torstai 3. tammikuuta 2013

KAKSI VUOTTA UPOKSISSA - ARVONNAN AIKA

Blogini saavutti uutenavuotena kypsän kahden vuoden taaperoiän. Nopeastipa aika hurahtaa, vastahan juuri olin junassa matkalla ystäväni luokse Joensuuhun ja törmäsin elämäni ensimmäiseen kirjablogiin vahingossa (kiitos Sanna, Luettua). Perustin oman blogini samantien ideasta riemastuneena. Ensimmäisen postaukseni kirjoitin parin päivän pohdiskelun jälkeen paluumatkalla kotiin ja siitä se sitten lähti. 

Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana blogitaipaleellani! Blogaamisesta on muodostunut melkein jo elämäntapa, ja ennenkaikkea sen myötä olen saanut valtavan määrän uusia ystäviä (ja nimenomaan sellaisia ystäviä, joille voi puhua kirjoista niin paljon kuin huvittaa ilman kyllästymisvaaraa).


Camille Corot: Young girl learning to write
























 Ja juhlapäivän kunniaksi pitänee tietysti järjestää arvonta. Koska juuri nyt kirja-alennusmyynnit ovat kiihkeimmillään, ja uusia lukuvinkkejäkin varmasti sateli Blogistanian Finlandian myötä, arvon pari lahjakorttia.

Ensimmäinen hatusta noussut onnekas voittaa 20€ lahjakortin valitsemaansa kirjakauppaan (Akateeminen, Suomalainen...) ja pääsee kunnon alennusmyyntiostokselle. Seuraava onnekas voittaa lohdutuspalkintona 10€ lahjakortin samoilla säännöillä. Silläkin varmasti saa jonkin kultakimpaleen kotiutettua. 

Arvontaperiaatteet ovat ne perinteiset.

Yhden arvan saat hihkumalla tähän postaukseen osallistumisesi, toisen olemalla vakilukijani (tässä en aio olla kovin tiukka, arvan saat kun olet minulle joskus muutaman kerran kommentoinut, tai olemalla lukijani bloggerin lukijapalkissa, bloglovinissa tai tilaamalla sitä blogilistalla), ja kolmannen linkittämällä arvontani.

Arvon voittajan vajaan kahden viikon kuluttua sunnuntaina, 13.1. 
Nyt kipin kapin osallistumaan ja onnea arvontaan!

117 kommenttia:

  1. Kaksi arpaa, kiitos!
    Ja onnea blogisynttäreistä :)

    VastaaPoista
  2. Onnea ja menestystä kauniille kaksivuotiaalle! Osallistun arvontaan kolmella :)

    VastaaPoista
  3. Onnea! Perästä tullaan ;-)

    Arvonnassa mukana kahdella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pian sinäkin taaperoidut. ;) Olet mukana kahdella.

      Poista
  4. Onnea sulle, blogisi on ♥

    Kolmella mukana, tottakai!

    VastaaPoista
  5. Onnea onnea!! Ja kolmella arvalla mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  6. Onnea kaksi vuotiaalle :)

    En osallistu arvontaan, jätän muille suuremmat mahdollisuudet, arvostan kyllä lahjakorttien arvontaa, sillä "muutamia" kirjoja postittaneena tajusin, että postitus maksaa suhteessa kirjan arvoon nähden paljon, toisaalta työllistetään ja saadaan kirjoja jakoon, mitä ei kaupasta ehkä saa :)

    Hyvää jatkoa ja toivon pitkäikäisyyttä blogillesi :)

    VastaaPoista
  7. Olen tainnut löytää blogisi jo heti tuoreeltaan, sillä omaa blogitaivaltanikin on kaksi vuotta takana ja mielestäni blogisi oli yksi ensimmäisiä, joita aloin seurata. :)

    Mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan lukeneeni sinun blogiasi jo melko alusta asti. Olen vain pahuksen laiska kommentoija, mutta yritän nyt siinäkin ryhdistäytyä. ;) Olet mukana kahdella.

      Poista
  8. Onnea kunnon taaperolle. <3

    Mukana ollaan kahdella, en vieläkään jaksa linkitellä.

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea! Blogisi on ihastuttava =)
    Olen kolmella mukana.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut, Peikkis!

    Osallistun kirjahimoissani kolmella (ei ole ollut hetkeen varaa ostella). :)

    Tiedätkö, luulen ettei blogiasi ole jostain syystä Twitterin Kirjablogit-tilin syötteessä. Ainakin juttusi ovat menneet minulta jonkin aikaa ohi. Tämän arvonnan bongasin äsken, kun Morre linkitti sen Facebookiin.

    Saanko luvan vinkata blogistasi tuonne Twitter-koontiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, elvytit vanhan lempinimeni! :D Liityin nyt tuonne twitteriin ja heti kun opin sitä kunnolla käyttämään, linkittelen postauksia sinnekin. Olet mukana kolmella.

      Poista
  11. Onnea kaksivuotiaalle! Kolmella mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olet kolmella mukana. :) Huomasinkin juuri, etten jostain syystä ollenkaan seurannut sinun blogiasi, vaikka kyllä luulin seuraavani. Nyt korjasin asian.

      Poista
  12. Onnea! Blogisi kautta olen saanut monia hyviä lukuvinkkejä (mm. Hiljaisuus soi H-mollissa).

    Osallistun kolmella arvalla ja linkitän kirjablogini fb-sivulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva jos olet saanut hyviä lukuvinkkejä, mutta erityisen iloinen olen juuri tuosta h-mollista, se on saanut aivan liian vähän huomiota blogeissa ja on yksi minun mielestäni blogiakoijeni parhaista kirjoista. :)

      Poista
  13. Paljon onnea kaksivuotiaalle! Minä jätän arvonnan tällä kertaa pitkin hampain väliin, mutta linkitän joka tapauksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja myös linkityksestä! ;)

      Poista
  14. Onnea!

    Kaksi vuotta on pitkä aika.

    Kaksi arpaa kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaksi vuotta on kyllä pitkä aika, mutta ihmeen nopeasti se on kulunut. Olet mukana kahdella.

      Poista
  15. Mielessä siintäisi heti muutama kirja, jonka kotiuttaisin hyllyyni.. ;) Kolmella mukana. Onnittelut kaksivuotiaalle! Minunkin blogini taitaa jo olla taaperoikäinen, blogisynttärit vain sattuivat unohtumaan. Hups!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin varmasti unohtaisin autuaasti omat blogisynttärini, jos ne eivät sattuisi olemaan uutenavuotenq, jolloin on muutenkin paljon blogijuttuja... Onnea toiselle taaperolle! Olet mukana kolmella. :)

      Poista
  16. Blogiystävälle halaus! Olipa kivaa kuulla, miten blogisi on saanut alkunsa. Olen seuraillut Sinua siis ihan alkuajoista lähtien, sillä oma blogini on vain viikon ja kuukauden vanhempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoshalaus takaisin<3 Minäkin olen seurannut sinun blogiasi alusta lähtien, se tuntuu jotenkin niin tutun kotoisalta.

      Poista
  17. Tähän täytyy osallistua :) Yhdellä mukana! Minulla on taas lukuinnostus nostanut pienen tauon jälkeen päätään ja viikonloppuna olisi taas edessä kirpparikierros kirjoja metsästämään :) Tämä lahjakorttikin olisi kiva ylläri :P Oikein paljon onnea kahdesta vuodesta! Ja yhdellä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hauskaa kirpparikierrosta, toivottavasti teet paljon hyviä löytöjä. Olet yhdellä mukana. :)

      Poista
  18. Lukijana ollaan eli kaksi arpaa :) lahjakortti olisi mahtava, himoitsen uutta luettavaa mutta maaseudun kirjaston tarpeet eivät riitä tyydytykseen.

    juliajuksu@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienempien kirjastojen valikoimat loppuvat kyllä varmasti pahasti kesken. Katsotaan, josko arvonta toisi helpotusta. Olet kahdella mukana. :)

      Poista
  19. Kaksi arpaa minulle :)
    Ensimmäinen kirjablogin arvonta, johon olen osallistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onnea ensimmäiseen kirjablogiarvontaasi. Olet mukana kahdella. :)

      Poista
  20. Onnea 2 vuotiaalle! Minunkin blogini täyttää ensi kuussa 2, apua miten aika rientää!

