"ME EMME PÄÄSSEET RIMAN YLI SIKSI, ETTÄ USKOIMME PYSTYVÄMME SIIHEN VAAN SIKSI, ETTÄ PELKÄSIMME KUOLLAKSEMME ETTEMME PYSTY."

Chimamanda Ngozi Adicie: 

Purppuranpunainen hibiskus

Englanninkielinen alkuteos:  

Purple Hibiscus (2003)

Otava, 2010

334 sivua 

Valloittavan tarinankertojan värikylläinen kuvaus nuoren tytön kasvusta ristiriitojen repimässä Nigeriassa. 

15-vuotias Kambili Achike ja hänen veljensä Jaja elävät yltäkylläistä mutta onnetonta elämää ankaran uskonnollisen isän varjossa. Alistava Papa on maailman silmissä kunnioitettu vapaustaistelija, mutta kotona väkivallan varjo on jatkuvasti läsnä.

Kambilin elämä mullistuu, kun yliopistossa opettava, vapaamielinen Ifeoma-täti kutsuu nuoret luokseen toiseen kaupunkiin. Tädin puutarhassa kukkivat aistilliset, purppuranpunaiset hibiskukset, ja yhtäkkiä koko maailma on täynnä ääntä, iloa ja tunteita, jollaisia Kambili ei ole koskaan uskaltanut edes kuvitella.

Ensimmäinen tunne, joka tähän kirjaan tarttuessani vallitsi, oli pikkuinen pelko. Tästä kirjasta olen lukenut paljon ylisanoja ja kehuvia arvosteluja, alkoi mietityttää voiko se oikeasti olla niin hyvä. Onko? Ja entä jos ei olekaan?

Kun kirjan avaa, ihailtuaan hetken upeaa kantta, on jo välittömästi myyty. Ei sitä pelkoa pitkälle riittänyt, kun juoni jo imaisi täysin mukaansa. Ei siinä vain enää voinut ajatella mitenkään rationaalisesti, kun istui jo mielessään hätistelemässä Nigerialaisia hyttysiä Afrikan suuren taivaan alla.

Isä, Papa, muodostaa tarinan ankkurin, voimahahmon, joka hallitsee elämää Achikeiden kodissa. Hänen maailmankuvansa on niin voimakkaasti sidoksissa kirkkoon ja uskoon, että mikään elämän osa-alue ei irroittaudu siitä. Uskonnollisuus huokuu jokaisesta askeleesta, jokaisesta hikipisarasta, jokaisesta rukoukseen lausutusta nuotista. Uskonto hallitsee perhettä hallitsemalla isää. Isä ei tiedä pehmeämpiä keinoja kotinsa hallitsemiseen kuin tuon tiukan kurin ja väkivallan sävyttämän diktatuurin. Äiti ja nuoret yrittävät kaikilla teoillaan miellyttää isää, hakevat hänen hyväksyntäänsä ja pelkäävät kuollakseen hänen suututtamistaan. Lopulta ei ole selvää uskovatko he enää itse uskontoon, vai vain isään.

Kun Kambili ja Jaja pääsevät näkemään maailmaa isän muodostaman kehyksen ulkopuolelta he alkavat muodostaa itse näkemystään siitä mitä elämä on. Uudet ajatukset ilmenevät molemmissa omalla yksilöllisellä tavallaan, Kambilissa uutena onnen ja naurun aaltona, Jajassa hivenen kapinahenisenä rohkeutena.

Perheen tapahtumien ylle leimansa lyö maan poliittisesti tulenarka tilanne. Kirja näyttää meille palan sotaisaa vallankaappausta pienten yksittäisten ihmisten näkökulmasta. Loppujenlopuksi sota on yksittäiselle ihmiselle vain kokoelma erilaisia elämää hankaloittavia rajoituksia ja paljon pelkoa.

Kambili-tyttö kuvaa elämäänsä ihmeellisen elävästi. Melkein voi tuntea paljaan lattian jalkojensa alla nuorten hiipiessä huoneisiinsa, nähdä hibiskusten punainen loisto puutarhassa ja kuulla igbonkielisten ylistyslaulujen kaiun kirkon ovien lomasta. Väliin sirotellut igbonkieliset sanat tuovat eksoottisen tuulahduksen tekstiin. Kirjailija on käyttänyt niitä viisaasti, ei liikaa, ei liian vähän. Hän ei myöskään "suomenna" niitä tekstin kielelle, vaan jättää lukijan arvailtaviksi. En ole vieläkään ihan varma mitä nne tarkoitti, mutta koska äiti puhutteli sillä aina Kambilia, sanaan takertuu äidillisen lämmön tuntu.

