lauantai 8. tammikuuta 2011

"TÄÄLLÄ ON MAHDOLLISTA POIMIA PALA LEIPÄÄ LAUTASELTA JA SEN VAIHEITA SEURAAMALLA KERÄTÄ KYMMENIÄ TARINOITA SODASTA"

Nadeem Aslam:  
Elävältä haudatut
Englanninkielinen alkuteos:
The Wasted Vigil (2008)
Like, 2010
389 sivua

Nadeem Aslam kuvaa Afganistanin sotien keskelle jääneiden ihmisten sopeutumista ja selviytymistä. Lääkäri Marcus Caldwellilta konfliktit neuvostoarmeijan ja talibanien kanssa ovat vieneet vaimon, tyttären ja toisen käden. Tunnelma Marcuksen talossa on raskas, muttei katkera. Kun ei tiedä, kuoleeko luotiin, pommi-iskuun tai maamiinaan, on aikaa rakentaa kanootti ja pestä seinät, joiden maalaukset peitettiin mudalla talibanien hyökkäysten varalta. Talo alkaa muistuttaa pientä pakolaiskeskusta, kun sodan riepottelemat ihmiset kerääntyvät sinne kuin magneetin vetäminä. Ushajärven pakolaiset ovat elävältä haudattuja, vailla tulevaisuutta. Amerikkalaisten ja talibanien pyrkimykset rinnastuvat, kun molempien motiivien pohjalta löytyy pelko oman elämäntavan häviämisestä. Elävältä haudatut kertoo ensisijaisesti yksilöistä, sitten vasta kulttuurien, tapojen ja uskomusten törmäyksestä. Afganistanilaissyntyinen Nadeem Aslam asuu nykyisin Lontoossa. Elävältä haudatut on hänen kolmas romaaninsa, ylistävät arvostelut saanut mestariteos. Aslam on kutsuttu vierailulle Helsingin Kirjamessuille 2010.

Kirjaston palautettujen hyllystä kiinnitti huomioni välittömästi upealla kannellaan. Voisiko olla varmempaa tapaa saada minua lainaamaan kirja kuin sijoittamalla sen kanteen unikkoja - lempikukkiani. 

Ja unikkojen huumaava tuoksu piti otteessaan koko kirjan ajan. Tarina rakentui kuin palapeli - kuin palapeli rakastavaisista jota Lara tarinan edetessä rakentaa maalauksesta palasista huoneen lattialle. Eri henkilöhahmojen kohtalot kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. He kaikki näkevät maailman eri tavalla, ja lopulta he kaikki eivät mahdu samaan aikaan maan päälle.

Yleensä kertojan vaihteleminen tekee minusta kirjasta hieman vaikean, mutta tässä jokainen uusi kertoja kietoitui edellisten kertojien tarinoiden lomaan muodostaen yhtenäisen kudoksen. Lopulta ymmärsin, että tätä kirjaa ei olisi voinutkaan ikinä kirjoittaa vain yhdestä näkökulmasta. Kerronta tuo esiin sen, miten erilaisin silmin maailman voi nähdä.

Elävältä haudatut oli jälleen yksi niistä kirjoista, mitkä tekee mieli lukea siltä seisomalta, jos siihen olisi mahdollisuus. Tuntui suorastaan tuskaiselta sulkea kirja ja jättää hahmot sen väliin yön ajaksi (luen siis aina illalla sängyssä, muun muassa).

Mietin pitkään annanko tälle täydet viisi pistettä, vai puolet vajaan. Jotenkin tuntuu liian rohkealta antaa täysiä pisteitä, koska en osaa määritellä absoluuttia täydellisyyttä - viiden pisteen tarinaa. Toisaalta kirjallisuus on taidetta ja kauneus on katsojan silmissä, voin siis antaa täydet pisteet kirjalle, joka minusta tuntuu sen arvoiselta. En voi aina odottaa, että tulisi joku vielä parempi kirja. Ja on siellä viiden pisteen jakkarallakin tilaa useammalle kirjalle. 








MAAILMANVALLOITUS: Afganistan

1 kommentti:

  1. Oi, kerrankin joku jakaa tämän kirjan näin kanssani♥

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta