi, eikä tarina oikein ehtinyt lähteä lentoon. Ehkä asia mistä kiikasti oli pituus; Liksomin napakkuus olisi tullut lyhyemmässä tekstissä paremmin esiin kun taas pidemmässä asiat olisivat keränneet enemmän merkitystä. Nyt jäätiin sille välille, sille vähän hajuttomalle ja mauttomalle alueelle (vaikka jälkimaku olikin perin suolakurkun makuinen).
Kiitos arviostasi! Olen kahden vaiheilla tämän kirjan kanssa, että lukeako vai ei. En ole oikein löytänyt suhdetta Liksomin kirjoihin. Se tuli ainoana pakkosyöttönä lukiossa ja silloin en sitä jaksanut. Nyt ajattelin antaa uuden mahdollisuuden. Tätä kirjaa on moni kirjaihminen nimittäin suositellut.
VastaaPoistaMe taidettiin jo livenä keskustellakin aiheesta, mutta minä tosiaan jätin kirjan varaamatta kirjastosta vaikka innoissani muita Finlandia -ehdokkaita varailinkin. Kai minulla oli joku etiäinen, että tämä ei ole minun kirjani... Enkä arvostelusi perusteella tainnut kauheasti menettää mitään!
VastaaPoistaLiksomin kirja jostain syystä kummittelee mielessäni, vaikka en uskokaan sen kanssa tulevan juttuun. Kai tämä täytyy vain joku päivä lukea, vaikka se ei Finlandiaa tänään voittaisikaan:) Viime vuonna jaksoin lukea melkein kaikki ehdokkaat läpi, mutta tänä vuonna en saanut kipinää syttymään...
VastaaPoistaSinnehän se Finlandia sitten meni :/
VastaaPoista