Nukentekijä
Islanninkielinen alkuteos:
Skaparinn (2008)
Atena, 2010
296 sivua
Sveinn valmistaa seksinukkeja yksinäisille miehille. Niillä on silkinsileä silikoni-iho, pehmeät aidontuntuiset hiukset ja niitä on jokaiseen makuun: on kurvikkaita ja siroja, vaalea- ja tummatukkaisia, sini- ja vihreäsilmäisiä.
Lóa on hermoromahduksen partaalla horjuva yksinhuoltajaäiti, jonka tytär on nääntymässä anoreksiaan ja kyhjöttää huoneessaan suostumatta tapaamaan ketään, Sveinnin ja Lóan tiet kohtaavat kun Lóan autosta puhkeaa kumi. Nukkejen kanssa seurustelun sijaan Sveinn joutuu kasvokkain oikean naisen kanssa. Seuraukset ovat kuitenkin katastrofaaliset: Lóa varastaa yhden seksinukeista tarkoituksenaan totuttaa sen avulla anorektista ja ihmispelkoista tytärtään sietämään toista ihmistä lähellään.
Sain tämän jo melkein pari viikkoa sitten luettua, mutta en ehtinyt aiemmin kirjoittaa. Kirjastosta tämä löysi tiensä mukaani, pääasiassa erikoisen kannen kiinnittämän huomion perusteella.
Kirja jätti aika ristiriitaisen olon. Mielenkiintoinen idea, mutta toteutus ei sitten ehkä ihan napsahtanut kohdilleen. Alussa miehen, Sveinnin, nukentekijän tarina vaikutti sympaattiselta, mutta pian se jäi anorektisen tyttärensä kanssa kamppailevan Lóan tarinan alle. Kerronta pomppi toiselta toiselle, ja kun he olivat samassa kohtauksessa, niin ensin sama asia tuli toisen kertomana, sitten toisen. Kaikki siis tapahtui tavallaan kahteen kertaan. Oli kaksi ihan kiinnostavaa tarinaa, mutta ne eivät kunnolla yhdistyneet.
Kirjan parasta antia olivat Lóan ja Sveinnin väliset riitelykohtaukset, joihin kaksi eri näkökulmaa toi omaa hauskuuttaan. Siitä huomasi, miten toisen voi käsittää niin kovin, kovin väärin.
Teemana anoreksia on kiinnostava, ja hieman voimaa kirja saakin pyöriessään sen ympärillä. Kuitenkin hieman puolinaiseksi jäi lukukokemus. Ja puolinaiseksi jää näköjään tämä arvostelukin, kun en muista enää kirjasta paljoa, kun sen jälkeen on jo tullut useampi teos luettua.
Hieman jäi harmittamaan, koska tästä aiheesta olisi voinut kirjoittaa paremminkin, ja enemmän.
MAAILMANVALLOITUS: Islanti
Aika samat fiilikset mulle jäi tästä kirjasta. Idea oli mielenkiintoinen mutta jotenkin kirja jäi valjuksi.
VastaaPoistaTämä oli minusta tosi erikoinen kirja. Jotenkin hyvällä tavalla ärsyttävä.
VastaaPoistaIhmetystä herätti mm. Sveinnin ja Loan suhde, kuinka toisilleen vieraat ihmiset käyttäytyivät kuin olisivat tunteneet toisensa aina. Ja se jännä hyväksyntä; he riitelivät melkein koko ajan ja silti jollainlailla kuitenkin hyväksyivät toisensa. Muistan ihmetelleeni, että onkohan tämä jokin spesiaali islantilainen luonteenpiirre?
Seksinuken käyttäminen anorektikon totuttamiseksi ihmisseuraan, siihen en kyllä vieläkään voi sanoa muuta kuin hyvin mietteliäästi ja pitkään venyttäen: hmmmmm?
Sanna: kiva tietää, että muutkin on samaa mieltä. Mietin, että missasinko kirjasta jonkun tärkeän pointin tai jotain kun en oikein vakuuttunut. :)
VastaaPoistaErja: He tosiaan käyttäytyivät kuin vanha aviopari! Minäkin ihmettelin hieman sitä koko seksinuken varastamiskuviota, ja sen tarkoitusta. Yritän kuvitella nuken mallinukkemaiseksi niin se ei kuulosta niin läpeensä oudolta.