Mietin taas uskallanko antaa viittä pistettä. Mutta - ikuinen kysymys - miksi ei?

MAAILMANVALLOITUS: Nigeria

"TÄÄLLÄ ON MAHDOLLISTA POIMIA PALA LEIPÄÄ LAUTASELTA JA SEN VAIHEITA SEURAAMALLA KERÄTÄ KYMMENIÄ TARINOITA SODASTA"

Nadeem Aslam:  
Elävältä haudatut

Englanninkielinen alkuteos:

The Wasted Vigil (2008)
Like, 2010
389 sivua

Nadeem Aslam kuvaa Afganistanin sotien keskelle jääneiden ihmisten sopeutumista ja selviytymistä. Lääkäri Marcus Caldwellilta konfliktit neuvostoarmeijan ja talibanien kanssa ovat vieneet vaimon, tyttären ja toisen käden. Tunnelma Marcuksen talossa on raskas, muttei katkera. Kun ei tiedä, kuoleeko luotiin, pommi-iskuun tai maamiinaan, on aikaa rakentaa kanootti ja pestä seinät, joiden maalaukset peitettiin mudalla talibanien hyökkäysten varalta. Talo alkaa muistuttaa pientä pakolaiskeskusta, kun sodan riepottelemat ihmiset kerääntyvät sinne kuin magneetin vetäminä. Ushajärven pakolaiset ovat elävältä haudattuja, vailla tulevaisuutta. Amerikkalaisten ja talibanien pyrkimykset rinnastuvat, kun molempien motiivien pohjalta löytyy pelko oman elämäntavan häviämisestä. Elävältä haudatut kertoo ensisijaisesti yksilöistä, sitten vasta kulttuurien, tapojen ja uskomusten törmäyksestä. Afganistanilaissyntyinen Nadeem Aslam asuu nykyisin Lontoossa. Elävältä haudatut on hänen kolmas romaaninsa, ylistävät arvostelut saanut mestariteos. Aslam on kutsuttu vierailulle Helsingin Kirjamessuille 2010.

Kirjaston palautettujen hyllystä kiinnitti huomioni välittömästi upealla kannellaan. Voisiko olla varmempaa tapaa saada minua lainaamaan kirja kuin sijoittamalla sen kanteen unikkoja - lempikukkiani. 

Ja unikkojen huumaava tuoksu piti otteessaan koko kirjan ajan. Tarina rakentui kuin palapeli - kuin palapeli rakastavaisista jota Lara tarinan edetessä rakentaa maalauksesta palasista huoneen lattialle. Eri henkilöhahmojen kohtalot kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. He kaikki näkevät maailman eri tavalla, ja lopulta he kaikki eivät mahdu samaan aikaan maan päälle.

Yleensä kertojan vaihteleminen tekee minusta kirjasta hieman vaikean, mutta tässä jokainen uusi kertoja kietoitui edellisten kertojien tarinoiden lomaan muodostaen yhtenäisen kudoksen. Lopulta ymmärsin, että tätä kirjaa ei olisi voinutkaan ikinä kirjoittaa vain yhdestä näkökulmasta. Kerronta tuo esiin sen, miten erilaisin silmin maailman voi nähdä.

Elävältä haudatut oli jälleen yksi niistä kirjoista, mitkä tekee mieli lukea siltä seisomalta, jos siihen olisi mahdollisuus. Tuntui suorastaan tuskaiselta sulkea kirja ja jättää hahmot sen väliin yön ajaksi (luen siis aina illalla sängyssä, muun muassa).

Mietin pitkään annanko tälle täydet viisi pistettä, vai puolet vajaan. Jotenkin tuntuu liian rohkealta antaa täysiä pisteitä, koska en osaa määritellä absoluuttia täydellisyyttä - viiden pisteen tarinaa. Toisaalta kirjallisuus on taidetta ja kauneus on katsojan silmissä, voin siis antaa täydet pisteet kirjalle, joka minusta tuntuu sen arvoiselta. En voi aina odottaa, että tulisi joku vielä parempi kirja. Ja on siellä viiden pisteen jakkarallakin tilaa useammalle kirjalle. 

MAAILMANVALLOITUS: Afganistan