Charles Dickens: Oliver Twist
Englanninkielinen alkuteos:
Oliver Twist (1838)
Otava, 2003
367 sivua
Charles Dickens (1812-1870) oli tulisieluinen pienten ihmisten puolestapuhuja. Hän tunsi omakohtaisesti kurjuudessa ja ahdingossa elävän Lontoon, ja varsinkin köyhien lasten kohtalo oli lähellä kirjailijan sydäntä. Lapsen sielunelämän kuvaajana Dickens suorastaan hämmentää uudenaikaisuudellaan.
Köyhälistökuvauksissaankin Dickens halusi ennen kaikkea huvittaa lukijoita. Kodittoman orpopojan Oliver Twistin seikkailut tylyssä kaupunkiympäristössä sykähdyttävät yhä hyväntuulisuudellaan, huumorillaan ja optimismillaan.
Muistin, että en ollut tätä klassikkoa vielä lukenut, ja siksi sen häpeäntunteen siivittämänä kirjaston hyllystä nappasin. Yllättävän tutulta se alkoi kuitenkin pian vaikuttaa, eli kyllä sen olen tainnut joskus aiemminkin lukea. Siitä oli kuitenkin sen verran aikaa, ettei tapahtumista muistanut mitään. Tuli vain sellainen déjà vu -tunne, "tämän kohdan olen joskus aiemminkin kuullut"...
Oliver Twist oli varmasti ilmestyessään jotain todella uudenaikaista, varsinkin tavassaan kuvata köyhällistön arkea niinkin pisteliään todentuntuisesti. Vaikka muutamassa vuosisadassa sen uudenaikaisuus ja shokeeravuus on karissut, on Twistissä silti edelleen jotain raikasta. Minuun teki vaikutuksen Dickensin silmiinpistävä ironia, erityisesti alkukirjasta kun hän puhuu kunnanvaivaisten "erittäin loistavan hyvistä" olosuhteista, joista ne rontit eivät osaa olla kiitollisia.
Kirjan kertoja on kivalla tavalla kaikkitietävä ja tarinasta irrallinen. Kun kappaleiden alussa on vielä muutamalla sanalla tiivistetty se, mitä seuraavilla sivuilla tulee tapahtumaan, tulee lukijalla olo, kuin hän tietäisi tarinasta enemmän kuin vielä tietääkään. Jotenkin minulle tuli siitä hieman käsikirjoitusmainen olo - johtuen ehkä siitä, miten moneen eri teatterisovitukseen, elokuvaan ja tv-sarjaan Oliverpoika on väännetty.
Hahmoissa on hauskasti potkua ja kipakkuutta, varsinkin taskuvarkaiden joukkiossa ja kunnanvaivaisparkojen hoitaja-diktaattoreissa. Tarinan loppupään "hyvät ihmiset" taas ovat niin ylitsepursuavan hyviä, sydämellisiä ja viattomia, että alkaa jo etoa. He ovat rosvoihin verrattuna kuin yö ja päivä.
Juonessa riitti seikkailua, ja ehkä loppu olikin sitten hieman liian seesteisen onnellinen. Pippuria olisi kaivattu lisää, sitä dickensimäistä huumoria ja ironiaa, mikä teki alkukirjasta niin mieleenpainuvan.
Kirjan kertoja on kivalla tavalla kaikkitietävä ja tarinasta irrallinen. Kun kappaleiden alussa on vielä muutamalla sanalla tiivistetty se, mitä seuraavilla sivuilla tulee tapahtumaan, tulee lukijalla olo, kuin hän tietäisi tarinasta enemmän kuin vielä tietääkään. Jotenkin minulle tuli siitä hieman käsikirjoitusmainen olo - johtuen ehkä siitä, miten moneen eri teatterisovitukseen, elokuvaan ja tv-sarjaan Oliverpoika on väännetty.
Hahmoissa on hauskasti potkua ja kipakkuutta, varsinkin taskuvarkaiden joukkiossa ja kunnanvaivaisparkojen hoitaja-diktaattoreissa. Tarinan loppupään "hyvät ihmiset" taas ovat niin ylitsepursuavan hyviä, sydämellisiä ja viattomia, että alkaa jo etoa. He ovat rosvoihin verrattuna kuin yö ja päivä.
Juonessa riitti seikkailua, ja ehkä loppu olikin sitten hieman liian seesteisen onnellinen. Pippuria olisi kaivattu lisää, sitä dickensimäistä huumoria ja ironiaa, mikä teki alkukirjasta niin mieleenpainuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta