KIRJA JÄI KOTIIN, JOTEN ETSIN TÄHÄN MYÖHEMMIN OTSIKON ;)

Laura Paloheimo: Klaukkala
Otava, 2012
319 sivua
 

Luksuselämää ja vintagelaukkuja rakastava Julia on palannut maailmalta Suomeen ja päätynyt tv-tuotantoyhtiö Meisselin leipiin odottelemaan hääkellojen kilkatusta.

Kun unelmakihlaus rikkaan perijän kanssa purkautuu, koko kimaltava rakennelma romahtaa. Mutta pohjalla häämöttää jotain tuttua – vanha kotikunta Klaukkala, jossa kaikki ei totisesti ole ennallaan, vaikka kylänraitin tuulipuvut ja tukkamuoti ehkä ovatkin.

Tänä kesänä kaikki tiet vievät Klaukkalaan!

Tämän kanssa joudun nyt vähän pelaamaan muistitiedon varassa, kun sairastelun takia kirjan lukemisesta on kulunut jo kohta kolme viikkoa. En enää ehkä muista pienimpiä juonenkäänteitä, mutta yleiskuva tietenkin säilyi - kimalteleva ja lennokkaan humoristinen sellainen. 

Chick lit on minulle tyylilajina vieraampi, varsinkin suomesta kotoisin oleva. Asenteeni tällaiseen kevyempään kirjallisuuteen on kaksijakoinen, kirja on joko kivan ponnistelematon ja virkistävä lukukokemus, tai sitten liian höttöistä hömppää minun makuuni. Tuo ero on veteen piirretty viiva, joka ei aina näy päällepäin. Vaikka Klaukkala ensialkuun vaikutti juurikin vähän liian pintaliitoiselta, se ei kuitenkaan aiheuttanut kirjallista etomisreaktiota, niinkuin joillekin sen kollegoille on käynyt. Pidemmän päälle kirja toi itseasiassa mieleen Sophie Kinsellan (joka on tuttavapiirissäni julistettu laadukkaan ja luettavan hömpän peruispilariksi).

Kirja kertoo Juliasta, nuoresta naisesta, joka on tehnyt totaali-irtautumisen mielestään takapajuisesta kotikunnastaan Klaukkalasta. Aikansa maailmalla ajelehdittuaan hän tapaa kaikkien aikojen unelmamiehen; komean, rikkaan ja maineikkaan, jonka luottokortit mahdollistavat ylellisen elämän sekä kartano puitteet tuolle elämälle. Klaukkala näyttää jääneen ikuisesti menneisyyteen, vaan kuinka käykään?

Edellä mainittu elämä olikin jo hitusen liian upeaa voidakseen kestää, joten ennen pitkää Julia löytää itsensä sydän särkyneenä, kodittomana, lähes rahattomana ja potkujen uhka päällään leijuen pohtimassa mitä elämälleen tehdä. Hänen on rakennettava koko elämänsä uudelleen, mutta minne?

Kirja suorastaan pursusi muotia, ylellisyyttä, rakkautta ja vaaleanpunaisia unelmia. Joissain kohdin se toi mieleeni ylellisen muotiblogin tai muotilehden kolumnipalstan, toisissa taas (yli-ikäisen) teinin päiväkirjan, jossa valitetaan ensirakkauden kolhaisuista varsin mustavalkoisella ajatusmaailmalla. Tämä on varmasti todellinen unelmakirja niille, joita muoti ja ulkonäköasiat kiinnostavat enemmän kuin minua. Kirja oli kyllä hauska ja inspiroiva lukukokemus ja se sopi loistavasti keventämään opiskelujen alkamisen stressiä syyskuun alussa. Kuitenkaan useampaa tällaista en pystyisi peräjälkeen lukemaan, siinä astuttaisiin jo hömppäkertoimeni ylitse.

Kirjan juonenkäänteet olivat melko ennalta-arvattavia, mutta toisaalta se on varmaan lajityypille tyypillistä. Enpä muista chick lit kirjan koskaan yllättäneen minua. Palosaari rakentaa kuitenkin muuten arvattavaan loppuunsa mielenkiintoisen mausteen yllätystä ratkaistessaan lopulta Julian on-off -työtilanteen. 

Pidin kirjan huumorista, ja eniten minua hihitytti rikkaiden ihmisten pintaliitelyelämä ja erityisestä Julian tulevan/menneen miehen yrityspulmat. Elämä kahvi-imperiumin nousukkaan vaimokkeena ei aina ole herkkua, varsinkin kun joutuu maistamaan erilaisia juomasekoituksia. Rusketusta lisäävä kahvi kelpaisi kyllä minullekin, mutta ei taitaisi mennä alas, jos se tosiaan maistuu sille mille Julia sitä kuvaa. Pidin myös hauskoista väli-inserteistä "jos ______ olisi laukku, mikä laukku hän olisi". Julia tiivistää hauskasti tuttaviensa persoonallisuudet erilaisiin laukkuihin ja mielipiteen muuttuessa voi ystävä pudota laadukkaasta merkkilaukusta halpaan tekonahkajäljitelmään.

Koska Klaukkala on niin erilainen siihen nähden mitä yleensä luen, en oikein osaa arvostella sitä objektiivisesti. Ei se kyllä minun suosikeihini noussut, mutta toisaalta näen siinä piirteitä, jotka varmasti kiinnostavat erityylistä lukijaa. Kuten toinen kirjan lukenut bloggari Hanna toteaa: "ei ole kirjan vika, jos lukija on väärä".