"JUURI NYT AJATTELEN, ETTÄ SINULLA ON KIVA SOLMIO."

E. L. James: 
Fifty Shades - Sidottu
Englanninkielinen alkuteos: 
Fifty Shades of Grey (2011)
Suomennos: Riie Heikkilä
Otava, 2012
586 sivua

Kokematon opiskelijatyttö kohtaa salaperäisen, viileäkatseisen miljonäärin. Heidän välilleen roihahtaa kiihko, joka mullisetaa molempien käsityksen intohimosta.

"Luotatko minuun?" hän kysyy yhtäkkiä. Sitten hän katoaa hetkeksi ja palaa luokseni kädessään hopeanharmaa silkkisolmio. "Laita kätesi yhteen."

Tämä on herättänyt kovaa keskustelua kirjablogistien keskuudessa jo ennen kuin sitä oli ehditty lukemaankaan. Kirjalle (ja sen kahdelle jatko-osalle) on kasvanut nimittäin aikamoinen maine. Jossain sarjan nostattamaa ilmiötä on jo ehditty verrata Harry Potteriin, vaikka sekä aihe että varmasti suurin osa lukijakuntaa ovatkin täysin erilaiset. Kirjailijattaren on huhuttu saaneen innoituksensa kirjaan fanfictionin perusteella, ja siltä se kieltämättä hieman vaikuttaakin: pitkältä, kummalliselta ja ainakin R -ikärajoitetulta ficiltä, josta on henkilönimet muutettu ja hieman sijoiteltu tilannetta uudelleen.

Täytyy myöntää, että itseänikin hieman mietitytti aloittaa tätä. Genre on niin kaukana normaalisti lukemastani kuin olla ja voi, ja mitäpä tästä uskaltaisi blogiinkaan kirjoittaa, ilman että saisi hullun maineen? Kuukauden lukusaldoni ei kuitenkaan enää paljon omituisemmaksi voi mennä, joten mitäpä siinä (kirjapiirikollegani sanoin) yksi sadomasokistinen pornokirja enää haittaa. 

Aloittaessani tuntui kuin olisin lukenut vaihdellen jonkun epävarman teinin suhde- ja ulkonäkökriiseilyyn keskittyvää päiväkirjaa ja jotain netin syövereistä kaivettua pimeää sivustoa. Kirjan alku ei minua vakuuttanut ja silloin pelkkä uteliaisuus sai jatkamaan lukemista. Meille esitellään Anastasia, maailman kliseisimmän nuoren naishahmon, joka on hieman epävarma, mutta silti ylpeä, hieman kömpelö ja onnettomuusaltis sekä tietenkin kaunis (onkohan tällaisissa kirjoissa koskaan päähenkilöä, joka ei olisi niin korostetun kaunis). Sitten tapaamme Christianin, nuoren, rikkaan yritysjohtajan, jonka ainoa ominaisuus tuntuu aluksi olevan komeus (mitä sitten hoetaankin kyllästymiseen asti). Christianin ulkomuoto ja itsevarmuus vetoaa Anaan ja Anan haavoittuvaisen kokematon söpöys taas Christianiin... ja tadaa, heidän välilleen kehkeytyy maagista vetovoimaa.

Puoleenväliin päästässään lukija on lopen kyllästynyt siihen kuinka loistavasti kaikki sujuu, kuinka upea täysin kokematon Ana on sänkypuuhissa ja kuinka hengästyttävän komea Christian taas onkaan. Koska koko tarinan kerronta tapahtuu Anan näkökulmasta, saamme yliannostuksen myös hänen häilyvästä juupas-eipäs -asenteestaan, samoin kuin siitä, että hän ilmaisee mielialansa muodossa sisäinen jumalattareni sitä, sisäinen jumalattareni tätä...

Toisaalta tyttö tekee loppujenlopuksi lukijalle palveluksen olemalla niin ärsyttävän kliseinen hahmo. Hänen rinnallaan Christian nimittäin alkaa pidemmän päälle vaikuttaa yhä kiinnostavammalta ja kriittisen alun jälkeen hän alkoi kiehtoa minua henkilönä. Mikä hänestä onkaan muovannut tuollaisen kontrollifriikin, joka haluaa pitää kaikki pelinappulat kokoajan otteessaan? Miksei häneen saa koskea, miksei hän kerro menneisyydestään paljon mitään? Minua alkoi kovasti kiehtoa herran vallanhalu ja hänen ristiriitainen persoonansa. Vastapainona hänelle Anakin alkaa vaikuttaa loppua kohden melkein siedettävältä.

Vastoin odotuksiani kirja loppuu arvoitukset ratkaisemattomina ja kohtaan, jossa herää uteliaisuus tarinan jatkoa kohtaan. En tiedä haluanko lukea jatkoa, koska pidin tästä kirjasta tällaisena (siinä mielessä kun ylipäätään pidin). En halua, että Ana sulattaa Christianin, mikä kai jossain vaiheessa sarjaa eittämättä tapahtuu. Pidin Christianista tällaisena omintakeisena hahmona, jonka kova kuori paljastaa vain välähdyksittäin tunteita, jos sitäkään. Pelkään seuraavien ennaltapureksivan kaikki minua tässä kiehtoneet mysteerit. Jos jatko-osat kuitenkin kotiin putkahtavat, ehkä päädyn ne jossain vaiheessa uteliaisuuttani lukemaan. 

Lopulta kirja ei ollutkaan niin paha kuin odotin. Olihan se täynnä rakkautta, seksiä, valtaa ja ihmisten pimeää puolta, mutta on tuossa kombinaatiossa kyllä jotain uteliaisuutta kiihottavaa. Tämä ei missään nimessä ole millään tasolla vakavasti otettava kirja, mutta uteliaalla kurkistusmielellä ja huumorilla otettuna se toimii.

Varovaiset kolme tipua, siksi että olen vähän huikentelevaisella tuulella tänään.