    Arvonnassa mukana kolmella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika rietää kyllä hullulla vauhdilla. Pian juhlitaan siis sinunkin blogiasi. Olet kolmella mukana. :)

      Poista
  21. Onnea kaksivuotiaalle toivottaa yksivuotias! :D

    Arvonnassa mukana kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksivuotiad kiittää yksivuotiasta. ;) Olet mukana kahdella.

      Poista
  22. Onnittelut 2-vuotiaalle!

    Mukana ollaan kaksiarpaisesti.

    VastaaPoista
  23. Onnea 2-vuotiaalle!

    Kahdella arvalla mukana. :)


    'Mariem

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ;) Sinäkin olet mukana kahdella.

      Poista
  24. Kaksi arpaa minullekin, kiitos!

    Aion ihan pian lukea Vapaus-kirjan, jonka hankin viimeeksi arvonnastasi voittamallani lahjakortilla:D Puolustukseksi on sanottavana, että se tuntuu vain olevan niiin hyvä, etten uskalla lukea sitä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että hyvin käytetty lahjakortti! ;) Ja kyllä se Vapaus minullakin vielä tuolla hyllyssä odottelee lukemistaan. Vähän samoista syistä kuin sinullakin; pelkään pettyväni kun odotan siltä niin paljon. :D Olet kahdella mukana!

      Poista
  25. Paljon paljon onnea! Blogisi on edelleen tosi tyylikäs ja sympaattinen :-)!

    Osallistun arvontaan kolmella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia. ;) Olet kolmella mukana.

      Poista
  26. Paljon onnea kaksivuotiaalle! :D Arvontaan ottaisin osaa 2 arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinäkin olet mukana kahdella. :)

      Poista
  27. Kahdella Arvalla Mukana oleskellaan :)

    VastaaPoista
  28. Kohta meidän lukupiirikin täyttää kaksi! Onnea! Osallistun kahdella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, niinpäs täyttääkin, en ollut ajatellutkaan sitä. :D Pitäisikö pitää juhlat?
      Olet kahdella mukana!

      Poista
  29. Onnea kaksivuotiaalle, mainio ikä! Osallistun kahdella arvalla ja ihailen suuresti tätä postaustasi kuvittavaa maalausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ;) Tämä on yksi lempimaalauksistani, ja Camille Corot yksi suosikkitaiteilijoistani. Kiva kun pidit siitä. Olet mukana kahdella.

      Poista
  30. Paljon onnea mainiolle kaksivuotiaalle! <3 Osallistun kolmella arvalla ja lähden tästä heti linkittämään arvontaasi! :)

    VastaaPoista
  31. Onnittelut ensimmäisestä kahdesta vuodesta, tulkoon moninkertaisesti lisää. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla, kirjakaupassa olisi vaikka mitä mieluista kotiutettavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakaupassa kyllä on ihan liikaakin mieluisaa kotiutettavaa. Olet mukana kahdella. :)

      Poista
  32. Onnea onnea!

    Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  33. Onnea ihanalle ja innostavalle blogille ja tietenkin sinulle sen takana, arvoisa peikkoneito :)

    Osallistun arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! ;)
      Olet mukana kahdella.

      Poista
  34. Onnea ensimmäisistä vuosista, toivottavasti tulee vuosia moninkertaisesti lisää.
    Olen arvonnassa mukana lukijan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, kiitos! Olet mukana kahdella. :)

      Poista
  35. Kylläpä näitä uudenvuodenlapsia riittää :D Minun blogini täytti yksivuotta tammikuun ensimmäisenä.

    Kiitos ihanasta blogistasi ja arvonnassa olen mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin olet uudenvuoden lapsonen. Sinun blogisi löysin vasta hiljattain, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ;)
      Olet mukana kahdella.

