"OLEN SANKARI. SANKARINA OLEMINEN ON HELPPOA. JOS IHMISELLÄ EI OLE KÄSIÄ EIKÄ JALKOJA, HÄN ON JOKO SANKARI TAI VAINAJA."

Ruben Gallego: 

Valkoista mustalla
Venäjänkielinen alkuteos:  

Beloe na chernom (2003)

Sammakko, 2006

201 sivua

Jotkut voivat pitää tätä kirjaa surullisena, jotkut taas hauskana. Niin tai näin, Gallegon kirjan luettuamme julma ja pelottava maailmamme näyttää hiukan paremmalta ja valoisammalta. 

   On kirjoja, jotka tekevät kipeää ja on kirjoja, jotka parantavat. Ruben Gallago on kirjoittanut kirjan, joka on sekä kipeä että parantaa. Hän kirjoitti pikkupojasta nimeltä Ruben. Pojan kärsimyksistä riittäisi jaettavaa meille kaikille. Hän kirjoitti miehestä, joksi tämä poika kasvoi. Tuska ja kärsimys eivät hävinneet, mutta miehestä tuli vahva ja hän oppi voittamaan tuskansa. Hän vangitsi sen ja puki sen sanoiksi. Mustat kirjaimet valkoisella paperilla. Valkoiset kirjaimet yöllä mustassa katossa. Valkoista mustalla.  

Pelkäsin vähän, että näin vaikuttavan tunteikkaan kansikuvan, ja sisältöä ylistävän takakannen jälkeen sisältö jäisi niiden varjoon. Mutta kyllä sisältökin lunasti itsensä. Mietin pitkään millä adjektiivilla tätä kirjaa voisi kuvata, ja päädyin loppujenlopuksi sanaan vaikuttava. Mukavaa luettavaa, tai kevyttä tämä ei ole, mutta ei toisaalta liian kauhuissa mässäilevää ja vaikeaakaan. 

Kirja pomppii ajassa kuvaten eri asioita pienen ja vähän isomman Rubenin elämässä. Kun asuu Neuvostoliitossa, eikä ole kävelevä - siis omista toimivaa jalkaparia - on tuomittu lastenkotiputken jälkeen kuolemaan vanhainkodin kurjuudessa ilman mitään hoitoa. Ruben tietää tulevaisuutensa, ja välillä itkee epätoivoaan kenenkään näkemättä tai kuulematta. Kuitenkin välillä elämä tarjoaa myös pieniä ilon pilkahduksia ja toivoa, palan sinistä taivasta tai muutaman ystävällisen sanan. 

Ruben katsoo maailmaa lapsen uteliaisuudella ja kirjoittaa suurella tunteella lyhyitä lauseitaan. Harvoin olen nähnyt näin paljon sanomaa luotavan näin vähillä sanoilla. 

Avoimeksi jää, kuka Rubenin pelastaa kuolemasta vahusvaivaisten keskellä. Saamme tietää vain, että hänellä on vaimo ja lapsi, he asuvat Saksassa. Välillä näemme välähdyksenä matkan Amerikkan ihmemaahan, jossa kaikkiin kahviloihin pääsee luiskaa pitkin ja sähköinen pyörätuoli tottelee pienintäkin vivun liikahdusta. Tuonne ihmemaahan hän ei ilmeisesti enää päädy, mutta toivottavasti löysi oman onnensa perheensä keskeltä.

Ruben toteaa mieleenpainuvasti, että vaikka hänen lapsuutensa oli julma ja kauhea, se oli yhtäkaikki lapsuus. 

MAAILMANVALLOITUS: Venäjä