"KAIKKI TÄSSÄ MAAILMASSA ON ENNALTA ANTEEKSIANNETTUA JA SITEN MYÖS KYYNISESTI SALLITTUA."

Milan Kundera:  

Olemisen sietämätön keveys

Tsekinkielinen alkuteos: 

Nesnesitelná lehkost bytí (1983)

WSOY, 1988

390 sivua

Olemisen sietämätön keveys on neljän keskieurooppalaisen sijaansa etsivän ihmisen tarina. Se on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu.

   Tomás, prahalainen kirurgi ja naistenmies, rakastuu päätäpahkaa herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Hän haluaa tytön mutta myös vapautensa, kaikki hänelle kertyneet ihanat naiset. Heistä tärkein on Sabina, itsellinen taiteilija ja seikkailijatar.

   Vuosi 1968 viskoo ihmiset maailmalle. Genevessä Sabina solmii suhteen Franziin, keski-ikäiseen, osallistuvan polven tiedemieheen, jonka idealismi ulottuu koko maailmaan. Ihmiskohtalot kutoutuvat romaanissa kuvioksi, jonka moraaliset, intellektuaaliset, eroottiset ja poliittiset kosketuskohdat ovat ainutlaatuiset.

Eipä sitten tälläkään kertaa osattu valita yhtään helppolukuisempaa kirjaa lukupiirimme kanssa. Ensimmäisen parin kappaleen jälkeen teki mieli ehdottaa, että siirrytäänkö vaikka Nalle Puhiin tytöt, jookos. Minusta olemisen sietämätön keveys on hyvä esimerkki todella taitavasta kirjailijasta, joka silti ei saa aikaan eheää lopputulosta. Lukiessa tuntui kokoajan siltä, että tästä pitäisi tykätä, mutta enpäs vain tykännytkään, ainakaan niin kovin paljon. 

Kirja jakaantuu erilaisiin olemassaoloa filosofioiviin pohdintalukuihin, ja toisaalta neljän henkilön elämää seuraaviin katkelmiin. Usein näiden välille on onnistuttu rakentamaan sopivia aasinsiltoja, mutta välillä filosofiakappaleet tuntuvat irrallisilta ja hankalilta. 

Itse henkilöitä on minusta liikaa. Terezan ja Tomásin tarina oli kiinnostava ja heidän merkilliseen, tarpeeseen nojaavan suhteensa kuvaamisen olisi voinut minusta käyttää enemmän sivuja. Sabina ja Franz taas tuntuivat välillä täysin ylimääräisiltä ja tuo neljän henkilön ja usean eri maan rajojen yli pomppiva juoni oli välillä aika kankeaa.

Filosofia tuntuu olevan Kunderan ominta aluetta, ja niihin hän tuntuu vuodattaneen koko sydämensä. Yritin kohteliaasti hänen vuokseen keskittyä niihin kunnolla, vaikka silti odotin malttamasttomasti taas pääsyä itse tarinan pariin. Silti täytyy myöntää, että näissä kohdissa kirjailijan kielellinen lahjakkuus pääsee hyvin oikeuksiinsa; en ole koskaan tavannut kirjailijaa, joka voisi kirjoittaa yhdeksän lukua putkeen paskasta ja sen vastakohtana pitämästään kitchistä ilman että lukijaa alkaa yököttää. Paskastakin siis saa taidetta kun on oikea henkilö asialla. 

Kirjassa oli puolensa, mutta siitä ei saatu rakennettua sellaista yhtenäistä kokonaisuutta, joka mahdollistaisi nautittavan lukukokemuksen. Silti voi olla, että minulla yhtenäisemmässä maailmassa eläneenä lapsena ei ole tarpeeksi tarttumapintaa suljettujen rajojen ja vakoilujen aikaan. 

Olimme tämän kirjan suhteen melko samanlaisissa tunnelmissa. Lähes kaikki olisivat toivoneet lisää painoarvoa Terezan ja Tomásin tarinalle, pitivät filosofiakatkelmia vaikeina ja kiittelivät lukujen lyhykäisyyttä. 

Ehkä kukaan meistä ei ihan lähitulevaisuudessa tule lukemassa lisää Milan Kunderan kirjoja. 

Kuitenkin kaikkien mielestä tässä oli silti aineksia, potentiaalia, kun ne vain sai kaivettua kaikkien vaikeuksien takaa esiin.

Kiitos taas tytöt, Anni, Riina, Sanna ja Tuulia!