      Poista
  36. Lämpimät onnittelut, olen viihtynyt blogisi parissa! :)
    Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! ;)
      Olet mukana kahdella.

      Poista
  37. Onnittelut! Osallistun yhden arvan panoksella :)
    T. nimimerkki MT

    VastaaPoista
  38. Onnittelut! Sulla on kyllä kiva blogi :)

    Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  39. onnea tosi hyvä blogi!

    2 arpaa.

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Paljon onnitteluita!! Tykännyt lukea jo pitkään :)

    Osallistun kahdella.

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! ;)
      Olet kahdella mukana.

      Poista
  41. Onnea !
    Kahdella mukana tällä kertaa :-)

    VastaaPoista
  42. Onnittelut synttärisankarille! Olen lukija ja linkitän fB:ssä, eli kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  43. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)5. tammikuuta 2013 klo 21.27

    Onnea kakswuotiaalle blogillesi, yhdellä arvalla mukaan tahdon. Lahjakortille keksin kyllä käyttöä.

    VastaaPoista
  44. Onnea kaksivuotispäivän johdosta! Mukana kahdella arvalla. (:

    VastaaPoista
  45. Onnittelut minultakin, kahdella arvalla osalistun.

    VastaaPoista
  46. Onnittelut ja kiitos arvonnasta! :) Osallistun kolmella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Olet mukana kolmella. :) Kohta ryhdyn arpomaan

      Poista
  47. Onnea, kiva palkinto kun nykyään varsinkin harraste kirjat ovat todella kalliita joten lahjakortille olisi tarvetta. Kahdella onnekkaalla arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjat ovat kyllä nykyään pahuksen kalliita... Olet kahdella mukana, toivottavasti onnekkaalla sellaisella. :)

      Poista
  48. Onnea! Olet oikeassa siinä että blogifrendeissä parasta on se, etteivät he ikinä kyllästy jauhamaan kirjallisuudesta.

    Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  49. Myöhästyneet onnittelut ja kaksi viime hetken arpaa, kiitos! :)

    VastaaPoista
  50. Onnea 2-vuotiaalle! Blogeja lukemalla aika kuluu välillä liiankin nopeasti. Liityin lukijaksi, joten kaiketi kaksi arpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeihin on kyllä helppo kuluttaa aivan liikaa aikaa, suorastaan vaarallista ajanvietettä. ;) Olet kahdella mukana.

      Poista
  51. Onnea merkkipaalun johdosta. Arvonta on houkuttava, juuri nyt olisi lukulistalla parikin kiinnostavaa uutuutta, joita ei kirjastosta taida saada vielä pitkään aikaan, kun en tykkää tehdä varauksia (miksiköhän, hölmöä...)
    Olen lukijan kahdella mahdollisuudella mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vastustan varauksia, koska täällä Turun kirjastossa niistä saa pulittaa euron per kirja. Aika kalliiksi se tulee jos useammin varailee. Olet kahdella mukana. :)

      Poista
  52. Onnea blogille! yhdellä arvalla mukana!
    T.Maria

    VastaaPoista
  53. Onnea 2-vuotiaalle. Olen mielellään kahdella arvalla mukana juhlinnassa.

    VastaaPoista
  54. Taisin myöhästyä arvonnasta, mutta ei se haittaa. Tärkeintä oli tulla onnittelemaan, vaikkakin käyn näköjään nykyisin vähän hitaalla (syytän työtä!!).

    Eli tässä se tärkein: ONNEA ihanalle blogillesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis♥
      Et sinä vielä ole myöhässä, laitan luukut kiinni vasta pian kun alan nostella lappuja hatusta. Saat siis kaksi arpaa. ;)

      Poista
  55. Huh menipä tiukalle, vai menikö jopa yliajalle... Jos vielä ehtii ja otat arvontaan, niin kahdella mennään... Muuten, onnea merkkipäivästä, toivottavasti tulee monia lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :) Ehdit nipinnapin mukaan, tämän kommentin jälkeen alan arpoa.

      Poista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta