"TAJUSIN KYLLÄ, ETTÄ ELOKUVA OLI JO MUUTTUNUT KOOSTEEKSI, LEIKEKIRJAKSI SIITÄ PÄIVÄSTÄ"

Eeva-Kaarina Aronen:  

Kallorumpu

Teos, 2011

390 sivua

NÄE JA KOE

MILLAISTA OLI TODELLISUUDESSA 

ELÄMÄ 

MARSALKKA MANNERHEIMIN 

KODISSA

AINUTLAATUINEN ELOKUVA JOKA ESITETÄÄN  

VAIN TÄMÄN YHDEN AINOAN KERRAN!


                                                     LUULITKO ETTÄ TIESIT JO KAIKEN? 

                                                     UUSIA KUVIA, TIETOJA, SALAISUUKSIA

Tämä on finlandiaehdokas osa neljä, ja tällä kertaa lupaavasti paksumpi ja painavampi kuin aiemmat kollegansa. Takakansi on kuin minkä tahansa skandaalielokuvan mainos. Se kutsuu lukemaan, mutta ei oikeastaan kerro kirjasta mitään. Enpä siis oikein osannut muodostaa minkäänlaista ennakkokäsitystä.

Aluksi kirja tuntui hieman hitaalta ja vaikealta. Salaisuuksia oli salaisuuksien perään, eikä lukija tiedä mistä aloittaa niiden vyyhdin purkamisen. Kun lopulta tavoitti sen punaisen langan, alkoivat sivut soljua huomaamattomasti eteenpäin ja loppua kohti kurottautuessaan alkoi olla jo tiivis tunnelma.

Tuo mystinen, elokuvaansa kokoava kertojahahmo vaikuttaa ensin vain Mannerheimien perheestä kiinnostuneelta harrastajalta, ei millään tavoin osalliselta. Vähitellen elokuvansa edetessä hän kuitenkin kietoo itsensä enemmän ja enemmän mukaan tarinaan kunnes lopulta selviää kuka hän on ja mikä oli hänen osansa tarinassa. 

Kirjassa on kaksi aikatasoa. Toisaalta nykyhetki, jossa vanha mies pyörittää elokuvakelaa ja viimein paljastaa kauan kootun teoksensa yleisölle, ja toisaalta elokuvan taso. Näiden välinen raja on häilyvä. Välillä eletään elokuvassa, mutta aistitaan selvästi elokuvantekijän arvosteleva taiteellinen silmä, ja välillä taas upotaan syvemmälle, täysin elokuvatarinan tasolle.  

Pidin kirjan rakenteesta, siitä miten tarinan sisällä muodostuu tarina, kirjan sisällä elokuva. Pidin kuvailevasta kielestä, sanojen luomista vahvan visuaalisista kuvista. Luulisi ehkä, että kirjan luettuaan tekisi mieli saada nähdä tuo elokuva, mutta ehkä ei kuitenkaan. Minä ainakin näin sen jo sanojen kautta. 

Pieni tunkkaisuuden sivumaku tästä silti jäi. Tapahtumia oli ehkä vähän liikaa, ja hengähdystauot jäivät puuttumaan. Kirjan loputtua tekee mieli haukata raitista ilmaa ja hengähtää rauhassa. Silti pidin kovasti.