tiistai 17. toukokuuta 2011

"OLENKO OLLUT HYVÄ ÄITI? JOKAINEN ÄITI HALUAISI KYSYÄ SITÄ, MUTTA USEINKAAN HE EIVÄT SAA TILAISUUTTA. TAI USKALLA KYSYÄ."

Alice Kuipers: Terveisin äiti
Englanninkielinen alkuteos: 
Life on the Refrigerator (2007)
Otava, 2008
233 sivua 

Clairen ja hänen äitinsä yhteinen aika on loppumassa. He eivät vain tiedä sitä vielä.

15-vuotiaan Clairen elämän täyttävät koulu, pojat ja kaverit. Lääkäri-äiti taiteilee yksinhuoltajana työn ja yksityiselämän ristipaineissa. Arjen kiireet vievät aikaa yhdessäololta, ja ristiriidat ovat väistämättömiä.

Tätä kirjaa katselin joskus Kirjatorilla, mutten raaskinut ostaa. Kirjastosta sen sijaan se asettui kuin itsestään kainaloon ja käveli kanssani lainaustiskille.  

Terveisin äiti on mielenkiintoisella tavalla rakennettu kirja, se koostuu kokonaan viesteistä, joita äiti ja tytär jättävät toisilleen jääkaapinoveen. Viestit kuvastavat kummankin persoonaa. Tytär kirjoittaa äkkipikaisen tunteikkaasti käyttäen puhekieltä, capsia ja huutomerkkejä sekä älähtäen heti jos äiti unohtaa maksaa viikkorahan. Äiti puolestaan kirjoittaa äidilliseen, välillä anteeksipyytävään sävyyn. Molemmat yrittävät järjestää enemmän yhteistä aikaa, mutta heidän aikataulunsa kulkevat pahasti ristiin.

Kirja kulminoituu äidin sairastumiseen. Se saa jääkaappiviestinnän tuntumaan entistäkin riittämättömältä kommunikaatiovälineeltä kaikkien murrosten keskellä. Loppua kohti mennessä huomaa, että äiti ja tytär löytävät enemmän yhteistä aikaa, mutta silti viestittely ei vähene. Jääkaappiin on helppo kirjoittaa tunteistaan kiittää toista, tai vain ilmoittaa siitä, että on jo nukkumassa kun toinen saapuu kotiin.

Uudenlainen kerrontatapa saa kirjan vaikuttamaan raikkaalta. Se on elämänmakuinen ja siihen on helppo eläytyä - juuri tuollaisia viestejä varmaan monet ovat nuoruudessaan kirjoittaneet omalle äidilleen. Kuitenkin tuo tapa saa kirjan kulumaan kovin nopeaan. En oikein laske kovin positiiviseksi asiaksi, jos kirjan saa luettua puolessa tunnissa, vaikka kuinka lukisi sen syventyen ja ajatuksella. Sivuilla on paljon tyhjää, ja kun sivuja on vain vähän päälle kaksi sataa, jää lukukokemus valitettavan lyhyeksi. Olisikohan isompi sivumäärä auttanut, kirjassa on kuitenkin kiva idea?

Vaikka en olekaan lopullisesti vakuuttunut, uskallan suositella tätä kaikille, jotka ovat pohtineet äiti-tytär-suhteita. Niiden maailmaan tämä kirja tuo uusia näkökulmia ja ymmärrystä. 



3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen idea! Voin kyllä kuvitella, että formaattia on haastava venyttää monisatasivuiseksi eepokseksi...

    VastaaPoista
  2. Ei sekään tosiaan ole aina hyvä juttu, jos kirja on liian nopealukuinen ja siten jättää vähän kuin tyhjäksi olon, vaikka aihepiiri kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  3. Luru: niinpä. Silti ideana juurikin niin hieno, että liian pitkä venytys olisi varmaan tekemällä tehtyä.

    Susa: se juuri olikin tämän kirjan vika. Olisi ollut mukavaa jatkaa, mutta eväät loppuivat kesken kaiken.

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta